Pälkjärweltä elokuun 6 p. Kirje weikoille!
Kuulkaapas kanssaweikkoseni meidänkin seurakunnan rientoa: meille rakennetaan uutta
komeata kirkkoa, jota teettää Wärtsilän rautatehtaan herra patruuna Arppe, ja mestarina eli työn teettäjänä on pykmestari Badman, joka meinaa mikkelin aikana sisustyön tulewan walmiiksi.
Waan pappia seurakunnassamme ei ole warsinaista waikka kirkkoa laitetaan, eikä siitä ole wielä tietoakaan mistä se saataneen. Waan toivon kun uusi kirkkomme tulee walmiiksi niin saammehan sitten papinkin. Nyt on käynyt jumalanpalwelusta pitämässä Wärtsilän ruukin pappi aina toisen pyhän takaa.
Lukkarinwaalit täällä oliwat heinäkuun 18 päiwänä, koska enimmät huudot sai wanginvartija
Heikki Matilainen Kuopiosta, jolle tulee koulumestarinwirka kanssa yhdistetysti, jonka tähden toiwomme laulutaidon tulewan paremmalle kannalle nuorisossa kuin se on ollut tähän asti. Mutta kun ei ole ollut warsinaista lukkaria eikä koulumestariakaan, niin on laulutaito nykyään huonolla kannalla. Kirkossakin laulawat yksi yhdellä äänellä, toinen toisella ja wieläpä kilwoittelewat keskenänsä äänen yläwyydestä. Näin eletään tähän aikaan meillä, waan toiwo on wielä oppimisen kautta tulla parempaan laulutaitoonkin.
*****
Yllä oleva, digitaalisesta sanomalehtiarkistosta löytynyt ”aluetoimittajan” juttu on julkaistu
Suomalaisessa Virallisessa Lehdessä 26.8.1869. Jutun kirjoittaja on nimimerkki Nuori weikkonen J. J:nen.
Arkkitehti Fred Öhmanin suunnittelema puukirkko valmistui loppuvuodesta 1869. Se sijaitsi
kauniin koivikon ympäröimällä kummulla. Pälkjärvelle saatiin kirkkoherra vasta syksyllä 1870.
Kirjassa Pälkjärven historia, Veijo Saloheimo kertoo: Uusi kirkkoherra Frederik Forsman oli uuttera sivistysmies ja kaiketi kansanomainenkin pappi, joka pysyi paikallaan kolmatta vuosikymmentä. Sinä aikana ja suureksi osaksi hänen aloitteestaan muuttuivat Pälkjärven sivistysolot suorastaan mullistuksenomaisesti.
Martti Kilpirannan piirros Pälkjärven kirkosta
”Kanssaweikkosten” kutsun kuuli myös Veikko
Korvenheimo. Hän astui virkaansa vappuna 1937
ja hoiti virkaa seurakunnan loppuun saakka
jakaen seurakuntansa kohtalot viimeisinä vuosina.
Ehtipä tämä ”Veikkonen” kastaa vielä minut ja
sisarenikin ennen rajojen lopullista sulkeutumista.
Veikko Korvenheimo opetti minulle venäjää Joensuun lyseossa -50
luvun vaihteessa.Hän hyvin tunsi sukuni juuret Makarivaaralta.
Mennyttä aikaa muistellen ja Lissua taas kiittäen arkistojen
asiansa tuntevasta penkojasta.
Muhkean Kakun Paavo
Löytyi pappi Pälkjärvellekin! Vuonna 1870 tuli kirkkoherraksi Fredrik Forsman, joka paleli seurakauntaansa yli kaksikymmentä vuotta.
Kiire tekekee kaikkea! Forsman tietenkin palveli seurakuntaa, joskin lie välillä palellutkin.
Seuraavan tarinan olenkin kertonut jo
Pälkjärveläisessä, tarinan nimi on
”Harviisvieraita”. Tämä tapahtui viisikymmentä-
luvun taitteessa Utrassa, joka kuului tuolloin
Pielisensuun seurakuntaan.
Mari-mummo asui omakotitalomme yläkerrassa
ja oli saanut vieraaksen sydänystävänsä
ruskealaissyntyisen Olgan.
Samanaikaisesti piipahti myös Veikko Korvenheimo
mummon vinttikammariin. Istui tunnin, istui toisen…
Mummo oli kuin tulisilla hiilillä, sillä papille
ei ollut muuta tarjottavaa kuin korviketta ja
korppuja.
Kun Korvenheimo sitten lähti pois, naiset katsoivat
ikkunasta ja mummo tuumi että ruokahan harviisvieraalle
olisi pitänyt laittaa, mutta kun ei olisi ollut kuin
silliä ja perunoita.
Uteliaana naiset sitten avasivat vieraskirjan ja ryhtyivät
tutkailemaan että mitä se pappi kirjoitti.
Pappihan oli kirjoittanut: ”Lapset, onko teillä leipää?”
Mummelit eivät saaneet unta koko yönä, kun tapaus nauratti
heitä niin kovasti.
Kun viimeisimmästä työstäni jäin pois kysyin Sepolta voinko tehdä niin
Keitän tänään silliä ja perunoita ja huomenna perunoita ja silliä.
Olin ikionnellinen – se oli elokuu- ajelin pyörällä aikamoisia reittejä-
läksin aina aamulla klo 9. Toinen asia oli, että sain enemmän pitää lastenlapsia luonamme. Työvuosia oli useita kymmeniä- olin kurkkua myöten täynnä musikkiopistoa (ensimmäiseen virkaansa tullutta virkamiestä) Yleensä olen monista työpaikoista tykännyt enkä luule olleeni kauhean huonokaan. Siihen aikaan ei ollut nuo kiusaamiset esillä.
Tavallaan aika tyhmä teko jäädä pienemmälle eläkkeelle – sitä ei moni tee.kun ne tuijottaa niin kovasti siihen eläkkeeseen. Onhan muitakin arvoja elämässä!! MirjaSisko
Toivottavasti en tätäkään kirjoittanut kahteen kertaan.
Korvenheimo se on kastanut minutkin – Laihialla syntyneen evakkolapsen.
Kirkkoherra Forsmanin perheeseen oli vuotta ennen Pälkjärvelle tuloa syntynyt poika Filip. Pälkjärveläiset muistavat hänet Kotiseutulaulun sanoittajana Vilppu Koskimiehenä.
Pälkjärvellä perheeseen syntyi toinen poika Väinö, josta tuli aikanaan Helsingin Töölön seurakunnan kirkkoherra. Hänen kerrotaan kuuluneen suomalaisen hautausmaakulttuurin ensimmäisiin puolestapuhujiin.
Pälkjärven jälkeen Fredrik Forsman toimi Kiteen kirkkoherrana 14 vuotta.
Lissu se jaksaa lukea tosi vanhoja lehtiä. Hieno asia.
Luin joku vuosi sitten Tohmajärven vanhaa historiaa ja sieltä jäi mieleen viittauksia tähän kirkko asiaan. Nimittäin tuolla Tohmajärven seurakunnan itäisillä alueilla, olisiko ollut Pälkjärven aluetta, valitettiin, että Tohmajärven papit eivät jaksa tai halua matkustaa sinne saakka hoitamaan kirkollisia tehtäviään. Verot oli kuitenkin kerätty tunnollisesti.
Alettiin vaatia, että on erottava Tohmajärven seurakunnasta ja perustettava oma seurakunta. Tämä muistikuva saattaa koskea Pälkjärven aluetta tai jotain muuta. En ole varma.
Onhan Tohmajärveltä Pälkjärven perukoillekin melkoinen matka ajellla hevospelillä
Pälkjärven seurakunta katsotaan perustetuksi 1635, jolloin seurakunnalla oli jo oma pappi. Seurakunnan 350-vuotisjuhlaa vietettiin 1935.
Silloisessa yhteiskunnassa vuosikymmenten kuluessa tapahtuneet suuret muutokset ja mullistukset aiheuttivat kuitenkin sen, että pitäjän asukasluku oli kuivunut niin pieneksi, etti se kyennyt enää itsenäisesti palkkaamaan omaa pappia. Sen vuoksi tuomiokapituli teki 1726 aloitteen Pälkjärven seurakunnan liittämiseksi kappelina Tohmajärven seurakuntaan.
Tätä toimenpidettä vastaan pälkjärveläiset kapinoivat käräjillä ja eräänä perusteena oli Alpoaatoksen kommentissaan esittämä toteamus, etteivät pitäjäläiset aikoneet tyytyä siihen, että Tohmajärven papisto muutaman kerran vuodessa, silloin kun se heille sopi, kävisi saarnaamassa kappelissa.
Kiitos Unto! Jotain tuollaista muistelin. Miten lie hoidettu vainajien säästäminen riittävän isoksi kasaksi hautaamista varten sen ajan lämpimissä ruumiskellareissa.
Alpoaatos esitti mielenkiintoisen kysymyksen. Ehkä vainajia ei
”säästetty”, vaan hautaansiunaamiseen lie kelvannut joku muukin
kuin pappi? Oman lähisukulaiseni hautaamisen huomasin tapahtuneen
jo kolmantena päivänä kuolemasta, joskin silloin oli 1900- luvun
alkupuoli.
Pälkjärven viimeiset hautajaiset ovat kuvattu Sulo Niskasen kirjassa ”Elämäni eilispäivää etsimässä”, jossa hän kertoo, ettei
omaisista kukaan muista, kuka toimitti hänen isänsä hautaan siunaamisen.Joku ei- omainen muistaa siunaajaksi sotilaspapin,
koska tällä oli yllään sotilasvirkapuku.
Hautaaminen täytyi järjestää äärimmäisessä kiireessä,koska jäljellä oli enää viimeiset siviilit 10. syyskuuta 1944.
Kun äitini kaksi pientä sisarusta kuoli
espanjantautiin,heidät kuljetettiin
yötämyöten Korpiselän hautausmaalle
koska Pälkjärvellä ei ollut paikkaa
ortodokseille, eli kreikkalaiskatolisille,
kuten silloin sanottiin.
Hautaansiunaamisesta pari henkilökohtaista muistoa. Kun mummoni Anna Maria kuoli keväällä 1957, hänet sijoitettiin arkussa Värtsilän kirkon ulkorakennukseen. Arkun ympärille vietiin astioita, joissa jääkimpaleet viilensivät ilmaa. Silloinhan oli tapana taltioida jäitä maitojen jäähdyttämistä varten. Kerran viedessäni jäitä arkun ympärille tuli mieleeni avata kansi ja katsoa, miten mummo voi. Niinpä kiersin ruuvit auki ja katselin tovin mummon rauhallisia kasvoja. Se oli jotenkin pyhä hetki kirkon liiterissä.
Toinen muisto on Petroskoin todella suurelta hautausmaalta. Ajoimme inkeriläisen Helmi Asikaisen kanssa hänen 11 vuotta aiemmin kuolleen pojan haudalle. Häntä ei ollut silloin siunattu hautaan, joten Helmi pyysi minua toimittamaan hautaansiunaamisen. Se on mieleen jäänyt tapahtuma. Mullanheitto paksun multakerroksen päälle oli ihan oikea pyhä teko, vaikka se tapahtuikin ikäänkuin jälkikäteen. Helmille se oli tavattoman tärkeä. Ierikka
Silloin hyvin vanhoina aikoina alle 7- vuotiaiden lasten hautaaminen kuului kappalaiselle, jolle maksettiin ns. ruumisrahaa.
Näitä alueita koetelleista nälkävuosista muistan lukeneeni esim.
Kiihtelysvaaran osalta, ettei pahimpina aikoina kaikkia ehditty
haudata.
Kiitos Lissu. Löytösi ovat kunniaksi sinulle ja historiallemme.
Kukahan oli pappina Pälkjärvellä 1935. Korvenheimo on tullut vasta 1937 ja edellinen oli vuoteen 1932, vai oliko näin?
Vastauksena Annikille kerron, että Siimeksen kuoltua 1932 Pälkjärvi oli ilmeisesti ilman omaa kirkkoherraa aina vuoden 1934 vappuun saakka, jolloin kirkkoherraksi tuli Frithjof Slöör. Hän kuitenkin kuoli jo samana vuotena. Vuonna 1935 pidetyssä vaalissa virkaan valittiin Veikko Korvenheimo, joka otti viran vastaan vappuna 1937.
Slöörin ja Korvenheimon välissä Pälkjärvellä oli pappina nuori pastori Anttila, mutta hänen toimikautensa tarkka aika ei ole tiedossani.
Annikille ja muillekin tietoa kaipaaville kerrottakoon, että Pälkjärven virkaatekevänä kirkkoherrana toimi vuosina 1932-1934 Eino Sares. Sakkolassa 1907 syntynyt Sares oli vihitty papiksi 1932, joten Pälkjärvi lienee ollut hänen ensimmäinen virkapaikkansa.
Sareksesta löytyy hieman lisää tietoa Wikipediasta ja perhekuva Pälkjärven pitäjäseuran kotisivujen galleriasta
http://www.palkjarvi.fi/galleria/picture.php?/264/search/72
Käykääpä muutkin katsomassa Pälkjärven pitäjän sivuilla
olevia valokuvia, joissa kylä ja ihmiset elävät elämäänsä
kuin mitään pahaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Lissu on tehnyt ”ruplan urakan” laittaessaan nuo kuvat
paikoilleen, josta iso KIITOS hänelle!
Juohtui mieleeni, että minullahan on arkistoissani lehtileikkeitä Pälkjärven seurakunnan 300-vuotisjuhlista 3-4.1935.
Niistä löytyi mm. maininta, että lauantai-illan jumalanpalveluksessa puheen piti seurakunnan virkaatekevä kirkkoherra Ilmari Reijonen.
Hyvät pälkjärviset!
Minulla on pappiskuva Fredrik Forsmanista.Hän on samassa kuvassa Väinö Forsmanin ja minun isäni Timo Hämäläisen kanssa.Isäni äiti oli Väinö Forsmanin sisar Toini.
Jos teitä kiinostaa tuo kuva niin voisin skannatasen ja lähettää teille-
Henrik Hämäläinen
Juhontie 11
93100 Pudasjärvi
Hei Henrik Hämäläinen,
Kiinnostaa ilman muuta mainitsemasi kuva. Sille olisi käyttöä tulevaisuudessa myös Pälkjärveläinen lehdessä.
Juuri eilen olemme ystäväni kanssa kirjoitelleet Forsmaneihin liittyvistä asioista ja sain häneltä tänään Fredik Forsmanin pojan Vilppu Kaukosen runon.
Yhteystietoni löydät luettelosta kun klikkaat linkkiä
http://www.palkjarvi.fi/pitajaseura.php?juttu=22
Jään odottelemaan yhteydenottoasi.
Lissu Kaivolehto
Pälkjärven kirkko valmistui vuonna 1869. Vuotta myöhemmin E. W. Peterson Pietarista lahjoitti kirkkoon 36 senttimetriä korkean marmorijalustaan kiinnitetyn krusifiksin, joka lähti sodan jälkeen kirkkoherran repussa monivaiheiselle evakkomatkalle.
Nyt tuo evakkokrusifiksi on saanut uuden elämän modernissa Kirkkohallituksen kappelissa Helsingin Etelärannassa.
Pääkaupunkiseudun pälkjärveläiset vierailivat kappelissa marraskuun lopulla. Vierailusta kirjoittamani juttu kuvineen löytyy seuramme kotisivuilta.
http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php?juttu=98
Tervehdys, en ole pälkjärveläinen, mutta törmäsin vanhaan keskusteluun Väinö Forsmanista. Isovanhempani Maikki ja Albanus Sonninen osallistuivat vuonna 1924 Italianmatkalle, ja heidän ryhmänsä matkanjohtajana oli pastori Väinö Forsman. Ukkini valokuva-albumissa on monta valokuvaa tältä matkalta. Ainakin osan kuvista on ilmeisesti ottanut Väinön tuleva puoliso Jenny Murto, joka myös oli samassa ryhmässä. Kenellä mahtaa olla nyt kuvien tekijänoikeus?
Hei Päivi Väisänen,
Liekö noin vanhoilla tavallisilla albumikuvilla yleensäkään enää tekijänoikeuksia.Itse ymmärtäisin niin, että jos mulla on jonkun sukulaisen albumi perintönä, niin voin käyttää sen kuvia erilaisissa julkaisuissa ym. ilmoittamalla kuvalähteen. Näin me olemme menetelleet Pälkjärveläinen lehteä tehdessä,kun kuvia on tullut milloin kenenkin vanhoista albumeista.
Erilaisten valokuvien tekijänoikeuksista aikarajoineen löytyy netistä.
Selasin lyhyesti netin tarjontaa valokuvien tekijänoikeuksista. Tavallinen valokuva henkilöitä maisemaa ja arkielämää tekijänoikeus aika 50 vuotta kuvanottovuoden päättymisestä. Tekijänoikeus pitää sisällään myös kuvien muokkaamisen, mutta ei aihetta tai ideaa kuvata. Valkokuvalle voidaan hakea ja saada pitempi tekijänoikeussuoja kuin 50 vuotta. Se edellyttää kuvalta jotakin ainutlaatuista tilannetta, esimerkkinä Kalle Kultalan kuva siitä kun presidentti Kekkonen saa tiedon nootista Havaijilla.