Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja, WSOY 2010 ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”, on toistuva lausahdus Tuomas Kyrön jutuissa. Vanha mies, jolta napataan ajokortti pois ja jonka poika yrittää saada vanhainkotiin, tarinoi omista mieltymyksistään. Useimmiten hän joutuu pahoittamaan mielensä nykyajan kotkotuksia miettiessään. Mitäpä ajattelisi vaikka siitä, että kaupat tarjoavat kahvia kaksi pakettia per talous. Eikö monilapsinen perhe voi […]
Vanhan Värtsilän kulttuurielämä oli jo 1920-luvulla vireää. Useilla järjestöillä ja yhdistyksillä oli monipuolista toimintaa. Oli laulukuoroa, soittokuntaa, näytelmäkerhoja jne. Kulttuuria siis harrastettiin, ja sitä myös tehtiin. Kirjalliselta saralta ei tiedossani ole kuin kaksi nimeä. Hellin Kaikkonen, ”Rämpsän” kasarmeilta lähtöisin oleva tyttö kirjoitti useita uskonnollisaiheisia romaaneja. Hänen myöhemmät vaiheensa ovat minulle hämärän peitossa. Aune Laakso, ”mehtäherran”
Värtsilän verkkolehti Värtsi on muuttanut. Verkkolehti siirrettiin Itä-Suomen yliopiston ylläpitämältä palvelimelta uuteen osoitteeseen http://www.vartsi.net. Samalla verkkolehden julkaisualustana toimiva WordPress päivitettiin uusimpaan versioon. Värtsin ylläpito kiittää kaikkia aktiivisia lukijoita ja kirjoittajia – toivottavasti lehti elävöityy entisestään uuden sijainnin ja osoitteen myötä! Värtsin ulkoasu pysyy muutoksesta huolimatta lähes samanlaisena joitain kosmeettisia pikkuseikkoja lukuunottamatta. Vanhan verkkolehden sisältö on
Värtsin arkistoissa on koko syksyn pyörinyt pari vanhaa valokuvaa, jotka on tänne lähetetty. Toisen kerrottiin esittävän lastenkotia, toisen vanhaa siltaa. Paikkakunnalle äskettäin muuttaneelle ne eivät paljon kertoneet. Aattelin jo järjestää kuvien tiimoilta lukijakyselyn, mutta sattumoisin tuli lainattua kirjastosta Otto Rummukaisen kokoama kirjanen ”Niiralan Hovi – Värtsilän kuntakeskus” vuodelta 1990, jolloin kunta oli täyttänyt 70 vuotta.
Kalle M. Väänänen on lähettänyt Värtsille ajankohtaisen kuvan Luutalahden maisemista. Hän kirjoittaa: ”Tämä alkaa tuntua jo talvelta. Taitas alkaa pilkkikausi, mutta ei tuolla siima kestä notkeana eikä taijja ihekkään.” Kuvassa on selvästi kissan tassun kuva taivaan pilvissä (toim. tulkinta). Luutalahti on kylä Värtsilästä hieman pohjoiseen, Kenraalinkylän ja Öllölän takana. Se kuuluu nykyään Joensuuhun. Sinnehän me
Pikkujoulusesongin ollessa kiihkeimmillään palaan ajassa reilut kuusikymmentä vuotta taaksepäin, jolloin melkein joka kylässä oli kansakoulu ja koululla pidetyt kuusijuhlat olivat kaikkien yhteinen talven kohokohta. Saverikkoraudan narskeessa Koulun kuuselle menokin oli jo yhtä juhlaa, koska menimme sinne useimmiten talvitietä pitkin eli jään yli hevosella. Aisakellon helinä ja saverikkoraudan narske olivat ääniä, jotka virittivät juhlan odotuksen tunnelmaan.
Pikkujoulujen vietto on alkuisin Saksasta. Niin myös joulukalenterin, jollainen nähtiin ensi kerran Munchenissä vuonna 1908. Suomeen ne ehtivät vasta 1930. Suomalaisen pikkujoulun taustana ovat adventin ohella kansakoulujen joulujuhlat, joiden keskeinen ohjelmanumero jouluevankeliumin ja virrenveisuun ohella oli satunäytelmä. Kansakoulujen kuusijuhlat olivat kimmokkeina pikkujoulujen vietolle ylioppilasosakunnissa. Näin kertoo ”Uusi ajantieto vuodelta 1989”. Kotioloissa pikkujoulun vietto on alun
Kylätaloasia näyttää nousseen vahvasti esille pitäjäyhdistyksen vuosikokouksessa. Se nähdään melko ratkaisevana tekijänä Värtsilän vapaaehtoisessa kansalaistoiminnassa, jolla tulee olemaan yhä suurempi painoarvo kylän vireydelle ja viihtyisyydelle. Ei liene epäilystä, etteivätkö kaikki täkäläiset kuppikunnat olisi pitäjäyhdistyksen takana ajamassa yhteistä hanketta. Kaikkia mahdollisia vaikutuskanavia on syytä käyttää, että saataisiin värtsiläläisiä tyydyttävä ratkaisu. Ja jos sellaista ei synny, ei
Värtsilän pitäjäyhdistyksen syyskokouksessa käytiin kylätaloasiasta vilkasta keskustelua. Pitäjäyhdistys jatkaa neuvotteluja ja yhteydenpitoa Tohmajärven kuntaan, jotta Värtsilän kyläläiset ja yhdistykset saisivat käyttöönsä oman kokoontumispaikan. Asiaa pidetään tärkeänä. Kunnalla on myynnissä useita kiinteistöjä Värtsilän kylän alueella. Entinen kunnantalo olisi sijainniltaan erinomainen kokoontumispaikka. Pitäjäyhdistyksellä ei ole tällä hetkellä taloudellisia mahdollisuuksia ostaa kiinteistöä nimiinsä. Pitäjätoimisto siirtyi entiselle kunnanvirastolle edellisen
Värtsiä ei ole voinut lukea lauantaina aamupäivällä. Uutta maailmansotaa ei ole syttynyt, Niiralassa ei ole ollut myrkkyvuotoa, Värtsiä ei ole lakkautettu tuhmien juttujen takia eikä toimitus ole pitänyt pikkujoulua. Syynä oli palvelimen huoltokatko, josta ei ollut tietoa etukäteen. Pahoittelemme, toivottavasti elämä ei pahoin järkkynyt.
Aika kuluu. En tiedä runojen kirjoittamisesta mitään, mutta joskus aina mieli tekee jotenkin muistella, kuten tämä 10-vuotisen kunniaksi riimitys. Siitäkin on jo aikaa. Esim. Kesäsoittajat on mainio keksintö, suosittelen juhlissa käytettäväksi. Perustettiin musiikkikoulu, jottei loppuis tämä touhu, Helsingistä tuli tieto, opetusministeriltä tuskin mieto: Kesälahti, Kitee, Rääkkylä ja vielä Tohmajärvi, Värtsilä, nimeksi Keski-Karjala, Petroskoin hyvä ystävä.
Arppen aitassa oli kummallisen näköinen härveli. Sain kuulla, että se oli neljän miehen voimin pumpattava paloruisku, joka oli joutunut tositoimiin. Vuoden 1952 heinäkuun alussa syttyi Niiralan Hovin navetta palamaan. Ensi alkuun sitä yritettiin sammuttaa juuri tällä ruiskulla. Kuumuus kuitenkin säteili niin paljon, ettei riittävän lähelle voitu mennä. Paloautokin tuli jonkin ajan päästä, ilmeisesti Tohmajärveltä. Värtsilän
Viime sodissa menetti henkensä yli 400 tohmajärveläistä ja värtsiläläistä. Suurin osa oli sotilaita. Joukossa oli myös lottia, työvelvollisia ja sotilaspoikia. Tohmajärvi-Värtsilän reservinupseerit ja Tohmajärven-Värtsilän reserviläiset ovat käynnistäneet hankkeen Pro Patria -kunniataulusta, joka sijoitetaan Tohmajärven koulukeskuksen juhlasaliin. Tavoitteena on saada kunniataulu hankituksi niin, että se voidaan paljastaa 9.1.2011 reservinupseereiden 70-vuotisjuhlassa. Hankkeen kustannusarvio on noin 12 000
Katarina Kuick/Ylva Karlsson: Kirjoittamisen ihanuus, nuoren kirjoittajan opas, Karisto 2010 Kirjoittaja on joskus salakuuntelija. Kahviloissa, kaupoissa, bileissä, jopa vessassa voi kuulla tarinoita tai lausahduksia, joissa on jutun ydin. Tietysti vanha keino on kirjata kokemuksiaan ja tunteitaan päiväkirjaan. Pääasia on kuitenkin, että harjoittaa kirjoittamista päivittäin ja tietysti lukee toisten kirjoittamia tekstejä. Vanhemmilla ihmisillä on se hyvä
Värtsilässäkin pidettiin markkinoita. Lapsuudestani muistan, kuinka tivoli kaikkineen sen ajan ihmeellisyyksineen kuului markkinatunnelmaan. Eläinmarkkinat hevosineen ja lehmineen olivat luku sinänsä. Moni polle ja ynnikki vaihtoi omistajaa tarkan syynäyksen jälkeen. Liekö aina ollut elikoita karvoihin katsomista, no, hampaisiin kuitenkin. Markkinatanssi kuuluivat ilman muuta mukaan perinteeseen. On yksi artikkeli, joka on kuulunut markkinakuvioon vuosikymmenestä toiseen. Se on
Värtsilässä on perinteenä nimetä joka toinen vuosi ansioituneita henkilöitä takojiksi. Jossain vaiheessa, kun oli mietitty tuota takoja –nimitystä, oli sellainenkin esitys nimestä kuin Sepän Sälli, mutta se ei kaikkia miellyttänyt, vaikka onhan Värtsilässä elänyt monta seppää. Takoja oli ehken arvokkaampi. Nyt luettelen eri vuosien valinnat. Jokainen voi omalla tahollaan muistella. 1976 Uuno Matikainen 1978 Aulikki
Liisa Lehto (toim.): Kaipaus Karjalaan, matkoja kotiseudulle, SKS 2010, 231 s. ” Karjalan kotiseutumatkat ovat 1990-luvun alusta lähtien muuttuneet osaksi karjalaista elämäntapaa. Rajojen avautuminen ja myöhemmin Niiralan raja-aseman käyttöönotto nostattivat valtaisan matkainnostuksen”, kirjoittaa Liisa Lehto teoksen esipuheessa. Matkakuvauksia on kirjoitettu alusta alkaen lähinnä karjalaiseen lehdistöön. Kirja on ensimmäinen. Monet kirjoittajista tuovat esiin perinteen siirtämisen tärkeyden
Hiihtokausi käynnistyy vähitellen Värtsilässäkin. Urheilutalolta lähtevää valaistua latua on tampattu kelkalla, ja onpa joku jo suksillakin siellä sivakoinut. Tungosta ei vielä ollut, kuten Helsingin laduilla, joille Hesarin mukaan päästiin tänä syksynä epätavallisen aikaisin. Paikkakuntalaiset ovat ristineet tien alitustunnelin osuvasti Värtsilän metroksi. Valaistu latu on vain puolitoista kilometriä pitkä, mutta hyvä on sekin, ei köyhällä kunnalla
Antti Koli: Starttiopas digikuvaukseen, Docendo 2010 Kolin kirja on aloittelevalle kuvaajalle todellinen löytö. Kirjan tyyliin kuuluu selkokielisyys sanan hyvässä merkityksessä. Aluksi käydään läpi kameratyypit, joista ensimmäisenä halvin mahdollinen, eli digipokkari. Hintaluokaltaan vähän kalliimpi on kiinteäobjektiivinen kamera, jossa on pitkä zoom-objektiivi ja mahdollisuus kuvata kauemmas. Tällaiseen kameraan pääsee käsiksi muutamalla satasella. Lopuksi esitellään kameroiden kunkku, eli
Vanhassa Värtsilässä oli muistaakseni ainakin kaksi hyvää ammattiräätäliä ja liikkeenharjoittajaa, Kauppinen ja Tenhunen, joista jälkimmäisellä oli myytävänä myös valmisvaatteita. Pukukankaat olivat laadukkaita. Pukua piti käydä sovittamassa useaan kertaan, jotta siitä tuli istuva. Puvun maksun kanssa oli useinkin ongelmia, maksettiin ”pitkän mukkaan”. Kelläpäs, ainakaan tehtaan duunaripojalla, oli rahaa hoitaa maksu käteisellä. Kyllä siihen aikaa tuhraantui ainakin
