Valtatie 9:n parantaminen Niiralan rajanylityspaikalla on valmistunut
Valtatie 9:n parantaminen kansainvälisellä Niiralan rajanylityspaikalla on valmistunut kaikilta liikenteeseen ja rajantarkastukseen vaikuttavilta osiltaan. Vuonna 2014 käynnistyneen hankkeen viimeistelytyöt valmistuvat kesäkuussa 2015. Hankkeessa valtatietä muun muassa levennettiin ja sille tehtiin uusi lisäkaista. Lisäksi maasta saapuvien ja maasta poistuvien ajoneuvojen kaistajärjestelyt uusittiin yhdenmukaisiksi. Hanke toteutettiin osittain Karelia ENPI CBC-ohjelman rahoituksella ja sen kokonaiskustannukset olivat noin 4 […]



