Mitä on Vapepa?

Joskus etsintöjä tehdään vaikeakulkuisessa maastossa. Kuva Alpoaatos.

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on viranomaisia tukevaa koulutettua, palkatonta toimintaa. Vapepaan kuuluu noin 50 kansalaisjärjestöä. Vapaaehtoiset ovat etukäteen antaneet yhteystietonsa hälyttäjille ja luvanneet olla käytettävissä etsintöihin. He ovat käyneet myös tarvittavia kursseja. Kadonneen etsintää johtaa poliisi apunaan vapaaehtoisten johtaja.

Viranomaisella on oikeus käyttää vapaaehtoisia ihmishengen turvaamiseksi tai pelastamiseksi sekä suurten aineellisten vahinkojen välttämiseksi. Täällä sisämaassa suurin käyttö on kadonneitten henkilöiden maasto– tai taajamaetsinnät. Täällä Pohjois-Karjalassa niitä on ollut muutamia joka vuosi.

Tavallisimmin etsitään luontoon eksyneitä, mutta myös kaupunkeihin eksyneitä ihmisiä. Varsinkin vanhuksia eksyy usein. Viime syksynä oli Puhoksessa suuretsintä noin 2,5 vuotiaan lapsen löytämiseksi. Hänet löysi Värtsilän rajavartioaseman koira Tuisku ohjaajansa Riston kanssa. Lapsi oli kulkenut noin parin kilometrin matkan osittain pimeässä.

 Näytös Värtsiläpäivillä

Värtsiläpäivien etsintänäytöstä varten etsintäryhmäläiset laitettiin avoriviin Arppen aukiolle. Muutamia vapaaehtoisia otettiin lisäksi yleisön joukosta, myös minut. Nimet kirjattiin ylös ja päälle puettiin huomioliivit. Kirkasvärinen vaate auttaa tiheässä metsässä näkemään, missä vieruskaveri kulkee. Maastopukuista etsijää sodat muistava vanhus voi luulla vieraan maan sotilaaksi ja piiloutua. Etäisyydet määrättiin sellaisiksi, että näkee maastossa vierustoverin kengät. Silloin ketju ei ole liian harva. Kadonneen tuntomerkit selostettiin

Etsintäketju eteni aukiolla hitaasti. Joku löysi maasta joitakin tavaroita. Havainnot ilmoitettiin radiolla johtajalle. Joku tavaroista oli kadonneen henkilön. Alue ”haravoitiin” ihmisketjulla eikä etsittyä löytynyt. Johtaja jakoi osaston pieniin ryhmiin ja antoi heille omat kohteet tarkastettaviksi. Yksi partio löysikin tuntomerkkeihin sopivan Immun ravintolasta. Todellisuudessa Immua ei olisi etsitty viranomaisvoimin, koska hän ei ollut hengenvaarassa.

Tavallisesti maastoetsinnän aloittaa poliisin tai rajan koirapartio, mikäli sellainen on saatavilla. Seuraavana Vapepan koirapartiot. Viimeisenä maastoon lähetetään ihmisten muodostamat etsintäketjut.

Illat pimenevät ja marjat ja sienet houkuttelevat jälleen monia metsään samoilemaan. Jos omistat kännykän, niin pidä sitä metsäretkillä mukana. Muista myös ladata se. Kirkasväriset vaatteet ilahduttavat omaakin silmää – ja varsinkin etsijöitten. Jos läheisesi katoaa, ilmoita mahdollisimman varhain hätäkeskukseen.

 

Etsintäketju Arppen aukiolla. Kuva Kari Sarkkinen.

1 comment for “Mitä on Vapepa?

  1. Alpoaatos on moniosaaja. Tapasin hänet joitakin viikkoja
    sitten eräässä tilaisuudessa SPR:n punaiseen liiviin
    sonnustautuneena.

    Koulutetut pelastuskoirat ansaitsevat myös ylimääräisen
    ”makupalan” vähintäänkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *