Lapsen ajatuksia

Maija Paavilainen: Mummin kulta, Kirjapaja.

Maija Paavilainen tunnetaan herkistä mietelmistään ja taitavasti tehdyistä kuvistaan. Aina ei tarvita koko väriarsenaalia, joskus pelkkä tussiviiva voi olla elävä ja hauska.

Mummin kulta-kirjassa Paavilainen hersyttelee lasten ajatuksilla. Lapset ovat sitä mieltä, että mummin luona koko piha on kevättä ja kauneimmat korut ovat sini- ja valkovuokot mummin metsässä.

Kotona on liuta pikkuveljiä ja pikkusiskoja, mutta joskus on hyvä päästä mummin ikiomaksi prinsessaksi ihan yksin. Äiti tietysti luulee, että mummilassa lapset saavat ihan mitä haluavat, mutta kyllä mummilta pitää kysyä ensin mitä saa haluta.

Kun on kuumetta ja vatsatauti, kerää lapsi leluystävät ympärilleen ja odottaa, että mummi tulee lukemaan iltasadun. Iltarukouskin sujuu mummin kanssa kivasti, koska mummi on harjoitellut niin kauan.

Paavilainen on löytänyt monta ystävää herkillä tussipiirroksillaan ja ajatuksillaan, joissa pienikin on kaunista ja kukkakimppu lapselta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mummi on siitä erikoinen, että se pukee vaatteita lapsen päälle melkoisen määrän, että kylmä ei pääse puraisemaan. Joskus sitä vain ajattelee, että voisi lentää kuin talvilintu, jos ei olisi niin paljon vaatteita yllä.

Mummi tietää senkin, että erilaiset valmistelut ja rituaalit on keksitty lapsia varten. Joulun seutuun on tekemistä ja valmistelua niin paljon, ettei siitä tule loppua. Joskus mummi ottaa mukaan leipomaan. Kukahan mahtaa olla se Hanna-täti, jonka herkkuja tehdään yhdessä mummon kanssa? Mummilta riittää aikaa ja lapset tarvitsevat yhteistä aikaa vanhempien ja mummien kanssa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *