Rakkauven veitikka

Niirasen Jenny piti kovasti vieraista, vaikka oli sairastanut aika kauan – ehkäpä se piristi häntä itseäänkin. Jenny esitti vieraille värssyjä Patsolan kodissaan. Minulla ei ole tarkkaa tietoa, kuka on alkuperäinen keksijä, mutta kivoja olivat, kun yheksänkymppinen niitä esitti ihan ulkoa – muisti oli hyvä. Tässäpä pari runoa malliksi.

Numeroloru

Mikä on yks

yks oot sie

mikä on kaks

kaks silimee piässäs

mikä kolome

kolomesäikeinen nuoranköys

mikä neljä

neljä tissii lehmällä

mikä viis

viis sormii käissäs

mikä kuus

kuus reikee hevosenkengässä

mikä seihtemän

seihtemän tähtii Otavassa

mikä kaheksan

kaheksan kello

mikä yheksän

yheksän reikee immeisessä

mikä kymmene

kymmenen käskyy Herran laissa

joka kaikki viholliset

pellolle ajjaa.

Rakkauven veitikka

Rakkaus se on kumma veitikka

kun se alkaa heti keikuttaa

se kuluttaa nenät ja huulet

vaikka ne olisivat kuinka suuret

ja kyllä se taitaa olla niin

se rakkauven laita

sitä ei estä vesi eikä aita

se kulkee ympäri meriä ja maita

eikä katso onko tie leviä vai kaita

ja kasvaako paikalla mänty vai raita

ei se koskaan jalkojaan taita

eikä lystin päälle ole saita

ja puhemiehellekin pitää hommata paita

rakkaus se on sellanen ukko

se on kuin punainen kukko

joka sitoo kaksi sydäntä yhteen

niin kuin maamies sitoo olkilyhteen

niin kuin ämmät panevat lankojansa vyyhteen

ja tässä lukossa on sitten pieniä palavia kuulia

jotka polttavat nuorten huulia

niin he ruppeevat toisistaan tykkää

ja tekevät kuin kaksi mykkää

että he huulensa yhteen lykkää

sillä sanoakseni pussaa

eivätkä saa lepoa kussaa

ja kun he kahviherkkua juovat

ne toisillensa suukon suovat

eivätkä suinkaan sokerista huoli

vaan sokerin sijasta toistensa huulia nuoli.

Mirja Pusa kirjoitti muillekin luettavaksi