Aune Rummukainen väitteli tohtoriksi

Opiskeluinto ja sinnikkyys taitavat olla perinnöllisiä ominaisuuksia, sillä tiistaina 28.12. 100 vuotta täyttäneen Otto Rummukaisen nuorin tytär Aune Rummukainen väitteli viime syksynä tohtoriksi Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunnassa.  Talous- ja kiinteistöoikeuden alaan kuuluvassa väitöskirjassa ”Kiinteistöjä koskevien tietojen saatavuudesta tulevaisuudessa kiinteistötieto-järjestelmän näkökulmasta” on hän loi mallin kiinteistöjä koskevien tietojen saatavuuden parantamiseksi.

Suomessa kiinteistöjä koskevat tiedot ovat hajallaan kymmenien viranomaisten tietovarastoissa ja yksityishenkilöiden pöytälaatikoissa. Eri viranomaisten tiedot ovat osittain päällekkäisiä. Kaikkia oikeustoimin perustettuja oikeuksia ei voida rekisteröidä mihinkään rekisteriin. Tietojen hankkimisesta, tietopuutteiden aiheuttamista ristiriidoista ja päällekkäisten rekistereiden ylläpidosta aiheutuu kustannuksia.

DI Aune Rummukaisen väitöstutkimuksessa on luotu malli kiinteistöjä koskevien tietojen saatavuuden parantamiseksi. Väitöksessä todetaan muun muassa, että olemassa olevien rekistereiden tiedot tulisi olla saatavilla kiinteistötietojärjestelmän tietopalvelun yhteydessä. Kiinteistönluovutukset ja oikeustoimin perustettavien muiden oikeuksien luovutukset tulisi tehdä sähköisesti tai käyttää niissä kaupanvahvistajaa ja näiden luovutusten tiedot tulisi tallentaa saantorekisteriin. Kiinteistöjä koskevat tiedot on tutkimuksessa ryhmitelty kiinteistötietojärjestelmän kiinteistöosan ja kirjaamisosan tietoihin, julkisoikeudellisiin maankäyttörajoituksiin, sopimus- ja suostumusperusteisiin oikeuksiin ja rajoituksiin sekä kuvaileviin tietoihin. Sijaintitietojen tulisi olla saatavilla kaikille kiinteistöjä koskeville oikeuksille ja rajoituksille. Kiinteistöjä koskevien tietojen tulisi olla saatavilla myös palstoittain, määräaloittain tai vuokraoikeuksittain.

Tämän tutkimuksen aihepiirin kannalta INSPIRE-direktiivi ja sen kansallinen toimeenpano paikkatietoinfrastruktuurista annetulla lailla on oikeansuuntainen mutta riittämätön, todetaan väitöksessä.
Vastaväittäjä oli professori Vesa Majamaa Helsingin yliopistosta ja valvojana Professori Kauko Viitanen Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun maanmittaustieteiden laitokselta.

Lisää Aunen ajatuksia löytyy täältä.

4 comments for “Aune Rummukainen väitteli tohtoriksi

  1. Taitaa olla toinen Pykälävaaran tyttö, joka on väitellyt tohtoriksi. Ensimmäinen on muistaakseni Pirkko Olenius. Oikaiskaa, jos olen väärässä. Onnea Aunelle joka tapauksessa! toivottaa E.L.

  2. Vai olisko Merja (syntyjään)Olenius?

  3. On Pirkko Suihkonen s Olenius. E.L.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *