Värtsin ympärille on suhteellisen lyhyessä ajassa ryhmittynyt joukko kirjoittajia, joista melkein mikä hyvänsä julkaisu olisi ylpeä. Verkkolehden ideana oli alun perinkin, että sitä tehtäisiin yhdessä. Siihen suuntaan ollaan menossa. Oikeastaan tähän kirjoitukseen antoi aiheen se, että jokunen aika sitten Värtsin eri juttuja ja kommentteja oli silmäilty ja kaiketi luettukin tuhat kertaa yhden vuorokauden aikana. Lukijoita […]
Mats-Eric Nilsson: Aitoa ruokaa, Väärentämättömän ruoan opas, Atar Kustannus 2010 Ennen vanhaan Värtsilässä oli ruoka kotituottoista. Oma sianliha, omat leivät, oma maito, omat jauhot. Äitimuori osasi tehdä kotoisista aineista lanttukukkoa, karjalanpaistia, perunaa ja kastiketta, mämmiä, uunijuustoa, hellajuustoa, lanttupaistikkaita, jne jne… Moni suomalainen elää siinä luulossa, että kaupassa olevat ruoka-aineet ovat puhtaan luonnon puhtaita elintarvikkeita. Tosiasia
Talvi saattaa olla kohta puoliin käsillä, sillä lehtikuuset pudottelevat viimeisiä neulasiaan. Lisäksi näin reportaasimatkalla aura-auton. Lunta ei ollut yön aikana tullut niin paljon kuin ennustivat, mutta peltoaukeitten teillä oli pieniä harjanteita. Muista mainittavista asioista kerrottakoon, että ilveksen jäljet kiemurtelivat Savikon peltometsiköitten reunamilla. Rajapojat puolestaan kiersivät pitkin teitä varmistamassa, että rajarauha säilyy rikkumattomana. Värtsilässä siis kaikki
Värtsilässä toimi pappina rovasti Karl Julius Karsten kuolemaansa saakka, peräti 62 vuotta. Vanhemmiten hän tuli erittäin huonokuuloiseksi. Appeni kertoi aikoinaan omasta rippikouluajastaan, kuinka rovastille piti lukea katekismusta aina kovalla äänellä. Takapenkin pojat aloittivat lukemisen aivan oikein, mutta kun rovastin seuranta herpaantui, muuttui teksti tyyliin ”uus kelekka tervapohja, mänöö jotta luikaa, lukipa siulle taikka laulo, et
Euroopan komissio on huolissaan Suomen susikannan nopeasta heikkenemisestä, minkä katsotaan aiheutuvan pääasiassa salakaadoista. Suomea vaaditaan kitkemään rauhoitettujen susien salametsästystä. Komissio on oikeassa. Salakaatoja ei ole mitään syytä puolustella. Mikä tahansa salametsästys pilaa ennen pitkää koko metsästäjäkunnan maineen. Metsästysseurat ja riistanhoitoyhdistykset ovat avainasemassa laittomuuksien torjunnassa. Tutkimustyö ja asiantuntevat television luontodokumentit ovat tuoneet uutta tietoa susien elämästä.
Eipä tässä mitä kiirettä, tuntuu tuumailevan Ryösiönjoen sorsa. Rannoille satanut lumi ei ole hätkäyttänyt karaistunutta lintua, mutta eiköhän kohtapuoliin olisi aika lähteä, sillä lupasi rutkasti lisää lunta tänne päin. Täysin lentokykyinen se on, olisiko muuten vain tykästynyt erämaajokeen. Ja onhan niitä leutoina talvina ollut Joensuussakin Pielisjoen sulissa.
Muistelen aika monesti Kenraalinkylässä asumaamme aikaa. Itse en ole opettaja – olosuhteiden pakosta olin kotiäitinä, se tuntui jonkin aikaa tyydyttävän. Kun Joensuusta sinne muutettiin kesällä 1966, syksyllä syntyi vanhempi tyttäremme Tarja. Kun pitkäaikainen ystäväni Annele laittoi kerran kirjeen minulle, siinä oli osoitteena Kuninkaankylä. Komea nimi sekin ja perille tuli. Olen sillä tavalla ihmeellinen ihminen, että
Aloitin kouluni 1930-luvun alkupuolella kotini lähellä kaksivuotisessa alakoulussa. Sen jälkeen siirryttiin neljäksi vuodeksi yläkouluun, joka sijaitsi kylän keskellä mäellä olevassa komeassa puutalossa. Yläkoulussa oli monta luokkaa ja paljon oppilaita, joten välitunneilla riitti mekkalaa. Oma opettajani, rouva Nylund, oli tiukka ja vaativa, alkuun hieman pelottavakin. kova kurinpito oli luonnollista siihen aikaan. Miesopettajat käyttivät sumeilematta karttakeppiä oppilaiden
Metsästäjät ovat muutaman kerran tehneet aloitteita joutsenen metsästämisestä. Tällä kertaa perusteena on, että joutsen olisi syynä metsähanhien vähäisyyteen. Joutsenen väitetään karkottaneen hanhet pesimäpaikoiltaan. Tutkimustietoa väitteiden ja aloitteiden tueksi ei ole olemassa. Ja vaikka olisikin, ennen joutsenten metsästyksen aloittamista pitäisi ajatella kaksi kertaa. Joutsen on Suomen kansallislintu, joka 1950-luvulla pelastettiin maassamme sukupuutolta. Se herättää suuria tunteita
Kyllä maalla on mukavan viihtyisää – täällä Tohmajärven Patsolassa, missä olemme eläneet jo pitkän tovin yli 30 vuotta. Ensin tulimme Joensuusta Kenraalinkylään, sieltä Tohmajärven Kemieen ja siellä kerrostaloon ja pitkäksi aikaa palotalolle, missä sai katella mihin suuntaan paloautot lähtivät – lapsista sekin oli jännää. Palotalolta tiemme kulki Värtsilän Patsolan koululle Se oli ymmärrettävää, kun työmmekin
Menneinä aikoina kenenkään ei tarvinnut pukeutua noidaksi, hän saattoi saada kyseisen ”arvonimen”, jos hänellä sattui olemaan kykyjä, joiden arveltiin liittyvän jollakin tavalla taikuuteen. Tässä tarinassa kerron Ulriikka Kassisesta aivan hänen omalla nimellään, en tiedä oliko hän mitään sukua selvännäkijä Aino Kassiselle, josta eräs viikkolehti teki montakin juttua ajallaan. Nauhoja navetassa Vanhat ihmiset käyttivät eräästä Kaustajärven
Juhani Suomi: Lohen sukua, Otava 2010 Juhani Suomi mainitsee, että entisten Kekkos-kirjojen painolasti oli niin suuri, että kokonaisteoksen tekemiseen ei oikein riittänyt paukkuja. Mutta hetki teoksen syntymiseen koitti kuitenkin varsin pian. Teokseen Suomi on koonnut pikakatsauksen Kekkosen vaiheista poliitikkona ja yksityishenkilönä. Suomi paljastaa kirjassaan myös Sylvi Kekkosen dominoineen miestään ja lapsiaan melkoisen suvereenisti. Sairautensa vuoksi
Erkki Lintunen: Värtsilän kirkot, Ilias 2005, 102 sivua Vanhaan Värtsilään saatiin kirkko 1867 ja Pietarissa asuvat värtsiläläiset lahjoittivat alttaritaulun 1907. Samana vuonna alkoi kiista kirkon muutostöistä. Se kesti vuoteen 1911, jolloin tuntemattoman venäläisen taiteilijan ”Kristus ristillä” sai paikkansa kirkossa. Lintusen kirjassa kerrotaan, miten remonttikiistan aikana äänesteltiin usein ja kumottiin entisiä päätöksiä. 1900-luvun alku oli aikaa,
Kuluvalla viikolla olen ensi kertaa eläissäni törmännyt sellaisiin nimityksiin kuin terveyskeskussairaala ja hoivasairaala. Viime mainittu aloitti tietojeni mukaan Tohmajärvellä marraskuun alussa. Mitä ne pitävät sisällään? Kumpaanka minä mahdan joutua? Uusia nimiä tulee niin tiuhaan tahtiin, ettei tämmöinen fossiili kestä perässä. Juuri kerkisin tottua terveyskeskus -sanaan, joka lanseerattiin joskus 1970-luvun alussa. Silloin puhuttiin hieman hankalasti Keski-Karjalan
Heléne Johansson: Leipä, Tammi 2010 Monet seikat, jopa leipurin mieliala, voivat vaikuttaa siihen, ettei taikina käyttäydy samalla tavalla joka päivä. Myös huoneen lämpötila, jauhojen ja hiivan laatu ja tuoreus, jopa ulkoilman kosteus ja ilmanpaine, ym. voivat vaikuttaa leivän onnistumiseen. Kirjan tekijä sanoo ottavansa ruoan, kuten myös leivän kuolemanvakavasti. Hän tuumii, että ruoan kanssa ei pelleillä.
Susiasia on tullut kovin tutuksi viime aikoina koiraharrastukseni myötä. Olen vanhinta koiraani tavannut treenata kohti talven raskaita valjakkokoitoksia useiden kilometrien lenkeillä pitkin metsäteitämme. Niin omat havainnot kuin muidenkin tukevat sitä, että hyvinkin lähellä kyläämme liikkuu ja elelee susia. Eipä ole kuin reilut kuukausi siitä, kun äitisusi kävi opettamassa kahta pentuaan Selkäkylän lammastarhassa, kuinka lammas päästetään
Ilveksistä puhutaan jälleen, sillä niitten määrä on noussut viime vuosina nopeasti. Värtsilässäkin niitä on talven jäljistä päätellen kohtalainen kanta, vaikka itse eläintä näkee harvemmin kuin karhua. Itse olen tavannut ilveksen vain kerran, runsas vuosi sitten Kiteen Närsäkkälässä Pyhäjärven rantamilla. Sienireissulla se yhtäkkiä seisoi parinkymmenen metrin päässä autotiellä. Parikymmentä kuvaakin ehdin ottaa, kun ilves istahti ihmistä
Tämän päivän paikallislehti Uutis Alasimessa oli hyvä juttu viitatiaisista mainion Tuomo Erosen kuvan kera. Tämä ennen näkemättömän vaelluksen keskeisin paikka on, mikäpäs muu kuin, oma Värtsilämme. Siis koko valtakunnassa! Viime viikonvaihteessa Tuomon kanssa tapaamiemme lintujen ja muilta saamieni havaintojen mukaan meillä on nyt täällä 11 lintua. Neljä Lampelantiellä ja Savikolla ja kolme Rääsynrinteellä. Lisäksi Tohmajärven
Kuten aiemmin jo on kirjoiteltu, asustaa Sääperin rantamailla nyt kolme alaskanmalamuuttia. Koirat ovat puhtaasti vetokoiraharrastukseen, vanhimman kanssa kokeilimme myös kanalintumetsästystä, mutta huonoin tuloksin. Koira kyllä haki linnun ja ajoi sen puuhun, mutta kun ei hauku niin eipä siitä paljon iloa silloin ollut. Kun vielä sattui niin, että SÖI pudottamani pyyn, en voinut enää sitä linnustusretkillä
Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla rajan ylitti lokakuussa lähes 92 000 henkilöä, missä on kasvua edellisvuoteen noin 20 prosenttia. Kasvu aiheutuu venäläisten ja suomalaisten lisääntyneestä liikkumisesta rajan yli. Venäläisiä rajanylittäjistä oli noin 40 prosenttia, kun viime vuonna heidän osuutensa vastaavana ajankohtana oli noin 39 prosenttia. Vuoden alusta lukien on kirjattu 842 512 rajanylittäjää, missä on kasvua edellisvuoteen
