Helena Hällströmin kommentti 9.5.2022 jutussa Kylä kukoisti
Uuden-Värtsilän elämää osa 1/3
Huomasin tämän sivun, mikä kiinnosti minua. Vietin lapsuuden lomia usein1950 luvulla ja 1960 luvun alkupuolella Uusi-Värtsilässä mummoni Ida Partasen ja tätini Vieno Lötjösen ( äitini Maila Söderin sisko) luona. Muistan mm. kun mummoni vei minut ja sisarukseni yleiseen saunaan (olikohan tehtaan/sulattamon yhteydessä). Saimme nauttia saunan jälkeen hyvältä maistuvaa limonaatia pulloista, joissa oli se jännä korkki. Selvittelen sukutaustaani, joten ilolla panin merkille, että Ukkini Yrjö Partanen, joka oli mallipuuseppä tuli esille Eila Romppasen ja Hilkka Partasen kirjoituksissa. Jo edesmennyt äitini Maila Söder kertoili mm. kun hän sotavuosina evakkoreissujen jälkeen asui perheineen Walhforssin huvilan naapurissa. Ukkini Yrjö teki puusepän töitä Wahlforsille ja äiti kävi Matinkylän koulua. Molemmat rakennukset ts. huvila ja meidän asuttama talo on purettu aikoja sitten. Onneksi äitini ehti ne vielä näkemään ennen kuolemaansa
Minulla olisi hartain toive, jos saisin valokuvia ukkini puutöistä, jos niitä vielä olisi tallessa.
Yst. Helena Hällström
Hilkka Partanen vastaa:
Helena Hällström os. Söder
Suurkiitos yhteydenotostasi Värtsiin !
Tokihan sinut hyvin muistan Joensuun ajoiltasi. Äitisi ja isäsi, Maila ja Martti Söder olivat hyviä ystäviämme. Sodan jälkeen koluttiin kaikki salatanssipaikat joita tietoomme saimme Kaurilan suunnalta. Masa oli huippuhyvä tanssimaan silloista muotitanssia, ”hottia”. Se muistutti lähinnä foxtrottia, nopeaa sellaista. Sekin tanssi vaipui unholaan jo kauan sitten.
Nuorina pareina kyläiltiin toisissamme, erikoisesti muistan vieläkin Mailan herkulliset sultsinat.
Ukkisi muistan Uuden Värtsilän ajoilta taidokkaana puuseppänä, on omakohtaista kokemustakin.
Olen kirjoittanut Värtsiin lehden alkuaikoina samasta aiheesta, tietysti kopio tuli hävitettyä.
Kyselit valokuvia, tässäpä pari kappaletta. On tanakka silityslauta, joka totisesti kuuden hengen perheessä oli kovassa käytössä. Sitten tuo ihana valkoinen kukkajalka. Se seisoo edelleen yhtä uljaana Matarakadun entisessä kodissa, joka on nyt vanhimman poikamme omistuksessa.
Yhäti siinä silmä lepää, aina vaan.
Vielä kerran kiitokset ukillesi sinne tuon ilmaisiin. Hän jos kuka osasi loihtia puusta ”kauniita esineitä ja tarvekalujakin moneen huusholliin”.
Lämmintä kesää odotellessa
Hilkka Partanen
Alla linkki puheena olevaan artikkeliin Uuden-Värtsilän elämää
1/3 Kylä kukoisti https://vartsi.net/2012/02/15/kyla-kukoisti/
2/3 Tehtaalla hevosia https://vartsi.net/2012/02/18/tehtaalla-hevostalli/
3/3 Urheilua ja kulttuuria https://vartsi.net/2012/02/23/urheilua-ja-kulttuuria/
395
Vuosia sitten asui Kaurilasta Uusi-Värtsilään päin mahdollisesti Helena Hällströmin sukulainen Kaino Söder.
Hän auttoi ja vei minut ja särkyneen kevytmoottoripyörän kotiin. Pyörä särkyi kun piikkilanka-aita tuli kovalla vauhdilla vastaan
Söder oli viimeinen talo Kaurilaa. Meidän rintamamiestila, Pimeäkangas oli seuraava ja jo Uusi-Värtsilää. Koulupiirin raja oli siinä myös. Me käytiin Peijonniemen koulua, Söderin pojat Kaurilan.
Hei Hilkka!
Suuret kiitokset valokuvista koskien ukkini Yrjö Partasen puutöitä, kaunista kukkajalkaa sekä tukevaa silityslautaa. Hauska oli myös tuo kertomasi tarina tanssireissuistanne. Isämme tanssitaito näyttää kulkevan perintönä meissä jälkeläisissä, sillä tanssijalkaa alkaa vipattaa heti rytmillisen musiikin soidessa.
Olisi niin kiva nähdä oikein kasvotusten ja vaihtaa kuulumisia.
Hyvää kesän jatkoa ja terveiset myös Hannulle avunannosta!
Yst. Helena
Hei Aapo ja Maila!
Kiitos viesteistänne! Kaino Söder oli isäni Martti Söderin veli. Kainon pojat Arvo ja Reijo serkkujamme. Kesäisin 1950 -luvulla vierailimme Kaurilassa kyläilemässä. Vielä silloin Kaino-sedän perheellä oli lehmiä ja hevonen ja taisi olla possujakin, mikä oli elämystä meille Joensuun kaupunkilaislapsille. Nikolai – ukkini asui poikansa perheessä tuolloin ja aina 80 -luvulle asti. Kaurilasta kotoisin oli myös kummitätini Irma Mustonen. Näinköhän Mustosen talo on vielä paikallaan?
Kaurila on siitäkin syystä minulle merkityksellinen, sillä olen syntynyt Kaurilassa, pienessä punaisessa mökissä radan varressa. Joskus 90 -luvun alkupuolella piipahdimme katsomassa, että vieläkö on paikallaan ja siellähän se oli. Lisäksi Kaurilan koulu, museona nykyisin, on vielä nykyäänkin meidän perheen vierailukohteena.
Hyvää kesän jatkoa ja lämmin kiitos Värtsilehden toimittamisesta.