Lettukestit

"Kesän lettukestejä odotellessa".

“Kesän lettukestejä odotellessa”.

Flunssa on riepotellut perhettämme jo pari viikkoa. Kuumeen ja yskän kourissa ruokahalut ovat kadonneet tyystin niin siipalta kuin itseltänikin. Kuumemittaria olemme ojennelleet toisillemme kuin viestikapulaa ikään, muuta ei ole juuri juteltu kuin kuiskailtu käheästi että “paljonko” ja kun vastaus kuuluu että “38,5” niin taas on painettu pää huokaisten takaisin tyynyyn.

Lohturuokaa

Petin pohjalla makoillessa tuli mieleeni kuinka äiti paistoi meille lettuja jos joku oli sairaana. Se oli oikeaa lohturuokaa. Perinne oli kulkeutunut kotiini jo äidin karjalaisesta lapsuudenkodista. Jos joku perheen kymmenestä lapsesta oli ollut sairaana hänelle oli paistettu lettuja vaikka hän ei olisi niitä itse halunnutkaan. Tämän tietäen sisarukset olivat käyneet kuiskuttamassa potilaan korvaan että pyydä lettuja, tai blinejähän ne taisivat heidän perheessään olla.

Minäkin ajattelin nyt yllättää siipan tällä lohturuoalla ja hiippailin lettutaikinan tekoon. Taas kerran päätin pyhästi, etten itse syö yhtään lättyä paistamisen aikana, vaikka ne maistuvatkin mielestäni parhailta suoraan pannulta, hieman hienoasokeria päälle ripoteltuna.

Onneksi paistotarpeita löytyi sen verran että sain pienen taikinan aikaiseksi. Vaikka rasva kärysi aikalailla “nelireikäisellä” pannulla niin silti en kärähtänyt puuhistani vaan pääsin yllättämään nukkuvan siipan kuten tarkoitus olikin.

Melkein joka kerta lettuja paistaessani muistan evakkoaikana Laihialla oven takana salassa syödyt letut. Isäntä ei olisi halunnut meitä huusholliinsa alun alkaenkaan ja niinpä Mari-mummo ja minä olimmekin siirtyneet sieltä toiseen taloon jossa ymmärrettiin evakoiden kovaa kohtaloa.

Lasten mehuhetki päättyi ikävästi

Päivänä muutamana olimme kuitenkin menneet käymään äidin ja pikkusiskon luona tuossa meille määrätyssä taloudessa. Emäntä oli parhaillaan paistamassa lettuja avonaisen takan äärellä ja niinpä hän ojensi minulle lautasen jossa oli pieni pino noita rapeita kreppejä joiden päälle oli ripoteltu santasokeria! Minun piti kuitenkin piiloutua avonaisen kammarinoven taakse niitä syömään ja Mari-mummo päivysti ikkunassa josko isäntä sattuisi tulemaan sisälle ennen kuin lautanen olisi tyhjä.

Jos näin olisi käynyt niin mitä sitten olisi tapahtunut? Ehkä hyväsydäminen emäntä olisi saanut sapiskaa. Vai olisiko miehen sydän heltynyt kun olisi nähnyt kaksivuotiaan sinisilmäisen pellavapään lettuvati kourassaan. Mene ja tiedä, ne olivat niitä aikoja joista ei parane syytellä ketään.

Vielä hurjempaa tapahtui eräälle toiselle tytölle Laihialla ollessaan. Hän on kirjoittanut tapauksesta muistelmavihkosessaan “Pälkjärven Elinan evakkotarina”. Tapahtumat saivat alkunsa letuista. Elina oli polkenut väsyneenä ja nälkäisenä rippikoulusta majapaikkaansa. Isän naisystävä oli paistanut lettuja omille lapsilleen, niitä ei kuitenkaan oltu jätetty Elinalle. Myöskin ruokakomeron ovi oli laitettu lukkoon. Elinan sisu nousi ylimpään potenssiin ja hän juoksi halkovajaan siepaten sieltä hakkuupölkkyyn isketyn kirveen. Kirveellä hän alkoi veistellä komeron ovea rikki, samalla huudellen että pois pennut edestä ettei kirves lipsahda!

Minua muutaman vuoden vanhempi Irja-tyttö, jonka perhe oli myös evakossa tässä ymmärtäväisessä kylän suurimmassa talossa, kertoo muisteluksessaan, että kun hän oli paimenessa niin emäntä laittoi evääksi pullaa ja välissä oli hunajaa-ah! Hänkin toteaa näin vuosikymmenten jälkeen että ne ovat vieläkin herkkiä asioita.

Teetä ja sympatiaa

Näitä miettiessäni ymmärrän miksi tunnen joka kerran pientä syyllisyyttä jos napsin lättyjä suoraan pannulta enkä malta odottaa ennen kuin kaikki toisetkin ovat pöydässä. Tämä salassa herkuttelun tarve lienee iskostunut minuun jo lapsena pohjalaisen talon jykevän oven takana. Ehkä lettunautintoni vaatiikin mausteekseen ripauksen jännitystä!

Nyt herätän siipan ja kysyn haluaisiko hän teetä ja ohukaisia. Hillopurkkia availlessaan hän kysyy että ovatko kaikki hänelle ja olenko jo syönyt oman osani. Tähän kysymykseen lukijat tietävätkin vastauksen.

Tellervo

Share

11 comments for “Lettukestit

  1. Namnam – onneksi kaupasta saa valmista glut. lettujauhoo – siitä saa helposti pieneen makean nälkään. Eilen söimme vieraiden kanssa janssonin kiusausta ja salaattia.
    Terv. letunsyöjille – kohta se aurinko rupee paistelemaan.
    MirjaSisko

  2. Eräänä päivänä Ulla oli paistanut pellillä kropsua (eli pannukakkua, pannaria, niinkuin tuota pohojalaasta kropsua täällä nimitetään). Hän pyysi, että menisin parin sadan metrin päähän lasten leikkipaikalle Ottoa hakemaan. Siellä oli myös Oton kaveri Aatu, joka vastasi kutsuun: “Ilmankos täällä tuoksuu ihan pannarille!”

    Pojat pistelivät suuhunsa kokonaisen pellillisen. Noutajalle jäi vain pieni pala. En tosin tiedä, popsiko Ulla oman osuutensa salaa suoraan pelliltä. Ilmeistä ei voinut saada selvää. Mutta ei hänkään minusta huomaa, milloin olen käynyt kaapilla piparia nipistämässä.

    Muuten, flunssaan saa apua hunajasta, johon on sekoitettu valkosipulimursketta. Tiedän lähimenneisyyden kokemuksesta.
    Saunaan ei pidä mennä, vaikka kuinka tekisi mieli valkosipuliolutta.

    Ierikka

  3. Tästä välittyi niin herkulliset aromit, että täytyy itsenikin
    paistaa lettuja tai pannaria.

  4. Hei,Tellervo!
    Onpa niin elävää tekstiä, että tosiaankin rupesi letuttamaan.
    Kyllä se niin on,että lettu on lettu,varsinkin jos sen
    voissa paistaa. Kyllä yhteen pieneen lettuun voi liittyä
    kosolti nostalgiaa.
    Toivon, että se kuumemittarilla viestintä olisi jo ohi.
    Lämpimät terveiset täältä länsirannikolöta!

  5. Vanhuus on ihan hanurista! Ei voi enää ( tai tietysti voi, kun vaan syö) syödä lettujakaan, jos lääkärin ohjeita noudattaa. Kaikki te ,jotka ette ole ravitorajoitteisia, nauttikaa lätyistänne ja varsinkin laskiaispullista!

  6. Eilisessä lehdessä oli tutkimustulokset näistä ihmisten käyttämistä
    rasvoista. Siinä todettiin että voi on terveellisempää kuin nämä
    keinorasvat.Minä laitoin eilen ja tänään voita leivälle ja huomasin
    heti niiden eron,näkö on huomattavasti kirkastunut.
    Nyt kun katsoo peiliin rypyt näkyy hyvin selvästi.
    Vanhat ihmiset sanoi ennen syökää voita ettei näkö mene.

  7. Meillä on syöty voimariinia eikä Seppo anna ostaa keinorasvoja ja se on minustakin ihan Ok – olenhan laihtunut mitään tekemättä 2-3 kg ja se on kiva- syön vain salaatteja(ilman kastikkeita), paljon hedelmiä ja marjoja
    Toivottavasti ei lähde paino takaisin nousemaan! Senhän sitten näette!
    Terv. MirjaPusa

  8. TV:n Teema lähetti mielenkiintoisen ohjelman maailmankuulusta unkarilais-juutalaisesta kapellimestarista, jonka nimi on Georg Solti eli Sir Georg Solti, sen jälkeen kun Englannin kuningatar oli antanut hänelle aatelisarvon.

    Ohjelman jälkeen kuuntelin Ludvig van Geethovenin sinfonian Eroica, ja erityisen tarkasti sen toisen osan Marcia funebran (Surumarssi). Se on minulle ollut jo vuosikymmneniä tärkein musiikin luomus. Siinä on surua, mutta myös tahtoa. Se on oikeastaan kuvaus minusta ja elämästäni tässä ajassa.

    Sitten menin keittiöön, ja siellä tuoksui letulle. Poimin heti yhden lautaselle, sokeria päälle (vain vähän) ja sitten suuhun. Ilta on ollut hyvä!

    Ierikka

  9. Tuli mieleeni että männä vuosina teidenvarsien
    levähdyspaikoilta saattoi löytyä kesäisin kota tai koju
    jossa myytiin isokokoisia lettuja ja olisiko
    ollut kahviakin…

    Yksi suosittu kota sijaitsi Joensuusta Kontiolahdelle
    päin ajettaessa oikealla ennen Uuron risteystä,
    toisen lettupisteen muistan jostain Pyhäselän tienoilta.

    Onkohan EU kieltänyt sellaiset vai ovatko muuten vain
    kadonneet?

  10. Viikko sitten ilmestyneessä Viva-lehdessä on artikkeli lohturuoasta ja muutamia lohturuokareseptejä. Ruoan ihmeellisen voiman sanotaan perustuvan osittain fysiologiaan ja osittain selittämättömään turvallisuuden tunteeseen, jota esim. lapsuudesta tutut ja rakkaat ruoat tuovat.

    Lehden “Top 10” lohturuokalistalla on ykkösenä pizza. Sitten seuraavat keitot (kermainen kalakeitto, kana-, liha- ja makkarakeitto), lihapata tai karjalanpaisti, uunilenkki ja perunamuusi, makkarakastike, lihapullat, lasagne, makaroonilaatikko, pullat, letut tai köyhät ritarit.

    Kun töissä ollessani pisteltiin erään kerran lasagnea poskeen, työkaveri totesi sen olevan mielenterveysruokaa.

    En muista omassa lapsuudessani kovinkaan usein lettuja saaneeni. Meillä taidettiin useimmiten paistaa pannukakkua. Varsinkin silloin kun lehmät olivat poikineet.

  11. Koska jääkaapissa ei sananmukaisesti ollut
    tänään muuta kuin valo, puoli purkillista maitoa ja
    kolme kananmunaa ryhdyin paistamaan lättyjä.

    Siinä paistaessani ajattelin, että kun homma on ohi,
    niin kirjoitanpa Värtsiin pienen stoorin “Lettukestit”.
    Onneksi syötin sen asiasanaksi ja huomasin, että
    olen sellaisen jo kertaalleen kirjoittanut pari vuotta
    sitten.

    Eipä tuohon entiseen olisikaan ollut muuta lisättävää,
    kuin se, että nykyisin lapsille ei pelkät lettukestit taida
    riittää vaikkapa syntymäpäivänä. Tutkimuksen mukaan
    vanhemmat ovat valmiita maksamaan jopa 200 euroa
    juhlista jotka järjestetään pienillekin lapsille jossain
    muualla kuin kotona.

    Aika aikaansa kutakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *