maaliskuu 2015

Lukijoilta

Lehtopöllöpariskunta elää!

Tässä viikolla pitivät niin mahtavaa konserttia duettona Selänteen itäisellä rinteellä, kirkon pohjoispuolella, että piti tallentaa taas äänet. Koiras huhuaa ja naaras ”naukuu”. Siitä lehtopöllön vanhempi nimi kissapöllö.Tässä nautittavaksi. http://www.vartsi.net/wp-content/uploads/2015/03/Stralu_150315_Vär.mp3 Kuuntele äänite. Hannu

Lukijoilta

Hankiiset

Kun vetäisin ikkunaa peittävän sälekaihtimen ylös eräänä aurinkoisena maaliskuun aamuna Niinivaaralla, eteen avautuva näkymä oli kuin suoraan pääsiäiskortista: Kolme rusakkoa pyöri piiriä leikkikentän reunaan kasvamaan jätetyn vanhan, tuuheaoksaisen omenapuun ympärillä. Mikäpä siinä oli pyöriessä, kun hanki olisi kantanut vaikka hevosen. Koosta päätellen kisaamassa oli yksi uros ja kaksi naarasta. Mulle ollut on se onnentie Viikon

Lukijoilta

Valtatie 9:n parantaminen Niiralan rajanylityspaikalla on valmistunut

Valtatie 9:n parantaminen kansainvälisellä Niiralan rajanylityspaikalla on valmistunut kaikilta liikenteeseen ja rajantarkastukseen vaikuttavilta osiltaan. Vuonna 2014 käynnistyneen hankkeen viimeistelytyöt valmistuvat kesäkuussa 2015. Hankkeessa valtatietä muun muassa levennettiin ja sille tehtiin uusi lisäkaista. Lisäksi maasta saapuvien ja maasta poistuvien ajoneuvojen kaistajärjestelyt uusittiin yhdenmukaisiksi. Hanke toteutettiin osittain Karelia ENPI CBC-ohjelman rahoituksella ja sen kokonaiskustannukset olivat noin 4

Lukijoilta

Hauskoja kuvia

Mahtoi asi-isillämme olla runsas mielikuvitus. Näkivät varmaan metsässä kaikki nykyisin satuolentoina tuntemamme oliot: menninkäiset, tontut, hiidet, keijut jne. Lapsen mielikuvitus näytti jopa lautojen oksakuvioissa ihmeellisiä maailmoita. Tahtovat ihmeelliset maailmat hävitä aikuiuistuessa. Jotakin on kuitenkin vielä jäljellä. Tässä muutamia melikuvituksen tuotteita. Irene Peuhkurinen  

Lukijoilta

Sissin juhlat 3

Niin koitti aamu arjenkoura utulinnat kaas.. Maireinkin hymy katosi nukkujien kasvoilta kun kipinämikko huusi herätyksen. Hän käytti tarpeettoman paljon ääntä ja kaikkia muitakin tehokeinoja kiusatakseen lajitovereitaan kun ei itsekään saanut nukkua tarpeeksi niin ei tarvitse toistenkaan nukkua.. Uhkasi vielä tehostaa aamusuukolla herätystä ellei muu auttaisi. Purnaten noustiin aamutoimiin kuten aina ennenkin.. Tänä aamuna ei kuitenkaan

Lukijoilta

Viisi huonetta

Kuuden naistaiteilijan näyttely Luonnonmateriaaleista videoihin Lappeenrannan taidemuseon näyttely Viisi huonetta, taidenäyttely, Etelä-Karjalan taidemuseo 17.1. 2015 – 8.3.2015 Taiteilijat: Maija Helasvuo ( s. 1968 Helsinki) Helinä Hukkavaival ( s. 1941 Helsinki) Johanna Ilvessalo ( s. 1964 Helsinki) Anni Rapinoja ( s. 1949 Hailuoto) Anne Tompuri ( s. 1958 Lappeenranta) Annu Vertanen( s. 1960 Imatra) Kuvanveistäjä ja

Ajankohtaista

Jänisjoen Tuvilla tulipalo

Tässä muutamia kuvia Jänisjoen Tupien rivitalon tulipalosta. Asun siinä viereisessä huoneistossa, joka onneksi ei kärsinyt muuta kuin lieviä savuvahinkoja. Naapurihuoneisto kyllä tuhoutui irtaimistoineen ilmeisesti kokonaan. Onni onnettomuudessa, ettei palo päässyt avoimelle ullakolle, jossa on muhaeristeet… Olihan se melkoinen shokki alkuun, kun näki, kuinka naapurista tupruaa mustaa savua oven täydeltä, eikä kukaan tiennyt, ovatko lapset kotona.

Solovej ry

Solovej kulttuurikäynnillä Petroskoissa

Venäläis-Suomalaisen Kulttuuriyhteistyön Ystävät – Solovej’n ydinporukka teki parin päivän vierailun Petroskoihin, Karjalan Tasavallan vilkkaaseen pääkaupunkiin. Päätavoitteena oli tutkia mahdollisuuksia Haukiputaan Operettiviikkojen aikaisten yhteistyösuhteiden uudelleen solmimiseen Karjalan Valtiollisen Musiikkiteatterin kanssa. Toki aikaa riitti hieman myös kaupunkiin tutustumiseen sekä mm. käyntiin samaan aikaan järjestetyillä metsästys- ja kalastusmessuilla. Petroskoi on Karjalan Tasavallan pääkaupunki, liki kolmensadantuhannen asukkaansa kanssa Suomeenkin

Lukijoilta

Vanhoja valokuvia

Pentti Pakarinen on laittanut Värtsi verkkolehteen jutun ja kuvan ”vanha valokuva 1920 luvulta”. Minultakin löytyi ilmeisesti samaisen kirkon sivulla otettu valokuva n. vuonna 1930 ripillepäässeistä tytöistä. Kuvassa on äitini sisko Vieno Kuosmanen s. 1915. Hän seisoo heti istuvien tyttöjen takana olevassa rivissä vasemmalla olevan miehen ja kirkkoherra Karl Julius Karstenin puolessa välin. Mitenhän pitkät perinteet

Lukijoilta

”En päivääkään vaihtaisi pois…”

Ari Mononen lauloi Tapio Rautavaaran lauluja Värtsilän koululla sunnuntaina 15.3.2015. Arin laulaessa Värtsilän kesäteatterilaiset esittivät laulun teemaan sopivia mininäytelmiä. Lavalla nähtiin mm. reppu ja reissumies, mustan kissansa kanssa. Ohjelmallisista iltamista ei puuttunut edes tanssia. Värtsilän koulun liikuntasali oli lähes täysi. Konsertin tuotto ohjataan Värtsilän Myllymuseon hyväksi. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Ari Mononen, Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry ja Värtsilän

Lukijoilta

Sissin juhlat 2

Syty nuotio, pala nuotio Sissien leiriytyminen alkaa sillä, että vartiomiehet asetetaan ensimmäisenä paikoilleen toisten turvallisuutta varmistamaan. Toiset valmistelevat leirin. Niin tehtiin nytkin. Lumet poistettiin teltan pohjalta mahdollisimman tarkkaan. Teltan pystytyksen ryhmä teki yhdessä ja muut tehtävät jaettiin. Muita tehtäviä oli kuusen havujen hakeminen teltan pohjalle, riuku eli kenttäkäymälä, polttopuiden teko jne. Minä jouduin nuotion sytytys

Lukijoilta, Värtsiläisten Seura ry

Vuosikokous Värtsiläisten Seurassa

10. maaliskuuta 2015  Ortodoksisessa Kulttuurikeskuksessa. Vuosikokouksen rutiiniasiat, toiminta ja tilikertomus hyväksyttiin suuremmitta puheitta ja johtokunnan esittelemät kulumassa olevan vuoden toiminnan ja taloudenpidon suunnitelmat tyydyttivät kokousväkeä. Toimintasuunnitelma on nähtävissä seuran nettisivulla http://www.vartsilaistenseura.fi/ Seuran jäsenmaksu on korotuspaineista huolimatta voitu pitää viidentoista euron suuruisena,  mikä nytkin johtokunnan esittämänä hyväksyttiin. Käydyssä keskustelussa kuitenkin toivottiin, mm. vireillä olevan kirjan painattamisen vuoksi,

Lukijoilta

Sissin juhlat 1

Onttolan sissikomppania oli järjestynyt aamuhämärässa kasarmin eteen täysissä varusteissa lähtövalmiina sen viikon kestävään sissiharjoitukseen. Varusmiesten lisäksi mukana oli muutama vanhempi rajamies kuten koiranohjaajia, lääkintämies ja radisti, siis minä. Eräällä komppanian päälliköllä oli tapana pitää tässä tilanteessa pieni puhe. Hänen puheensa alkoi yleensä tähän tapaan: Sotilaat, tällä viikolla pidämme oikein kunnon sissin juhlat… Siinäpä tuo oleellisin

Lukijoilta

Koivuinen kenkä

Pihallani kasvaneita koivuja kaadettiin pari vuotta sitten. Koivut karsittiin ja pätkittiin asian kuuluvin menoin. Em. työn jälkeen ne laitettiin pihalle kuormalavojen päälle, kevytpeitteiden suojiin sateelta ulos kuivamaan. Viimekesänä puut pääsivät hankkimani pressuhallin suojiin. Polttopuita onkin ollut mukava sieltä noutaa, kun ei ole tarvinnut puita hangesta kaivaa, kuten aiempina vuosina. Kävin illalla hellapuita, yöpakkasta pukkasi. Lämpöä antaa mukavasti pirttiin punaiseksi maalaamani

Lukijoilta

Tuplapussilakanasetti

Aamun aviiseja pöydällä levitellessämme huokaan, että kyllä meidän pirtin pöydän pitäisi olla suurempi. Itselläni on edessäni maakuntalehti, puolisolla pääkaupunkiseudun paksu aviisi ja niiden keskellä vielä kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Joensuun kaupungin ilmaisjakelulehtikin. Onneksi Värtsin voi lukea sivupöydällä. Maakuntalehden etusivulla – heti artikkelin ”Karvaan pettymyksen ilta” alapuolella – on erään liikkeen mainos ”Hullut päivät”. Tarjouksessa ovat

Kirja-arvostelut

Sateenkaariperheen elämää

Lydecken-palkittu lastenkirja On aihetta ymmärtämykseen Tittamari Marttinen & Aiju Salminen: Ikioma perheeni, Pieni Karhu kustannus Marttisen ja Salmisen kirja sateenkaariperheen elämästä palkittiin Arvid Lydecken – palkinnolla. Tyttö, jolla on kaksi äitiä, mutta ei isää, elää onnellisessa perheessä: ”Minulla on pää täynnä haaveita. Niitä on ainakin miljoona. Isona minusta tulee kioskin myyjä ja puuseppä. Pidän kesäkioskia

Lukijoilta, Runot

Talviloma

Tuli maailman turuilta omat lapset onneksemme lomaviikkon vietäntähän, talven selkää taittaaksensa. Tupa tuosta siivottiinkin, kesämökki kerkeästi kotoisaksi korjattihin. Savusaunan siintyessä avannosta veettiin vesi pitkin polkua kapoista. Toki tuuralla hakaten tuli aukko suuremmaksi. Sopi sinne sutkahdella kiukaan kuuman kainalosta löylyn lyömisen lomassa. Aika joutui, vieri viikko monenlaisessa menossa. Kalat pienet pilkittihin, nepä syötiksi isoille Ei vain

Kirja-arvostelut

Koulukiusattuja

Tärkeä kirja/Puolifiktiivinen nuortenkirja Henry Aho: Arvet, romaani kiusatuista, Reuna kustantamo 2015 Lailan perhe on muuttanut Vaasasta Teuvalle. Hänen äitinsä on kotoisin Japanista ja se antaa tietysti melkoiset mahdollisuudet koulukiusaajille. Tyttö yrittää kuitenkin ottaa elämän rohkeasti vastaan, mutta koulukiusaajat iskevät yllättävän raa´oilla keinoilla. Henry Aho on tuottelias kirjailija, joskaan ei vielä erityisen tunnettu lukijoiden keskuudessa. Hän ei

Scroll to Top