Patsolan koulu

Arkista aherrusta.

 

Joissakin kommenteissa on tullut esille se, miten mukava koulu Patsolassa oli. Panenpa joitakin mieleen jääneitä muistoja luettavaksenne.

Kuolurakennuksethan sijaitsivat, ja sijaitsevat vieläkin, ihanteellisella paikalla. Vanhojen koivujen ympäröimällä pihamaalla sopi juoksemaan ja telmimään. Saunarakennuksen taakse vietti loiva rinne, josta sai hyvät kyydit joko suksilla, kelkoilla tai pelkällä pepulla. Välituntiladulla sai alkuvauhdin samaisen rinteen polkua pitkin. Sitten latu kiersi peltoa pitkin takaisin koulun pihalle.

Pihalla sopi leikkimään.

 

Läheinen Piilovaara oli jokakeväinen retkikohde. Ennen kuin retkelle lähdettiin, pidettiin kertauskurssi luonnossa liikkumisesta. Koetetaan pysyä polulla, ei poimita kukkia kuihtumaan, ei huudeta jne. Mutta miten kävikään! Kun päästiin vapaaksi pulpetin ahtaudesta, oli kuin vasikkalauma olisi päässyt ensi kertaa laitumelle. Sammalet lentelivät kivien päältä, eikä siinä ennättänyt katsoa, mikä kukkakaunotar jäi jalkojen alle. Korkean paikan kammoa potevalta opeparalta nousi tukka pystyyn. Entä jos menevät liian lähelle jyrkännettä? Onneksi mitään pahaa ei koskaan tapahtunut.

Enimmältään päivät olivat tietenkin arkista puurtamista. Erään kerran laadimme kysymyksiä entisajan koulunkäynnistä. Sitten kutsuttiin Kerttu Sistonen luokkaan haastattelua varten. Monenmoisiin kysymyksiin hän saikin vastata. Ope otti kaiken nauhalle. Lienee nauha hävinnyt sen vanhan kelamagnetofonin myötä, mikä tietysti on vahinko.

Joulua kohti mentäessä tuli kuitenkin lisäväriä työhön. Piti ruveta ohjelmia harjoittelemaan. Onneksi tässä vaiheessa sai jo käyttää oppitunteja soveltuvin osin tähän hommaan. Toista se oli ennen. Kerttu Sistonen kertoi, että hänen käydessään tätä koulua, piti jäädä aina koulun jälkeen ohjelmia harjoittelemaan. Tuli siinä lapsen työpäivälle pituutta, kun koulutyön ja harjoitusten päälle käveli vielä kotiinsa Pirtajärvelle. Ei ihme, että äiti jo portailla huhuili pimeyteen ja sai onneksi myös vastauksia.

Juhlat merkitsivät aina opettajille iltalöysiä. Päivällä jo niistä sovittiin. Hauskaa puuhaa se kuitenkin oli, olihan huumorimies Teuvo joukossamme. Erään joulun alla oli tehtävä enkeleille siipiä. Pääenkeli, se joka ilmoittaa suuren ilon, sai komeat ylöspäin kapenevat lentovälineet. Niihin upposi melkoinen määrä höyheniksi muuttunutta kreppipaperia. Muu taivaallinen sotajoukko sai tyytyä vaatimattomampiin, alaspäin sojottaviin siipiin. Tonttupuvut tehtiin kuitenkin tyttöjen käsityötunnilla ihan oikeasta kankaasta.

Itse juhla oli aina melkomoista sutinaa ja hässäkkää, vaikka kuinka oli harjoiteltu. Pienten enkelien muuttumista tontuiksi valvoi kaksi opea verstaan puolella. Saliksi muuttuneen luokan puolella kolmas ope koetti pitää juhlaa kasassa laulattamalla yleisöä tai kutsumalla runonlausujat esiin yms. Kaikkien oheistapahtumien kanssa juhla joskus venähti turhankin pitkäksi. Niinpä eräänä jouluna päätimme jättää hälinän ja sutinan taaksemme. Kaikki ohjelmanumerot koottiin yhden aiheen alle jatkuvaksi näytelmäksi, jonka nimeksi tuli Lapin joulu. Ohjelmanumeroita oli varmaan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta kuinka ollakaan, ylimääräisen sutinan jäätyä pois, ohjelmaa olikin vain puoleksi tunniksi. Siinä sitten istui arvoisa yleisö pöllämystyneenä: Tähänkö tämä lysti loppui? Ei siinä auttanut muu kuin toivotella kaikille hyvää joulua ja hyvää kotimatkaa. Tämän joulun otti ilmeisesti kaitafilmille Mauno Kejonen. Vieläkö lie tytöillä, Leena tai Helena, filminpätkä tallella?

Erään kerran päätettiin pitkiä härkäviikkoja piristää karnevaaleilla. Päivästä en juuri muista, miten se sujui. Innostus oli kova ja hämmästyttävää olikin, miten kekseliäitä lapset olivat pukeutumisessa. Tästä olkoon todisteena muutama valokuva.

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa!

 

Roolien moninaisuutta.

 

Huolellinen meikki.

 

Teksti ja kuvat: Irene Peuhkurinen

Share

9 comments for “Patsolan koulu

  1. jutusta on jäänyt jostakin syystä pois keittäjän osuus. Hänen osuutensa viihtyvyyteen ei suinkaan ollut pieni. Syötiinköhän lasten kotonakaan niin maittavia aterioita kuin Maija Nissisen tekemät.Oletan salaisuuden ollen ensiluokkaisissa raaka-aineissa ja taitavassa maustamisessa. Kerrankin maija laittoi takaisin lastin puolukoita, kun laatu ei häntä tyydyttänyt.

  2. Kiitos Irene upeasta jutusta ja kuvista.

    Ihan tuossa herkistyi, kun luin jutun kahteen kertaan. Semmoisia ne olivat opettajien kokemukset. Puuhaa riitti, mutta kyllä siinä oli omat ilonsa. Itsekin muistan aina kevätretket luontoon melkoisina kokemuksina. Lomalle pääsyn läheisyyden aisti tunnetiloissa. Jopa joskus lapset pääsivät kastelemaan jalkoja kylmässä vedessä. Lintujakin tarkkailtiin. Opettaja viritti lintukaukoputken rannalle ja siitähän näki silkkiuikkujen kevätpuuhat ihan läheltä. Se joulujuhlan tunnelma oli jotakin ihmeellistä. Muistan kyllä ”Teuvot” Vatasen
    ja Tikan. Joskus käytiin Patsolan koululla mittaamassa paremmuutta pesäpallossa. Tikan kuoroonkin sitten tie johti.
    Kerran oltiin Patsolan koululla kulttuurikilpailussa. Laulaa
    hujautin laulun: ”Nyt tuulet nuo viestin jo toivat” ja taisi
    tulla palkinnoksi oikein televioteroitin, jossa oli liikkuvat
    kuvat. Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa. 🙂

  3. Kiitos kertomuksesta!

    Näin joulun lähestyessä muistuvat mieleen omat koulun kuusijuhlat. Niissä oli aivan ainutlaatuinen tunnelma. En saanut
    olla koskaan enkeli, joka harmitti. Minun roolini oli tonttu tai
    joulupukinmuori. Koristelimme kuusen ennen juhlaa ja pukki kävi.
    Silloin jaettiin myös toisillemme lähettämämme joulukortit.
    Kaikki saimme lahjaksi omenan. Ja ne joululaulut, sitä tunnelmaa
    ei oikein tavoita muualla!

  4. Irenen kertomus virittelee sopivasti
    kodikkaan puukoulun joulunalustunnelmiin.
    ***
    Kaustan koulun joulujuhlista -40 luvun loppupuolella
    olen kertonut
    tarinassani ”Tulkoon valkeus”,
    se on julkaistu Värtsissä 28.11.2010

  5. Taas mukava tarina Ireneltä. Isot kiitokset !
    Harmi kun en muistanut Sistosen Kerttua ym Pirtajärven koulukkaita (Parviaisia) kun kirjoitin Kukkovaaran kuusesta. Tietysti olisi pitänyt Kerttukin laittaa kulkemaan kuusen viereistä Pirtajärven polkua koulumatkoillaan.

    Minun aikana kuusijuhlat olivat tietenkin vanhan koulun suurimmassa eli käsityö / voimistelu luokassa. Uusi kouluhan tehtiin myöhemmin.
    Koululaiset joutuivat seisomaan koko ajan kun penkit oli varattu aikuisille. Se kyllä väsytti, mutta pukkia ja joulukortteja oli jännä odottaa.

  6. Kiitos, Irene, muisteluksesta.
    Tuli lämpimän nostalginen olo.
    Piti taas kerran kaivaa vanhat kuvat esiin ja
    antaa muistojen tulvia.

    Eipä olisi nuorelle opelle Patsolan koulua parempaa aloituspaikkaa voinut olla.
    Muistorikkaat kahdeksan vuotta.
    Päällimmäisenä kuplii ilo ja kiitollisuus.

  7. Esko N 30.11.2012 17.35 Patsolan koulu oli tunnelmallisempi ja myös parempi ulkoisien puitteidenkin osalta kuin nykyinen Värtsilän koulu.Irenen kouluhistoria kuvineen toi koulumuistot mieleen ja piti katella niitä valokuvakansiosta.Tuo jutun karnevaalikuva löytyi kansiosta useamman kuvan kera ,myös oma jälkikasvukin löytyi kuvista.Yksi kuva koulun omasta poliisista.Ilmankos koululla pysyi hyvä kuri ja järjestys.Ihmettelin miten Irene ei muista tuota poliisijuttua,käy vaikka vilkasemassa arkistomme aarteita Selänteenpolun varrella.

  8. Minun muistoni ovat ne Piilovaaran hiihtolenkit noin 5 km ja kivoja alamäkiäkin siellä sai lasketella. Samoin keväällä ensimmäiset kävelyt
    vaaralle. Kun toisille tuli mieleen Sistosen Kerttu -minulle taas Topi,
    kun porukalla sinne kiivettiin syötyämme ensin Antin tekemää kalakeittoa
    (nuotiolla tehtyä – koulun pihalla. Kyllä Antti osasi keittää.
    Terv. Mirja (Patsolan koulun asukas).

  9. Onko kenelläkään tallessa ennen sotaa olevaa materiaalia. Pappani Kalle Nestori Ojala oli silloin opettajana koulussa ja asuivat perheineen koululla. Teen parhaillaan selvitystä Kalle Nestorin vaiheista ja olisin kiitollinen kaikista mahdollisista tiedoista.

    Pojan poika Martti Ojala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *