29.10.2010

Näkövinkkeli

Niiralaa kehitettävä

Niirala on Pohjois-Karjalan merkittävimpiä alueita rajanylityspaikkoineen. Sen tulevaisuuteen on suunnattava valtakunnallisia ja maakunnallisia voimavaroja. Joskus tuntuu, ettei Niiralan mahdollisuuksiin kaikkialla uskota tai niitä ei tajuta. Pohjois-Karjalankin taustavoimat ryhmittyvät liian paljon pelkästään Joensuun ympärille. Saattaa olla, että esimerkiksi Niiralaan vaikuttavat tiehankkeet siirtyvät tuntemattomaan tulevaisuuteen, jos niitä ei saada alulle täältä päin olevan liikenneministerin aikana. Tierahat näyttävät […]

Luonnollista

Valkoinen vainaa

Tapasin syvällä metsässä lumikon, valitettavasti vain oli henkensä heittänyt. Polun vieressä pötkötteli. Mikä lie tullut, ulkoisia väkivallan merkkejä ei näkynyt. Lumikotkin saattavat tulla vanhoiksi. Tai oisko töllönnyt nauruun minut nähdessään. Euroopan pienimmän näätäeläimen turkki oli jo kokonaan valkoinen, kuten talvella. Joskus sen näkee puikkelehtivan lähempänäkin asutusta. Kärppä on samantapainen, mutta isompi, ja sen hännänpää on

Scroll to Top