Ajelin maanantai-iltapäivän tihkusateessa kotia kohti Niiralan suuntaan. Vähän ennen Peijonniemen koulun piti hiljentää, kun tien vieressä oli useita henkilöautoja pysäköitynä. Poliisi vai kolari. Ei, vaan kun näin miehen kiikaroivan tai kameroivan pellon suuntaan, vilkaisin minäkin sinne. Musta möykky 240 metrin päässä pellonreunassa. ”Onko se karhu?”, kysyin mieheltä. ”On ja on siinä pari pentuakin, mutta ei nyt ole näkyvissä.” – Jopas sattui! Elämäni toinen ”kuningastapaaminen”. Pari vuotta sitten Kunnaksen pihaladon nojatuolista puolihuolimattomasti haukotellen peräti viisi kiilusilmää pimeässä.
Phonoscouppasin muutaman kuvan kaukoputken läpi muistoksi kunhan innostuksen tärinältä pääsin rauhoittumaan. – On se vaan uljas ilmestys. Mammamia!
Hannu Kivivuori
Kiitos Hannu, ja onnittelut kuvasta. Näin sai Värtsikin karhun palstoilleen lukijoitten ihailtavaksi ja muistoksi poikkeuksellisesta karhusyksystä näillä seuduilla.
Kertoo paljon karhun taidosta vältellä ihmistä sillä voi vain ihmetellä kun paljon sinäkin Hannu olet putken kanssa vuosikymmenten saatossa luonnossa liikkunut etkä ole karhuihin törmäilyt:)
Minullakin oli tänä kesänä vasta ensimmäinen karhuhavaintoni!
Voimaeläimeksi, on se vaan nimensäveroinen uljas ilmestys. Mammamia!
On tuo kyllä valtavan kaunis eläin!! Ei ihme, että vanha kansa keksi sille niin paljon lempinimiä ja luonteen piirteitä.