helmikuu 2013

Ajankohtaista, Lukijoilta

Kalevalan päivänä 2013

Kuurat kun on kuusikoissa, helmet jäiset heinikoilla, valopallo pellon päässä, taivas öinen tähtisenä, paukkuu pakkanen pihalla, kylmä kyykkii kynnyksellä. Lumimatto järven jäällä, hanki paksu hiihtäjällä. Tanssii tuisku tanterilla, pyörii pyry piiriänsä kinoksissa kotipolun, nietoksissa lähiniityn. Vilu varsin varpusella, horkka kova harakalla, oravana paha olla, eikä järin jäniksenä. Pirtissä paras pysyä, piisin vieressä virua, lasit lämpöistä […]

Ab Wärtsilä Oy, Historia, Lukijoilta

Värtsilän valtaus v. 1918

Kertomuksen kirjoittaja Otto Asikainen syntyi Liperissä 1898 Ja osallistui sotatoimiin aluksi Pohjois-Karjalan alueella. Muistelmansa hän on kirjoittanut ilmeisesti 1970 luvun alkupuolella ja kirja on painettu 1976. Kirjan jakelu suvun piiriin, mutta ei kaikille. Hänen useita vuosia nuorempi veljensä Unto sanoi kirjasta, ”olisi saanut tehdä sen aikaisemmin, olisi muistanut paremmin”. Monet Värtsilän, Korpiselän ja Tohmajärven isännät ja metsätyömiehet muistavat Otto

Lukijoilta

Heppa-ahven

Näyttää hevosenlihakohu vain laajenevan. Ystäväni Juhani Leminen kävi pilkillä ja sieltähän tuli tämän näköinen ahven. Juhani miettii, että pitäiskö liha laittaa tarkastettavaksi. 🙂

Lukijoilta

Viestintävirasto

Sain kirjeen viestintävirastosta. Siinä ilmoitettiin, että olen maksanut televisiolupamaksun etukäteen jonkun verran myös 2013 puolelle, liikaa maksettu osuus palautettaisiin tililleni jos ilmoittaisin virastolle pankkitilini numeron, palautuskuori oli mukana. Vuoden alusta eteenpäin maksu perittäisiin veromuotoisena. Miksiköhän viestintävirasto käyttää näin vanhanaikaista menetelmää? Voimme nykyisin esim. asioida verottajan kanssa internetin ja pankkitunnuksien avulla, muuttaa ja printata itse ennakonpidätystodistukset,

Kirja-arvostelut

Hitlerin vierailu

Syntymäpäivien kiusallinen vieras Analyysia Hitlerin vierailusta Kun Hitler kävi Suomessa Jukka Partanen: Mannerheim ja Hitler, Gummerus 2012 Hitlerin vierailu kenttäolosuhteissa järjestetyille Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäiville oli toisaalta kiusallinen episodi, vaikka yhteneväisyyttä esim. Venäjän roolin suhteen oli molempien ajattelussa. Tohtori Jukka Partanen on tunnettu mm. Karjalan ja sotien historioitsijana. Tämän kirjan kuvallinen anti ja tekstistä suurin osa liittyy

Ajan patinaa, Lukijoilta

Hiihtojännitystä

MM-hiihtokisat oat parhaillaan meneillään. Me penkkiurheilijat Aarre Armas ja Hilkka jännitämme kovasti sinivalkoisten värien puolesta, kuinka tytöt ja pojat pärjäävät. Varmasti kaikki tekevät kaikkensa, valmentajat, huoltajat ja ketä lieneekään. Miellyttävä naiskisapappikin, entinen huippu-urheilija kuulema hänkin. Jäämme odottamaan mitä tuleman pitää. Aikaisinhan se treenaaminen pitää aloittaa. Siitä on jo Suomen koululaitos pitänyt huolen. Omalta kohdaltani tuo

Kirja-arvostelut

Sotilaan ammatti

Harri Kotosen kuvituksia lastenkirjassa Maasotakoulusta lapsille Kahvi ja telamiina Timo Härkönen/ Harri Kotonen/ Antti Tahvanainen: Vanhempani työpaikka on maasotakoulu, 2012 Harri Kotonen on palvellut valtiota 27 vuotta Puolustusvoimien hommissa. Siinähän sitä kehittyy tietoa ja taitoa vaikka lastenkirjan kuvittamiseen maasotakoulun asioista. Timo Härkönen vastaa kirjan teksteistä ja Antti Tahvanainen lienee ollut mukana kuvituksen värittäjänä. Harrin kuvilla

Meijjän koulu

Ystävänpäivä ja Wanhojen tanssit

Erikoisten koulupäivien viikko Värtsilän koululla jatkui. Torstai 14.2. Torstaina yritimme myös opiskella, koulussa kun ollaan. Toki Ystävänpäivä aiheutti omat kuviot päivän aikana. Ystävänpäiväkortteja oli askarreltu viikon aikana myös koulussa ja jokaisessa luokassa oli oma ”postilaatikko”, johon ystävälliset postit voi sujauttaa. Oppilaat voivat myös askarrella punaiset sydämet, johon kukin keräsi halauksista nimiä. Siis, jos suostuit halattavaksi (ketään ei pakotettu halauksiin!),

Lukijoilta

Tare tarinaillassa

Pälkjärven pitäjäseura sai helmikuun tarina-iltaansa vieraaksi kokki Tarmo Waseniuksen. Rakkalla lapsella sanotaan olevan monta nimeä. Myös hyvällä kokilla on monta ammattinimikettä. Tarmo Waseniuksella niitä ovat ainakin opettaja, kouluttaja ja valmentaja jonka valmennettavat ovat pärjänneet kansainvälisissä kilpailuissakin. Tämä hitaaksi hämäläiseksi itseään luonnehtiva Tarmo on kotoisin Lahdesta, mutta on hänellä sukujuuria Harlussakin. Eikä häntä ainakaan hitaaksi saata

Lukijoilta

Riijuureissulla

Sinä vuonna oli hyvä pihlajanmarja vuosi. Meillä oli Masan kanssa pahvilaatikot polkupyörien tavaratelineillä marjoja varten. Parhaat keruupaikat olivat asemalta rajalle päin. Sairaseen menevän tien varrella olevat kalliot. Siellä oli runsasoksaisia pihlajoita täynnä marjoja. Marjojen kerääminen ei ollut aina helppoa. Oksia ei saanut katkoa. Luonnon suojeleminen oli jotenkin sisäänrakennettua meillä kaikilla maalla asujilla. Varmasti on vieläkin. Sen

Aamun ajatus

Paratiisi

Olotila iisi se mulle on paratiisi. Se on mielen kukkatarha eikä mikään illuusio ja harha.  Paratiisi on oma pieni kotikolo, se on autuas ja hyvä olo. Elämä on tässä ja nyt poissa turhat hötkyilyt. Paratiisi on olotila rento ja vapaa ajatuksen lento. Soi ihana biisi eikä oo päällä kriisi.  Voi se olla myös puiston penkillä

Lukijoilta

Savosta Karjalaan ja takaisin!?

1600-luvulla siirtyi merkittävä määrä savolaisia Karjalaan. Ruotsinvallan politiikan ja luterilaisuuden tieltä. Niin minunkin sukuni ensimmäinen Matti 1640-luvulla, kun ilmestyi Kiteen Muljulaan. Eikä Karjalan taival vielä siihen päättynyt. Jatkoi 18 vuotta myöhemmin Tohmajärven Peijonniemeen. 1700-luvulla suku laajeni vielä Patsolaan ja Uuteenkylään. Ensimmäinen sinilintu oli hänkin Matti ja vaimonsa Nissisen Valpuri. Sitten seurasi liuta Erkkejä ja Eero-Matti. Varmaankin monta muutakin

Meijjän koulu

Erikoisten koulupäivien viikko

Maanantai 11.2.  112 päivä. Lue Värtsissä aiemmin julkaistu juttu. Tiistai 12.2.  Laskiaistiistaina oli koululaisilla erikoinen koulupäivä. Kouluun voi tulla illalla, vasta klo 18.00 ja paikkana oli Värtsilän Kylätalo. Lukujärjestyksessä oli mäenlaskua, hankijalkapalloa ja tandemhiihtoa. Ruokatauolla syötiin perinteinen laskiaisen ruoka, hernekeitto ja ”koulupäivän” päätteeksi oppilaat saivat laskiaispullat ja kaakaota tai mehua. Mäkeä voi laskea piha-alueen lumikasan päältä kukin omalla

Lukijoilta

”Armi ja Danny”

  Juu,  kyllä kyllä,  kävivät meillä oikein laulamassa – minähän tykkään musiikista. Oikein pyysin heitä laulamaan vielä ennen kotiin lähtöä. Olis kiva, jos laulaisivat joskus Värtsiläisten  Seuran kokouksessa. Luulen , että niin tapahtuukin. Toivotan heidät jo tässä vaiheessa tervetulleeksi ja kiitän myös somasta laulamisesta. Pusan Mirja

Ajankohtaista

Taiteen lumoissa

Tässä eräänä päivänä sieluni halusi tulla ravituksi tasokkaalla taiteella. Niinpä suunnistin Ateneumiin 52 SIELUA – SYMBOLISMIN MAISEMA 1880-1910 – näyttelyyn, jossa on esillä vuosien 1880 ja 1910 välillä maalattuja runollisia, mystisiä ja aistivoimaisia tulkintoja luonnosta. Esiteltävien 52 taiteilijan joukossa on mukana maailmantaiteen suuria mestareita kuten Vincent van Gogh, Claude Monet, Paul Gauguin, James ja Edvard Munch. Suomalaisista taiteilijoista näyttelyssä

Ajankohtaista, Paikallista

Ystävänpäivän -konsertti kylätalolla

Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaat saapuivat konsertoimaan ensimmäistä kertaa Värtsilän kylätalolle ystävänpäivänä 14.2.2013.  Musiikkiopiston kanteleensoiton opettaja Saila Kinnunen juonsi konsertin. Harmonikan soittoa opettaa musiikkiopistossa Timo Hacklin ja viulua soittoa Katri Tolvanen. Seuraavan kerran oppilaiden musisointia voi kuunnella Helmikuun helinää -konsertissa 18.2. klo 18:30 Tohmajärven seurakuntatalolla, jonne on myös vapaa pääsy. Lämpimät kiitokset musiikkiopistolaisille ja tervetuloa konsertoimaan uudelleen

Scroll to Top