Eero Pitkänen tarinoi
1930-luvun Inkerissä tapahtuu
Anekdootteja ja asiaa
Eero Pitkänen: Paimenpoika Inkeristä, Reuna-kustannus
Eero Pitkänen on 93-vuotias sosiaalineuvos, joka on kirjoittanut koko ikänsä mm. muistoja lapsuudestaan Inkerissä Purnun kylässä ja Toksovassa. Pitkänen kiittelee Mauno Koivistoa ratkaisusta, jonka seurauksena inkeriläiset sukulaisineen saivat maahanmuuttoluvan Suomeen. Pitkäseltä riittää tässä 600-sivuisessa kirjassa myös kokemuksia kollektivisoinnista, omaisuuden takavarikoinnista, propagandasta ja talonpoikien syrjinnästä.
Proosan lisäksi Pitkänen on myös runoiltoja pitänyt runoilija, joka on valloittanut kuulijoidensa sydämen. Pitkäsen suuri rakkaus kuoli Siperian puuvillapelloilla. Aiemmin lehdissä julkaistut jutut ilmestyvät nyt laajana muistelmateoksena.
Tutustuin muutaman päivän aikana teokseen, joka tietysti jättää toivomisen varaa, jos puhutaan jäntevyydestä ja teemojen kaarista. Tuskin pitkänen on muuta halunnutkaan kuin kertoilla anekdootteja siitä, miten hän pelehti nuorena kylän tyttöjen kanssa, koki rakastumisia jopa opettajattaren taholta, pysytteli ns. kilttinä poikana, vaikka tytöt olivat joskus hulivilituulella ja viekoittelivat Eeroa jos vaikka mihin.
Suomeen muutettuaan Pitkänen eli Karjalassa sodissa haavoittuneen rintamaupseerin hoivissa. Sodan loppuvaiheessa
Pitkänen toimi Hangon ja Jollaksen vastaanottoleirien päällikkönä. Niinpä hän joutui käsittelemään tuhansien paenneiden tai karkotettujen inkeriläisten ja eestiläisten asioita. Myös öisiä salakuljetuksia, joista on visusti vaiettu, käsittelee Pitkänen kirjassaan.
Kirjan avausosa, jossa käsitellään nuorukaisen elämää suhteellisen hyvissä olosuhteissa, kiinnostaa lukijaa. Pitkäsellä on myös ilkikurista huumoria ja taatusti maukkaita anekdootteja, jotka eivät jätä lukijaa kylmäksi. Kun siirrytään ns. ”vakavampiin”
aiheisiin, katoaa kirjailijalta osa hurtista huumorista ja samalla lukija vähän pitkästyy ”politikointiin”.
Jouko Varonen