Lumettomia polkuja etelässä
Etelässä ei tarvitse kahlata hangessa. Näkymiä Joren maisemista. Ongellekin pääsisi vielä jigiä kokeilemaan Kuvat : Jore
Etelässä ei tarvitse kahlata hangessa. Näkymiä Joren maisemista. Ongellekin pääsisi vielä jigiä kokeilemaan Kuvat : Jore
Joulukuun puolivälin paikkeilla täällä Itä-Suomesa on lunta. Ei paljon, mutta kuitenkin sen verran, että kaunistaa ja valkaisee luonnon ja virkistää mielen. Tässä muutamia kuvia aamuisen lenkkipolun varrelta Pari päivää myöhemmin kaikki lumi on sulanut ja vesi lainehtii ojissa ja pihamailla. Jäätä on noin 10 cm ja vettä jään päällä noin 2-3 senttiä
Stolperstein Joitakin vuosia sitten kuljin Mindenissä, pienessä saksalaisessa kaupungissa, tapani mukaan leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä.Olin kulkenut tätä vanhan kaupungin läpi kulkevaa reittiä usein aiemminkin. Se oli suorin reitti majapaikastani työmaalleni.En ollut huomannut reitilläni mitään erityistä ennen tuota tuota syksyistä aamua. Näin katukiveyksessä messinkilaatan johon oli kaiverettu Daavidin tähti. Lähempi tarkastelu osoitti että laatassa oli