Pihallani kasvaneita koivuja kaadettiin pari vuotta sitten. Koivut karsittiin ja pätkittiin asian kuuluvin menoin. Em. työn jälkeen ne laitettiin pihalle kuormalavojen päälle, kevytpeitteiden suojiin sateelta ulos kuivamaan. Viimekesänä puut pääsivät hankkimani pressuhallin suojiin. Polttopuita onkin ollut mukava sieltä noutaa, kun ei ole tarvinnut puita hangesta kaivaa, kuten aiempina vuosina.
Kävin illalla hellapuita, yöpakkasta pukkasi. Lämpöä antaa mukavasti pirttiin punaiseksi maalaamani Porin Matti. Sopivia hellapuita löytyi helposti kuten ennenkin.
Käteeni oli sattunut ”erikoinen yksilö” joka kiinnitti huomioni vasta pirtissä. Ei se olisi hellan luukusta sisään edes mahtunutkaan, ja tutkailin klapia käsissäni. Kuin kenkä tai saapas, jota polttopuuksi sahattu kuivunoksa muistutti. Korko, kanta, varsi ja kunnon leveä lesti, joka sopii suomalaisen jalkaan.
Suomen kenkäteollisuudelle vinkki, maanläheisestä kuosista ja kuvioinnista. Kyllä minulle kelpaisi koivukuvioiset kengät. Sellaisia en ole koskaan nähnyt.
Kuva on aito, ei kuvamanipulaatio, vaan moottorisahan karsimisen yhteydessä muovaamaksi sattumalta syntynyt puinen saapas. Hellan luukusta sisään ei mahtunut, jalkaan ei sovi, mutta lopullinen määränpää on jo tiedossa: vuolukivestä tehty takka. Sinne sopii ja mahtuu hyvin.
Onpa komia koivusaapas! Eira, älä nyt tulenruoaksi sitä laita. Värkkää se vaikka tilataideteokseksi pihalle kesän tullen.
Olen Lissun kanssa jyrkästi samaa mieltä!
Vähän kun koverrat niin jopa tulee kelpo lapikas puujalkaan, sanoo tämä puupää katsottuaan tovin kuvaa puusilmällään. Menipä puisevaksi.
Se varmaan punainen maali tuo hellaan mukavasti lisälämpöä, vaikkapa jäänsiniseen verrattuna 😉
Tuommoset jalkaan ja euroviisuihin laulamaan. 🙂
Luonnossa liikkuessa kannattaa pitää aistit valppaana ja antaa mielikuvituksellekin tilaa. Luonnossa harva-asia on symmetrinen ja se on hieno asia. Yksin kun kulkee näkee kaikkein eniten luonnon monimuotoisuudesta. Ystävien kanssa näkee yhteisiä muistoja. Minusta on hyvä asia, kun olen saanut liikkua vanhojen, keski-ikäisten, teinien ja lasten kanssa luonnossa myös monenlaisissa säissä. Tarinoidessa yhteiset muistot hetkestä tallentuvat ”akulaareihimme” aivojemme syviin sopukoihin.