Teuvo Hynynen.
Sotaväki, sotavuodet ja sodan jälkeen.
Artikkeli perustuu Teuvon vaimon Eevan (ent. Kolehmaisen) päiväkirjoihin.
Sotaväkeen asti Teuvo on asunut kotona (Vanhassa Värtsilässä) ja käynyt töissä Wärtsilän tehtaalla. Jo ennen sotaväkeen menoa oli toivomuksena, että pääsisi aseseppäkouluun. Sitten armeijassa tuli se hetki, että kysyttiin, ketkä olivat halukkaita. Teuvo pienenä miehenä oli eturivissä, nosti kätensä ja siitä otettiin kaksi poikaa aseseppäkouluun koko porukasta. Joskus pienuudestakin on apua.
Tämä tapahtui syksyllä 1939 Valkjärvellä ja siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto aloitti talvisodan, nämä kaksi poikaa nousivat junaan ja koulutukseen. Toiset kaverit lähtivät toiseen suuntaan, rintamalle. Aseseppäkoulu oli Helsingissä, mutta ne olivat joutuneet lähtemään sieltä, kun Helsinkiä pommitettiin niin kovasti. Siirtyivät Jyväskylään sokeainkoululle. Siellä kävivät koulun loppuun. (Talvisotaan JP 2; Räisälä Kaarlahti, 3./Asev.os:ssa Kaarlahdessa 1.2. alkaen). Välirauhan aikana on Teuvo ollut selvittelemässä sotasaalisaseita jossakin Pohjois-Karjalan asemalla. En muista missä.
Talvisodan päätyttyä Hynyset joutuivat evakkoon Pielavedelle (Jylänki). Tämän välirauhan ajan perhe asui siellä Pielavedellä. Sitten kun jatkosota alkoi ja rintama eteni eteenpäin Värtsilän ohi, lähtivät tietysti kaikki takaisin koteihinsa. Värtsiläiset oli määrätty ensisijaisesti Nurmoon, mutta tietooni jäi sellainen, että ei kovin monta perhettä mennyt sinne. Ehkä niille niskuroiville etsittiin sitten lähempää paikkoja, niin kuin näillekin. En tiedä.
Jatkosodan alettua on Teuvon tehtävänä ollut aseiden korjausta jossakin takamaastossa. Jatkosota ly-määräyksellä (lykkäysmääräys) Ase Varikko 1:ssä Kuopio. Jääk. aseseppä 18.11.1940–30.11.1945. (Useimmat ly-miehet olivat sotatarviketeollisuuden palveluksessa. Esim. loppuvuodesta 1941 ly-määräyksellä työskenteli sotateollisuudessa reilut 11 000 asevelvollista. Sekä (työloma) tyl- että ly-miehiä tavattiin myös linnoitustöissä ja mitä erilaisemmissa tehtävissä). Tekipähän oman osuutensa aseita korjaten. Eipä tullut tarkemmin selvitettyä sitä, että mitä se työ piti sisällään, jota hän teki sitten sodan jälkeen Rissalassa, Kuopiossa asuessaan. Jotenkin se liittyi aseisiin.
Jatkosodan jälkeen jäi paljon Värtsilän kylän asukkaita siihen tynkä Värtsilään, joka jäi Suomen puolelle. Sodan jälkeen rauhan tultua Teuvon veli Urho kävi vielä kotitilalla hakemassa jotain. Raja ei ollut silloin vielä kunnolla suljettu, eikä vahdittu niin tarkkaan. Matkaa lyhimmillään linnuntietä tilalle oli n. 1 km.
Kuva 1938
Eevan muistiinpanoista poimittua:
Jatkosodan jälkeen melkein joka mökissä oli useita perheitä. Meidänkin mökissä oli kolme perhettä ja asuinpinta-alaa oli tupakeittiö ja pieni kamari. (Ei kuvaa tästä asunnosta). Hynyset asuivat alkuun meidän naapurissa, Niirasessa, kunnes ostivat Sääperin järven rannalta huvilamökin ja muuttivat sinne. Se asunto oli talvella kylmä, kun oli rakennettukin vain kesäkäyttöön. Teuvon isälle, Aleksille se oli mieleinen paikka asua, kun sai kalastaa Sääperillä.
https://vartsi.net/2011/03/16/alen-mokki/comment-page-1/
Alen huvila olisi Värtsin tietojen mukaan opettaja Helvi Kokin rakentama ja myyty keskeneräisenä Hynysille. Sittemmin myyty Alen kuoleman jälkeen Rajavartiostolle ja purettu.
Eeva Hynynen ent. Kolehmainen jatkaa:
Sitten vapautui tämä meidän perheen entinen koti, joka oli myyty Turusen Pentille. Pentti lähti työn perässä Lappeenrantaan perheinensä ja vuokrasi tupansa näille Hynysille. Tämä tapahtui 1955 syksyllä ja seuraavan vuoden alussa Aleksanteri sitten kuoli.
Viimeiseltä joululomalta Alen eläessä Teuvo kertoi, että isänsä oli nähnyt, kun minä harpoin lumikinosten yli kotiin. Oli sitä kertonut ja sanonut, että ”Katsopa kuinka reippaasti Eeva hyppii kinosten yli”. Siitä lomasta ei mennyt kauan, kun tammikuussa naapuri Niirasesta lähdettyään Ale lyyhistyi tielle sydänkohtauksen saatuaan. Naapurissa sen huomasivat, mutta elämä oli jo loppunut, kun tulivat paikalle. Tämä tapahtui saman riihen nurkalla, jossa sitten odotteli hautaamista. Hautajaisissa oli mahdottoman kovat pakkaset. Koko keskitalvi 1956 oli todella kovaa pakkasta. Suntion Anni oli siellä riihessä samaan aikaan odottamassa hautausta kuin Alekin. Naapurukset.
Ensimmäinen hautakivi
Valkjärven varuskunta Karjalan kannaksella ei ollut kovin pitkäikäinen ja varsinkin sen Jääkäripataljoona 2 ehti käytännössä olla toiminnassa tuskin viittä vuottakaan.
Joukon isä Teuvo oli siellä siis ainakin vuoden 1939 syksyllä asevelvollisena, minun Jukka-isäni suoritti asevelvollisuutensa samassa paikassa 1936 – 1937.
Kuten on tapana sanoa, niin pieni on maailma.
opettaja Helvi Kokki – p.o. rehtori Helmi Kokki ???
Kiitos Jouko Hynyselle tästä mielenkiintoisesta artikkelisarjasta.
Toimittajan ominaisuudessa olen saanut syventyä siihen tavallista lukijaa tarkemmin.
Olen yrittänyt miettiä, mistä tämä artikkeli on saanut alkusysäyksensä.
Mahdollisesti alku on tämä verkkolehti Värtsi ja sen mainiot sisällöntuottajat…
vai olisiko se Sakarin lähettämä valokuva Ale Hynysen rantamökistä…
vai olisiko alku siinä, kun Sakari on lasketellut suksilla tuohon Alen mökin seinään, josta hän sai kimmokkeen omalle jutulleen.
Erkki: kyllä Helmi Kokki.
Alkusysäys Värtsiin julkaisulle tuli, kun löysin nämä sivut. Taisin ensin googlettaa nimen irene peuhkurinen ja se johdatti Värtsiin. Peuhkurisen nimi löytyi äidin päiväkirjasta. Täältä löytyi Alesta paljon uutta tietoa ja muistin äidin kirjoituskoneella kirjoittamat tekstit.
Näihinkin 3 osaan on tullut paljon lisäinfoa ja tietoa suvun vaiheista.
Molemmat vanhemmat ovat Värtsilästä kotoisin ja tenavana on kesät ja muut lomat Värtsilässä serkkujen luona vietetty. Myös Sääperillä ongella käyty.
Kiitos kaikille kommentoijille ja varsinkin Alpolle tekstien puhtaaksikirjoittamisesta.
Jouko: Meidän suku on ollut Talvisodan aikaan myös Pielavedellä evakossa.Sodan jälkeen meidän sijoituskunta oli Karstula, jonne tuli monta perhettä Värtsilästä. Isä ja Toivo setä palvelivat pioneereina. Isän koulutuspaikka oli Koria, mutta Talvisodan syttyessä hän oli sijoitettuna Terijoen Kellomäelle vastaanottamaan ”ystävällistä” naapuria.
Varmaan Värtsiläläisiä on evakuoitu Pielavedelle, koska minunkin perhe oli siellä. Mummo kuoli ja haudattiin sinne v 42. Minä en ollut vielä tässä ensimmäisessä evakossa mukana. Toisessa evakossa Outokummun Kuusijärvellä kylläkin.
Värtsiläisten seuran sivulla: Värtsilän siviiliasukkaat evakuoitiin talvisodan aikana Virroille ja Pielavedelle. Maaliskuussa 1940 päättyneen talvisodan jälkeen asukkaat pääsivät takaisin Värtsilään. Kotikonnuille palattuaan asukkaat kohtasivat täysin tuhotun kylän. Kirkko ja lähes kaikki talot olivat palaneet. Tehdaskin oli vaurioitunut. Sodan tuhoja ryhdyttiin korjaamaan ja laaja uudisrakentaminen alkoi. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt kauan. Jatkosota alkoi 10.7.1941 ja kesti yli kolme vuotta. Kotitalot oli taas jätettävä, ja uusi evakkomatka alkoi. Tällä kertaa asukkaat siirtyivät Pohjanmaalle Nurmoon, sillä rauhansopimuksen mukaan Värtsilä oli luovutettava viikon kuluessa Neuvostoliitolle.
Kyllä valtaosa evakoista on ollut Pielavedellä ja myös Virroilla. Kenties naapurukset samalla kyydillä ja samalle seudulle liki toisiaan.
Serkkupoika Toivo Pulkkinen s.1940 syntyi Pielavedellä. Pulkkisten kotipaikka sijaitsi Miikkulan lammella, nippa nappa jäi Venäjän puolelle. Poikien ( Toivo ja Tauno) isä kaatui jatkosodassa Ruskealassa, ja on haudattuna Vanhan Wärtsilän sankarihautusmaalle. Karstulaan sijoittui värtsilänsiirtolaisia mm: Käihköt, Valveet, Niiraset ,Karvoset, Björnit, Kontrojeffit, Matveiset, L.Vasarainen, I.Mämmi ja varmaankit paljon muita. Allekirjoittanut on syntynyt 1950, joten jutut ovat perimätietoa.