huhtikuu 2021
Vappuna variksen saappaat
Nyt Vappuviikolla kylmässä kärvistellessä tuli pentuajat mieleen. Silloin oli maassa lunta kuten nytkin, mutta oli myös sulaa maata kuten nytkin. Periaatteessa mikään ei ollut muuttunut. Erään Vapun muistan. Kotini lähellä oli Työväen talo ja vähän kauenpana Maamiesseuran talo. Ainakin Työväen talolla järjestettiin vappuaattona tanssit, tai mitä lie järjestettykin. Me pojankoltiaieset tultiin sitten vappuaamuna etsimään jos
Värtsi lehden täyttäessä 11 vuotta
Värtsi verkkolehden täyttäessä 3.5.2021 vuosia Värtsilän Pitäjäyhdistys ry haluaa nostaa esille Otto Rummukaisen nimeä kantavan stipendirahaston varojen kartuttamisen ensisijaisesti kirjallisesti lahjakkaille koululaisille ja opiskelijoille koulujen kevätjuhlien yhteydessä. Lahjoitukset Otto Rummukaisen stipendirahastolle Kiteen Seudun OP, tili FI62 5153 6620 0540 16. Viesti osaan: Otto Rummukaisen stipendirahasto sekä lahjoittajien nimet. Värtsi lehden syntymäpäivien mahdollisia huomionosoituksia/muistamisia toivotaan ohjautuvan em. arvokkaaseen
Ruusu-kävely
Ruusu – kävely Ruusun päivänä tiistaina 04.05.2021 klo 13.00 Patsolan montun laavulla liikunnan ja ulkoilun merkeissä kahvia ja makkaraa unohtamatta.Ruusu jokaiselle osallistujalle!Korona suositukset huomioidaan. Tervetuloa! Tv. Hallitus
Hyvää Veteraanipäivää
Veteraanin iltahuuto sanojen ja kuvien kera https://www.youtube.com/watch?v=ECXfzgySl_w
Kevätkuvia viikko 17/21
KevätkuviaLähettänyt Kalle-Matti Väänänen Luutalahdesta ja Jouko Varonen Lappeenrannasta Meidän rantasorsat tulivat kitimaalle.Västäräkki hyppeli viimeisillä jäillä ketterästi.Muurahaiset kipusivat maanpinnalle aurinonpaisteeseen touhuamaan.Heikkokuntoinen suruvaippa oikoi siipiään tienlaidallaJoutsenpari tutkaili tulvinutta suolampea KMV Lappeenranta, Konnunsuo Kevätkuvia Jouko Varonen Tundrahanhia oli satapäinen lauma, ellei tuhantinen,siis Konnunsuolla, siellä entisellä lusijoiden työmaalla
Lähetä kevätkuvia kännykällä
Tuli mieleen, että Värtsin lukijat voisivat laittaa tanne luontokuvia kännykästään.Ihan ensikertalaisetkin voisivat yrittää. Yritin ottaa kuvaa räntäsateesta, mutta se ei erottunut muuta kuin kodan seinää vasten. Minun kännykällä kuva lähetetään näin: ota kuva. Se löytyy ”Gallerisasta”valitse kuva, jostain löytyy teksti tai kuvake ”jaa” klikkaa sitäavautuu valikko jossa on useita vaihtoehtoja, valitse ”sähköposti” klikkaa sitäKirjoita vastaanottajaksi
Risuja Värtsille
Risuja Värtsille Useiden Verkkovärtsin lukijoiden mielestä Jouko Varosen Artikkelissa ”Kalamiehet kupilla” on ala-arvoista ja kaksimielistä vihjailua, joka aiheuttaa monissa lukijoissa mielipahaa ja suuttumusta. En tahtoisi olla moraalinvartijana, päättämässä mikä kirjoitus, lause, tai sana ylittää ”riman” ja mikä ei, jättäisin sen kirjoittajan itsensä vastuulle. Koska näin ei tässä tapauksessa ole tapahtunut olen poistanut kyseisen artikkelin kommentteineen.
Vielä halonteko ennen kesäaikaa
Kesäaika Määrityksiä kesäajalle on lukuisia.. Mielestäni turhin, mutta paljon huomiota saanut on kelloaikojen siirtely. Koululaisilla kesäaika alkanee silloin kun koulut loppuu ja päästään kesälaitumille. Meidän pirtissä ei ole enää kouluikäisiä. Meidän ruokakunta koostuu kahdesta kestojoutilaasta eli eläkeläisestä. Asustamme rintamamiestaloa, jossa on aikanaan ollut maanviljelystä ja karjaa. Nyt ei ole. Pellot on metsitetty. Kun lumet sulaa
Peura kävi tervehtimässä
Peura kävi päiväsaikaan syömässä pihamaalla kevään ensikukat.Talvitakin vaihto kevyempään oli näköjään herralla menossa. Jore
Taiston sota-onki
Aihe Otto Rummukaisen kirjasta Tehtaan tyttö Otto Rummukainen seuraa kirjassaan ”Tehtaan tyttö” muutaman nuoren Wärtsilän tehtaan työläisen elämää tehtaalla sekä talvisodan aikana evakkomatkalla. Kuinka he uurastivat tahoillaan. Sodan tultua he joutuivat evakkoon jonnekin Pohjanmaalle Nurmoon. Taisto jäi sotavangiksi ja alkoi marssi läpi korpien venäläisten saattajien tiukassa valvonnassa. Kaikilla oli nälkä eikä ruokaa ollut. Siitä on
Tutustumistuokio
Yhdistykset ja eri toimijat kokoontuivat Kylätalolla Pitäjäyhdistyksen ja Majatalo Rajan kokoonkutsuma keskustelutilaisuus kokosi tiistaina alkuillasta liki kaksikymmentä alueen eri toimijaa Kylätalon grillikatokselle. Pikkulintujen laulaessa läheisissä puissa, tilaisuuden osallistujat esittäytyivät uusille majataloyrittäjille kertoillen paikallisten yhdistysten ja yritysten toiminnasta. Parituntisesta keskustelutilaisuudesta muodostui lämminhenkinen tapahtuma jossa kylvettiin siemeniä uusille yhteistyöverkostoille. Myös uusia, lennokkaita ideoita heiteltiin ilmaan. Tahvanaisen Martti toimi
Majatalo Rajan tytöt Päivi ja Marjo
Onnittelut ! Lämmin onnitteluni Majatalo Rajan uusille yrittäjille Päiville ja Marjolle! Piti oikein henkeä vetää, ennen kuin uskoin asian todeksi. Kotikarjalan kuvassa nätit tytöt upealla sohvalla poseeraamassa.Toivon, että tämä koronatauti alkaisi vihdoin hellittämään, merkkejä siitä onjo näkyvissä ja että viimeistään Värtsilä-päivien aikaan oltaisiin jo voiton puolella. Joitakin aikoja sitten oli Ilta-Sanomissa erittäin hauska kuva hiihtokuningattaristamme
Niiralanhovin historiaa osa I
Kirjoittaja: Aulis Kosonen Värtsilän Uudessakylässä sijaitseva tila Niirala 11, on vanha kruununtorppa n:o 3 ja se on merkitty perintötilaksi 1862. Tilan on omistanut Niirasten suku 1800-luvun alusta ainakin 1860-luvulle saakka. Nils Ludvig Arppen vanhin poika Nils Edvard omisti tilan 1880- luvulla. Hän rakennutti ainakin osan Niiralan hovin rakennuksista, mm. tilan päärakennuksen ja piha-alueella olevan hirsiaitan,
Värtsilän Pitäjäyhdistys ry:n Kevätkokous
pidetään tiistaina 27.4.2021 klo 18.00 Värtsilän Kylätalolla, Hopeakalliontie 1, 82655 Värtsilä. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Koronarajoitukset huomioidaan. Värtsilän Pitäjätoimikunta













