Majatalo Rajan tytöt Päivi ja Marjo

Onnittelut !

Lämmin onnitteluni Majatalo Rajan uusille yrittäjille Päiville ja Marjolle! Piti oikein henkeä vetää, ennen kuin uskoin asian todeksi. Kotikarjalan kuvassa nätit tytöt upealla sohvalla poseeraamassa.
Toivon, että tämä koronatauti alkaisi vihdoin hellittämään, merkkejä siitä on
jo näkyvissä ja että viimeistään Värtsilä-päivien aikaan oltaisiin jo voiton puolella.

Joitakin aikoja sitten oli Ilta-Sanomissa erittäin hauska kuva hiihtokuningattaristamme Siiri Rantasesta ja Marjo Matikaisesta, halailivat iloisesti toisiaan. Antoivat meille katsojille aikoinaan iloa ja jännitystä kilpailuineen (unohtamatta Marjon ”havuja”)
Tänä päivänä on Siiri-äiteen terveys hiukan hukassa. Soittelin Lahteen Siirille kotiin. Oli pikkuisen apeutta äänessä, mutta lähetti kuitenkin terveisiä ystäville ja tutuille.

Hiihtokausi tältä vuodelta alkaa olla paketissa. Uskon, että hiihtourheilu on viimeisen päälle kova laji, joka vaatii lahjakkuuden lisäksi paljon voimia ja jaksamista. Niin ja kiitokset myös kisojen tv-selostajille, erikoisesti Sami Jauhojärvelle. On aina hienoa olla ”Mustin” mukana jännittämässä.

Kesän korvalla Hilkka Partanen.
Kuva: Koti-Karjala 15.4.21

1 comment for “Majatalo Rajan tytöt Päivi ja Marjo

  1. Karjalan Liiton kotisivuilta voi lukea, että
    liiton puheenjohtajien kuvagalleriaa on täydennetty
    17.4.2021 paljastetuilla ex-puheenjohtajien Markku Laukkasen
    ja Marjo Matikainen-Kallströmin muotokuvilla.

    Katja Tikka – joka toimitti kirjan Kaustajärvi – rajan jakama kotikylä –
    ja joka kirjoittaa tällä hetkellä Kajalan Liiton 80 v historiikkia, oli tavannut
    Marjo Matikaisen tuossa tilaisuudessa. Olivat jutelleet myös Värtsilästä ja
    hotelli Rajasta.

    Niin se on maailma pieni….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *