Savosta Karjalaan ja takaisin!?

1600-luvulla siirtyi merkittävä määrä savolaisia Karjalaan. Ruotsinvallan politiikan ja luterilaisuuden tieltä. Niin minunkin sukuni ensimmäinen Matti 1640-luvulla, kun ilmestyi Kiteen Muljulaan. Eikä Karjalan taival vielä siihen päättynyt. Jatkoi 18 vuotta myöhemmin Tohmajärven Peijonniemeen. 1700-luvulla suku laajeni vielä Patsolaan ja Uuteenkylään. Ensimmäinen sinilintu oli hänkin Matti ja vaimonsa Nissisen Valpuri. Sitten seurasi liuta Erkkejä ja Eero-Matti.

Varmaankin monta muutakin savolais-karjalaista sukutarinaa voisi kertoa. Niiden yhteinen nimittäjä olisi se, että savolaisuus on jäänyt historiaan ja suvut ovat omaksuneet karjalaisuuden aatelisen tunnon. Savolaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis karjalaisia.

Monet toiminnot näyttävät kuitenkin tänään siirtyvän täältä Karjalasta takaisin Savoon, esimerkiksi Kuopioon. Joensuun yliopistokin piti laajentaa Itä-Suomen yliopistoksi. Onneksi nimeksi ei kuitenkaan päätetty Kuopion yliopistoa.

1600-luvulla Savosta Karjalaan siirtyneet eivät olleet mitään nynnyjä, vaan uudisraivaajia, vaikka aloittivatkin kylmiksi jääneillä ortodoksien tiloilla. Värtsilään eri puolilta Suomea tehtaan ympärille tulleet olivat myös kunnioitettavien työurien miehiä ja naisia. Heissä oli myös paljon innovaatiota.

Epäoikeudenmukainen rajan siirto idän suunnasta länteen päin ei heti masentanut mieliä. Jälleenrakennus oli vilkasta ja tulevaisuuden toivoa täynnä. Uuden-Värtsilän sulattimon läheltä on mieleeni jäänyt pimeän kankaan peltojen raivaus. Näkymä ei koskaan haihdu muististani. Olen kai kertonut, kuinka sitten myöhemmin 1970-luvulla ajaessani noiden peltojen reunalle rakennettua maantietä pitkin kuuntelin auton radiosta ohjelmaa, jossa irvailtiin sillä, että oli raivattu peltoja ja rakennettu viljelystiloja korpeen, ja nyt ne ovat muuttumassa jälleen metsiksi. Rintamamiesten ja siirtolaisten asuttamista tuolla tavoin pidettiin virheenä. Minun piti pysäyttää auto, etten kurvannut kiihtyneessä mielentilassa ojaan. Siinä tien sivussa muistin, miltä näyttivät Israelissa pakolaisleirit tai niiden jäännökset. Olisiko Savosta Karjalaan sukupolvien aikana siirtyneet pitänyt panna suomalaisiin leireihin ja ruokkia ne poloiset sinne?

Tuosta tienlaitamietiskelystä alkaen olen ollut kriittinen kaikkea sitä kohtaan, mitä esimerkiksi Pohjois-Karjalasta ajatellaan ja mitä sille tehdään. En esimerkiksi vieläkään ymmärrä Pohjois-Karjalan läänin lopettamista. Tästä samasta syystä minua kiinnostaa Pohjois-Karjalan maakuntahallinnon perustaminen, sen ja kuntien välinen yhteistyö sekä elyjen ja avien tehtävien uudelleen jakaminen.

On ihan paikallaan puhua vahvoista kunnista. Mutta samalla on luotava vahvoja maakuntia. Kotikunta-maakuntamallissa voidaan huolehtia tavallisten ihmisten tarpeista ja samalla myös toteuttaa valtion lakeihin perustuvia velvoitteita. Ihan varmasti! Eikä tämä ole mikään uskon asia.

En ole mikään paavi enkä sen vuoksi voi vedota ikääni. Mutta toivon, että vanhojen aivosolujeni tuote – siis tämä kirjoitus – saisi jatkoksi mielipiteitä Värtsissä. Tiedän, että asiat ovat vaikeita. Mutta kokemuksesta – siis kokemuksesta – tiedän myös sen, että asioilla voidaan vaarallisella ja epäjärkevällä tavalla politikoida. Kansalaisten aktiivinen keskustelu tahollaan voi kuulua sinne, missä tehdään juuri meitä – siis meitä – koskevia päätöksiä. On ilmeistä, että puolueorganisaatioiden alimmilta tasoilta on keskustelu vaiennut. Ennen oli toisin. Nyt pitää ryhtyä esittämään mielipiteitä vaikkapa Värtsi-mediassa.

Haloo!!!! täällä Ierikka, kuuluuko???

Share

6 comments for “Savosta Karjalaan ja takaisin!?

  1. Neljännes Kainuulaista, 1860 luvun nälkävuodet koettelivat erityisen ankarasti syrjäseutuja. Niinpä mummoni perhe ( äidin puolelta ) nousi rekeen ja suuntasi matkan kohti Pietaria. Reitti toi Nurmeksen kautta Selkielle ja siitä Värtsilään josta löytyi leipää ja työtä. Mummon isoisä oli lähtenyt hieman aikaisemmin ja hänkin päätyi Värtsilään. Monelta suunnalta ja monin tavoin tänne on tultu.

    Erkki viittaa tuohon asutustoimintaan ja sen arvosteluihin. Historiasta kiinnostuneena olen tuota asiaa hieman selvittänyt itselleni. Suomi oli maatalousvaltainen yhteiskunta ennen sotaa ja murros alkoi sodan jälkeen. Siirtokarjalaisista valtaosa oli maataloudesta toimeen tulonsa saavia ihmisiä. Ammattitaito sen mukainen. Niissä oloissa oli järkevää sijoittaa ihmiset siihen työhön mitä he osasivat. Monelle se tarkoitti kylmäntilan raivaamista ja kovaa työtä. Mutta mikä olisi ollut se vaihtoehto? Neljäkymmentäluvulla ainoa vaihtoehto olisi ollut pakolaisleirit sillä teollisia työpaikkoja vasta rakennettiin, ei niitä ollut sodan runtelemassa maassa.
    Pakolaisleirit olisivat tuoneet vakavat yhteiskunnalliset ongelmat, sekasortoisen yhteiskunnan, mellakoinnin, kapinamielialan ja poliittisesti vielä kärjistyneemmän maan. Koko kylmänsodan ajan Suomen yllä oli Damokleen miekka ja meidän onneksi ne säikeet johon se miekka oli sidottu kestivät ajan myllerrykset. Niitä säikeitä olivat kohtuullinen lakien kunnioittaminen, halu huolehtia omasta toimeentulostaan ja solidaarisuus valittuja johtajia kohtaan. Kansa ei lähtenyt yllyttäjien vietäväksi.
    Joku toinen näkee nämä asiat toisella tavalla, mutta kun lopputulos sodasta selviämisestä on nähty voidaan sitä pitää aivan kelvollisena onnistumisena.
    Mitä tulevaisuus tuo tullessaan sitä on vaikea ennustaa. Kuinka asuttuna Värtsilän seutu säilyy. Minä en ole enää sitä sukupolvea joka rakentaa uutta. Uuden luominen on nuorten miesten ja naisten tehtävä. He katsovat eteen päin, minä katson taakse päin menneeseen elämään.
    Tämänkaltaisia ajatuksia nousu Erkin kirjoituksesta mieleeni. Joku toinen jatkakoon tästä eteenpäin.

  2. Hämeestä Karjalaan, mutta ei takaisin. Työhän se on, joka ihmisiä kuljettaa. Mutta jos ei ole muuta , mikä pitäisi paikallaan, alkaisi varmaan pian katsella töitä muualta. Meidät otettiin aikoinaan vastaan avosylin ja kotoutuminen tapahtui nopeasti. Avoin ja luottavainen suhtautuminen uusiin tulijoihin on Värtsilän valtti. Vielä kun saataisiin lisää niitäm työpaikkoja.

  3. Eipä ole vastaan väittämistä.

    Linduin on tuttu nimi samoilta ajoilta ja paikoilta sukupuustani. Tohmajärveltä löytyy myös Ticka ja Tickain. Mutta nehän ovat ihan eri nimiä, vai?

  4. Kyllä se taitaa niin olla, että täältä Värtsilästä ei ainakaan vähään aikaan löydy “kunnon” työtä. On kyllä joskus löytynyt muutamille harvoille, varsinkaan jos ei enää voi maata viljellä eikä ole
    saanut perintönä jatkajan hommia- jos sittenkään – Ajat ovat muuttuneet.
    Minä ainakin olen sanonut ja suorastaan mainostanut nuorille, että lähde ensin täältä kouluun ja katsele sitten uusin silmin. Ei nostalgia yksin elätä.
    Hyvää kevättä Puan Mirja

  5. Minäkin yritin tutkia sukujuuriani,mutta en päässyt Tohmajärveä pitemmälle.Mikkelissä oli käyttäneet todisteet hellan sytykkeenä.
    Silloin kun Suomi kuului lännen ja idän vuorottelu omistukseen,
    ei tiedä kumman siemenistä sukujuuret on versoneet.
    Minä heitän tässä oman mielipiteeni,että itäsuunnasta lähti kolme
    veljestä yksi lähti vasempaan ja tuli Rääkkylään,toinen käveli suoraan
    Tohmajärvelle ja kolmas oikealle Heinävedelle.
    Lähes 60 vuotta sitten ollessani sotaväessä oli samassa komppanissa
    Kerman Kallen jälkikasvuja.
    Juteleltiin näistä sukutaustoista ja todettiin että voisimme olla
    vaikka sukulaisia.
    Voeshan se olla näinninnii mutta voeshan se olla toisinninnii….

  6. Olavinlinnan rakentajista on lähtenyt muutama sukunimi Pohjois-Karjalaan ja Savoon. Vaimon isän sisko oli Pakarisen kanssa naimisissa ( Liperissä ) ja heidän poika kertoi heidän suvun lähteneen Olavinlinnan leipurista eli Pakarista. Se vakiintui heille sukunimeksi.
    Toinen on Parviaisten suku Pohjois-Karjalassa ja Savon alueella. Nekin ovat Olavinlinnan rakentajista lähteneet. Samoin osa Asikaisten suvuista on Olavinlinnan kautta tälle alueelle tulleita.
    Nuo Tohmajärven Ticka ja Tickain eivät liene minulle sukua. Meidän Tikkajuuret menevät Ilomantsiin ja sille alueelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *