50-luvun alkupuolella asuivat Patsolan seurantalon asunnossa mummolani lähinaapurit. Heidän Kari -poikansa kanssa ystävystyin jo ennen kansakouluikää. Koulua en Karin kanssa ehtinyt käydäkään, heidän perheensä kohta muutettua kauppiaaksi Polvijärvelle. Olimme kuitenkin kohtalaisen kehittyneitä ikäiseksemme, sillä aloitimme tupakinpolttokokeilut jo ehkä viisi-, viimeistään kuusivuotiaina. Olimme joka tapauksessa Patsolan Karvisessa ja keksimme keräillä tuhkakupeista sinne jätettyjä tumppeja. Niitä sitten yritimme sytytellä ja poltella kuin aikamiehet, paitsi mallista poiketen vain nurkan takana.
Olin lopulta siinä määrin itsenäinen, että Karin mentyä jo kotiinsa, päätin tehdä polttamiset ihan yksin. Sen olin oppinut jo, että piilossa on polteltava, niinpä meninkin uuden, vuonna 1953 valmistuneen tuvan lautaportaiden alle istuskelemaan. Mukana oli muutama aski tulitikkuja sekä parikymmentä noin sentin pituista työmiessavukkeen tumppia. Niitä sitten yritin siinä sauhutella. Eihän se onnistunut onneksi alkuunkaan, koska imemisen sijasta vain puhalsin natsoihin. Joka tapauksessa muistin lautaportaiden kopistessa aina huutaa hyvästä piilostani ”hu huu, säi säi”, äänestä tunsivat ja vastasivat, että ”missä on poika piilossa”.
Savua ei noussut kulkijoiden sieraimiin, kun ei sitä oikein lyhyistä natsoista niihin puhaltamalla irronnutkaan. Lopulta portaitten yli kulki Olli-eno, tuo ylitsevuotavaisen lapsirakas, joka tietysti tulikin kurkistamaan portaiden alle, että ”sielläkös se Sakari on piilossa”.
Mitä ihmettä, natsa suussa ja tikkuja raapii! Lopeta heti, syttyy pian uusi talo tuleen. Lopetinhan minä, vuosiksi suorastaan. Seuraavalla kerralla vuosien päästä osasin jo imeskelläkin savuja, jopa valmistaa kessupiiput, kuten aiemmin Kesäkessut-jutussa kerroin.
Tulihan sitä sitten nuoruudessa miehuutensa korostamiseksi kessuteltua enemmänkin, aikuistuttua ei siihen ollut onneksi ihan vakituista tarvetta. Parempi niin, kaikin puolin. Mitä sitä myrkkyä itseensä vapaaehtoisesti ahtamaan. Ellei sitten ole ihan muka-pakko.
Sakari H
Kun tyttäreni oli ala-asteella sanoi opettaja:
”Käsi ylös kenen kotona poltetaan!” Kotiin
tultuaan tytär kertoi innoissaan että hän nosti
kaksi kättä. Kysyin että miksi ihmeessä, niin
hän sanoi että kun iskä polttaa piippua ja sinäkin
olet kertonut että olet kerran tyttöjen kanssa
kokeillut.
No, onneksi miehenkin piiputtelut loppuivat lyhyeen
ja aivan oma-aloitteisesti.
***
Sakari,jatka vain lapsuudenajan muisteluksiasi Värtsilän
ajoilta, lukijoita on!
Olin kai 13-vuotias, kun kokeilin ketjupolttaja ukkini
”pillilupia” Isäni huomasi tämän ja ne tupakat jäivätkin
lähes viimeiseksi kokeiluksi.En oppinut.
Tarina on mukava kurkistus 50-luvun pikkupoikien maailmaan. Kiitos Sakari!
Minä olen joissain asioissa ollut hitaasti kehittyvää sorttia, tupakanpolttoakin kokeilin vasta parikymppisenä. Voi että oli pahaaa! Ei tarvinnut montaa kertaa sauhutella, kun uskoin ettei tupakka ole minua varten.
Pikkuveljeni sen sijaan oli Sakarin ikäinen ja ”kanssa rikollinen”, serkkutyttö vuoden nuorempi. Setä säilytti pillilupinsa uunin ranssilla ja sieltä Eeva kävi pöllimässä tupakat ja tikut, piilotti ne alushousuihinsa (oli kesä ja tuon enempää ei ipanoilla ollut vaatteita päällä). Sitten herrasväki marssi parinsadanmetrin päässä olevalle puimaladolle. Siellä sitten sauhuttelivat ja lopuksi tallasivat tumpit ladon lattiaan.Tullessa kävivät karjakeittiössä juomassa vettä ettei henki haise. Muutamia sauhutteluretkiä ehtivät tehdä ennen kuin käry kävi. Taisi siinä sitten koivuniemen herra pikkuisen tanssahdella pikkupyllyjen päällä.
Minun elämäni kaikki tupakkikokeilut on äkkiä kerrottu.
Kaislan poltto
Joskus aika nuorena järven jäällä kolkkakalalla liikkuessani tuli mieleen kokeilla ”tupakkaa”. Kaislat olivat mielestäni aikalailla tupakan näköisiä. Kyllä olivat hirveän makuista. Ei tarvinnut kokeilla toista kertaa.
Raittiusleirit
Partaharjulla järjestettiin pojille leirejä. Kävin muutamalla sellaisella leirillä. Myöhemmillä leireillä taisin olla ”isoisena” vielä pienemmille Värtsilän pojille. Joku leiri oli urheilu, seikkailu tai raittiusleiri. Tosin kaikilla leireillä olivat nämä teemat voimakkaasti esillä. Jollain leirillä sai tehdä raittiuslupauksen. Olin siihen aikaan erittäin ehdoton ja muistaakseni en uskaltanut tehdä raittiuslupausta jos vaikka joskus rikkoisin sen. Kuitenkin olin jo mielessäni päättänyt, että en tupakoi. Lupaus tai ei, mutta on se tänne asti pitänyt.
Tupakkaa hammassärkyyn
Noin parikymppisenä olin töissä ruoppaajalla ja syyskylmällä oli jalat aina märät ja kylmät. Hammastakin särki. Eräs kaveri sanoi, että kokeile Bostonia. Tupakka auttaa särkyyn. Kokeilin eikä se auttanut. Tilasin ajan hammaslääkäri Anssi Elolta ja hän kiskoi särkevän hampaan pois. Piti vielä valehdella ettei siihen särkenyt. Siihen päättyi se hammassärky ja se oli toistaiseksi viimeinen tupakkakokeiluni.
Alpoaatos mainitsee kommentissaan hammaslääkäri Anssi Elon. Muistan, kun 50-luvulla lauleskeltiin ”Tiedän paikan kamalan,Anssi Elon klinikan. Siellä hampaat kiskotaan, ikenet vain jätetään.”
Sitähän se 50-luvun hammashoito oli – pois vaan särkevät hampaat. Niinpä sitten suuret ikäluokat saivatkin jo melkein rippilahjaksi tekohampaat.