Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaiseman kirjan nimilehti.
Jonkin aikaa sitten muistelin Värtsissä eräässä kommentissani, että valtakunnan ensimmäiset suomenkieliset oikeuden tutkintopöytäkirjat kirjoitettiin Värtsilässä. Sittemmin kävi selville, että kyseiset protokollat on julkaistu kirjana nimellä Wiina ja murha eli ensimmäiset kihlakunnan oikeuden protokollat suomeksi. Tohmajärven kirjastoon jätetyn pyynnön myötä kyseinen kirjanen, (36 sivua) löytyikin eduskunnan kirjastosta ja sain sen luettavakseni kaukolainana. Kiitos kirjaston mainiosta palvelusta. Alunperin kiinnostuin asiasta samasta syystä kuin Suomalaisen kirjallisuuden seurakin, siis suomen kielen käytön vuoksi, mutta toki tapaus muutoinkin kaikessa karuudessaan oli silloisen lainkäytön ja paikallishistoriankin kannalta kiinnostavaa luettavaa.
Seitsemän nuorta renkimiestä, tutkintokirjain mukaan 17 -24 ikäisiä, kokoontuivat keyrin jälkeisellä joutoviikollaan 4 pnä marraskuuta 1856 ryypiskelemään erään värtsiläisen talon kylmään tupaan. (Oikeudessa kuultujen kertomuksista käy ilmi, että samassa talossa oli myös lämmin tupa.) Osa miehistä oli jo valmiiksi juovuksissa ja lisää viinaa käytiin ostamassa lähitalosta ensin yhdeksällä kopeekalla korttelin verran, ja kun taas lisää kaivattiin, antoi muuan miehistä rahat, sen yhdeksän kopeekkaa ja vielä toinen toiset yhdeksän kopeekkaa, ja nuorin renkimies lähetettiin hakemaan lisää viinaa samaisesta lähitalosta kahden korttelin verran.
Viinapäissä tuli riitaa miesten välille kun toinen pilkkasi toista köyhyydestä ja jonkinlaista käsirysyäkin käytiin kun todistajien mukaan tämä ilkkuja työnsi toisen useamman kerran nurin lattialle ja tukastakin repäisi. Pilkan kohteeksi joutunut ja sysitty niin vihastui , että lähti pilkkaajaansa jälestä juoksemaan, häntä veitsellä tavottaaksensa, Tämä oli kuitenkin sen verran tolkussaan, että pääsi ulkosalla hämärässä karkuun ja veitsen kanssa toista jahdannut, tavoittikin asiaan vinni viattoman miehen, jota niin haavoitti, että tämä seuraavana päivänä kuoli.
Surmatyö tapahtui Wärtsilässä ja käräjiä käytiin Wärtsilän ruukilla
Surmatyötä käsiteltiin Tohmajärven ja Pälkjärven käräjäkunnan välikäräjillä Wärtsilän ruukilla 8. päivänä joulukuuta 1856.
Nimismies oli toimittanut oikeudelle kirjallisen kertomuksen asiasta ja ilmoitti, että maanlääkäri oli leikannut ruumiin (ruumiinavaus), mutta kirjaa siitä ei ole oikeudelle tullut ja että syytetty oli pidetty Tohmajärven vankihuoneessa. Oikeus kuuli paitsi syytettyä, joka vakuutti, ettei surmatyöstä mitään muista, myös toisia juopottelussa mukana olleita ja kymmenkuntaa muuta todistajaa, joiden kertomukset on kirjattu. Lääkärin leikkuukirjan puutteesta ja koska oikeus halusi kuulla surmatun isää ja syytetyn äitiä ja vielä eräistä muistakin syistä asia ilmoitettiin jatkettavaksi välikäräjässä 12 päivänä tammikuuta 1857.
Välikäräjät pidettiin Kemien käräjäkartanossa. Syytetty oli saapuvilla kuin myös toiset asiasta kanteen alaiset, niin myös syytetyn äiti. Mutta surmatun isä, jota myös oli haluttu kuulla oli kruununvoudin mukaan lähtenyt reissulle Pietariin ja sen tähden jäänyt manaamatta. Tässä oikeuden istunnossa luettiin maanlääkärin leikkuukirja, jossa todettiin, että surmattu oli kuollut hänelle tehdystä ulkoisesta väkivallasta, josta leikkuukirjassa tarkasti kerrottiin. Koska Surmatun isää ei oltu saatu manatuksi oikeuteen jäi asia vielä talvikäräjiin 31. päivään tammikuuta 1857.
Talvikäräjillä Kemien käräjäkartanossa olivat saapuvilla kaikki asianosaiset, samaten syytetyn äiti ja surmatun isä. Kuulustettua asiasta tämä ei tainnut muuta sanoa, vaan vaati syyn jälkeen jokaiselle rangaistuksen , minkä lienevät ansainneet.
Syytetylle vielä selitettiin ne seikat, joissa oli uskottava, ettei hän saattanut tukkunaan unohtaa tappelun, jonka vuoksi myös kehoitettiin asian totisesti ja suoraan tunnustamaan. Siihen hän vastasi: ”Olen kyllä itsekseenki ajatellut ja muistutellut asiata, mutta ei siitä ole juohtunut mieleeni yhtään sen enempää”. Päällekantaja nimismies katsoi toteen näytetyksi syytetyn nyt tutkitun murhatyön viinapäissä tehneen, vaati sentähden viran puolesta hänelle rangaistusta lain mukaan; niin ikään kahdelle muulle asianosaiselle siitä, että kumpaisessakin oli syy murhatyöhön ja juoppoudesta, josta myös kolme muuta asianosaista olivat sakon ansainneet.
Seuraten keisarillisen asetuksen sääntöjä pahanteon kaaresta tuomitsi oikeus syytetyn henkensä hengestä antamaan, ja sen suhteen, kuolemaan valmistettua, tavallisella mestauspaikalla mestattavaksi. Toiset asianosaiset saivat vankeusrangaistuksia tai sakkoja.
Oikeudenkäyntikaaren 25 luvun 5 ½:n mukaan jääpi tämä asia kuitenkin keisarilliselta Wiipurin hovioikeudelta tutkittavaksi ja sentähden syytetty kaula-, käsi- ja jalkaraudoissa vietävä Kuopioon , läänin vankihuoneessa varjeltavaksi, kunnes toisin määrätään.
Päätöksen julistettua pyysi syytetty tutkintokirjoista osaa, ja jos mahdollinen olisi suomeksi. Luvattiin myös niitä suomenkielisinä laittaa herra kuvernöörille, annettavaksi syytetylle linnassa, josta toimittakoon muistutuksensa kirjallisesti tehtyinä keisarilliselle hovioikeudelle ennen asian päättämistä.
Myöhemmin samana vuonna Tohmajärven ja Pälkjärven pitäjien käräjäkunnan talvikäräjillä Kemien kylässä 23 päivänä helmikuuta 1857 rovastin apulainen tuli oikeuteen ja pyysi Raittiudenystävien seuran nimissä suomeksi kirjoitetuille tutkintokirjoille painolupaa, jonka kihlakunnanoikeus myönsi. Raittiuden ystävien seura ei kuitenkaan katsonut soveliaaksi painattaa tutkintokirjoja raittiuskirjainsa joukkoon. vaan painatus suoritettiin Suomalaisen kirjallisuuden Seuran kustannuksella.
Näin suomenkieli arvioitiin kelvolliseksi kieleksi oikeusasioissakin.
Miten syytetylle lopulta kävi, sitä ei kirjasessa kerrota.
Tässä oli lyhyesti kerrottuna tapahtuneen pääkohdat. Tutkintokirjain tekstistä merkittävän ja mielestäni melko kiinnostavankin osan muodostaa asianosaisten ja todistajien kertomusten vanhahtava kieli, sekä maanlääkärin leikkauskirjan teksti, joita en ole tässä juuri kuvaillut. Kuultujen joukossa oli useita henkilöitä jotka sukunimensä mukaan voitaisiin hyvin katsoa olevan paikkakuntalaisia. Olen kuitenkin ihan tarkoituksella jättänyt nimet mainitsematta.
Karl Ferdinand Forsström, kihlakunnantuomari ja laamanni oli ensimmäinen suomenkielisten tutkintopöytäkirjojen kirjoittaja ja toimi tapahtuman aikaan Tohmajärven ja Pälkjärven käräjäkunnan väliaikaisena tuomarina.
Mielenkiintoista..
On sitä osattu Värtsilässä ryypiskellä ennenkin. Jotain hyötyä tuosta ryypiskelystä kuitenkin oli. Syytetty saattoi kyllä menettää henkensä, mutta älysi kuitenkin pyytää tuomionsa Suomen kielellä. Se lienee ollut varsin harvinaista. Moni on varmaan allekirjoittanut tai puumerkannut tuomionsa vaikka ei ole sitä ymmärtänytkään.
Mukava lukea tuota wanhaa tekstiä. Jokaista kirjainta ei meinaa muistaa, mutta kun lukee nopeasti niin ymmärtää kyllä väliin jäävät oudonnäköiset kirjaimet.
Suuret kiitokset Sepolle hienosta artikkelista !
Kyllä tuota vanhaa suomea noilla kirjapainon kirjaimilla kohtuullisen helposti lukee. Me vanhemmat kansalaisethan saimme koulussa tutustua noihin bokstaaveihin.
Mutta otapas selvää käsinkirjoitetusta tekstistä, varsinkin ruotsinkielisestä. Siinä on tekemistä, vaikka yliopistossa joutuikin käymään vanhojen käsialojen kurssin.
Seppo on nähnyt paljon vaivaa. On pitänyt dokumenttia kirjastoista esille kaivaa. Tohmajärven kirjastossa on onneksi osaavaa henkilökuntaa ja alttiutta auttaa. Minullakin on sisällä eräs kaukolainapyyntö.
Ierikka
J.V. Snellman esitti jo 1840 luvulla, että suomenkielistä kirjallisuutta on pyrittävä edistämään ja 1841 suomen kieli otettiin ensi kerran oppiaineeksi kouluihin. Kieliasetus v. 1863 nosti suomen kielen tasavertaiseen asemaan ruotsin kielen kanssa, tosin vasta 20 vuoden siirtymäajan jälkeen. Virallisen aseman suomen kieli sai v. 1902 kieliasetuksen myötä. Nykyisen kaksikielisyyden perustana on vuoden 1919 hallitusmuoto.
Innostuin samalla vähän tutkimaan mitä muuta Suomessa tapahtui v. 1857. Tässä muutama esimerkki.
Arppe muutti Värtsilään.
Aloitettiin Suomen ensimmäisen rautatien rakentaminen Helsingistä Hämeenlinnaan.
Uuno Cygnaeus laati ehdotuksen kansanopetuksen järjestämisestä Suomeen.
Vanhan suomalaisen virsikirjan vuoden 1857 painos ilmestyi.
Perustettiin Suomen ensimmäinen VPK (Viipurin läänin Johannekseen).
Perustettiin Suomen maalaisten palovakuutusyhtiö, josta syntyi sittemmen Lähivakuutua ja Lähi Tapiola.
Kurkijoen Lopottiin perustettiin Suomen ensimmäinen osuusmeijeri.
Kontiolahden seurakunta erosi Liperistä.
Pohjois-Savossa oli suuri katovuosi.
Heikki Ylikangas kirjoittaa: ”Henkirikokset olivat karua todellisuutta varsinkin 1850 luvulla.” 1852 Pohjanmaalla oli häätappelus, jonka jälkiselvittelyssä ”Antti Rannanjärvelle ja Hermanni Mäelle luettiin vanhaa lakia kaikessa sen vanhatestamentillisessa arkaistisessa ankaruudessaan. Molemmat tuomittiin, Mäki taposta ja Antti sen yllytyksestä kuolemaan, mikä käytännössä merkitsi Siperiaa.”
Ylikangas kirjoittaa, että usein kuolemantuomio merkitsi lähettämistä Siperiaan. Näinköhän lie käynyt myös Värtsilän tuomitulle. ”Siperia opettaa!”
Seppoilmari on tehnyt ansiokasta työtä yhdessä
Tohmajärven kirjaston kanssa.
*
Jos ketä tämä murhamysteeri kiinnostaa enemmänkin
niin mainitsen, että ko teos löytyy kyllä Joensuun
pääkirjastostakin, mutta se ei ole lainattava kappale.
Kirjaa voi kuitenkin käydä vilkuilemassa kirjaston
alakerrassa olevasta Pohjois-Karjala kokoelmasta,
henkilökunta opastaa tarvittaessa.
*
Alkaa olla taas ne vuodenajat käsillä että meikäkin siirtyy
Tohmajärven asiantuntevien kirjatoihmisten asiakkaaksi.
Olipa mielenkiintoista lukea, mitä kaikkea tapahtui v. 1857 eli 100 vuotta ennenkuin kirjoitin itseni ulos Joensuun klassillisesta lyseosta. Suomen kehitys niin henkisessä kuin aineellisessakin mielessä on ollut valtaisa aina näihin päiviin asti.
Vuonna 1857 täällä ”vielä Siperia opetti”. Vuoden 1917 jälkeen on Siperia ollut milloin kaukana milloin lähellä. Nyt lentokoneet hipovat Kaustajärveä, kun ne kiitävät edestakaisin Siperian yli.
Mutta mennäksemme Sepon alkuperäiseen kirjoitukseen, mieltä askarruttaa, milloin käräjäpöytäkirjat laaditaan amerikanenglanniksi.
Mutta ei kai siinä mitään pahaa ole. Tekstithän löytää netistä, ja siellä voi painaa nappia, jonka jälkeen teksti ilmestyy ruutuun äitimamman kielellä. Tuskin kuitenkaan karjalan murteella. Mutta eihän sitä enää kukaan niiku osaa puhua, kirjottamisesta puhumattakaa.
Saattaa toisaalta olla niinkin, että arkkipiispa Leon johdolla tietotekniikka ennen pätkää mahdollistaa käännökset karjalankielelle. Se on kun ei olekaan murre, vaan jopa suomenkieltä vanhempi kommunikointikeino.
Tähän pitää lisätä Lemin 11. käsky: ”Ei siun piä hättäelemän!”
Ierikka
Kiitokset Sepolle mielenkiintoisesta historiallisesta lukukokemuksesta.
Voi vain yrittää arvailla, mitkä olivat murhaajan ja murhatun vanhempien tunnot tapahtuneen jälkeen.
Itseäni kiehtoo tavattomasti kieli, jota käytettiin 100-150 vuotta sitten. Siinä lienee yksi syy miksi olen hurahtanut wanhoihin sanomalehtiin digiarkistossa.
Tämä ei nyt ole suora kommenti edelliseen. Tämä on muistelma, kun Kaustajärvenkoulu lakkautettiin lasten vähyyden johdosta.
Tämä on minun muistiini perustuva juttu.
Minä jatkoin kansakouluani Kenraalinkylässä Kaustajärvenkoulun lakattua. Aloitin kolmannellaluokalla Kenraalinkylässä. Opettajani kotona koulunpäädyssä kävimme joskus katsomassa, kouluteeveetä hänen kotona, jos tunninaihetta tv-ohjelma tuki.
Opettajamme aloitti hankkeen kouluun TV:n saamiseksi koululle paperia keräämällä. Toimme kotoamme lehtiä ja paperia hankkeen eteenpäin viemiseksi. Kävimme myös Kaustajärvenkoulun ullakolta lehdet keräämässä hankkeeseen opettajamme kanssa.
Koulun päiväkirjoja oli vuosienvarrelta sanomalehtien joukossa.
Päiväkirjat laitettiin omaan nippuun ja kierrätyskelpoinen paperi koulunkassaa kartuttamaan.
Telkkarin hinta oli silloin niin korkea ja jätepaperinhinta alhainen. Emme saaneet rahaa tarpeeksi kokoon minun aikanani koska ikä karttui ja koulu vaihtui.
Nostanpa tämän kirjoittamani jutun uudelleen esille sen vuoksi, että satuin törmäämään samaa aihetta käsittelevään makunta-arkiston ylitarkastaja Jukka Hokkasen blogikirjoitukseen ”Vahinkotappo ja fennomaani”, jossa viitaus Värtsissä julkaistuun juttuun. Tässä linkki.
http://nakokulmiaarkistosta.blogspot.com/2014/01/vahinkotappo-ja-fennomaani.html
Oli kaiketi ihan onnekas sattuma, että vahinkotaposta tuomittu (tuomioprotokollan mukaan murhasta tuomittu) osasi pyytää oikeuden pöytäkirjat suomenkielisinä ja fennomaani tuomari Forsström suostui ne suomeksi kirjoittamaan. Siis ensimmäiset suomeksi kirjotetut ”Tutkintokirjat, toimitetut kihlakunnan oikeudelta Tohmajärwen ja Pälkjärwen pitäjien käräjäkunnassa: a) wälikäräjässä Wärtsilän ruukilla 8:na päivänä joulukuuta 1856.”
Niinkuin Jukka Hokkasen blogitekstissä mainittaan vasta joitakin vuosia myöhemmin annettiin asetus, jolla sallittiin suomen kielen käyttö viranomaisissa ja tuomioistuimissa. Tässä vielä linkki Wikipediaankin
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Ferdinand_Forsstr%C3%B6m
juuret ellilässä…fil.kand.matti waronen…https://fi.wikisource.org/wiki/kuka_oli:v ………waronen matti…..bor favor