Hiihtojännitystä

MM-hiihtokisat oat parhaillaan meneillään. Me penkkiurheilijat Aarre Armas ja Hilkka jännitämme kovasti sinivalkoisten värien puolesta, kuinka tytöt ja pojat pärjäävät. Varmasti kaikki tekevät kaikkensa, valmentajat, huoltajat ja ketä lieneekään. Miellyttävä naiskisapappikin, entinen huippu-urheilija kuulema hänkin. Jäämme odottamaan mitä tuleman pitää.

Aikaisinhan se treenaaminen pitää aloittaa. Siitä on jo Suomen koululaitos pitänyt huolen. Omalta kohdaltani tuo kuva liittyy koululaisten hiihtokilpailuihin joskus 1930-luvula. Taustalla on Kilovaaran rinteet, jonne hiihtolatu silloin suuntautui.

Koululaisten hiihtokilpailu Värtsilässä 15.2.1938

Koululaisten hiihtokilpailu Värtsilässä 15.2.1938

Asusteet ovat vain hieman toista luokkaa kuin nykyisin, olivat mitä olivat. Enimmäkseen mäystinsuksia, joillakin ei näytä olevan suksia lainkaan. Ainut lapsi kun olin niin sain kunnon sidesukset, hiihtopuvun ja lakin. Yrjölän tädin vaateliikkeeseen, tien toiselle puolelle oli tullut myyntiin hiihtopukuja, tvelveton kankaasta valmistettuja. Väri oli tiilenpunainen, vetoketju leuan alta haarukkaan. Siitä sain pojilta kuulla. Valkoinen hiihtolakki täydensi asun. – Näillähän sitä voitetaan-  kuvittelin. Mutta kuinkas kävikään. Nimeni löytyi tulosluettelon häntäpäästä. Varsinainen tekstiiliurheilija! Ihana kuva kuitenkin muistona ikimuistoisesta kilpailusta. No, laatusukset säilyivät käytössäni sinne saakka kun hiihtoa harrastin. Rottinkisauvat toimivat edelleen kävelysauvoina.

Urheiluseura Teräs järjesti aikanaan vuosittain hiihtokilpailuja Värtsilässä. Kovia menijöitä löytyikin, Matti Partanen, Jussi Sistonen, Eero Hyttinen, Veikko Riikonen ja monia muita, kertoo Helge Ratilainen. Itse muistan mm. hiihtokisat Kisapirtillä jatkosodan aikana. Kisan voitti ylivoimaisesti kylmiltään muuan Siiri Lintunen, myöhemmin Rantanen.

Soitin tuossa äsken Äitee Siirille, oli yllättynyt kun kerroin olleeni katsomassa ja jännäämässä. Siirin kunto on vielä hyvä, mutta pitkille hiihdoille ei enää lähde. Pyöräilee, kävelee ja pitää itsestään huolta. Paljon lämpimiä terveisiä Siiriltä Värtsin lukijoille. Siirin kotipaikka oli Kaurilassa mäen töyräällä, josta komea rinne sinne Okkulan lammelle. Sitä kertoi veljensä kanssa kilpaa hiihdelleen, sieltä. pohjat. Jatkonhan me kaikki suomalaiset tiedämmekin. Aktiiviura on ollut hieman toisenlainen kuin nykyhiihtäjillä. Valmentajia ei ollut, hiihtopuvun sai ilmaiseksi ja sukset Järviseltä. Kaikki muu piti kustantaa “ite”. Iloisella mielellä sanoi jännittävänsä tyttöjen ja poikien puolesta.

Värtsilän tehtaan työväkeä lähdössä massahiihtoon 20.3.1938

Värtsilän tehtaan työväkeä massahiihtotapahtuman lähdössä.

Toinen kuva puolestaan on tehtaan massahiihdoista, otettu 20.3.1938. Lapikkaita, saappaita ja mäystinsuksia, niillä mentiin. Eturivissä vasemmalla on rakennusmestari Sulo Mänty. Sain kuvan Ulla Tuuliluodolta. Sulo Männyn tyttären tyttäreltä. Hänkään ei tiennyt valaista tapahtumasta enempää. Tienneekö enää kukaan muukaan? Tässä hyvä esimerkki siitä kuinka monenlaista urheilutoimintaa harrastettiin nimenomaan Värtsilän tehtaan toimesta.

 Hilkka Partanen

Värtsilän kansakoulu .

Värtsilän kansakoulu .

Share

20 comments for “Hiihtojännitystä

  1. Taas mukavaa muistelua. Kiitos. Miltähän koululta tuo kouluhiihtokuva lienee; siitä kun en osaa ketään tunnistaa (edes äitiäni).

  2. Kun noita vanhoja hiihtokuvia katselee ja ihmisten hiihtovälineitä niin kyllä muutokset ovat suuret. Vielä suuremmat muutokset ovat laduissa ja latukoneissa joilla ne ladut tehdään. Entisillä sivakoilla hiihdettiin siitä mistä mieli teki ladulla tai ladun vieressä. Ne olivat oikeita joka paikan etenemisen välineitä. Tämän päivän hiihtovälineet edellyttävät koneella tehtyä latua niin lyhyitä ja kapeita ne ovat eikä sauvan sompakaan kelpaa umpilumelle. Kehitys on johtanut siihen, että minullakin on eri välineet latu-urille ja eri välineet kalastus ja metsästys käyttöön. Samoin hiihtoasut lenkille omansa ja harrastuksiin omansa.
    Mutta oletteko kokeilleet hiihtää kuten kerrotaan ennen muinoin tehdyn. Lylyllä livuttiin ja kalhulla potkittiin vauhtia. Ei onnistu maastossa alkuunkaan eikä oikein muullakaan, joten yksi taru lisää muinaisten Suomalaisten hiihtämisestä.

  3. Siiristä muutama muistelus. Mieleeni on jäänyt juokseva nuori nainen matkalla Lintulan pihan laitaa Jänisjoen yli Valkoiselle talolle. Siellä asui tuolloin Kalle Rantanen. Lopputuloksen tiedämme.

    Paljon sitä myöhemmin olin käymässä traktorilla lantakuormaa Kenraalinkylästä Kontiaisen tilalta perheen uudelle paikalle Jänisjoen rantaan. Siiri oli lenkillä ja huilasi välillä polkemalla kuormaa tiukemmalle.

    Ja vielä myöhemmältä ajalta. Olin työmatkalla Helsingistä Lahden suuntaan. Poikkesin suureen tavarataloon ja näin tutut kasvot. Tervehdin Siiriä. Hän tunsi minut. Oli hyvin iloisella tuulella.

    Aloittaessani sukuni tutkimusta otin yhteyttä Siiriin. Totesin, että taidamme olla sukulaisia. Tähän Siiri: “Tokkopa vain!” Olen kuitenkin päättänyt, että näytän hänelle.

    Siirin kilpakumppani oli Lemin Eskojen Mirja Hietamies. Tutustuin häneen sittemmin, kun hän asui Savitaipaleella Mirja Eteläpään nimisenä.

    Hiihto kiinnosti minua jo ihan pentuna. Kun urheiluseurat eivät vielä sotien jälkeen järjestäneet kilpailuja, me pojat toimimme itse. Tehtiin latu Lintulasta Lukkarisen suuntaan ja takaisin, muistaakseni ihan metsään asti. Numerotkin oli rinnassa, ja jostain kerjätyt palkinnot parhaille. Minulla on tästä valokuva. Mutta ei nyt täällä, enkä osaisi sitä skannatakaan ja lähettää tähän juttuun. Mutta kuva on Jorma Summasen Värtsilän Kisan historiakirjassa.

    Ensimmäiset oikeat palkinnot sain Uudenkylän maamiesseuran järjestämistä hiihtokilpailuista 1940-luvun lopulta. Arvokkain niistä on tinapokaali, haltuuni saatu kolmena vuonna voitettujen hiihtojen kiertopalkinto. Se on tosi arvokas.

    Ensimmäiset urheiluseuran järjestämät hiihtokilpailuni suoritin Uudenkylän Teräksen riveissä. Sitten kun seuran johtajien vaatimuksesta sain isältä luvan liittyä seuran jäseneksi. Terä oli TUL:n jäsen. Se oli sitä aikaa. Muistona on muutama lusikka ja poikien viestikilpailun voitto Mutalasta Pohjois-Karjalan piirin kilpailuista.

    Kansakoulu- ja keskikouluajoilta muistoissani on pari kilpailua Joensuusta Nepen mäeltä. Ja erityisesti Uudenkylän koulun pihalta välitunneilla Räykyn mäen päälle ja sieltä alas kipaistut lenkit. Kyllä silloin kuntoa vaalittiin ilman opettajan komentoa tai oikeastaan hänen varoituksistaan piittaamatta.

    Sitten hiihto vaihtui juoksuun. Hiihtoon palasin Karjalan Jääkäripataljoonan ampumahiihtoryhmän jäsenenä. Oli hyvin mieluisaa päästä suolle harjoittelemaan ampumista, kun toiset rypivät maastossa. Puolustusvoimien mestaruuskilpailuissa Hämeenlinnassa ammuin ohi, mokasin ryhmäni tuloksen, ja siihen loppuikin se harrastus.

    Miksi olin pentuna kiinnostunut kilpaa hiihtämisestä. Syy on isän. Ei siksi että hän olisi patistanut. Katselin usein yhtä valokuvaa, jossa isä makaa hangella sukset harallaan jaloissa ja kivääri osoittamassa maaliin. Lintulassa oli myös Ukko Pekka – ampujapatsas, jonka isä oli voittanut kiertopalkintona vuosien 1933, 1935 ja 1936 ampumahiihdoista, jotka oli järjestänyt Värtsilän Suojeluskunta.

    E.m. valokuva on Summasen kirjassa. Palkintopatsaasta olisin mielelläni liittänyt kuvan tämän jutun yhteyteen. Mutta kun…

    Tulipa pitkä juttu hiihtämisestä. Mutta pitkä se on 50 km:n latukin, Finlandia-hiihdosta puhumattakaan.

    Ierikka

  4. Mukavaa muistelua Siiristä ja muistakin. Meilläkin seurataan
    kisoja, mutta norjalaisten ylivoima lajissa kuin lajissa
    ihmetyttää.

    Kouluaikoina en pitänyt hiihtokilpailuista, siksipä
    sukset “unohtuivat” joskus kotiin kilpailupäivänä.
    Ei oikein ollut voiteita ja välineetkin olivat huonohkoja.
    Nyt käyn talvisin hiihtolenkillä hiihtelemässä.

  5. Erkin jutusta tuli muutama muisto…

    Puhuit tuosta TUL asiasta, mitä lie kirjaa olin Lintulassa tutkinut mutta kysyin Maija-mummolta oliko ukki punaisten vai valkoisten puolella vapaussodassa? Varmaan vastasi ettei ollut niissä mittelöissä, sitä en muista mutta sen hyvin että meinasin elämäni selkäsaunan saada.

    Lintulassa olleessa Ukko-Pekka -ampujapatsaassa oli kiväärinpiippu poikki, mikä sen aikanaan on katkaissut, Erkki saattaisi tietää?

    Missä patsas nyt on?

  6. Eero-Matille. Isä ei v. 1909 syntyneenä ollut mukana kansalaissodassa. Vanhempi veljensä Janne oli valkoisissa. Jos selkäsauna uhkasi, se selittyy sen ajan ilmapiirillä tai tavastasi esittää kysymys. Muurarin tytär, siis mummosi, ei ollut mikään kiihkoilija isänmaakysymyksissä, vaikka olikin ollut myös lotta.

    Ukko-Pekka -ampujapalkinnon kiväärinpiippu on hitsattu yhteen. Palkinnon olen saanut sen voittajalta, siis isältäni.

    Ierikka-setä

  7. Muistellaan vain hiihtokilpaluja ja Rantasen Siirin mahtavia hiihtoja.

  8. Erkki, tämä kysymyksen esittäjä taisi olla 8v pieni poika jolla nuo sotakäsitteet ja niihin liittyvät vuosiluvut eivät tainneet ihan hanskassa vielä silloin olla.

    Tunnen kyllä ukkini historian.

  9. Olen samaa mieltä siltainssin kanssa – tehkää niin.
    Pusan Mirja

  10. Anteeksi, että ekksyin laduilta! pyytelee katuen Ierikka

  11. Sakarin kysymykseen koulusta löytyi vastaus Hilkalta. Koulu oli Värtsilän kansakoulu, jonka kuvan lisäsin jutun loppuun.

  12. Huonollakin kysymyksellä voi saada hyvän vastauksen. Kiitos siitä, siis vastauksesta.

  13. Niin Siltainssi kuin Mirja on oikeassa. Keskitytään viestiketjussa hiihtourheiluun.

    Silti kiinnostaisi jonkun historiaa tuntevan kirjoittavan artikkelin siitä kuinka Vapaussota Värtsilässä näkyi?

    Nämä kunnian päivät/historiamme häpeätahrat (jokainen historiaamme omalla tavallaan saa tulkita) olisivat kiintoisaa lukea Värtsilä näkökulmasta.

  14. Keskitytään, keskitytään! Ja sitä hiihtoahan monessakin eri muodossa on kylliksi tarjolla televisiossa. Jos on se TV-lupa voimassa! Kapulan näppäimiä saa kukin kopeloida oman halunsa mukaan, häiritsemättä kenenkään muun kuin oman eukkonsa rauhaa.

    Ihanaa, Riitta-Liisa ja Krista!

    Ierikka

  15. “Silti kiinnostaisi jonkun historiaa tuntevan kirjoittavan artikkelin siitä kuinka Vapaussota Värtsilässä näkyi?”

    Minua myös!

  16. Politiikan tiimellyksessä käytetään sanontaa:”perässä hiihtäjät”.
    Sopinee siis kuvailla “hiihtojännitystä” myös Värtsilässä käydystä vapaussodasta/ kansalaissodasta! Lähdeviitteetkin tästä asiasta ovat tervetulleita.

    Ierikka

  17. Palataampas asiaan, eli Hilkan hiihtojännitykseen.

    Se hiihtojännitys on MM-laduilla ajankohtainen asia.
    Miten Suomi pärjää?

    Miten urheilun varat (olympiakomitean) riittävät?
    No, heti tulee mieleen, että onhan niillä rahaa haaskata
    “herrojen” (hyvä-veli?) nolla tutkimuksiin.
    Taisi mennä 2,5 MILJOONAA euroa siihen.

    Eipä sitä sitten urheilijoille jäänytkään mitään.

    Katsotaan vaan Norjalaisten menestystä ja ihmetellään, että
    millä kumman hemohessillä ne taas ottavat palkintosijoja.
    Ei urheilussa näytä enää pärjäävän ilman lisäkonsteja.

    Asiasta toiseen; kun Erkkikin politikoi usein teksteissään,
    niin tulee mieleen Kataisenkin hyvä-veli veto. Eihän siinä
    taas mennyt kuin 700 000 euroa yhteisiä rahoja ihan tyhjään.

    Sanoihan se Katainen syksyllä 2008, että lama ei koske Suomea.
    Eipä tainnut pitää paikkaansa.

    Kohta alkaa televisiosta 15 km hiihto,
    pitää raahautua katsomaan.

  18. Jos kirjoittaisin tämän päivän kilpaurheilusta niin siitä tulisi synkkä yksinpuhelu.

  19. Voitaishan me, Kalevi, ottaa osaa pariviestiin. Mutta en tiedä, jaksaisinko ottaa viestin vastaan ja lähteä omalle osuudelleni.

    Kuulin eilen vitsin: Miehet pitävät erityisesti naisten takaa-ajo-kilpailusta. Lieneekö totta?

    Ierikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *