Luostarialueen rakennusten kupolit näkyvät kauas mutkaista tietä ajettaessa. Kyltti tien varressa kertoo, että ”tästä alkaa luostarialue.” Luostarin portin jälkeen tien vasemmalla puolella on pieni portinvartijan rakennus. Vähän matkan päästä tie kääntyy parkkipaikalle.
Alueen ilme on rauhallinen, tyyni, vaikka siellä monenlaista kulkijaa näkyy liikkuvan. Työmiehiä, turisteja ja luostarin asukkaita mustissa kaavuissaan. Mitä ihmiset täältä hakevat?
Olen järjestänyt oman reissuni sitä myötä, että Maija pääsi kyydissäni ikonimaalauskurssillensa. Hän on siellä kuin kotonaan, oikein elementissään. Moikkailee vastaan tulijoita, minäkin pääsen sanomaan käsipäivää Munkkidiakonille. Hän kertoo, että nyt on paikalla paljon väkeä, monenlaisia kursseja opistolla menossa ja tällä viikolla saavat halukkaat soittaa kirkonkelloja!
Keskellä aluetta kohoaa pääkirkko, sen ympärillä muita rakennuksia, kansalaisopiston rakennus, majoitustiloja, Viini-Hermannin tuotantorakennus, ravintola. Kauempana rannassa ovat munkkien asuntomökit.
”Käy nyt sinäkin edes tuossa pääkirkossa ennen kuin jatkat matkaa. Laita huivi hiusten peitoksi”, määrää Maija.
Menemme kirkkoon. Maija touhuaa ostamiensa tuohusten kanssa, sytyttelee niitä. Minä vain katselen. Nuori nainen, peittävästi pukeutunut, kumartaa syvään kuvan edessä ristinmerkkejä tehden, monta kertaa, uudestaan ja uudestaan. Kyynisesti mietin, mitähän pahaa on tehnyt tyttö, vai eikö mitään.
Minusta tuntuu, että en osaa olla täällä. Mutta olen kuitenkin. Kirkko on kaunis, ikonit kauniita, mutta sisältö minulle tuntematon. Tunnen olevani mukavuusalueeni ulkopuolella.
Nurkassa istuu mustaan kaapuun pukeutunut pieni mies. Hän puhuttelee minua. ”Minulta voi kysellä asioita, olen myös opas”.
Kyselen häneltä alueen historiasta ennen luostarin muuttoa tänne. Sanon, että kun olen tavallinen tapakristitty luterilainen, en rupea teeskentelemään, että ymmärtäisin ikonien merkityksen, mutta minua kiinnostavat vanhat rakennukset ja niitten tarinat. Tällä miehellä on viisaat silmät ja olemus on rauhallinen. ”En minäkään ole ollut ortodoksi kuin muutaman vuoden. Katso, ei minulla ole ristiä, en ole pappi.” Hän kertoo ikoneista, ihmeitä tekevästä ikonistakin. En kehtaa kysyä, mitä ihmeitä se on tehnyt. Ehkä semmoinen kysymys ei ole sopiva? Pidämme palaveria niin kauan, että Maija jo tulee ihmettelemään, mistä meillä juttua riittää. Toteamme miehen kanssa yhdessä, että meillä on ollut hyvä keskustelu.
Hyvillä mielin lähden ajelemaan omaan kohteeseeni.
Ei harmita, että tuli aikaa käytettyä moiseen vierailuun. Ja kun minä olen tykästynyt viisas-silmäisiin miehiin, niin pitihän vielä googlettaa. Ei huono, mutta siitäpä ei enempää.
Seuraavana aamuna jo tulee Maijalta videon pätkä, jossa hän siellä kirkonkelloja soittaa!
Tuula
Tuulalta hieno reportaasi ”pyhiinvaellusmatkalta”. Sekin on yksi – tekstissä maintusta – tapakristillisyydestä, mistä voisi kirjoittaa enemmänkin. Vaikkapa tänään TV:sta seuraamastani mainiosta iskelmäjumalan-palveluksesta. Joulun ja pääsiäisen sanoma taipuu monenlaisiin k.ehyksiin. Ikoneista ihmisiin tässä ajassa
Tunnistin tunnelman Tuulan tarinasta,kiitos👍
Kävin jokunen vuosi sitten siellä Laatokan Valamossa.
Mielenkiintoinen paikka ja paikalla mielenkiintoinen historiaa
Laivarannan kymmenet rihkamakauppiaat
olivat vain mielestäni väärässä paikassa.
Myös venäläiset ökyrikkaat ,jotka olivat luksusjahdeillaan saareen tulleen,näyttivät
tietävän että taivaspaikan voi ostaa rahalla.
Tuli sellainen olo että olin uskovien huvipuistossa.
Olen käynyt kaksi kertaa Laatokan Valamossa. Ensimmäisellä kerralla olin puketunut shortseihin, eikä minua päästetty pyhimpään kirkoon. A.Kosonen Värtsiläisten Seurasta varmaan muistaa, että jouduin nimeltämainitsemattomien vääräleukojen hampaisiin. Seuraavalla kerralla osat vaihtuivat. On muuten mahtava paikka Laatokan saaristoineen. Suosittelen.
Minun luostarissa käynti sattui keskikesään. Saattoi olla ikoninmaalaus kurssit meneillään, ja saattoi olla sama luostarikin. Minulla oli mahdollisuus katsella pihan puolen marjapensaita ja yrttien kasvumaisemia. Marjapensaat olivat hyvin leikattu. Yrttitarhassa oli monia tuttuja kasveja. Otin kuvia monista hienoista ideoista. Yksi idea oli käyttää vanhoja räsymattoja tai vastaavien muovimattojen suikaleita kasvipenkkien väleissä. Ne vähentää rikkaruohojen kitkennän tarvetta ja ovat mukavat liikkua. Kyllä suomalaisetkin nunnat osaa.