Vuoden päivät on puhdistettu öljyä Kaurilan mutkissa. Nyt yllättäen homma on saatu pakettiin ja Tohmajärven kunnalle on tullut 300000 euron lasku. Vanhingon aiheutti Venäläinen rekka ajamalla ulos ja tankit ja öljyletkut vahingoittui senverran että tavarat pääsi maahan. Ihmetellä täytyy miten ainakin lehtitietojen mukaan kunta on tästä vastuussa? Eikö se oikea osoite ole vahingon aiheuttaja. Samassa kohti -60 luvulla Niiralan pojat tuli lomalle Ruotsista ja ID Citroen kellahti suosilmäkkeeseen. Siinä se Sitikka vuosi tolokulla köllötti pyörät ylöspäin odottaen noutajaa. Tarinan loppua en tiedä mutta ei sitä Sitikkaakaan ole näkynyt.
Citikan loppuruato löytyy siitä vanahan tien varrelta puun vierestä, jos siitä ennee mitään lie jälellä. Mutta lammesta se on nostettu pois ”turvaan”:-) Halavalla on pumppu vuuvven pyörinä:-)
On tainnut jäädä työn tilaajalla piikki auki urakoitsijalle ja valvonta puutteelliseksi. Tilaaja luonnollisesti maksaa viulut, toivottavasti se ei ole loppupeleissä kunta vaan todellinen vahingon aiheuttaja.
Jos voittajia halutaan tästä episodista löytää, niin urakoitsija lienee sellainen, etenkin jos kuukausia seisonut raskas kalusto on laskutettu päivähinnoin eikä käyttötuntimittarin mukaan.
Ajoin Kaurilan mutkasta tänne värtsiin mielessäni huomisen – tiistain – nimipäivä. Silloin leikataan Uskon nimipäivän kakkua. Onneksi olkoon noin 2500 Uskoa!
4.6. kannetaan pöytään Toivon nimipäiväkakku. Heitä on noin 56500.
Muistiinpanoistani jäi paperille kirjaamatta Lempin nimipäivä. Heitä on – jos nyt oikein muistan – noin 23000.
Virallisesti nuo kolme nimeä tulivat allakkaan vuonna 1908. Kaikkien takana on 1 Korinttilaiskirjeen puhe uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Nämä kolme – rakkaus lemmeksi vääntyneenä – pysyvät nyt allakassa – ja myös meidän elämässämme. Syystä nuo – jo vanhastaan tunnetut nimet – virallistettiin vuonna 1908.
Annan teille, arvoisat värtsin lukijat, jatkorippiksen tehtäväksi lukea Ensimmäinen kirje korittilaisille luku 13.
Kuuntelin taas kerran uutisia. Tai eihän ne oikeastaan uutisia ole, noita samoja on toistettu joka päivä monta kertaa, niitä vain sanotaan uutisiksi. Ja on sivistyneen ihmisen merkki kuunnella uutiset. Varmemmaksi vakuudeksi ennen ja jälkeen uutisten kootaan raati ruotimaan samat asiat menikö ne nyt oikein vai väärin. Nuo kaikki vielä jotenkin sietää, mutta nytkin YLE teetti jollain tukimuslaitoksella kyselyn koko kansan mielipiteestä menikö koronakaavailut oikein ja saatiin prosentit puolesta ja vastaan, mutta jotkut kelvottomat eivät osanneet päättää ovatko puolesta vai vastaan.
Tämä menee minusta aivan liian pitkälle. Kohtahan tässä on hallituksen itse päätettävä asioista kun huutoäänestykseenkään ei voi enää luottaa.
On siinä sen verran etukäteisvalvontaa ollut tuossa öljyvesien pumppaamisessa, että valittiin ilmaa saastuttava diesel generaattorin käyttövoimaksi. Jos olisi valittu ilmastoystävällinen sähkö, pitäisi laskun loppusummaan lisätä PKS:n sähkönsiirto joka on tunnetusti maan kärkikastia. Tällöin huijeltais varmasti 500000 euron loppusummissa. Pientä huumoria.
Kysyn vain. Tuleeko mieleen isäni siskon pojan nimi Kaustajärveltä Kauko Vepsäläinen. On menestyjä joka itse omalla työllään oli edellä kävijä. Hän teki kalustekartanon kehä 3:n oli varteen ensimmäisenä ennen Askoa, Iskua ja Ikeaa. Kaukon. Espoon yrittäjänä Kekkonen pyysi linnanjuhliin. Kauko ei halunut olla esillä ja jätti ne juhlat väliin.
Kekkosella oli yleensä norsun muisti, jos joku astui varpaille.
Siitä silmukasta ei päässyt livahtamaan.
Jos joku päätoimittaja mainitsi Tabes Slioorista, joka
oli ” kiva tyttö ” Kekkosen ja Kalle Kaiharin lähipiiristä
niin giljotiini helähti heti.
Juha Tapio: Eläköön! ( 2 CD) Valitut Palat 2021
Tykkäsin kuin hullu puurosta
Parisuhdelauluja ja rakkauden kuvajaisia
Juha Tapio: Eläköön! ( 2 CD), Valitut Palat 2021
Mitenkä se menikään, että mies ja nainen ovat parisuhteessaan kuin vanhat puut, jotka ovat kietoneet juuriaan yhteen ja vaikeahan semmoisia on repiä toisistaan irti. Siihen tarvitaan vähintään poliisi, ambulanssi, tai kuolema, niin sanoakseni.
Toisaalta miehen rakkaus on kuin nuotio. Roihuaa kauniisti mutta tarvittaessa kestää pitkään kuin hiillos, jos nuotiota vertaa vaikka ihmiskään.
Hyviä lauluja on Juha Tapiolla. Ihan joskus wanhalla kriitikolla alkoi alahuuli väpättää ja kosteaa pukkasi silmänurkkiin.
Onhan näitä teräsniskoja ja mariskoja jne…, jotka peilaavat parisuhdetta ja elämän ruusutanssia tai sokkeloisia tunnelabyrintteja, kuin konsanaan Aleksandriassa sekoilemiani maanalaisia katakombeja, joihin mies voi eksyä vaikka sadaksi vuodeksi, jos nyt elelee viittäkymmentäkään niissä olosuhteissa.
Mies ja nainen ovat semmoisia, että nuorena rakastavat tulisesti ja jos nyt keskivertoparisuhteesta on kysymys, niin aikuistuessaan hormoonihuuruista, alkavat aika ajoin raadella toisiaan henkisesti. Mutta sepä siitä.
Kun toinen alkaa olla vihanneskunnossa, niin jopa mustismiehessäkin herää hoivavietti lopulta ja vanhat unohdetaan.
Mitähän nyt aloin höpistä. Juha Tapion laulut stimuloivat peilaamaan omaa parisuhdettaan ja miehen osaa, joka jää usein vähemmälle huomiolle.
Kas kun viikkolehtien mukaan tapahtuu, että kun miehelle tulee vaikeuksia, niin keskivertonainen lipsuu tiehensä ja unohtaa koko vaikean ukon, kasaa tälle vielä painolastia kestettäväksi, että loputkin omaisuudesta löytävät ”oikean osoitteensa”. Mieshän se on aina syyllinen hamaan siitä asti kun haukkasi viekkaan Eevan omenasta ja sai Taivahan Taaton vihat silmilleen.
Halavattu.
Ihan meni löpinäksi Juha Tapion erinomaisten laulujen kritisointi. Tietysti Taipo on vielä nuori eikä tiedä, miten parisuhteessa silmukka kiristyy ja giljotiini helähtää.
Mutta sepä siitä. Aion kuunnella Tapion laulut vähintään vielä kymmenen kertaa huolella lepäillessäni tuhansia cd-levyjäni kuunnellen. On minulla onneksi lapsenkorkuiset ämyrit ja jukeboksissakin 200 parhaaksi rankkaamaani äänitettä. Ilman muuta Tapio kuuluu tähän laatulevyjeni ”hall of famiin”.
Hyvä häiskä on Tapio. Tulispa kaveriksi kupposelle, niin pitäisin hänelle jatkokurssin parisuhteen raadollisesta luonteesta.
Tuli hyvä mieli kotikuntosalissa, kun mies piti psykoanalyysia stereosoittimessa.
Excellent ++
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
Kauko Vepsäläinen laajensi huonekalu liiketoiminnan kattaen koko maan. Miksi Suomalaiset muistelevat patsaita jotka paikallaan pysyvät. Jos kannustetaan nykyistä yrittelijää nuorta tehdään askel eteenpäin.
Mikähän lie olllut Karjalaisen aprillipila tänä vuonna?
Kerro muistosi miten sinua on onnistuttu jekuttamaan?
Tämä meidän lähialueelta =)
POHJOIS-KARJALAN pelastuslaitoksen uusi kalusto sen sijaan pyrkii ylläpitämään henkilöstön kunnon ylläpitämiseen, mutta myös moniammatilliseen yhteistyöhön.
Uutta kalustoa!
Maakunnan kevyen liikenteen väyliä on kehitetty viime vuosina voimakkaasti ja etenkin taajamissa ne tarjoavat myös pelastuslaitokselle mahdollisuuden uudistaa toimintaansa. Ensi talvena käyttöön otettavat, hälytysajoon tarkoitetut potkurit varustetaan alkusammutus- ja ensihoitovälineistöllä.
Kuten laitoksen uudet, pari viikkoa sitten saapuneet ambulanssit, myös potkuritoiminta perustuu moniammatillisuuteen – tehtäville lähdetään palomies-ensihoitajapareina.
Hyvää aprillipäivää!
10 historian uskomattominta aprillipilaa – lue ja naura!
Tiesitkö, että on olemassa museo, joka on pyhitetty huijauksille? Kaliforniassa sijaitseva Museum of Hoaxes perustettiin vuonna 1997.
Museo on julkaissut listan sadasta kaikkien aikojen parhaasta Aprillipäivän pilasta.
Poiminta ET-lehden jutusta, nro 2
2. Ruotsin väritelevisio
1.4.1962: Ruotsin television ainoalla kanavalla SVT:llä esiintyi asiantuntija Kjell Stensson. Stensson kertoi katselijoille aivan uudesta teknologiasta, joka muuttaisi mustavalkotelevision värilliseksi. Mies neuvoi kädestä pitäen kansaa kiskomaan nylonsukkahousut televisionsa ruudun eteen, sillä kangas taittaisi valoa siten, että kuva näyttäisi värilliseltä.
Tuhannet ihmiset uskoivat huijauksen. Monet ruotsalaiset muistelevat yhä, miten perheiden isät viilettivät ympäriä kotia yrittäessään löytää sukkahousuja televisioruudun peitoksi. Oikeasti säännölliset värilähetykset alkoivat Ruotsissa 1. huhtikuuta 1970.
Komposteli biitsissä olimme tuttavaperheen kanssa lomaa viettämässä. Hotellin ikkuna alla oli golf kenttä. Aamulla kun heräsin aamupalaa laittamaan niin muistin että tänään on aprillipäivä. Keksin jutun: herätin porukat ja kovalla äänellä toitotin parvekkeelta: tulkaa katsomaan! Golf kentälle on laskettu lampaat nurmikkoa hoitamaan. Kaikki ryntäsivät katsomaan ja aprilla pila toimi tälläkertaa.
Se mikä oli paras ratkaisu elämässäni oli jatkaa opistelua ja sen myötä löysin oman identetiitin. Sweco oli minun viimeinen työnantajani. Tein 30-vuotta töitä suunnittelijana.
Yritettiin sitä Värtsilässäkin vuonna 2012. Tiittasen Raimon kanssa suunniteltiin tämä aprillipila.
Lankalauantaina kai sopii viritellä vähän hupijuttuja:
Opettaja tilittää santsikuppiin asti
Meidän muori oli kyllä melkoinen taituri tekemään
lanttukukkoja. Eikä ne olleet niin pieniä, kuin
nykyisin marketeissa. Lisäksi niissä oli lihaa roimasti.
Äiti lähetti niitä paketissa opiskeluasuntolaani.
Siihen aikaan asuttiin internaatissa, kun opiskeltiin
kansankynttilöiksi, eli kansakoulun opettajiksi.
No, kun paketti tuli, niin pojat tietysti tulivat
herkusta osallisiksi enkä ehtinyt monta palaa
saada omaan suuhuni.
Kun kämppäkaveri, jota nimitin kääretorttumieheksi,
toi maanantaina kotoaan puolimetrisen unelmatortun,
niin salasimme sen ja ahmimme kahdestaan.
Mie voitin kerran tansseissa arvalla 30 purkkia maitoa.
Baarista ne piti hakea ja myyjä sanoi, että ne on
otettava kerralla. Vein maitopurkit kasseissa asuntolaan
ja laitoin ne jääkaappiin, joka oli käytävässä. Pistin
vielä lapun, että saa ottaa ilmaista maitoa. Kauppansa
tekivät.
Kerran näin unta että voitin ruletissa numerolla kaksitoista.
Pojat tuumivat, että nyt siun on lähdettävä kokeilemaan
sitä numeroa meidän kanssa. Mitäs muuta kuin ykköset
päälle ja kravatti kaulaan. Tälläsin aina kaksi isoa pelimerkkiä numerolle 12. Ensimmäisen kerran napsahti voitto siihen parin kierroksen jälkeen. Ja hetipuoliin uudelleen. Kerran sattui päävoitto, mutta humalikko ei ollut jäänyt katsomaan pyöräytystä, kunhan laittoi panoksen. Ruletin pyörittäjä kyseli voittajaa ja mie lopulta ilmottauduin, kun ketään muuta ei kuulunut. Tapasin sen ukon baarista ja latelin voittorahat hänelle käteen. No, onnellinen tilasi meille molemmille tupla-gin tonicit. Pitihän se ottaa, mutta sitten läksin voittorahoineni asuntolalle iloisessa nosteessa.
Seuraavana päivänä ostin rahoilla hyvän villapaidan oranssinpunaisen, mutta lämpimän.
– Mie pyrin kuusitoistavuotiaana viilaaja-koneistajalinjalle
ammattikouluun. Eteen laitettiin ensimmäiseksi semmoinen
tehtävä jossa oli paljon rattaita, niinkuin kellon koneistossa,
eri suuruisia. Siinä kysyttiin, että kun ensimmäinen ratas
pyörii tähän suuntaan, niin mihin päin pyörii viimeinen.
Sitä tehtävää mietin kaksi tuntia ja muutapa en ehtinytkään.
Ei tullut kutsua kouluun. Opettajaseminaarin kokeissa
kyllä pärjäsin ja niinpä minusta leivottiin koulun johtaja
ja vararehtori. Tulevien sairaanhoitajatyttöjen asuntola
oli siinä lähellä ja kateelliset kaupungin jätkät eivät sulattaneet sitä että seminaarilaisilla kävi flaksi heidän sijastaan. Eräänä aamuna oli meidän polkupyöristä puhkottu kumit ja tarakalle laitettu pitkät kynttilät. Kyllä me tulevat kansankynttilät ymmärsimme, mitä semmoinen symboliikka
tarkoitti.
– Biologian tunnilla oli joskus tehtävänä tehdä jonkun eläimen luuranko tai kallo esittelykuntoon. Jotkut keittivät
teurastamolta saamiaan päitä asuntolan alakerrassa, josta
haju levisi käytäville ja huoneisiin. Itse päätin, että yritän
vanhanaikaista ja ostin ylempikurssilaisilta valmiin kallon.
Joku oli valmistanut jopa kissan luurangon. Ei ollut
varmaan helppo homma.
No, sitten tuli opinahjoon naisopiskelijoita ja koulu muuttui opettajakorkeakouluksi. Siinähän niitä parisuhteita alettiin
solmia. Itsekin löysin elämänkumppanin sieltä ja kun
valmistuimme, niin suunnistimme kainuuseen romantiikkaa
etsimään. Johtajaopettajan asunto oli tilava ja erkkeri
järvelle. Oppilaat toivat usein koulunjohtajalle Kainuun
leipäjuustoa. Niinpä kun keväällä tarkastelin kokeiden
tuloksia ja huomasin, että tässäpä näkyisi tulevan pojalle
nelonen todistukseen, ellei peräti kaksi ja luokalleen jäänti,
häivähti mieleen se leipäjuusto ja veivasin todistukseen
vitoset. Siellä oli voimassa erämaan laki semmoiselle
opettajalle, joka alkaa hevostelemaan turhista.
Kiertävä englanninopettaja Boris oli originelli ja vannoutunut Lada-mies. Hän oli myös auttavainen ja suoritti pieniä remontteja ihan ilmaiseksi. Tai melkein. Hän nimittäin keräili vanhoja Lada-autoja kyliltä ja kukas muu niitä hinaili koulun pihaan kuin ope. Vaarallisia hinauksia suoriteltiin kumpuilevilla kyläteillä.
Kolme vuotta jaksettiin hiljaiseloa Kuhmon maisemissa ja
kun saimme opettajanpalkat Lappeenrannasta, niin kirkkokuoro lauloi lähtiäisiksi paikallisen kotiseutulaulun, josta pätkä ja rovasti katse jäivät mieleen. Siis: ”raukat vain menköhöt merten taa”…
Kerran hiihti poika metsien halki salomökistä kouluun ja
sanoi opelle salaisuuden:
– Ei ole Kekkosella kalju, on siinä haiventa.
– Mistäpä tuon tiedät?
– No se oli papan luona kahvilla ja katoin läheltä.
– Vai niin.
Kekkonen lenteli siihen aikaan helikopterilla siitä koulun yli Kostamus – kaupungin rakennustyömaalle. Kuulemma Hrutshev oli antanut sen kaupungin rakennustyömaan Kekkoselle lahjaksi. Ja Kainuun väki tarvitsi todella töitä.
Monta kuppia oli Kekkonen Hrutshevin kanssa ottanut. Kerran olivat Moskovassa sviitin pöydässä Urho, Ahti Karjalainen ja Nikita. Vodka tuntui maistuvan. Ensin alkoi vajota pöydän alle Ahti, tovin kuluttua täyttyi Nikitan mitta, mutta Kekkonen ehätti huikkaamaan:
Siellä pöydän alla on Ahdilla paperit. Kirjoita toveri-Nikita
niihin nimi jokaiseen.
Ja Nikita kirjoitti.
Syrjäkylälä oli oma kirkko, kirveskansan kirkko ja oma pappi. Koulun alkaessa syksyllä oli tietysti ohjelmassa koululaiskirkko. Pappi puhui saarnassaan opettavaisia taivasasioita, mutta harhautui sitten pistämään vitsin:
– Luokassa, kun on yleensä tapana, että vaihdellaan kirjelappsia, niin eräs korven kasvatti viestitti luokan kauneimmalle tytölle laskuvihkosta reväistylle paperille:
– Rakstatko mua. Jos rakstat laita rasti ruttuun.
Kylä piti tarkan huolen opettajasta. Kerran kävin 40 kilometrin päässä kirkonkylällä Alkon-myymälässä ja toin pullon makujuomaa. Seuraavana aamuna oppilas huomautti: – Opettaja oli käynyt viinakaupassa ja teillä paloivat valot eilen yhteentoista asti. Kyllä me nähtiin.
No, tultiin Lappeenrantaan sitten ja tuli vararehtorin hommaa
hoidettua ihan eläkeikään asti. Kaupunki antoi eläkkeelle lähtijälle lahjaksi kultakellon ja joskus yritin sitä kanikonttoriin. Sattuuhan semmoista paremmissakin perheissä. Venakko konttorin hoitaja tutki aarretta hetken ja tokaisi:
– Hutoi, ootsin ploha, viis euro.
Palataan tuohon Eiran ja Ramin keksimään aprillipilaan : miljoona lahjoitus Värtsilään. Yllätys yllätys sepä onkin totta. Vuonna 1959 Värtsilän kylätalolla pidettiin Värtsilä vaakunan paljastustilaisuus. Alasin ja tulenliekki. Koolla oli koko Värtsilän silmäätekevät mukaanlukien vanhan Värtsilän kunnallismiehet. Aarre Partanen soitti kannelta niinkuin siinä historiallisessa radion äänitteessä. Herrat puhuivat vuoronperään mukavia kunnes tuli Vuorineuvos Wilhelm Wahlforssin vuoro. Ensin mainitaan miten Wärtsilästä on nyt tullut suuryhtiö ja miten Värtsilän kunta on yrityksen synnyn tyyssija. Niinpä olemme päättäneet lahjoittaa Värtsilän kunnalle 1 milj markkaa. Kunta saa tehdä rahoille mitä tykkää. Tämä tarina on tosi ja saattaa olla että joku on jopa kuullutkin.
Värtsilän nuorilla on vapaus mennä lukioon Joensuuhun vuorovaikutteista
keskustelu kulttuuria oppimaan.
Pitkään on puhdistus Laitilassa kestänyt. Pääasia, että puhdasta tulee.
Auto-onnettomuus, jossa Citroen syöksyi Hutunsilmään sattui 70-luvun alkupuolella, olisiko ollut välillä 1972-74.
Muistan pikkupoikana, kun näin Sitikan vauhdikkaan menon Värtsilässä kaupan luona. Seuraava havainto oli korkkiruuvia muistuttava auto ja Hutunsilmään laskeva rinne, jossa oli runsaasti pientä tavaraa, mm.hollannikas ja sytkäri. Tämän näin tapahtumapäivän iltana, kun en malttanut mökillä ollessani käydä paikkaa katsomassa.
Kaurilassa siis… Voi näitä ennakoivia teksti syöttöjä..
Ja vielä toinen korjaus. En siis malttanut olla käymättä katsomassa onnettomuuspaikka..
Sattui kun asuttiin Kuhmossa, että läksimme velipoika Jaskan ja Tuulan häihin. Tiet peilinä. Lähti uusi Opel pyörivään liikkeeseen tiellä ja pysähtyi Kuhmon suuntaan. Sanoin:
– Onnenpyörä pyörähti.
Läksin ajelemaan Takaisin Kuhmoon.
Ei vaimo valitellut.
Kimmo Hurrille kerron Hutun silmän sitikan ulosajosta saatan löytää hauskoja kuvia, kun albumia alkaa penkoa.
Sitikan runko jäi muinaismuistoksi ja se on Hutunsilmän viereisen rinteen juurella tänäkin päivänä. Sitikan tekniikka oli aikaansa edellä ja jäi ihmetyksen aiheeksi.
Nyt on Saharan hiekkaa satanur Suomessa lumen pinnalle. Tämä on yksi tarina jota me lapet nukkumaa mennessä toisimmelle kerroimme. Suomalainen, Venäläinen ja Ruotsalainen kilpailivat kuka pieraisee koviten. Ensin Ruotsalainen pieraisi ja lähimmät pajupensaat heiluivat. Venäläinen kaalikeiton syötyään sai heilumaan riippakouvun alimmat oksat. Suomalainen hernekeiton syötyään pieraisi. Seuraavan aamun lehtien etusivuilla ympäri maailmaa kerrottiin: Saharassa sataa paskkaa
Vuoden päivät on puhdistettu öljyä Kaurilan mutkissa. Nyt yllättäen homma on saatu pakettiin ja Tohmajärven kunnalle on tullut 300000 euron lasku. Vanhingon aiheutti Venäläinen rekka ajamalla ulos ja tankit ja öljyletkut vahingoittui senverran että tavarat pääsi maahan. Ihmetellä täytyy miten ainakin lehtitietojen mukaan kunta on tästä vastuussa? Eikö se oikea osoite ole vahingon aiheuttaja. Samassa kohti -60 luvulla Niiralan pojat tuli lomalle Ruotsista ja ID Citroen kellahti suosilmäkkeeseen. Siinä se Sitikka vuosi tolokulla köllötti pyörät ylöspäin odottaen noutajaa. Tarinan loppua en tiedä mutta ei sitä Sitikkaakaan ole näkynyt.
Citikan loppuruato löytyy siitä vanahan tien varrelta puun vierestä, jos siitä ennee mitään lie jälellä. Mutta lammesta se on nostettu pois ”turvaan”:-) Halavalla on pumppu vuuvven pyörinä:-)
On tainnut jäädä työn tilaajalla piikki auki urakoitsijalle ja valvonta puutteelliseksi. Tilaaja luonnollisesti maksaa viulut, toivottavasti se ei ole loppupeleissä kunta vaan todellinen vahingon aiheuttaja.
Jos voittajia halutaan tästä episodista löytää, niin urakoitsija lienee sellainen, etenkin jos kuukausia seisonut raskas kalusto on laskutettu päivähinnoin eikä käyttötuntimittarin mukaan.
Ajoin Kaurilan mutkasta tänne värtsiin mielessäni huomisen – tiistain – nimipäivä. Silloin leikataan Uskon nimipäivän kakkua. Onneksi olkoon noin 2500 Uskoa!
4.6. kannetaan pöytään Toivon nimipäiväkakku. Heitä on noin 56500.
Muistiinpanoistani jäi paperille kirjaamatta Lempin nimipäivä. Heitä on – jos nyt oikein muistan – noin 23000.
Virallisesti nuo kolme nimeä tulivat allakkaan vuonna 1908. Kaikkien takana on 1 Korinttilaiskirjeen puhe uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Nämä kolme – rakkaus lemmeksi vääntyneenä – pysyvät nyt allakassa – ja myös meidän elämässämme. Syystä nuo – jo vanhastaan tunnetut nimet – virallistettiin vuonna 1908.
Annan teille, arvoisat värtsin lukijat, jatkorippiksen tehtäväksi lukea Ensimmäinen kirje korittilaisille luku 13.
Kuuntelin taas kerran uutisia. Tai eihän ne oikeastaan uutisia ole, noita samoja on toistettu joka päivä monta kertaa, niitä vain sanotaan uutisiksi. Ja on sivistyneen ihmisen merkki kuunnella uutiset. Varmemmaksi vakuudeksi ennen ja jälkeen uutisten kootaan raati ruotimaan samat asiat menikö ne nyt oikein vai väärin. Nuo kaikki vielä jotenkin sietää, mutta nytkin YLE teetti jollain tukimuslaitoksella kyselyn koko kansan mielipiteestä menikö koronakaavailut oikein ja saatiin prosentit puolesta ja vastaan, mutta jotkut kelvottomat eivät osanneet päättää ovatko puolesta vai vastaan.
Tämä menee minusta aivan liian pitkälle. Kohtahan tässä on hallituksen itse päätettävä asioista kun huutoäänestykseenkään ei voi enää luottaa.
On siinä sen verran etukäteisvalvontaa ollut tuossa öljyvesien pumppaamisessa, että valittiin ilmaa saastuttava diesel generaattorin käyttövoimaksi. Jos olisi valittu ilmastoystävällinen sähkö, pitäisi laskun loppusummaan lisätä PKS:n sähkönsiirto joka on tunnetusti maan kärkikastia. Tällöin huijeltais varmasti 500000 euron loppusummissa. Pientä huumoria.
Kysyn vain. Tuleeko mieleen isäni siskon pojan nimi Kaustajärveltä Kauko Vepsäläinen. On menestyjä joka itse omalla työllään oli edellä kävijä. Hän teki kalustekartanon kehä 3:n oli varteen ensimmäisenä ennen Askoa, Iskua ja Ikeaa. Kaukon. Espoon yrittäjänä Kekkonen pyysi linnanjuhliin. Kauko ei halunut olla esillä ja jätti ne juhlat väliin.
Kekkosella oli yleensä norsun muisti, jos joku astui varpaille.
Siitä silmukasta ei päässyt livahtamaan.
Jos joku päätoimittaja mainitsi Tabes Slioorista, joka
oli ” kiva tyttö ” Kekkosen ja Kalle Kaiharin lähipiiristä
niin giljotiini helähti heti.
Juha Tapio: Eläköön! ( 2 CD) Valitut Palat 2021
Tykkäsin kuin hullu puurosta
Parisuhdelauluja ja rakkauden kuvajaisia
Juha Tapio: Eläköön! ( 2 CD), Valitut Palat 2021
Mitenkä se menikään, että mies ja nainen ovat parisuhteessaan kuin vanhat puut, jotka ovat kietoneet juuriaan yhteen ja vaikeahan semmoisia on repiä toisistaan irti. Siihen tarvitaan vähintään poliisi, ambulanssi, tai kuolema, niin sanoakseni.
Toisaalta miehen rakkaus on kuin nuotio. Roihuaa kauniisti mutta tarvittaessa kestää pitkään kuin hiillos, jos nuotiota vertaa vaikka ihmiskään.
Hyviä lauluja on Juha Tapiolla. Ihan joskus wanhalla kriitikolla alkoi alahuuli väpättää ja kosteaa pukkasi silmänurkkiin.
Onhan näitä teräsniskoja ja mariskoja jne…, jotka peilaavat parisuhdetta ja elämän ruusutanssia tai sokkeloisia tunnelabyrintteja, kuin konsanaan Aleksandriassa sekoilemiani maanalaisia katakombeja, joihin mies voi eksyä vaikka sadaksi vuodeksi, jos nyt elelee viittäkymmentäkään niissä olosuhteissa.
Mies ja nainen ovat semmoisia, että nuorena rakastavat tulisesti ja jos nyt keskivertoparisuhteesta on kysymys, niin aikuistuessaan hormoonihuuruista, alkavat aika ajoin raadella toisiaan henkisesti. Mutta sepä siitä.
Kun toinen alkaa olla vihanneskunnossa, niin jopa mustismiehessäkin herää hoivavietti lopulta ja vanhat unohdetaan.
Mitähän nyt aloin höpistä. Juha Tapion laulut stimuloivat peilaamaan omaa parisuhdettaan ja miehen osaa, joka jää usein vähemmälle huomiolle.
Kas kun viikkolehtien mukaan tapahtuu, että kun miehelle tulee vaikeuksia, niin keskivertonainen lipsuu tiehensä ja unohtaa koko vaikean ukon, kasaa tälle vielä painolastia kestettäväksi, että loputkin omaisuudesta löytävät ”oikean osoitteensa”. Mieshän se on aina syyllinen hamaan siitä asti kun haukkasi viekkaan Eevan omenasta ja sai Taivahan Taaton vihat silmilleen.
Halavattu.
Ihan meni löpinäksi Juha Tapion erinomaisten laulujen kritisointi. Tietysti Taipo on vielä nuori eikä tiedä, miten parisuhteessa silmukka kiristyy ja giljotiini helähtää.
Mutta sepä siitä. Aion kuunnella Tapion laulut vähintään vielä kymmenen kertaa huolella lepäillessäni tuhansia cd-levyjäni kuunnellen. On minulla onneksi lapsenkorkuiset ämyrit ja jukeboksissakin 200 parhaaksi rankkaamaani äänitettä. Ilman muuta Tapio kuuluu tähän laatulevyjeni ”hall of famiin”.
Hyvä häiskä on Tapio. Tulispa kaveriksi kupposelle, niin pitäisin hänelle jatkokurssin parisuhteen raadollisesta luonteesta.
Tuli hyvä mieli kotikuntosalissa, kun mies piti psykoanalyysia stereosoittimessa.
Excellent ++
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
Kauko Vepsäläinen laajensi huonekalu liiketoiminnan kattaen koko maan. Miksi Suomalaiset muistelevat patsaita jotka paikallaan pysyvät. Jos kannustetaan nykyistä yrittelijää nuorta tehdään askel eteenpäin.
Löysitkö netin verkkolehdistä aprillipiloja? Pistäppä linkki tähän.
Mikähän lie olllut Karjalaisen aprillipila tänä vuonna?
Kerro muistosi miten sinua on onnistuttu jekuttamaan?
Tämä meidän lähialueelta =)
POHJOIS-KARJALAN pelastuslaitoksen uusi kalusto sen sijaan pyrkii ylläpitämään henkilöstön kunnon ylläpitämiseen, mutta myös moniammatilliseen yhteistyöhön.
Uutta kalustoa!
Maakunnan kevyen liikenteen väyliä on kehitetty viime vuosina voimakkaasti ja etenkin taajamissa ne tarjoavat myös pelastuslaitokselle mahdollisuuden uudistaa toimintaansa. Ensi talvena käyttöön otettavat, hälytysajoon tarkoitetut potkurit varustetaan alkusammutus- ja ensihoitovälineistöllä.
Kuten laitoksen uudet, pari viikkoa sitten saapuneet ambulanssit, myös potkuritoiminta perustuu moniammatillisuuteen – tehtäville lähdetään palomies-ensihoitajapareina.
Hyvää aprillipäivää!
10 historian uskomattominta aprillipilaa – lue ja naura!
Tiesitkö, että on olemassa museo, joka on pyhitetty huijauksille? Kaliforniassa sijaitseva Museum of Hoaxes perustettiin vuonna 1997.
Museo on julkaissut listan sadasta kaikkien aikojen parhaasta Aprillipäivän pilasta.
Poiminta ET-lehden jutusta, nro 2
2. Ruotsin väritelevisio
1.4.1962: Ruotsin television ainoalla kanavalla SVT:llä esiintyi asiantuntija Kjell Stensson. Stensson kertoi katselijoille aivan uudesta teknologiasta, joka muuttaisi mustavalkotelevision värilliseksi. Mies neuvoi kädestä pitäen kansaa kiskomaan nylonsukkahousut televisionsa ruudun eteen, sillä kangas taittaisi valoa siten, että kuva näyttäisi värilliseltä.
Tuhannet ihmiset uskoivat huijauksen. Monet ruotsalaiset muistelevat yhä, miten perheiden isät viilettivät ympäriä kotia yrittäessään löytää sukkahousuja televisioruudun peitoksi. Oikeasti säännölliset värilähetykset alkoivat Ruotsissa 1. huhtikuuta 1970.
Koko juttu löytyy täältä -> https://www.etlehti.fi/artikkeli/vapaa-aika/10-historian-uskomattominta-aprillipilaa-lue-ja-naura
Komposteli biitsissä olimme tuttavaperheen kanssa lomaa viettämässä. Hotellin ikkuna alla oli golf kenttä. Aamulla kun heräsin aamupalaa laittamaan niin muistin että tänään on aprillipäivä. Keksin jutun: herätin porukat ja kovalla äänellä toitotin parvekkeelta: tulkaa katsomaan! Golf kentälle on laskettu lampaat nurmikkoa hoitamaan. Kaikki ryntäsivät katsomaan ja aprilla pila toimi tälläkertaa.
Se mikä oli paras ratkaisu elämässäni oli jatkaa opistelua ja sen myötä löysin oman identetiitin. Sweco oli minun viimeinen työnantajani. Tein 30-vuotta töitä suunnittelijana.
Yritettiin sitä Värtsilässäkin vuonna 2012. Tiittasen Raimon kanssa suunniteltiin tämä aprillipila.
https://vartsi.net/2012/04/01/miljoonalahjoitus-vartsilaan
Lankalauantaina kai sopii viritellä vähän hupijuttuja:
Opettaja tilittää santsikuppiin asti
Meidän muori oli kyllä melkoinen taituri tekemään
lanttukukkoja. Eikä ne olleet niin pieniä, kuin
nykyisin marketeissa. Lisäksi niissä oli lihaa roimasti.
Äiti lähetti niitä paketissa opiskeluasuntolaani.
Siihen aikaan asuttiin internaatissa, kun opiskeltiin
kansankynttilöiksi, eli kansakoulun opettajiksi.
No, kun paketti tuli, niin pojat tietysti tulivat
herkusta osallisiksi enkä ehtinyt monta palaa
saada omaan suuhuni.
Kun kämppäkaveri, jota nimitin kääretorttumieheksi,
toi maanantaina kotoaan puolimetrisen unelmatortun,
niin salasimme sen ja ahmimme kahdestaan.
Mie voitin kerran tansseissa arvalla 30 purkkia maitoa.
Baarista ne piti hakea ja myyjä sanoi, että ne on
otettava kerralla. Vein maitopurkit kasseissa asuntolaan
ja laitoin ne jääkaappiin, joka oli käytävässä. Pistin
vielä lapun, että saa ottaa ilmaista maitoa. Kauppansa
tekivät.
Kerran näin unta että voitin ruletissa numerolla kaksitoista.
Pojat tuumivat, että nyt siun on lähdettävä kokeilemaan
sitä numeroa meidän kanssa. Mitäs muuta kuin ykköset
päälle ja kravatti kaulaan. Tälläsin aina kaksi isoa pelimerkkiä numerolle 12. Ensimmäisen kerran napsahti voitto siihen parin kierroksen jälkeen. Ja hetipuoliin uudelleen. Kerran sattui päävoitto, mutta humalikko ei ollut jäänyt katsomaan pyöräytystä, kunhan laittoi panoksen. Ruletin pyörittäjä kyseli voittajaa ja mie lopulta ilmottauduin, kun ketään muuta ei kuulunut. Tapasin sen ukon baarista ja latelin voittorahat hänelle käteen. No, onnellinen tilasi meille molemmille tupla-gin tonicit. Pitihän se ottaa, mutta sitten läksin voittorahoineni asuntolalle iloisessa nosteessa.
Seuraavana päivänä ostin rahoilla hyvän villapaidan oranssinpunaisen, mutta lämpimän.
– Mie pyrin kuusitoistavuotiaana viilaaja-koneistajalinjalle
ammattikouluun. Eteen laitettiin ensimmäiseksi semmoinen
tehtävä jossa oli paljon rattaita, niinkuin kellon koneistossa,
eri suuruisia. Siinä kysyttiin, että kun ensimmäinen ratas
pyörii tähän suuntaan, niin mihin päin pyörii viimeinen.
Sitä tehtävää mietin kaksi tuntia ja muutapa en ehtinytkään.
Ei tullut kutsua kouluun. Opettajaseminaarin kokeissa
kyllä pärjäsin ja niinpä minusta leivottiin koulun johtaja
ja vararehtori. Tulevien sairaanhoitajatyttöjen asuntola
oli siinä lähellä ja kateelliset kaupungin jätkät eivät sulattaneet sitä että seminaarilaisilla kävi flaksi heidän sijastaan. Eräänä aamuna oli meidän polkupyöristä puhkottu kumit ja tarakalle laitettu pitkät kynttilät. Kyllä me tulevat kansankynttilät ymmärsimme, mitä semmoinen symboliikka
tarkoitti.
– Biologian tunnilla oli joskus tehtävänä tehdä jonkun eläimen luuranko tai kallo esittelykuntoon. Jotkut keittivät
teurastamolta saamiaan päitä asuntolan alakerrassa, josta
haju levisi käytäville ja huoneisiin. Itse päätin, että yritän
vanhanaikaista ja ostin ylempikurssilaisilta valmiin kallon.
Joku oli valmistanut jopa kissan luurangon. Ei ollut
varmaan helppo homma.
No, sitten tuli opinahjoon naisopiskelijoita ja koulu muuttui opettajakorkeakouluksi. Siinähän niitä parisuhteita alettiin
solmia. Itsekin löysin elämänkumppanin sieltä ja kun
valmistuimme, niin suunnistimme kainuuseen romantiikkaa
etsimään. Johtajaopettajan asunto oli tilava ja erkkeri
järvelle. Oppilaat toivat usein koulunjohtajalle Kainuun
leipäjuustoa. Niinpä kun keväällä tarkastelin kokeiden
tuloksia ja huomasin, että tässäpä näkyisi tulevan pojalle
nelonen todistukseen, ellei peräti kaksi ja luokalleen jäänti,
häivähti mieleen se leipäjuusto ja veivasin todistukseen
vitoset. Siellä oli voimassa erämaan laki semmoiselle
opettajalle, joka alkaa hevostelemaan turhista.
Kiertävä englanninopettaja Boris oli originelli ja vannoutunut Lada-mies. Hän oli myös auttavainen ja suoritti pieniä remontteja ihan ilmaiseksi. Tai melkein. Hän nimittäin keräili vanhoja Lada-autoja kyliltä ja kukas muu niitä hinaili koulun pihaan kuin ope. Vaarallisia hinauksia suoriteltiin kumpuilevilla kyläteillä.
Kolme vuotta jaksettiin hiljaiseloa Kuhmon maisemissa ja
kun saimme opettajanpalkat Lappeenrannasta, niin kirkkokuoro lauloi lähtiäisiksi paikallisen kotiseutulaulun, josta pätkä ja rovasti katse jäivät mieleen. Siis: ”raukat vain menköhöt merten taa”…
Kerran hiihti poika metsien halki salomökistä kouluun ja
sanoi opelle salaisuuden:
– Ei ole Kekkosella kalju, on siinä haiventa.
– Mistäpä tuon tiedät?
– No se oli papan luona kahvilla ja katoin läheltä.
– Vai niin.
Kekkonen lenteli siihen aikaan helikopterilla siitä koulun yli Kostamus – kaupungin rakennustyömaalle. Kuulemma Hrutshev oli antanut sen kaupungin rakennustyömaan Kekkoselle lahjaksi. Ja Kainuun väki tarvitsi todella töitä.
Monta kuppia oli Kekkonen Hrutshevin kanssa ottanut. Kerran olivat Moskovassa sviitin pöydässä Urho, Ahti Karjalainen ja Nikita. Vodka tuntui maistuvan. Ensin alkoi vajota pöydän alle Ahti, tovin kuluttua täyttyi Nikitan mitta, mutta Kekkonen ehätti huikkaamaan:
Siellä pöydän alla on Ahdilla paperit. Kirjoita toveri-Nikita
niihin nimi jokaiseen.
Ja Nikita kirjoitti.
Syrjäkylälä oli oma kirkko, kirveskansan kirkko ja oma pappi. Koulun alkaessa syksyllä oli tietysti ohjelmassa koululaiskirkko. Pappi puhui saarnassaan opettavaisia taivasasioita, mutta harhautui sitten pistämään vitsin:
– Luokassa, kun on yleensä tapana, että vaihdellaan kirjelappsia, niin eräs korven kasvatti viestitti luokan kauneimmalle tytölle laskuvihkosta reväistylle paperille:
– Rakstatko mua. Jos rakstat laita rasti ruttuun.
Kylä piti tarkan huolen opettajasta. Kerran kävin 40 kilometrin päässä kirkonkylällä Alkon-myymälässä ja toin pullon makujuomaa. Seuraavana aamuna oppilas huomautti: – Opettaja oli käynyt viinakaupassa ja teillä paloivat valot eilen yhteentoista asti. Kyllä me nähtiin.
No, tultiin Lappeenrantaan sitten ja tuli vararehtorin hommaa
hoidettua ihan eläkeikään asti. Kaupunki antoi eläkkeelle lähtijälle lahjaksi kultakellon ja joskus yritin sitä kanikonttoriin. Sattuuhan semmoista paremmissakin perheissä. Venakko konttorin hoitaja tutki aarretta hetken ja tokaisi:
– Hutoi, ootsin ploha, viis euro.
Palataan tuohon Eiran ja Ramin keksimään aprillipilaan : miljoona lahjoitus Värtsilään. Yllätys yllätys sepä onkin totta. Vuonna 1959 Värtsilän kylätalolla pidettiin Värtsilä vaakunan paljastustilaisuus. Alasin ja tulenliekki. Koolla oli koko Värtsilän silmäätekevät mukaanlukien vanhan Värtsilän kunnallismiehet. Aarre Partanen soitti kannelta niinkuin siinä historiallisessa radion äänitteessä. Herrat puhuivat vuoronperään mukavia kunnes tuli Vuorineuvos Wilhelm Wahlforssin vuoro. Ensin mainitaan miten Wärtsilästä on nyt tullut suuryhtiö ja miten Värtsilän kunta on yrityksen synnyn tyyssija. Niinpä olemme päättäneet lahjoittaa Värtsilän kunnalle 1 milj markkaa. Kunta saa tehdä rahoille mitä tykkää. Tämä tarina on tosi ja saattaa olla että joku on jopa kuullutkin.
Värtsilän nuorilla on vapaus mennä lukioon Joensuuhun vuorovaikutteista
keskustelu kulttuuria oppimaan.
Pitkään on puhdistus Laitilassa kestänyt. Pääasia, että puhdasta tulee.
Auto-onnettomuus, jossa Citroen syöksyi Hutunsilmään sattui 70-luvun alkupuolella, olisiko ollut välillä 1972-74.
Muistan pikkupoikana, kun näin Sitikan vauhdikkaan menon Värtsilässä kaupan luona. Seuraava havainto oli korkkiruuvia muistuttava auto ja Hutunsilmään laskeva rinne, jossa oli runsaasti pientä tavaraa, mm.hollannikas ja sytkäri. Tämän näin tapahtumapäivän iltana, kun en malttanut mökillä ollessani käydä paikkaa katsomassa.
Kaurilassa siis… Voi näitä ennakoivia teksti syöttöjä..
Ja vielä toinen korjaus. En siis malttanut olla käymättä katsomassa onnettomuuspaikka..
Sattui kun asuttiin Kuhmossa, että läksimme velipoika Jaskan ja Tuulan häihin. Tiet peilinä. Lähti uusi Opel pyörivään liikkeeseen tiellä ja pysähtyi Kuhmon suuntaan. Sanoin:
– Onnenpyörä pyörähti.
Läksin ajelemaan Takaisin Kuhmoon.
Ei vaimo valitellut.
Kimmo Hurrille kerron Hutun silmän sitikan ulosajosta saatan löytää hauskoja kuvia, kun albumia alkaa penkoa.
Sitikan runko jäi muinaismuistoksi ja se on Hutunsilmän viereisen rinteen juurella tänäkin päivänä. Sitikan tekniikka oli aikaansa edellä ja jäi ihmetyksen aiheeksi.
Nyt on Saharan hiekkaa satanur Suomessa lumen pinnalle. Tämä on yksi tarina jota me lapet nukkumaa mennessä toisimmelle kerroimme. Suomalainen, Venäläinen ja Ruotsalainen kilpailivat kuka pieraisee koviten. Ensin Ruotsalainen pieraisi ja lähimmät pajupensaat heiluivat. Venäläinen kaalikeiton syötyään sai heilumaan riippakouvun alimmat oksat. Suomalainen hernekeiton syötyään pieraisi. Seuraavan aamun lehtien etusivuilla ympäri maailmaa kerrottiin: Saharassa sataa paskkaa