Kuurat kun on kuusikoissa, helmet jäiset heinikoilla,
valopallo pellon päässä, taivas öinen tähtisenä,
paukkuu pakkanen pihalla, kylmä kyykkii kynnyksellä.
Lumimatto järven jäällä, hanki paksu hiihtäjällä.
Tanssii tuisku tanterilla, pyörii pyry piiriänsä
kinoksissa kotipolun, nietoksissa lähiniityn.
Vilu varsin varpusella, horkka kova harakalla,
oravana paha olla, eikä järin jäniksenä.
Pirtissä paras pysyä, piisin vieressä virua,
lasit lämpöistä litkiä, mukit marjaista maistella.
Villanutuissa nuokkua, sarkaisissa kiikutella,
huovikkaissa hiiviskellä, tallukkaissa tallustella.
Kaipaella kesäsäitä, haikaella heltehiä,
suvituulten suloutta, poutapäivien paistetta,
liverrystä lehtipuissa, kukkumista kunnahilla,
kukkakedon koreutta, ahomansikan makua.
Onpa aika oivallinen, päivä perin päteväinen
etsiä eepokset esille, runokirjat rantehille,
tavaella tarinoita, lueskella luppohetket,
mennä myyttien mukana kera vanhan Väinämöisen
sekä seppo Ilmarisen, kuni kurjan Kullervoisen.
Mukavaa Kalevalan päivää!
Pussinpohjan Masa
Vimosen päälle!!!!!
Tästä – jos mistä – pääsee Kalevalan Kankahien
tunnelmaan. Voin oikein kuvitella kuinka muinaiset
starat, nuo partasuut urohot, istuutuivat penkille ja laittoivat
sormet sormien lomahan…
*
Monesti olen mietiskellyt sitäkin että kun
esi-isät eivät aina olleet pelkästään runonlaulajia,
vaan sen lisäksi kuuluja hirvenhiihtäjiä, karhunkaatajia,
ilveksen ajajia, verenseisauttajia ja itkuvirsien taitajia
(varsinkin naiset), niin mitä heidän geeneistään lienee
periytynyt vielä nykypäivään….
Radiossa oli mielenkiintoinen reportaasi sarjassa
”Minna Pyykön maailma”. Siinä haastateltiin naishenkilöä
joka tutkii itkuperinnettä Venäjän Karjalan puolella.
*
Alkuun palatakseni, Pussinpohjan Masa vaalii hienosti
kansalllista runoaarrettamme.
Upea runo Masalla! Hyvää Kalevalan päivää!
Nyt on ollut valoisia kuutamoöitä, joten kirjoitan
siitä tähän jokusen rivin.
Herää neito pihakoivu
kerää katseita talviyössä.
Kiertää, kaartaa kosija taivaan
hiertää pakkanen viluista puuta.
Huntu yllä kuutamossa
tuntu viiman vitsaksissa.
Kietoo huntua kireää
pihatienoot lasittuvat
Lumikitein kukkii koivu
juurisitein paikoillansa.
Maija V.
Hyvää Kalevalan päivää! Hienoja runoja!
Mennyt vuotta 42,
nuori neito huntupäinen
astuu kera sulhon ylvään
pappi Juvosen etehen.
Sakastin ovella selällään
käväisi liukkaan jään tähen.
Vaan tullut ei luuvikoja,
hyvin häämarssin asteli.
Oli päivä Kalevalan, tuima tuuli ja pakkanen.
Häitten jälkeen tehtaan taloon Uusi-Värtsilään
taksi ajoi.
Siitä eloa jatkettiin, kaksi lasta kasvatettiin.
Sitten takaisin Tuupovaaraan kotikonnuille
palattiin. Lönnrotkin siellä aikoinaan laulatti runon
taitajaa.
Nyt lapsenlapsista iloitaan ja hyvää terveyttä toivotaan.
Elias Lönnrot moitti runonkeruumatkojensa muistelmissa
Pälkjärven naisia rumiksi, koska nämä köyttivät hameensakin
oudosti olkapäille kiinni. Muutoinkin hän kauhisteli
taloissa vallitsevaa ylenpalttista juopottelua, eikä runojen
keruusta meinannut tulla mitään. Hän jatkoi matkaansa Soanlahdelle, jossa oli siivompi meno. Paluumatkalla tosin
kerkeäkielinen tyttö ilahdutti Eliasta monilla runoilla.
Lönnrot kehui Rääkkylän kartanoiden vereväposkisia neitoja
kauniiksi, koska näiden hameetkin oli sidottu somasti
vasta uumalta alkavaksi. Kaniinpia kuin Pälkjärvellä. Ja olihan
niitä runojakin ollut…
Vagau vahnu Väinämöine
Nenga sanoi da pagizi:
”Sain nygöi sadagi sanua,
Tuhanzii luguloi lövvin,
Peittosijas sanat nostin,
Luottehet kai avain muale.
Meni oman venehellyö,
Tiijokkahah ruadokohtah,
Sai venehen valmehekse,
Laijat hyvin liitetykse,
Perän hyvin piätetykse,
Purjehpuun sih nostetukse.
Veneh rodih vestämättäh,
Laivu lastuu piästämättäh.
Vagau vahnu Väinämöine,
Tiedäijy ilmanigaine,
Muga kohendi kai kohtat,
Purgi pahan silmän tahtot.
Vastai pahan työtyt vaivat,
Piästi kanzan kuolendas,
Kalevalan häviendäs
Hyvää juhlaa – Hyviä pruasniekkua !
Kivat ja tunnelmalliset runot oli luettavana viikon nettitauon jälkeen. Kiitos kirjoittajille!
Lapinluonto kaunis karu siellä lpinlapsi on kotona. Pienokainen kun syntyy syrjäjäseudun kotohon, isän äidin lämpöiseen syleilyyn. Nopeasti pienokainen oppii ympäröivän hiljaisuuden. Luonto opettaa ihmistä. Joskus perhe kokoontuu. Selkeä on taivaanranta, hetki ollaan ollaan hiljaa kuulostellaan. Kuullaan pakkasen tunturipuron jäätynyttä vettä halkovan. Revontulet laella tunturin välkehtivät ja loimottavat pienokaisen tupaan tunnelmaatuoden. Myös tulisijan tervasmännyt rätisten ja paukkuellen palaessaan lämmittävät takkauunin sekä palomuurin. Lämpö pirtissä antaa lämmön kodin sisäilmaan. Haukotellen väsyneenä menee perhe huomispäivän askereihin heräämään.
Nostan tähän muutaman Värtsissä julkaistun Kalevalan päivään liittyvän runon.
Pussinpohjan Masa aloittaa ja jotkut parantelevat saldoa