14.11.2010

Ajankohtaista

Lääkäripulaa muuallakin

Netti-Hesarissa on Katriina Pajarin juttu Espoota vaivaavasta lääkäripulasta. Otsikon mukaan Espoon terveysasemilta puuttuu jopa viidesosa lääkäreistä. Ongelmia on siis muuallakin kuin Keski-Karjalassa. Siellä kinastellaan myös syistä suunnilleen samoin perustein kuin täälläkin. Värtsi julkaisee katkelmia Pajarin jutusta sekä kolme kommenttia, jotka edustavat erilaisia näkökantoja. Tuntuuko tutulta? xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Pajarin juttu: ”Espoota vaivaa paheneva lääkäripula. Terveysasemilla ei ehditä […]

Ajan patinaa

Metsien miehet

Näin isänpäivän aikoihin, kun ravintolat houkuttelevat perheitä toinen toistaan maittavimmilla ruokalistoilla, lienee hyvä muistella aikaa, jolloin isänpäivästä ei ollut vielä tietoakaan. Edessäni on kopio Wanhasta kämppälaista. Se on Yhtyneiden Paperitehtaiden Ukkoherran allekirjoittama ja päivätty 1. syyskuuta 1924, voimassa toistaiseksi… Halukas naiskokki Kämppälakiin on kirjattu kaksikymmentäkolme eri kohtaa, kuinka kämpässä asujan tulee olla ja käyttäytyä. Ensimmäinen

Ajankohtaista

Runo isältä

oletko laulellut omatekoisia runoja lapselle oletko joskus hurahtanut katsomaan maailmaa satusilmin poimimaan värikkäitä lehtiä luonnosta kalenterin väliin tutkimaan ötökkää lattialla kun joku pitää kuivaa juhlapuhetta itkemään sitä että maailmassa on niin vähän klovneja ja kylähulluja että äidit katkaisevat nuorimmaistensa puhetulvan ja tuike silmissä sammuu oletko tuntenut hyvää mieltä jumalanlampaan vierailusta puutarhassa valkoisesta hämähäkistä kukassa oletko

Scroll to Top