helmikuu 2013

Flunssa on riepotellut perhettämme jo pari viikkoa. Kuumeen ja yskän kourissa ruokahalut ovat kadonneet tyystin niin siipalta kuin itseltänikin. Kuumemittaria olemme ojennelleet toisillemme kuin viestikapulaa ikään, muuta ei ole juuri juteltu kuin kuiskailtu käheästi että ”paljonko” ja kun vastaus kuuluu että ”38,5” niin taas on painettu pää huokaisten takaisin tyynyyn. Lohturuokaa Petin pohjalla makoillessa tuli

Eläkkeellä olijakin haluaa olla jotenkin hyödyksi. Pakkaspäivänä tekee mieli ulos. Siis hyödyllisesti ulos? Hyötyliikuntaa? Isännän toimesta on todettu, että polttopuut riittävät seuraavaksikin talveksi, mutta pienistä klapeista voi tulla pula. Mökkimme kupeella suolla kasvaa muutama tiheäsyinen koivu. Runko on paksu ja latva leviää jo muutaman metrin korkeudessa valtavaksi oksa-pensaikoksi. Nehän ne joutaa kaataa! Tuumasta toimeen. Tola

Tammikuun ensimmäinen perjantaiaamu, viikon jatkuneen lauhan ja sateisen & sumuisen jakson jälkeen, valkeni erilaisena syvärin rannalla yläsavossa. Yön aikana oli pakastunut, järven jäälle kertynyt vesi- ja sohjokerros oli jäätynyt, ja jo aamuvarhaisella paikallinen Eki K. oli ajanut valaistun latureitin isolla latukoneella. En enää keksinyt mitään tekosyytä olla lähtemättä talven ensimmäiselle hiihtoretkelle. Pikavoidetta suksien pohjiin, pikkukamera

Lapsella vain voi silmät niin loistaa Lintuja kun hän katsella saa. Viiltävä huuto leikkaa ilmaa marraskuisen iltapäivän hämärässä. Lapsi, juuri kaksi vuotta täyttänyt, keskeyttää hiekkakakun tekemisen, nousee seisomaan ja kuuntelee tarkkaavaisena. ”Se on palokärki” sanon lapselle. ”Se huutaa tuolla metsässä” jatkan ja näytän pellon taakse. Sisälle mentyämme otan hyllystä lintukirjan ja näytän lapselle palokärjen kuvan.