27.3.2015

Lukijoilta

Perinne elää

Virpomisperinne elää vahvana Värtsilässä. Siitä todisteena monet näppärät sormet, niin lasten kuin aikuistenkin, valmistivat kauniita kukkia ja koristeita virpoitsoihin Värtsilän seurakuntakodissa torstai-iltana 26.3.2015.  Virpovitsoja tekemässä oli lähes kolmekymmentä lasta ja puoleen toistakymmentä aikuista. MLL:n Värtsilän yhdistys ja seurakunta yhdessä ovat jo monien vuosien aikana järjestäneet tilaisuuden virpovitsojen tekoon. Tämän jo perinteeksi muodostuneen askarteluhetken lopuksi virpovitsat […]

Ajankohtaista

Kumarrus keväälle

Lähirantojen vapauduttua jäistä vähän ennen maaliskuun puoltaväliä, lintuystävät alkoivat palailla kesänviettopaikoilleen. Kameranulkoiluttaja sai lisää kuvattavaa. Sorsat olivat tosin tapansa mukaan viettäneet talvenkin Väylänsuun sulassa. ”Keväänkohinaa” rannoilla seuratessa on vierähtänyt tunti poikineen. Tässä muutamia otoksia kotirannoilta. Teksti ja kuvat Lissu Kaivolehto

Scroll to Top