Sateitten mentyä aamut ovat kirkastuneet. Elokuinen usva nousee vesien pinnasta ja kiirehtii tuulenkareitten mukana hetkessä pois. Joutsenten on aika nousta siivilleen ja tarkistaa, keitä ovat nämä vierailijat. Lyhyt kaarros riittää, tuttuja kalamiehiä ovat. Kun aurinko nousee korkeammalle, katoaa Ala-Ryösiön aamun taika. Päivän äänet alkavat kuulua, rajantakainen koirien haukku ja autojen yltyvä häly Vanhasta Värtsilästä.
50-luvun alkupuolella asuivat Patsolan seurantalon asunnossa mummolani lähinaapurit. Heidän Kari -poikansa kanssa ystävystyin jo ennen kansakouluikää. Koulua en Karin kanssa ehtinyt käydäkään, heidän perheensä kohta muutettua kauppiaaksi Polvijärvelle. Olimme kuitenkin kohtalaisen kehittyneitä ikäiseksemme, sillä aloitimme tupakinpolttokokeilut jo ehkä viisi-, viimeistään kuusivuotiaina. Olimme joka tapauksessa Patsolan Karvisessa ja keksimme keräillä tuhkakupeista sinne jätettyjä tumppeja. Niitä sitten
Lintuharvinaisuus nimeltään kyläpöllönen veti lintubongarit tänä kesänä Hauholle. Linnun nimi on niin hellyttävä, että vaikka en ole sitä itse tavannutkaan halusin kyläpöllösen nimeksi tarinalle, jossa kerron kylättelyistäni Kaustajärvellä kuusikymmentäluvulla. Alkuaikoina kaupunkilaistyttö tunsi itsensä jonkinlaiseksi oudoksi pöllöseksi maaseudun kuvioissa. Tulimme kyläreissuille useimmiten ”Ruposen ruskeella”, mutta joskus myös lättähatulla Niiralaan, josta sitten hurautimme herroiksi pirssillä Kaustajärvelle. Maantieltä
Sikkerin siltatyöNiirala Vuonna 1965 oli Pohjois-Karjalan maaherra Lauri Riikonen tarkastamassa Värtsilän kuntaa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Uuno Matikainen esitteli hänelle seikkaperäisesti, mitä sotien jälkeen oli kuntaan rakennettu. ”Kunta on joutunut rakentamaan rajan pirstomia tieyhteyksiä, joita ovat Värtsilän-Kaustajärven ja Kaustajärven-Saarivaaran sittemmin maanteiksi luovutetut tiet. Vuonna 1948 saatiin kummikunnan lahjavaroin terveystalo, vuonna 1949 valmistui kunnan toimitalo, joka on viranhaltijain
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on viranomaisia tukevaa koulutettua, palkatonta toimintaa. Vapepaan kuuluu noin 50 kansalaisjärjestöä. Vapaaehtoiset ovat etukäteen antaneet yhteystietonsa hälyttäjille ja luvanneet olla käytettävissä etsintöihin. He ovat käyneet myös tarvittavia kursseja. Kadonneen etsintää johtaa poliisi apunaan vapaaehtoisten johtaja. Viranomaisella on oikeus käyttää vapaaehtoisia ihmishengen turvaamiseksi tai pelastamiseksi sekä suurten aineellisten vahinkojen välttämiseksi. Täällä sisämaassa suurin
Värtsilässä on paljon hirviä, jos hirvikärpästen määrästä on mitään merkkiä. Kohta en uskalla kurkistaakaan Ryhännotkoon päin, ne kun luulevat minuakin hirveksi. ”Hirvikärpänen suunnistaa lämpöaistinsa avulla suureen lämpöiseen kohteeseen”, kertoo netti. Ja hyvin suunnistavatkin, kymmenittäin niitä saa nististää niskakuontalosta metsäpolulla ja tuntitolkulla puistella vaatteista vielä kotona. Verta ne saattavat imaista, mutta eivät onneksi muni ihmiseen. Lisääntymiseen
Kylätalo on uusinut sisäpuolelta ilmettään, eikä ollenkaan hassumpaan suuntaan. Alakertaan on löydetty pöytiä, kaappeja ja hyllyjä. Olohuoneeksi nimetyssä huoneessa luo viihtyisyyttä nahkainen sohvakalusto ja telkkariakin on mahdollisuus katsella. Huomisesta maanantaista alkaen kylätalolla tuoksuu kahvi, jota voi ostaa pullan ja mahdollisesti suolaisen makupalan kera. Pitäjäyhdistyksen sihteeri Eira Varonen kertoi, että myös jäätelökaukalo odottaa täyttymistä. Varosen mukaan
Myllynkivet Alpoaatos lähetti toimitukseen kuvan äidistään, joka puolukkareissulla oli istahtanut Kukkovaaran tien varressa olleelle myllynkivelle. ”Siinä oli mukava syödä eväitä, kivi on varmaan monessa valokuvassa”, hän kirjoitti. Kukkovaaran tien varressa olleet myllynkivet siirrettiin aikanaan myllymuseon edustalle. ”Siellä ne ovat tietysti paikallaan, mutta voisi jokunen olla luonnossakin, vaikka jossain Värtsin polun varressa”, hän totesi. Alpoaatos viihtyy
Suunnittelu Niiralan rajanylityspaikan kehittämiseksi on julkisuudessa olleitten tietojen mukaan käynnistynyt. Tällä pyritään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin, jotka saattavat olla mittavat. Suunnittelua ovat vauhdittaneet kasvavat liikennemäärät. Tänä vuonna arvioidaan päästävän 1,3 miljoonaan rajanylitykseen, missä olisi kasvua 30 prosenttia. Tarkastustilat kaipaavat laajennuksia ja liikenne lisäkaistoja. Lisäksi samaan Niirala-kimppuun liittyvät tien parantaminen rajalta valtatie kuudelle saakka sekä Niiralan alueen
Mooses Mentula: Musta timantti, novelleja, WSOY 2011. Pojat löytävät jalokiven, ainakin luulevat kivenmukuraa mustaksi timantiksi. Kotona ei mene hyvin. Äiti kaveeraa vieraiden miesten kanssa ja isä on työmatkalla. Poika päättää pistää timantin saunan kiukaalle odottamaan isää, joka ensiksi aina lämmittää saunan. Marjanpoimijat eivät saa kunnolla kokoon edes lentolipun hintaa. Lumikin peittää maan kesken puolukanpoiminnan. Mutta
Viisi kurssia Värtsilässä sisältyy Tohmajärven kansalaisopiston tarjontaan seuraavan lukuvuoden aikana. Syyskuussa aloittavat naisten liikunta musiikin tahdissa maanantaisin 12.9. alkaen koululla, ohjaajana Niina Immonen, sekä naisten ja miesten liikunta keskiviikkoisin samassa paikassa 14.9. alkaen, ohjaajana Seija Könönen. Tarinatuvalla alkaa 14.9. monimuotokäsityö Ritva Heinosen vetämänä. Näytelmäryhmä kokoontuu ensi kerran tammikuussa kylätalolla, ohjaajana on Veijo Tikka. Karoliina Arvilommin
Pari päivää sitten ilmestyneessä Koti-Karjalassa joku kehui vanhan Puhoksen aluetta erinomaisena perinnepäivien paikkana, eikä syyttä. Yksi toteamus kuitenkin särähti silmään: ”Kiteen, Värtsilän ja Ilomantsin kautta syntyi maahamme yksi kansainvälisimmistä yrityksistä, Wärtsilä Oyj. Yrityksen syntyjuuret ovat juuri tällä Perinnepäivä -alueella.” Samaan hengenvetoon kesätapahtuman järjestäjät ilmoittavat kunnioittavansa silloista toimintaa ja lupaavat palauttaa sitä esimerkkien muodossa nykypäivän ihmisten
Kohta kuuma kesämme on lopuillaan. On aika korjata talteen syksyn sato metsistä marjoineen ja sienineen. Elopelloilta leivän ja vehnäsen ainekset. Puutarhoista omenat ja marjat, sekä erilaiset juurekset, salaatit ja yrtit. Ylipäätään kaikki mitä kukin on keväällä kasvun toivossa maahan kylvänyt ja sitten vaan nauttimaan sadon tuloksista. Kovin yksioikoista se ruuan laitto oli oman nuoruuteni aikaan
Sanoi rinssieversti, ylipiäjohtaja, Suetzin sulttaani ja myös joku kuningas Pekka Lipponen 50-luvun radiossa. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli nimimerkki Outsiderin (Aarne Haapakoski) seikkailukirjojen pohjalta tehdyt radiokuunnelmat. Jostakin syystä näiden jatkokuunnelmien lähetysajat olivat hyvässä muistissa ja niitä hiljennyttiin pelonsekaisin tuntein säännöllisesti kuulemaan. Mukana näissä Rantasalmen sankarin seikkailuissa oli ainakin hetkittäin ja yleensä pulasta pelastajana öljyalalla toimiva,
Värtsiläiset rajakoirat ohjaajineen veivät täyden potin P-KR:n mestaruuskisassa keskiviikkona ja torstaina. Sekä joukkuekilpailun että henkilökohtaisen kisan voitot tulivat kotiin. Joukkuekilpailun ja kiertopalkinnon voitti 185,5 pisteellä Niiralassa sijaitsevan Tohmajärven rajavartioaseman (ent. Värtsilän) joukkue, jossa kilpailivat ylirajavartija Tarmo Hurskainen ja saksanpaimenkoiranarttu (spn) Veda sekä vanhempi rajavartija Mikko Hämäläinen ja spn Suzie. Toiseksi tuli Lieksan rajavartioaseman joukkue. P-KR:n
Värtsilän ensimmäisen kirkon rakensi rautatehdas. Kirkko vihittiin pyhäinpäivänä 1867. Tehdasseurakunta kuului Tohmajärven seurakuntaan itsenäistyen v. 1909. Kirkko oli tämän jälkeen Värtsilän seurakunnan, kunnes se paloi Värtsilän takaisin valtauksessa 10.7.1941. Seurakunnan evakkoaikana ja jatkosodan aikana kokoonnuttiin jumalanpalveluksiin Uudenkylän maamiesseuran talossa 16.11.1941 – 10.9.1944. Sotien jälkeen piskuinen Värtsilän seurakunta vietti jumalanpalveluksia ensin Patsolan maamiesseuran talossa 28.1.1945 –
”Eero poika metsäs häärii, katseleepi puita väärii”, runoili aikoinaan Aleksis Kivi. Puiden katseleminen herättää monenlaisia ajatuksia ja mielikuvia. Joskus tulee vertailtua puiden kansaa ihmisiin. Joukosta erottuvat ”persoonallisuudet” on ehdottomasti kuvattava. Kun katson tuota Kuertunturilla Äkäslompolossa kuvaamaani männynkäkkyrää, en voi välttyä ajatukselta, että noin sitä ihminenkin monesti kiertää elämässään ympyrää ja palaa lähtöpisteeseen – joko fyysisesti
Juuri kun etsiskelin silmälasejani puhuttiin radiossa geokätköilystä, tuosta nopeasti maailmalla leviävästä ulkoiluharrastuksesta, jota karttojen, paikantimien ja jopa satelliitin avulla harrastetaan. Käsittääkseni. Onpa jännää, että ihmiset haluavat etsiskellä jotain aivan harrastusmielessä. Liekö ikäkysymys, mutta joka päivä on etsiskeltävä katseelta kätkeytyneitä silmälaseja, autonavaimia taikka kännykkää. ”Kukahan sitäkin lienee tarvinnut”, tuumaili muinainen mummelikin, kun nenäliinansa kadotti. Verhon välissä
Maija Paavilainen: Mummin kulta, Kirjapaja. Maija Paavilainen tunnetaan herkistä mietelmistään ja taitavasti tehdyistä kuvistaan. Aina ei tarvita koko väriarsenaalia, joskus pelkkä tussiviiva voi olla elävä ja hauska. Mummin kulta-kirjassa Paavilainen hersyttelee lasten ajatuksilla. Lapset ovat sitä mieltä, että mummin luona koko piha on kevättä ja kauneimmat korut ovat sini- ja valkovuokot mummin metsässä. Kotona on
Eräät lukijat ovat kyselleet, missä luuraa nasakka kirjoittajamme Irene Peuhkurinen, kun häntä ei ole kotvaan näkynyt Värtsin palstoilla. Toivottavasti oheiset kuvat antavat vastauksen tähän. Irene vaalii kesäisin Pirtajärven rannalla porkkanoita, papuja, kaaleja, kurpitsoita, sipuleita, salaatteja… Näin hän on tehnyt jo vuosikymmenien ajan, 1960-luvun puolivälistä alkaen. Tuolloin Peuhkuriset hankkivat sieltä kesäpaikan. ”Puutarhan hoito on geeneissä”, mullan
