Osa 7. Erosen Pekka
Pekka Eronen
Mainitsin edellisessä Verkkolammen kämppäelämää kuvaavassa tarinassa Pekka Erosen, joka oli innokas pelaamaan korttia. Pekka oli muutakin kuin korttimes. Metsä oli hänelle kaikki kaikessa.
Pekka oli ilmeisesti perheetön. Hän ei luottanut pankkeihin. Käsittääkseni kaikki hänen rahansa olivat lompakoissa pussihousun takataskuissa aina mukana. Rahaa oli säästynyt jonkin verran, koska Pekalla oli pienet menot ja halvat huvit.
Pekalla oli tietynlainen suhde Kymi-yhtiöön. Luultavasti eräänlainen ”syytinki”. En tiedä oliko hän Kymillä palkkatyössä, eläkkeellä vai lomalla. Hän asui firman talossa Kaustajärvellä tai savotta-aikaan kämpillä terävässä päässä. Hän sai mennä töihin tai olla menemättä. Luulen, ettei kukaan käskenyt häntä työhön. Hän kyllä tiesi mitä kulloinkin on metsässä tehtävä. Iältään arvelen hänen olleen silloin noin 70.
Kun oli oikein kova pakkanen niin hevosmiehet sanoivat että nyt reenjalakset huutaa ”voijeesusta”. Ei se sanonta mitään pahaa tarkoittanut, mutta silloin kuormat olivat hevoselle erityisen raskaita vetää kun reki ei luistanut. Pekka veti silloin käsiinsä pitkävartiset koirankarvarukkaset, otti olalleen kuokkansa ja painui metsään hevosten teitä parantelemaan. En käynyt koskaan katsomassa mitä hän siellä kuokki, toivottavasti joku tietää kertoa. Kuulin, että liukkailla keleillä hän oli jossain alamäessä heittelemässä reen eteen havuja jarruksi. Hän autteli kaikkia työmiehiä samalla tavalla, huvikseen.
Pekka puussa
Kesällä Pekka otti vesurin mukaansa kun lähti kuljeskelemaan aukkohakkauksille tai taimikoita katselemaan. Ei hän tietenkään pystynyt vesuroimaan kaikkia taimikoita, mutta missä kohdalle sattui jonku lepän tai pihlajankarahka hankaamassa kuusen taimen latvaa piloille, niin sanojensa mukaan hän ”vähän lyhensi sitä leppää”. Juurta myöten hän ei sitä kaatanut koska se olisi kohta kasvattanut kymmenen uutta vartta. Siinä oli viisautta. Kerran istutuksilla ollessamme Mökkivaaran suunnalla kuului aukkohakkaukselta outoa möykettä. Se muistutti ihmisen ääntä. Työnjohtaja Kalevi Jaatinen meni tarkastamaan tilanteen. Pekka oli ollut vesurinsa kanssa vanhempia taimikoita katselemassa kun Kymiyhtiön ”lemmikkihirvi” oli hätistellyt Pekkaa niin, että hänen oli pitänyt kiivetä puuhun. Kalevi löysi Pekan haapakelosta. Aukkohakkauksille oli jätetty joitakin haapoja kaatamatta.
Ne oli pukitettu eli kuori hakattu kirveellä poikki ympäri puun että puu kuolisi pystyyn. Pekka oli päässyt tällaiseen oksattomaan haapaan turvaan ja hirvi oli odottanut puun juurella. Onneksi Kalevi ehti ajoissa ajamaan hirven pois. Pekalla oli käheä, heikko ääni, eikä hän oikein pystynyt huutamaan. 50-luvulla hirven metsästys oli kielletty Kymin mailla ja hirvistä alkoi tulla inhottavan röyhkeitä. Niistä oli hauskaa hätistellä ihmisiä.
Monia kiinnosti tietää paljonko Pekalla oli rahaa pussissa. Korttipöydässä joku olisi muka laittanut pöytään jonkun pienen rahasumman, mutta kun ”ei ollut” kuin iso raha.. Silloin otettiin Pekka avuksi. Pekalla varmaan särkyisi isokin seteli. Pekalla oli sairaus, jonka vuoksi hänen kädet vapisivat niin ettei hän olisi saanut rahaa lompakostaan tai ainakaan ei olisi saanut niitä sattumaan takaisin lompakkoon. Paksu rahatukku oli otettava kokonaan pois pussista ja laittaa tukkuna takaisin. Työnjohtaja oli Pekan uskottu mies, ja useimmiten hän hoiti tämän rahan vaihto operaation emmekä tulleet tietämään Pekan omaisuuden määrää. Joskus yritettiin vaihtaa Pekan rahat loppuun. Työnjohtaja tiesi valistaa, että tässä oikean puoleisessa perstaskussa on vain vastuurahat. Vasemmanpuoleisessa taskussa olisivat sitten ne ”oikeat” rahat eikä meidän rahoilla yhteensä saisi edes sitä Pekan ”vastuurahakukkaroa” niin että ihan turha yrittääkään.
Kuvassa Pekka Eronen elokuussa 1967.
Olisi mukava, jos Pekan tunteneet kertoisivat hänestä kommenteissaan lisää. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Pekka olisi kahdenkin.
Alpo R.
Se oli asiaa Alpo.
Pekalle onkin osuvasti valittu puu hautakiveen. Millä hautausmaalla sitten lieneekin.
Kyseinen hauta on Kaustajärven hautausmaalla.
Tämä Peka hauta on Kaustajärven hautausmaan ihan sisäänkäynnin kohdalla. Kuvan ylälaidassa pilkottaa hiukan varaston vierellä olevia hautojen hoitovälineitä.
Hauta näyttää aina hoidetulta. En tiedä kuka käynee hoitamassa, mutta suuret kiitokset hanelle kuitenkin.
Pekan hautaa on hoitanut Veikko Hiltunen,Veikko on tuntenut Pekan
pikkupojasta saakka.
Mieheni tunsi myös Pekan.Hänen kertomaansa on seuraavat tarinat.
Piti saada oikein kaunis joulukuusi. Kun Pekka sellaisen löysi,laittoi olalleen ja kulki eteenpäin. Jos vastaan tuli kauniimpi, hylkäsi entisen ja otti uuden. näin kuusia saattoi kertyä 5-6.
Tuulen kaatamia kuusia Pekka kävi karsimassa ja laittamassa ristikolle. Ristikoita saattoi löytyä mistä sattuu. Ensimmäisenä työpäivänään Kymillä mieheni joutui raivaamaan polkua Pesälammelta Verkkolammelle. Seutua silloin tuntematta sai oppaakseen Aarne Siraisen.He joutuivat niitä Pekan tekemiä ristikoita siirtelemään pois. Eivät saaneet näkyä polulle. Aarnelle alkoi ihmettelemään mielestään turhan työn tekemistä. Siihen Aarne: Elä ihmettele! Tie vaan, mitä käsketään.
Ovat tainneet tehdä polkua isoille herroille kun ei saanut epämääräist kasat näkyä.. Pekka varmaankin hoiteli Kymin metsiä niinkuin omaansa,, ja johan sen sanoo järkikin, että pitäähän niille tuulenkaadoille jotain tehdä etteivät jää maahan happanemaan
Jutun loppuun lisätty elokuussa 1967 otettu valokuva Pekka Erosesta.
Meille Kaustajärveläisille Pekka on hyvin tuttu ihminen ja hänen elämänsä sen kaltaista, ettei siitä juuri kommenttia meiltä ole ”herunut”. Pekka oli poikamiehenä koko ikänsä. Hänen kädet vapisivat josta äitini sanoi niiden vapisseen niin kauan kuin hän muistaa. Pekka asui Kymiyhtiön tiloissa ja oli firmalle eräänlainen aputyönjohtaja sellaisissa työtehtävissä johon taito riitti. Kuten Alpo kertoi niin Pekka oli tiemiehenä Verkkolammen työmaalla. Siis piti hevosten ajouraa kunnossa ja se oli päiväpalkkaista työtä. Eräs entinen Kymin metsäteknikko, joka oli 1950 luvulla Kaustajärvellä muisteli oloaan siellä ja hyvin muisti Pekan. Todeten hänen pitäneen kovasti firman puolta ja olleen hieman ”kielenkantaja”. Pekka eli pitkän elämän ja ilmeisen tyytyväisenä osaansa.
Minä olin pieni poika innokas kalastamaan ja metsästämään. Pekan kanssa verkkoja keväisin uitettiin. Tervalammen sulaukseen verkot laskettiin kutuhaukea narraamaan. Pekka oli juttumies ja hänen monet tarinansa piirtyivät minun muistoihin. Kalassa Pekka näytti mihin verkko kannattaa laittaa. Pekan sanonta oli kun verko veteen laskettiin ja puikkari veteen heitettiin: kyllä se sieltä juuhkahtaa.
Pekka opetteli englantia lukemalla englannin sanakirjaa ja joskus tokaisi englanniksi suoraan suomeksi lausuen englannin vastaavan sanan tilanteeseen sopivan.
Pekka oli metsuri. Pekka ei koskaan moottorisahaan koskenut, hän oli viimeinen ammatikseen ” viululla” Kaustajärvellä elannon ottanut.
Tietäisikö joku tuosta Erosen Pekan ja Kymi yhtiön suhteesta? Silloin vaikutti, että hänellä olisi ollut joku syytingin kaltainen oikeus olla ja asua firman talossa. Olihan hän iältään 70 ja risat ja olisi päässyt eläkkeelle jos olis halunnut tai suostunut jäämään.
Tämän päivän mietelmiä Verkkolammen kämpästä.
Verkkolammen umpärillä oli suuret salot,
siellä miehet hakkasivt pöllit sekä halot.
Talvella kuoria täytyi tukit,
siinä auttaneet ei minkäänlaiset pukit.
Kun petkeleellä jäiset kuoret järsi,
siinä monen miehen selkä kyllä kärsi.
Kämpän ikkunalla ei ollut kukkaa ruukku,
seinässä oli reikä ja elämisen luukku.
Siellä oli sitten perunat ja sirveli,
kyllähän se vatsaa joskus kirveli.
Sitten viilaamaan täyty käytä sahaa,
välillä sai hieroskella täyteläistä mahaa.
Oli sitten pelin vuoro minkä nimi oli ventti,
toisilta meni kyllä siinä joka sentti.
Mies mietti sitten siinä laverilla,
miks`mun elämä ei ole kuin kaverilla.
Elämä jos olis toisin,
kotona olla minä voisin.
Aamulla täytyi ajatella työtä,
kiristää sitten reijän verran vyötä.
P.P.
Kiva, kun runosuoni sykkii!
Saattoipa olla ensimmäinen Verkkolampi- runo. Hienoa.
Muutamia pikku juttuja on vielä sykkimässä Verkkolammen vaiheilta..