Kuvan lumiukko sijaitsee erään paikkakunnan lentoterminaalin oven pielessä, mutta arvaako/tietääkö joku tämän paikan? Hyvää Uutta Vuotta 2013! Maija- Liisa
Kuukausi: joulukuu 2012
Hommat hanskassa
Ihmehansikas auttaa etsimään tavarat kaupasta. Näin otsikoi paikallinen sanomalehti heti ale-kauden alettua. Piti oikein pesaista silmälasit ja ryhtyä tutkailemaan juttua tarkemmin. Lehti jatkaa: Hansikas auttaa silloin, kun etsitään esineitä esim kirjastojen, varastojen ja suurmyymälöiden hyllyistä. Hanskat tiskiin Kyllähän sitä minunkin…
Muistatko rekiajeluja?
Onkos jollakulla muisteloja matkoista kirkkoreellä joulukirkkoon – tahtoisin niistä kuulla? Nyt on jo tapaninpäiväkin mennyt tältä vuodelta. Olen odotellut, josko joku kertoisi kirkkokyydeistä hevosella ja ennen kaikkea reellä. Reethän ovat olleet komeita ja vällyt hyviä ja lämpimiä. Itse olen saanut…
Värtsilän koulun tervehdys
Oppilaiden jouluisten töiden myötä Värtsilän koulun oppilaat ja henkilökunta toivottavat Värtsi-lehden lukijoille Hyvää kuluvaa Joulun aikaa ja Onnekasta Uutta Vuotta 2013! Ehkäpä kuulette meistä vielä jatkossakin… Vuokko Väänänen
Kiminkinen
Kiminkisen päivärutiineja Maalaislääkäri avoimena Kyläkoulusta diabetekseen Tapani Kiminkinen: Maalaislääkärin päivää, Tammi 2012 Kiminkinen tunnetaan maalaislääkärinä, joka ei paljoa kursaile puheissaan tai toimissaan. Nytkin kirja on kuin päiväkirjaa, jossa yhden päivän tapahtumat, herääminen, ”kepillisen” heitto vessanpyttyyn ja maallisten halujen häivähdys vaimon…
Lunssa
Olo veltto ja vetelä. Eipä jaksa jalka nousta. Kunpa ees käsi kohoisi! Tekee mieli makoella, pötkötellä vähän päästä. Sairas, seinien sisällä tautiasi tuuittele, ettei tartu tuttaviisi, yhteen ystävistäsikään, suotta sukulaisihinkaan! Yskä yhä yöllä yltyy, nenä nolkkasee norona. Keuhkot kovin kipeänä…
Viikon puheenaihe
Sana on vapaa. Viikko 52.
Arkisen elämän Vapahtaja
Jes. 9: 1-2, 5 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. — Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan,…
Värtsi joululomalla
Värsi verkkolehti pitää pienen joululoman. Seuraava uusi juttu julkaistaan Värtsissä 27.12. Hyviä joulunpyhiä! Eira Varonen päätoimittaja Värtsi, Värtsilän verkkolehti www.vartsi.net
Vanhoja joulukortteja
Tehtiin keittiöremonttia joulun alla. Sähkömiehen kanssa lähtivät puheeksi vanhat joulukortit. Mies kertoi, että hän on filatelisti ja vanhojen korttien keräilijä. Niinpä hän toi eräänä aamuna kansion jossa oli 150 korttia tuolta 50-luvun tietämiltä. Antoipa pientä korvausta vastaan skannata kortit tietokoneelle.…
Joulutervehdyksiä
Värtsiin on saapunut sähköpostilla useita Joulutervehdyksiä joita on koottu tähän. Lukijat voivat kirjoittaa lisäksi omia joulutervehdyksiä tämän jutun jatkoksi kommenttina. ********************************************************************* Värtsilän Pitäjäyhdistys ry toivottaa kaikille Hyvää Joulua Värtsi verkkolehden lukijoille ja kirjoittajille! ********************************************************************* JOULURAUHAA Olkoon iglusi lämmin lampussasi öljyä…
Disneyn joulua
Joulupukkiko eläkkeelle? Aku Ankka ja kumppanit joulutunnelmissa Joulu se tulee Karhu-koplallekin Walt Disney: Taskarin joulukirja, Sanoma Magazines 2012 Hessu on huolissaan. Hän on nähnyt unen, että joulupukki vie hänet Korvatunturille ja kertoo tilanteestaan. Nyt on nimittäin niin, että kaikki lapset…
Liitoksia ja markkinoita
On sitä ennenkin pelätty ja vastustettu kuntaliitoksia. Berliinin läntisessä kaupunginosassa Spandaussa löydettiin vanhan rakennuksen perustuksiin v 1910 valettu lieriö, jossa luki : ” Varjele Luoja ja keisari meitä kuntaliitoksista ”. Spandau oli tuolloin itsenäinen kaupunki, 20 km keskustasta. Vaan eipä…
Eränkävijän juttusilla
Nousen Sääperiä kiertävältä tieltä ylös pienen mäen rinnettä. Kukkulan päällä seisoo jykevä hirsitalo. Katon harjalla on metallinen viiri, jossa on luku 1721. Historian havina herättää kunnioitusta. Vieraan vastaanottaa pihalla hau-hau-kuoro. Avaan oven. Ensimmäiseksi kiinnittää huomiota valtava vitriini vastakkaisella seinällä. Isäntä…
Jouluisiin hetkiin
Joulun tunnelmia Nyt soi joulukellot Herkkiä joulun hetkiä Lumi hiljaa leijailee, sanoja jouluisiin hetkiin, toim. Sanna Hytti, kuvitus Minna L. Immonen, Kirjapaja 2012 Hiutaleet putoilevat pehmeästi tiehen. Joulu saapuu hiljaa. Hämy kutoo mielen kuin lukki. Vanha lyhty nukkuu nurkassaan. Kirkkoreet…
Rakas kuuraparta
Oletteko koskaan nähneet parratonta Joulupukkia? Tuskinpa vain. Joulupukin parran pituus ja tuuheus vaihtelee. Jouluaattona viimeistään sen on näytettävä tuuhealta ja kauniilta. Hänellä lienee siihen tarkoitukseen useita näppäriä parturitonttuja palveluksessaan. ”Ei parta pahoille kasva, turpajouhet joutaville”- sanonta on useimmille tuttu Kalevalasta.…
Kuka pelkää Joulupukkia?
Pelkäsin lapsena joulupukkia. Kilttinä piti olla, ohjeisti äitini koska tontut kurkistelivat ja tarkkailivat lasten touhuja varsinkin joulun alla, ja raportoivat käytöksestä joulupukille. Viisipäisen lapsikatraan elämään kuului luonnollisesti kaikenlaista vipinää ja vilskettä, kiukuttelua sekä kinasteluakin sisarusten kesken, ainakin joskus.. Pelko siitä,…
Jouluaterialla Kiesassa
Anniina Luukkaisen harmonikkamusiikilla aloitettiin, kun Värtsiläisten Seuran väki kokoontui 13.12. jouluaterialle ravintola Kiesaan . Tervetulotoivotuksen yhteydessä seuran…
Viikon puheenaiheet vko 51/2012
Sana on vapaa. Viikko 51.
Kinkkukävelyllä tuulessa ja tuiskussa
Kolmanteen ja viimeiseen kinkkukävely tapahtumaan osallistui 7 kyläläistä. Ulkoilukeli ei ollut paras mahdollinen. Kylmä tuuli verotti varmasti osanottajamäärää. Kinkun voitti tällä kertaa Marjatta Turunen. Onnettarena toimi paikalle saapunut Värtsin toimittaja Eira. Onnittelut Marjatalle! Ensimmäisessä kinkkukävelyssä 25.11. kinkun voitti Jere Hovi…
Joulupuu on rakennettu
Joka joulu lapsuudenkodissani heräsi sama kysymys, mistä saamme joulukuusen. Omalla pienellä rintamamiestontillamme sallaista ei ollut, eikä muuten tonttiamme ympäröivässä salskeassa Enso-Gutzeitin metsässäkään. Siellä humisi korkea, punaruskearunkoinen hongikko. Joulu on jo ovella Kuinka usein äiti ja isä – jopa yläkerrassamme asuva…
Lättähattu kävi Joensuussa
Eräänä syyskuisena iltana oli Joensuun rautatieasemalla jotain poikkeuksellista. Huomioni kiintyi pussihousuihin ja nahkasaappaisiin sonnustautuneeseen mieheen, joka raahasi mukanaan raskaan näköistä reppua. Mies laski repun maahan ja otti sieltä harmonikan. Ihmisiä alkoi kertyä pikkuhiljaa asemalle ihan niin kuin aina junan tulon…
Sianlihaa ja käsienpesua
6.12. Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli otsikolla ”Lounaalla imaamin kanssa”. Toimittaja Antti Ämmälä oli kutsunut imaami Omar Fawalin lounaalle Tripolissa. Näin joulun alla ja meille kinkkua hyvällä omallatunnolla popsiville länsimaalaisille tämän hartaan uskonmiehen ja uskonoppineen imaamin ajatukset tuntuvat kovin vierailta. Hänen…
Kaksi joulukirjaa
Joulukirjoja joka lähtöön Joulusiivouksesta kuusen riisujaisiin Joulu on jo ovela Irmeli Castrén: Kodin jouluniksit, Gummerus 2012 Astrid Lindgren/Ingrid Vang Nyman: Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset, WSOY 2012 Jouluniksikirja sisältää vanhan tavan mukaan ohjeita puuhakkaille perheenäideille. Ei siis niille, joiden siivous on vähän…
Lunta ja valkeaa joulua
Kuka arvaa Värtsilän laakson lumitilanteen Arppen patsaalta mitattuna. Kylätalon pihalle on pystytetty lumenkorkeus mittari, josta sen voi todeta. Toivottavasti se säilyy kevääseen saakka, josta voi seurata kokotalven lumitilannetta. Arvauskisa päättyy perjantaina 14.12. , koska silloin alkaa jo olla tarkempia sääennusteita…
Joulumuistoja lapsuudesta
Hirvimiesten pikkujoulu
Aikoinaan vitsailtiin, että Värtsilässä on vain kaksi puoluetta, Martat ja Metsästäjät. Martat ovat tainneet uinahtaa, mutta metsästäjien joukko on laaja ja toimiva. Osa heistä osallistuu jokasyksyiseen hirvenmetsästykseen. Tänä syksynä kaatui 7 aikuista hirveä ja 9 vasaa yli 30:n miehen voimin.…
Viikon puheenaiheet vko 50/2012
Sana on vapaa. Viikko 50.
Kauneimpia Joululauluja
Kauneimpia Joululauluja laulettiin yhteislauluna Värtsilän kirkossa toisena adventtisunnuntaina, 9. joulukuuta. Kauneimmat Joululaulut kajahtavat kirkoissa tänä jouluna 40. kerran. Suomen suurimmasta ja seurakuntien suosituimmasta musiikkitapahtumasta on 40 vuodessa tullut jouluperinne, joka kerää vuosittain Suomen Gallupin vuonna 2009 tekemän tutkimuksen mukaan noin…
Kyläläisten pikkujoulu kylätalolla
Kyläläisten pikkujoulua vietettiin tänään Värtsilän kylätalolla. Ohjelmassa oli jouluinen ruokailu ja joululaulujen laulua. Paikalla oli n. 30 kyläläistä. Saapuipa Joulupukkikin paikalle jakamaan lahjoja. Tunnelma kylätalolla oli mukavan lämminhenkinen. Pitäjäyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Tiittanen toivoi tervetuliaispuheessaan kyläläisten kesken enemmänkin yhteisiä kokoontumisia, johon…