Juuri kun etsiskelin silmälasejani puhuttiin radiossa geokätköilystä, tuosta nopeasti maailmalla leviävästä ulkoiluharrastuksesta, jota karttojen, paikantimien ja jopa satelliitin avulla harrastetaan. Käsittääkseni.
Onpa jännää, että ihmiset haluavat etsiskellä jotain aivan harrastusmielessä. Liekö ikäkysymys, mutta joka päivä on etsiskeltävä katseelta kätkeytyneitä silmälaseja, autonavaimia taikka kännykkää. ”Kukahan sitäkin lienee tarvinnut”, tuumaili muinainen mummelikin, kun nenäliinansa kadotti.
Verhon välissä
Meillä sisaruksilla on perheen sisäisenä huumorina käsite ”epärehellinen vieras”. Heti sotien jälkeen oli kaikenlaista kulkijaa ja erään tälläisen lähdettyä oli äitimme viininpunainen, kiiltonahkainen käsilaukku kateissa. Kun etsinnät eivät tuottaneet tulosta, huokaisi äiti tuskastuneena, että olikohan niin epärehellinen vieras, että vei käsilaukun. Perheen nuorimmainen ryhtyi kurkkimaan ikkunasta ja siirsi samalla ikkunaverhoa. Siellähän se kadonnut laukku nökötti verhon takana ikkunalaudalla!
Pari kesää sitten sisareni vieraili mökillämme Kaustalla. Vieraskoreana minäkin verhouduin tavoistani poiketen uimapukuun. Poislähtövaiheessa sisko pyysi miestään hakemaan perheensä uimapuvut pyykkinarulta. Mies keräsi tottelevaisena kaikki narulla roikkuvat mustat uikkarit, ja niin teki minunkin uimapukuni ylimääräisen Helsingin reissun. Sain sen takaisin pikapakettina varustettuna tekstillä ”Terveisiä epärehellisiltä vierailta”.
Lukkojen takana
Talojen ulko-oviakaan ei ennen vanhaan lukittu, ainakaan täällä päin Suomea. Pönkä – tavallisimmin varsiluuta – ovea vasten nojallaan kertoi tulijalle, että talonväki ei ole kotona, se riitti. Oven sisäpuolella oli kuitenkin maasepän takoma ramppi, joka laitettiin yöksi paikoilleen, jos muistettiin. Näin rajanpinnassa ehkä muistettiin.
Muistelen kuulleeni sellaista tarinaa, että järven toiselta puolelta, eräästä rajan tuntumassa olevan talon aitasta, katosi pahvilaatikollinen miesten vaatteita. Tämä tapahtui siihen aikaan, kun rajan yli tapahtui epämääräistä hiipparointia, puolin ja toisin. Mieheni ei vahvista tätä muistikuvaa.
Ovenpöngästä tuli mieleeni vielä yksi tarina: eräs kaustajärveläinen nuorukainen riiusteli naapurintyttöä ja ilmestyi iltatöiden aikoihin nojailemaan ovipieleen. Tuleva appi-ukko oli todennut pilke silmäkulmassaan, että sieltä se ovenpönkä taas tulee!
Aaltojen alla
Muutama vuosi sitten – kun järven vedet olivat yhtä alhaalla kuin nyt – puhdistimme saunarantamme pohjaa. Ilmeisesti sitä kohtaa rannasta oli pidetty joskus joutomaana, ja meille käsittämättömästä syystä sinne oli heitelty särkyneitä astioita, pulloja sun muuta lasi- ja posliinitavaraa. Olisi voinut luulla, että jokin valtamerilaiva on haaksirikkoutunut rannikollamme, jos sellainen olisi mahdollista. Keräsimme sirpaleita useamman sangollisen verran. Osan hautasimme maahan, mutta osan pesin ja puhdistin. Sitten kutsuin mieheni vanhemmat sisarukset tutkailemaan sirpaleita. Ei heillä ollut niistä minkäänlaista mielikuvaa, eli sirpaleet lienevät aika vanhalta ajalta.
Kumpujen kätköissä
Kummipoikamme leikki pienenä mielellään arkeologia. Voi hänen riemuaan, kun eräänä kesänä aitan takana tonkiessaan kaivoi maasta lehmän (?) sarvista tehdyn naulakon. Viisastelimme, että se on viikinkiajalta.
Männä syksynä toteutimme pitkäaikaisen haaveemme, kaivoimme rinteessämme 1800-luvulla asuneen Ulriikka Kassisen mökin uunin raunion esiin. Eihän sieltä turpeen alta paljastunut muuta kuin kasa romahtaneita kiviä, näytti paremminkin saunan kuin tuvan kiukaalta. Perimätieto kertoo kuitenkin, että Ulrikan mökki on ollut juuri sillä paikalla. Todennäköisesti savupirtti, jonka nurkassa on ollut kasa kiviä.
Yksi ”katkö”, jonka toivoisin vielä paljastuvan, ovat sodanaikaiset kaivannot ja juoksuoja metsäpalstamme takarajalla, Honkalammin ja Saarivaaran välimaastossa. Muutama vuosikymmen sitten ne olivat vielä selvästi havaittavissa, mutta nyt metsittyminen ja aluskasvillisuus lienevät peittäneet ne unhon yöhön.
Tellervo
Muinaiset roomalaiset viettivät
elokuun seitsemäntenätoista päivänä
Portunaalia. Portunes oli avainten ja
ovien jumala. Päivää juhlittiin heittämällä
avaimet tuleen, se tiesi onnea.
Eli sopivana päivänä toimitus heitti
”tuleen” jo aikaisemmin lähettämäni
jutun Kätköilyä!
Nettitietojen mukaan Värtsilässä pitäisi olla geokätköjä ainakin Patsolankoskella, kalasääsken pesällä, kirkossa, Luppotuvalla sekä Sääperin ja Hopeakallion lintutorneissa.
Geokätköilijä piilottaa geokätkön eli rasian, jossa on lokikirja, kätkötiedote, kynä ja mahdollisesti jotain mukavaa vaihtotavaraa. Hän määrittää piilon sijainnin satelliittipaikantimella ja julkaisee internetissä geokätkön koordinaatit sekä muita vihjeitä. Muut harrastajat voivat sitten etsiä geokätkön.
Tarkempia kuvaksia Värtsilän alueen kätköistä: http://www.geocaching.com/seek/nearest.aspx?origin_lat=62.201909&origin_long=30.609884&dist=10
Kätköjen nimistä pääsee myös tutustumaan kuvauksiin ja lukemaan kätköilijöiden kommentteja.
Kun äitini etsiskeli jotain kadottamaansa tavaraa, hänellä oli tapana sanoa ”talteenhan se vanha panoo, vaan ei muista mihin.”
Eikös se klassinen tarina kadonneitten silmälasien etsinnästä ole, että ne löytyvät etsijän otsalta.
Pari varoitusta
Geokätköilyyn voi jäädä pahemmin koukkuun kuin Värtsin verkkolehteen.
Toiseksi
Jos löydät vanhan esineen tai vaikkapa asuinpaikan mitä epäilet yli sata vuotiaaksi niin ota selvää mitä muinaismuistolaki sanoo löydoksistä.
Muinaismuistolaki jopa velvoittaa, että jos epäilee löytäneensä yli satavuotiaan esineen, siitä on ilmoitettava Museovirastoon tai maakuntamuseoon. Jos esinelöytö osoittautuu aidoksi ja on peräisin ennestään tuntemattomasta muinaisjäännöksestä, siitä voi saada löytöpalkkion.
Alpoaatokset neuvot on hyvä kaikkien
tiedostaa.
Minä kun kerran soitin ystävälleni ja kerroin taas jotain hukanneeni, että kukahan lie senkin taas vienyt. Hän lohdutteli, että niin ne häneltäkin vievär rosmot milloin mitäkin, mutta elähän huoli, tulevat tuntoihinsa ja palauttavat mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Näin on.
Vanhuus ei tule yksin.
Kumma kun siivouspäivän jälkeen ovat tärkeät tavarat kateissa ja löytyvät mitä mielikuvituksellisimmista paikoista.
Ainakin tuo Luppotuvan geokätkö on tosi hienosti ”piilotettu”, jos ei osaa katsella niin löytämättä jää! Kaikenkaikkiaan tuo kätköily on mukava harrastus, suosittelen tutustumaan vaikka sitten niillä Värtsilän kätköillä.
Olisi tosi mukava, jos saisi jonkun asiaa tuntevan oppaaksi. Tehtäisiin Värtsiin geokätköilystä juttu paikallisten kätköjen perusteella.
Todella suositeltava harrastus. Sitä voi harrastaa koko perheet vaikkapa muuhun matkailuun liittyen. Missäpäin maailmaa sattuukin liikkumaan.
Joensuun Areenalla vuosittain lapsille järjestetyssä Scifest tapahtumassa on ollut geokätköily mukana joka vuosi. Rastit (kätköt) on tehty 100-200m välein että GPS paikannin ehtii toimia. Sillä tavalla voisi harjoitella Värtsilässäkin. Värtsiläpäivilläkin ihan kelpo ohjelma
Meiltä katosi pari vuotta sitten Hampurissa parkkihalli ja
sinne parkkeerattu automme. Kävelykierrokselle lähtiessämme
panimme merkiksi jonkin kirkontornin, mutta kun kirkkoja
oli alueella useita, olimme pian eksyksissä. Tutkimme karttaa
erään kadun kulmassa,kunnes eräs herrasmies tuli kysymään että,
excuseme can I help you ? Hänen avullaan löysimme automme kätköpaikan.
Sisareni sai ”iltatähden” nelikymppisenä. Viisaat sanoivat hänelle että teit sitten itsellesi silmälasien etsijän. Sitä virkaa hän onkin auliisti hoitanut jo kohta 16-vuotta!
Taidan olla minä tämä iltatähti, viimeisten 16 vuoden aikana on tullut tehtyä yhtä sun toista, mutta muiden silmälaseja ei ole tarvinnut vielä toistaiseksi etsiä.
Edellä olevassa kommentissa ”sisareni” tarkoittaa vaimoni Ullan sisarta. Oli jäänyt kirjoittajan nimi pois!? Ierikka