12.3.2015

Lukijoilta

Koivuinen kenkä

Pihallani kasvaneita koivuja kaadettiin pari vuotta sitten. Koivut karsittiin ja pätkittiin asian kuuluvin menoin. Em. työn jälkeen ne laitettiin pihalle kuormalavojen päälle, kevytpeitteiden suojiin sateelta ulos kuivamaan. Viimekesänä puut pääsivät hankkimani pressuhallin suojiin. Polttopuita onkin ollut mukava sieltä noutaa, kun ei ole tarvinnut puita hangesta kaivaa, kuten aiempina vuosina. Kävin illalla hellapuita, yöpakkasta pukkasi. Lämpöä antaa mukavasti pirttiin punaiseksi maalaamani […]

Lukijoilta

Tuplapussilakanasetti

Aamun aviiseja pöydällä levitellessämme huokaan, että kyllä meidän pirtin pöydän pitäisi olla suurempi. Itselläni on edessäni maakuntalehti, puolisolla pääkaupunkiseudun paksu aviisi ja niiden keskellä vielä kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Joensuun kaupungin ilmaisjakelulehtikin. Onneksi Värtsin voi lukea sivupöydällä. Maakuntalehden etusivulla – heti artikkelin ”Karvaan pettymyksen ilta” alapuolella – on erään liikkeen mainos ”Hullut päivät”. Tarjouksessa ovat

Scroll to Top