Oton ensimmäinen

Lukijamme ovat toivoneet, että Värtsi toisi esiin Otto Rummukaisen ensimmäisen lehdessä julkaistun kirjoituksen. Tässäpä se tulee. Kirjoitus oli vuonna 1948 Opintotoiminnan Keskusliiton “Opintokerholainen” -lehdessä otsikolla “Luo päältäsi pienten riitojen riehu”. Lehti ilmestyi Helsingissä ja päätoimittajana oli Olla Teräsvuori. Aihe on ajankohtainen edelleen, yli 60 vuotta myöhemmin. Kirjoitus syntyi Pykälävaaran opintokerhossa samana vuonna ns. prosenttikirjoitusten tuotteena.

*********************************************

Jos milloinkaan, niin nyt tuo Eino Leinon kehoitus on ajankohtainen. Lienevätkö entiset sukupolvet olleet niin kovasti rasitettuja riitelemisellä? Eivät varmaankaan. Kansojen väliset mielipide-eroavaisuudet, puoluekiistat, yhteiskunnalliset kiistakysymykset ja yksityiset riidat aiheuttavat jatkuvasti “pienten riitojen kiehuntaa”. Monesti näyttää siltä, että sivistys tuo mukanaan yhä uusia kiistakysymyksiä, joiden ratkaiseminen – tai ratkaisematta jättäminen – aiheuttaa uusia riitoja.

Onko sitten nykyinen sukupolvi riitaisampaa kuin esi-isämme, vai onko syy olosuhteissa? Kukapa sen tiennee! Varmaa kumminkin on se, että ihmiset ovat liian itsekkäitä. Heidän on vaikea unohtaa ja antaa anteeksi pikkuriita tai kärsimänsä vääryys, vaikka tämä tie olisi ainoa ihmisten ja kansojen väliseen sovinnolliseen elämään.

Viime sodan kestäessä tapasin erään nuoren äidin, jonka mies oli kaatunut sodassa. Muutaman vuoden ikäistä poikaansa katsoen tuo äiti lausui: “Kunpa poika eläisi niin kauan, että kostaisi isänsä kuoleman”. – Moni äiti lienee lausunut samoin ja vielä useampi lienee ajatellut niin. Mutta mikä kauhea uhkaus noihin sanoihin sisältyykään!

Viime aikoina on kuulunut joskus puhetta uudesta veljeydestä, joka yhdistäisi kaikki maailman kansat ystävyyssiteillä. Miten kaunis ja ylevä ajatus! Mutta miten vaikeasti toteutettavissa! Jos seuraamme sanomalehtien uutisaineistoa, niin huomaamme, miten vaikeata on yhteistyö niittenkin kansojen kesken, jotka viimeisen maailmanpalon aikana olivat yhteistyössä. Miten paljon vaikeampi onkaan veljeys niiden kansojen välillä, jotka muutama vuosi sitten seisoivat ase kädessä vastakkain ja joita yhä erottaa tuon kamppailun katkera muisto! Kansojen johtajat eivät useinkaan tunne sääliä eivätkä anna mitään anteeksi. Olkoonkin niin, että syy viime maailmansotaan on ollut tai lasketaan olevan jonkun tai joidenkuiden määrättyjen kansojen, tulevan rauhan pitäisi kumminkin olla inhimillinen. Jos maailmanrauhan perustana on se viha ja ylenkatse, jota voittaja tuntee voitettuja kohtaan, ei tuloksena ole se rauha, jota on toivottu ja jonka puolesta kaikki kansat sanoivat taistelevansa. Maailmassa on silloin aseiden sanelema pakkorauha, joka odottaa vain ensimmäistä sopivaa tilaisuutta puhjetakseen uudeksi sodaksi.

Lienen eksynyt pois kirjoitusaiheestani, “pienten riitojen riehunnasta” ja ajatellut “suuria” riitoja. On kumminkin muistettava, että suuretkin riidat ovat ihmisten aiheuttamia. Samat syyt, jotka aiheuttavat pieniä riitoja, aiheuttavat myös isoja, s.o. kansainvälisiä riitoja. Kansojenvälisten selkkausten syyt vieritetään tavallisesti johtajien niskoille, mutta johtajien mielipide, ainakin täysin demokraattisissa maissa, edustaa yleensä kansan enemmistön mielipidettä. On väärin syyttää yksistään johtajia “suurten” riitojen tapahtuessa. Yhtä hyvin voisi väittää, että tapahtumat itse valitsevat johtajansa. Tämän takia “pieniä” ja “suuria” riitoja on pyrittävä torjumaan samalla tavalla, s.o. kasvattamalla kansa sovinnollisuuteen ja anteeksiantoon yksityisessä ja yleisessä elämässä. On ilman muuta selvää, että tällaisen kasvatuksen perustana on se henki, mikä kodeissa vallitsee. Kasvattajilla, – lasten vanhemmilla, on tästä suurin vastuu.

Sodan jälkeistä murroskautta vielä elävä maailma tarvitsisi sellaisia kansalaisia, jotka välttäen riitoja, edistäen sovinnollisuutta ja koettaen poistaa myös kansojen välisiä riitaisuuksia tekisivät rauhan työtä ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi.

Otto Rummukainen

Share

2 comments for “Oton ensimmäinen

  1. Mites ois jonkin Oton kirjan julkaiseminen päivittäin jatkokertomuksena Värtsissä vaikka sivu per päivä, ihan jo sen takia kun ei niitä kirjoja enää mistään saa.
    Vanha tapa.
    Niinhän ne Dickensiäkin lehdissä jatkokertomuksina julkaisivat Englannissa.

  2. Jatkokertomusta on ehdotettu aiemminkin, mutta vielä on harkinnassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *