”Viisi-sorkkainen” petäjäinen hierin (ts. härkin). Hierintä käytetään taikinan sekoittamiseen. Kuva: Wikikko.
Silloin kun Kaustajärven kylä oli vielä asuttu niin leipää leivottiin jokaisessa talossa. Se oli työtä, joka rytmitettiin emännän karjanhoitotöiden mukaisesti. Ensin hyvissä ajoin taikinakorvo sisälle ja vettä, että taikinajuuri liukenee siihen ja korvo lämpimään hellan perille. Sitten illalla karjanhoidon jälkeen tai sitä ennen taikinajuureen lisättiin ruisjauhot ja korvo taas sinne hellan perälle ja taikina happanemaan. Aamulla navettatöiden jälkeen sitten taikina alustettiin, kohotettiin, leivottiin leiviksi ja paistettiin. Helppoa kun mikäkin?
Jäätyäni eläkkeelle tuli mieliteko vanhan ajan hapanleipää ja itse tehtynä. Kun käytettävissä oli entisen kotipaikan talo, jossa kohtuullisen hyvä leivinuuni niin tuumasta toimeen. Ajattelin näin, että jos kerta kylän ”akat” osasivat leivän tehdä niin osaan minäkin.
Hankin taikinajuuren eräältä juvosen Martalta ja sitten kaustajärvelle jauhojen, juuren sekä taikinatiinun kanssa. Mittasin vettä viisi litraa ja sekoitin juuren ja jauhoja sekä jätin happanemaan. Seuraavana aamuna pistin uunin lämpiämään ja kohta myös alustin jauhot taiknaan. Olin leiponut pullaa joten tein taiknasta sellaisen, että se irtosi kädestä alustuksen lopulla. Jätin kohoamaan ja seurasin uunin joutumista. Kun arina oli hiilillä leivoin taikinan leiviksi ja laitoin liinan alle. Sitten uunin kimppuun, hiilet pois luudin arinan puhtaaksi ja eikun leivät uuniin. Tunnin paistamisen jälkeen otin leivät uunista ja pöydälle liinan alle jäähtymään. Koko talossa oli vastapaistetun leivän hyvä tuoksu.
Seuravan päivän aamuna otin leivän syödäkseni aamupalalla itsetehtyä ruisleipää. Ei pystynyt minun leipomaan leipään leipäveitsi, eikä se naarmuuntunut terävällä puukollakaan. Olin saanut aikaan leipää, joka oli kuin betonivalua tosin ilman harjateräspuikkoja. Tunkilolle jouduin viemään kaiken leipomukseni matojen iloksi.
Taikanjuurta olin ottanut talteen nyrkin kokoisen nyytin. Siinä minä mietin mikä tässä nyt meni pieleen. Osasihan ne kylän emännät sen leivän tehdä ja hyvää oli. Ratkaisuksi löytyi lähikaupan Raijan äiti Irja Jumppanen jolta kysyin lupaa tulla oppimaan perinteinen ruisleivän paistaminen. Irja hyväksyi oppipojakseen ja siitä se sitten alkoi syötäväksi kelpaavan leivän leipominen.
Oppia ikä ja kaikki, nykyisin en enää ajattele siten jos kylän naiset osasivat niin osaan minäkin. Ensimmäisen leipomuksen jälkeenkin olen opetellut uusia asioita, mutta ensin ottaen selvää kuinka se on tehtävä. Vielä kysymys kuinka moni lukijoistani on tehnyt maakeittosaippuaa, tätä teimme Purolan tilan villisikojen rasvasta, tilan emännän Heinin kanssa ja tällä kertaa heti onnistuen. Ei Heinikään ollut saippuaa aikaisemin tehnyt, oikeastaan se on toisen tarinan aihe.
Kalevi Tikka
Meidän pirtissä opeteltiin tänä talvena myös ruisleivän tekoa. Ei ne onnistuneet aluksi mitenkään. Kun ei ole tuota hellanperukkaa niin pöydällä ei alkanut kohoamaan. Seuraavilla kerroilla kohotettiin leivinuunin päällä. Siellä kohosi jo paremmin. Kyllä sitä kannattaa kokeilla. Jos on keltä kysellä niin aina parempi. Silloin kun oli keltä kysellä niin ei kiinnostanut kysellä neuvoja.
Hyvä kun aloit keskustelun rukiisesta aiheesta Kalevi
Pitkä pitkä perjantai – luulen ettei ole kuitenkaan
Eipä uskois, että minäkin olen nuorempana yrittänyt leipoa oikein ruisleipää. Oma äitinikin leipoi kotona piirakat ja ruisleivän
taisi panna taikinaan myöskin sihtijauhoa jonkun verran.
Nykyisin taitaa kaupastakin saada ”aitoa” ruisleipää – vai saako.
Ent.joensuulainen, mutta nyk. mielellään täällä.
Pusan Mirja
Kyllä kotitekoinen ruisleipä on ihan kunkku! Yritellyt olen minäkin, silloin kun leivinuuni valmistui. Kyliltä kyselin neuvot. Muutaman kerran tein ja syötävää tuli, mutta ei niin hyvää kuin neuvonantajilla.Niinpä ajattelin, ettei minun tarvitse itse tehdä kaikkea, tehkööt mestarit. Viimeksi sain oikeaa kunkkuleipää naapurimökin Sarilta. Kiitokset vieläkin!
Itsellä ollut yön sähköuunissa ruisleivän juuri happanemassa. Ukkokulta on jo leivinuuniin puut jo laittamassa. Kohta pitäisi alkaa tekemään taikina ja siitä sitten myöhemmin leipomaan ruisleipää.
Muistan kun itse aloitin 5-vuotta sitten opettelemaan ruisleivän tekoa, alussa ei sirkkelikään olisi pystynyt leipää leikkaamaan. Sitten kun kuori oli jo pehmeää meni leipuri leivän läpi eli tuli kohokuorista leipää. Aina tuntui joku olevan pielessä. Sitten törmäsin Karjalaisessa Puukarin pysäkin rouvan juttuun ja sen jälkeen netin ihmeellisestä maailmasta löytyi ohje jota olen nyt noudattanut. Leipä onnistuu ja mikäs parempaa onkaan kuin tuoreen ruisleivän tuoksu ja se ihana hapanleivän maku. Nam.
Itse saan leipäni onnistumaan monen vuoden epäonnistumisen jälkeen erinomaisesti. Jauhoja pitää uskaltaa laittaa riittävästi taikinaa tehdessä, sillä sitähän ei enää leipoessa käytetä kuin hippunen, muutoin tulee sitä ns. betonivalu leipää.
Onnistumisen tuloksena olen käyttänyt sähköuunia en paistamiseen vaan leivän juuren hapattamista, taikinan ja leipien kohottamista varten. Sähköuuni on vedoton paikka ja sinne saa/voi laittaa välillä 50 astetta lämmintä joten taikina ja leivätkin kohoaa eikä tule ainakaan sitä kohokuorista leipää.
Tässä ohjeeseen linkki sellaisille jotka haluaisivat kokeilla ruisleivän tekoa, sekä video kuinka sitä tehdään.
http://www.puukarinpysakki.fi/fi/ruokailu/pysakin+leipa/
http://www.kareliaalacarte.fi/fi/karjalaiset-perinneruuat/135
Oikein mukavaa ja aurinkoista Pääsiäistä sinne Värtsilään.
Aitoa juureen tehtyä hiivatonta ruisleipää saa Ruisrouvalta Pietarisen leipomaa ja ainakin SOK:n myymälöistä Tohmajärveltä ja Kiteeltä. Ruisrouva toimittaa leipää kauppaan kaksi kertaa viikossa ja ainakin täällä Kiteellä ne leivät eivät vanhene hyllyyn. Muita perinteisen leivän myyntiin leipojia en tästä lähialueelta tiedä. Mainosta en, mutta Ruisrouvan leipä on hyvää.
Ps, perunamämmi onnistui kuten sen pitääkin ja herkutellaan.
Tätä lukiessa muistui mieleen äidin leipomat leivät
ja piirakat.
Viikko sitten olin tutun kotileipurin luona katsomassa
ruisleivän tekoa. Kone hänellä alusti suurehkon taikinan.
Myyntiin menevien leipien on oltava tasakokoisia, joten
hän punitsi jokaisen taikinapalan erikseen.
Ei siellä näkynyt mitään uuninpäälistä, enkä tullut
kysyneeksi siitä kohotusvaiheesta.
Maija-Liisa etkö ole kuullut sitä, että sen uuninpäällisen saa nykyisin tilaamalla netistä.
Olipas tänään taas hyvää ruokaa Ilomantsissa, aah.
Meillä oli yksi vieras kyydissä. Piirakat ja vatruskat olivat myös hyviä, minullekin gluteenittomia. Kiitos päivästä, mikä ei ollut PITKÄ, vaikka matka oli pitkä ja ilma aurinkoinen.
Tosiaan ei kaikkea tarvitse tehdä itse.
Terv. Mike
Kaleville: varmaan netistä saa tilattua lähes mitä vain.
Minulla itselläni on täällä uuni ja siinä päällinenkin,
mutta taikinanjuuri puuttuu… ei kai sitäkin saa netistä?
Tämä runo sopii ehkä pitkäperjantaina
”Runon taikina nousee… oi surua – että ei voi leipoa katedraaleja…
Muotojen korkeus – uutteran kaipuun kohde.
Nykyajan lapsi – eikö henkesi ole oikeassa kuoressaan?
Ennen kuin kuolen, minä leivon katedraalin.”
Edith Södergran
Pääsiäisviikolla voi kirjoittaa myös happamattomasta leivästä. Kun juutalaiset saivat kehoituksen lähteä pois Egyptin orjuudesta, he paistoivat happamattoman leivän.
Kristittyjen ehtoollinen liittyy juutalaisen pääsiäisen traditioon. Ei ole sattuma, että Herramme asetti leivän ja viinin sakramentin juuri pääsiäisen aikaan.
Kirkko siirtyi lännen puolella 700-luvulla käyttämään ehtoollisella happamatonta leipää, öylätti. Idän puolella ehtoolisleivän valmistamisessa tarvitaan hiivaa. Jakautumattomassa kirkossa käytiin asiasta oppikiistaa. Niinpä nytkin vielä ortodoksien ehtoollisessa on hapanta leipää, ja meillä luterilaisessa ja myös katolisessa kirkossa happamatonta.
Onneksi on yhdentekevää, saammeko ehtoollisella hapanta vai happamatonta leipää. Tärkeää on, että me uskomme Lutherin tavoin, että syömme sakramentaalisessa mielessä Kristuksen ruumiin ja juomme hänen verensä. Tätä ei tarvitse järjellä selittää eikä ymmärtää. Ei järkemme ole jumala. Elämä on enemmän kuin järki.
Pyhä apostoli opettaa: Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis.
pater F.
Ortodoksisen kirkon ehtoollisleipä on hapatettua, jonka kohottamiseen on käytetty hiivaa. Tämä tarkennukseksi edellä kirjoitettuun. Emäntä pani selventämään asiaa, sillä hiivahan on vain kohottamista varten, ei hapattamista.
pater F.
Olen kiinnittänyt viime aikoina huomiota siihen, miten aktiivisesti media eri kanavillaan selvittää pääsiäisen taustoja. Esille on otettu germaaniset, kelttiläiset, pakanalliset, juutalaiset ym. perinteet. Agricolaankin viitattiin. Hyvä niin. Median tutkijana kyselen kuitenkin myös tämän tiedotuksen motiiveja.
Media on tänään kertonut myös toisenlaisia uutisia. Helsingissä järjestettiin jo perinteeksi tullut Via Crucis, johon osallistui 17000 – 18 000 vaeltajaa Kaisaniemestä Senaatintorille. Viime vuonna pari tuhatta vähemmän.
Via Crucis -tapahtumaa on valmistellut 75 hengen porukka, johon on kuulunut teatterin, musiikin ja valosuunnitelun asiantuntijoita.
Näyttää siltä, että kulkueen suosio on kasvamaan päin. Uuden testamentin sanoma on elävää traditiota. Evankeliumi on tätä aikaa. Pyhä kolmen päivän juhla elpyy. Kirkko elpyy ja ammentaa juuristaan tässä historian ajassa.
Illalla menemme pääsiäisyön ylösnousemusmessuun. Huomenna syömme lammasta, Lemin särää. Korkkaamme punaviinipullon. Kiitämme pääsiäisestä!
pater F.
Paistoin jo kahdeksan vuotiaana tuonlaista ruisleipää. Meilläkin oli petäjästä otettu tuollainen hierin,jolla sekoitettiin juuri.
Vieläkin syön vain ruisleipää.
Leipä osio siirtyi ajallisesta leivästä Erkin toimesta ”elämänleipään”. ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta”. Uskomisen asia on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen asia. Tarvitsee vain uskoa se Jeesuksen sovitustyö omalle kohdalle. Ei siinä muuta tarvita. Kun Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan ylösnousemuksen ja syntien sovituksen sanomaa, niin julistajat olivat kalastajia, oli tullimies ja Juudas jota sanottiin kiivailijaksi, varmaankin hän oli poliitikko. Muiden ammatista ei ole mainintaa. Ei Jeesus sanonut tehkäähän kulkueita ja järjestäkää elämyksiä, että kansa viihtyy? Kuitenkin Juutalainen jumalanpalvelus perinne jatkui kristittyjenkin parissa saaden siihen ehtoollisen vieton Jeesuksen käskyn mukaisesti.
Oma pääsiäisen vietto on mennyt rauhallisissa merkeissä ja käynen messussa joko huomenna tai toisena pääsiäispäivänä. Levon ja rauhan pääsiäisen aikaa toivotan teille kaikille, jotka sattuvat tämän lukemaan.
Ei varmaankaan Jeesus kehottanut kulkueita järjestämään. Hänen seuraajansa ne parveilivat Jerusalemiin johtavan tien reunoilla palmunoksat käsissään. Toisaalta Raamattu kertoo, että Jeesus kävi temppelissä ja synagoogassa tapansa mukaan.
Kirkon liturgialla ja kulkueilla on traditionaalisia piirteitä. On vain osattava valita oikein, että uskon voi ottaa vastaan myös silmillään.
Kysymys on inkarnaation jatkuvuudesta. Sana tulee lihaksi kirkossa, ei vain leivässä ja viinissä, vaan myös liturgiassa, kirkon symboliikassa, elekielessä, esimerkiksi ristinmerkin tekemisessä. Tässä on kysymys myöskin kirkon missiosta, että maailmakin uskoisi.
pater F.
Äitini teki hapanjuureen 12 leipää kerran vikossa. Myös 12-leipää samalla uuninlämmityksellä ohrajauhosta tukkirekeä vetävälle hevoselle. Koska hevonen ei ole märehtivä. Suorasuoli tarvitsee energiaa jatkuvasti. Leivällä hevonen nopeasti energiatasapainon pystyi pitämään yllä. Ennen kuorman lastausta leipää annettiin hevoselle lumen keskellä tekomiesten pinojen tykönä.
Kun me hevosen kyytiin lastaajat syötiin nuotiolla hevonen sai viholaissäkistä tehdyn kaurapusin kaulaansa. Jyvät syötyään hevonen sai heinämytyn ja nuotiolla sinkkiämpärissä lumestasulatetun veden etehen. Hevosesta huolenpito piti perheen särvimessä kiinni.