Tuhat kertaa päivässä

Värtsin ympärille on suhteellisen lyhyessä ajassa ryhmittynyt joukko kirjoittajia, joista melkein mikä hyvänsä julkaisu olisi ylpeä. Verkkolehden ideana oli alun perinkin, että sitä tehtäisiin yhdessä. Siihen suuntaan ollaan menossa.

Oikeastaan tähän kirjoitukseen antoi aiheen se, että jokunen aika sitten Värtsin eri juttuja ja kommentteja oli silmäilty ja kaiketi luettukin tuhat kertaa yhden vuorokauden aikana. Lukijoita siis näyttää olevan.

Lukijoitten itsensä lähettämät jutut ovat kiinnostavia. Tilasto viimeisen kuukauden ajalta kertoo, että kymmenen luetuimman joukossa on seitsemän lukijan kirjoitusta. Tämän tarkemmin emme yksittäisiä juttuja erittele, sillä Värtsi ei ole kilpa-areena. Kaikki kirjoitukset ovat lehdelle arvokkaita.

Mukaan Värtsin tekoon ovat tervetulleita kaikki, niin nykyiset kuin entiset värtsiläläiset, niin nuoret kuin me senioritkin. Jatkossa odottelemme erityisesti nuorempien esiinmarssia.

Sisällöstäkin saa esittää toivomuksia. Voimme perustaa vaikkapa runopalstan, jos sellaiselle tuntuu tarvetta olevan. Se on ihan kirjoittajista itsestään kiinni. Mitäpä niitä pöytälaatikossa pitämään.

Hyvin ilahtuneita olemme siitä, ettei yhtään kommenttia ole tarvinnut poistaa sopimattomana. Päinvastoin roskapostisuodattimemme on toisinaan liian innokas ja poimii korrektejakin kommentteja. Pyrimme päivittäin tarkkailemaan tilannetta, mutta joskus kommentin esiintulo saattaa hieman viivästyä.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *