Äitienpäiväkukka

Aloitin empiirisen luonnontutkimuksen Värtsilässä keväällä 1956, silloisen kunnantalon pihalla, ja kiinnostukseni luontoon jatkuu edelleen.

Kuvan on ottanut äiti-Meeri, joka oli tuolloin opettajana koululla. Kuva: Mervi L.

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille ja mummoille!

Mervi L.

Share

Post navigation

8 comments for “Äitienpäiväkukka

  1. Hyvissä ajoin on kirjoittaja aloittanut
    empiirisen tutkimuksen.

    Sattuneesta syystä
    minunkin sisarusparveni on jo kuusikymmentä-
    kolme vuotta kiinnittänyt erityistä huomiota ruohon pituuteen
    äitienpäivän aikoihin.
    Miksi? Siitä olen kertonut Värtsissä
    13.5.2011 olleen tarinani ”Kukanpäivänä”
    loppupuolella.

  2. Äiti- Maa herää myös keväisin kukkaan.

  3. Kasvien keruu oli myöhemmin osa kesälomien ohjelmaa, Värtsilässä kasvoi ihmeen isoja keto-orvokkeja, enkä koskaan ymmärtänyt miksi ne oikeastaan olivat rikkaruohoja.
    Vieläkö törmäpääskyt mahtavat pesiä Värtsilän ojien ja hiekkakuoppien penkereillä?

  4. Voi, kävin lukemassa sen, kasvien keruu oli välillä kokonaan poissa koulujen opetusohjelmasta, mutta sitten siirryin omiin muistoihini, ja säilyneeseen herbaarioon: kissankäpäläni on Hiidenvaaralta, ja löytöpaikaksi on merkitty ”vaara”, vaikka se on vain pikkuinen kalliokumpare! ”Kauneus on katsojan silmässä”. Lapsen silmissä se oli ihmeellinen mäki kieloineen ja kalliokieloineen!

  5. Täydennän vielä: tarkoitan lapsen ensi kosketusta ympäröivään maailmaan ja luontoon, sen merkitystä – sanattomanakin – ja sitä tunnelmaa, joka ilmenee tankarunoissa: ohimeneviä muistikuvia, taivaan ja maiseman avaruutta ja sinisyyttä sellaisena kuin se vaaran rinteiltä näyttäytyy. Niin kuin Anni Swanin Pikkupappilan Ulla kuvaa: ”metsien kaukainen sini”. Äidillä on usein merkitys sen kokemuksen avaajana, koska lapsi on alussa äidin silmien alla. Värtsilä on tässä mielessä minulle maailman kaikkien laaksojen ensimmäinen laakso! Kiitos siitä, värtsiläiset!

  6. Mervi L, törmäpääskyn pesiä olen nähnyt ainakin Jänisjoen yläjuoksulla Patsolan koskesta ylöspäin. Lapsuudessa meillä oli hylätty vanha virtas- vai olikohan jääkuoppa jokirannalla, siellä oli paljon törmäpääskyn pesiä.

    Jos oletan oikein Sinut Meeri-opettajani nuorimmaiseksi tyttäreksi ja jos hän on vielä elossa,kerro lämpimät terveiseni. Muistan hänet kannustavana opettajana. Arka pikkutyttö siellä pulpetissa piirteli ja iäksi jäi mieleen opettajan kiitos upeasta värinkäytöstä.
    Toinen muisto jäi muistokirjaani, meillä oli tapana pyytää opettajaltakin muistoa. Hän otti vihkon kotiinsa mukaan ja oli kauniilla käsialallaan sinne kirjoittanut Vilho Rantasen upean runon.Vihko on vielä minulla visusti tallella.

  7. Maija-Liisan kommentti ”Äiti – Maa herää myös keväisin kukkaan” palautti mieleen intiaanipäällikkö Seattlen kirjeen valkoiselle päällikölle, Yhdysvaltain presidentille, vuodelta 1854. Kirjettä pidetään kauneimpana ja syvällisimpänä luonnon ja omaperäisen kulttuurin puolesta pidettynä puheena, mitä tunnetaan.

    Päällikkö kirjoittaa, että maa ”on punaisen miehen äiti”. Hän syyttää valkoista miestä, että tämä ”kohtelee äitiään maata ja veljeään taivasta kuin tavaroita”.

    Ehdotan, että lukisitte, hyvät Värtsin ihmiset, Seattlen kirjeen. Se löytyy googlesta kirjoittamalla siihen: intiaanipäällikkö. Hyvää Maa-äidin päivää! Ierikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *