Laitahan poikamies jotakin kivvoo. Fredrikin oli huumorimies. Sitä en ymmärrä että esitti semmosen laulun kuin ” pylly vasten pyllyä pump pump”. 🙂
Nyt se tuli Jouko-ressukalle ikuinen karanteeni värtsiin.
Minäpä vaihan puhheenaihetta. Se on tännään ohmajärvellä kunnanjohtajan sijaisen valinta.. Olokaahan tarkkana.
Ja kirjoitusvirhe.. Tohmajärvellä
Missä olit kun kuulit eka kerran Fredin esittämän
Kolmatta linjaa takaisin?
Me olimme kesälomareissulla Pohjanmaalla. Kuplavolkkarin
autoradiosta alkoi kuulumaan tämä laulu jossain Vaasan
tietämillä. Tuntui, että se oli legenda jo syntyessään.
Veimme hesalaisia vieraitamme tutustumaan Ravintola Sinilintuun Värtsilässä.
En tosin muista minkä niminen se oli tuolloin ja en edes sitä kuka oli omistaja.
Omistaja oli pihamaalla sahaamassa lehtikuusien alaoksia.
Meille hän selitti, että niitä on sahattava, että bussit pääsevät
ajamaan oven eteen.
Suunnitelmissa oli tehdä piharakennuksesta sellainen musiikkiareena,
että sinne tulisivat eturivin laulajat esiintymään. Erityisen toiveikkaana
hän puhui Fredistä.
Vieraamme kuuntelivat silmät pyöreinä näitä suunnitelmia. En muista
toteutuivatko ne, mutta itselläni ei ainakaan ole muistikuvaa Fredin
vierailusta.
Aikaisemmin, joskus 80-luvulla, Sinilintua pitivät Anita Laakkonen ja hänen isänsä. Isän nimeä en tosin muista.
Noihin aikoihin kävihän siellä esiintymässä edes jokin kuuluisuus kuten Robin (Esa Simonen), on muuten hänen itsensä kertoman mukaan juuret Värtsilässä.
Kunnan alkuperäisen vaakunan palauttamisen aloite myös esillä.
Eipä näy kunnan sivuilla edes nykyistä vaakunaa…
Tuo uusi tolokku ja toimelias logo on käytössä. Vai onko se nykyinen vaakuna??
Eikös se kunnan vaakunan pitänyt olla ent Värtsilän kunnan vaakuna olla..kuntaliitoksesta lähtien..?
Kunnan nimi pitäisi olla Tohmajärvi-Värtsilä. Vaakunasta en tiijä mikä pitäisi olla.
Fredin olen vain kerran nähnyt esiintymässä livenä. Kun ohjaustekniikka anturit tulivat markkinoille. Olin konesuunnittelijana antureja esiteltävällä kurssilla Tampereella Ruusendaalissa. Kurssinpäätteeksi yökerhossa esiintyi Kivikasvot ja laulusolistina Sonja Lumme.
Jos on värtsilän ja Tohmajärven kuntien yhdistyessä satuttu sopimaan, että uusi kunta saa toisen kunnan nimen (Tohmajärvi) ja toisen, eri kunnan (Värtsilä) vaakunan, niin onko edessä tilanne, että nyt muutettuna kunnan nimeksi tulee Värtsilä ja vaakunaksi entinen Tohmajärven malli?
Meillä on sentään Värtsilän Pitäjäyhdistys ja kun Tohmajärvi meinaa luopua Värtsilä vaakunasta niin! Eiköhän me luovuta Koko Tohmajärvestä ja perusteta taas kerran Värtsilän kunta.
Suapiko sitä vielä laitaltaa semmosen kiltinsutjakan ukkoringin jutun.
Kun kaikkia varmaan ei kiinnosta nuo vaakunat ja kunnanjohtajat.
Jos ei niin ei, vetäskää vain rasti ruttuun, jos ei. Mummothan täällä
dominoi hommaa nyt, kun lintustakaan ei ole ilmestynyt framille
saarnoineen ja sukuselvityksineen pitkään aikaan. 😉
Laita Jouko Värtsin sähköpostiin niinkuin on ohjeistettu, niin minä sensuroin.
Terkuin Alpo
Tänään 27.4.2021 Suomen liput liehuvat saloissa Kansallisen Veteraanipäivän kunniaksi. 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
Hyvää Veteraanipäivää!!
T. Veteraanin tytär
Tämäkin mummo ”dominoi” ja laittaa toiveen
Veteraanin iltahuudosta, jos joku teistä taitajista sen
tänne linkittäisi. Kiitos!
Vielä joitakin vuosia sitten tuttavapiirissä oli sotaveteraaneja,joille lähetin aina
tervehdyksen. Nyt jäljellä ei ole yhtäään, mutta heidän
muistonsa ja kunnioituksemme elää.
Laitetaan ilman muuta
Nyt se joukolle karanteeni koitti. Vanha koira kun ei opi värtsin
takia istumaan. Joutava aneeminen nettilehti lienee. 😉
Tola on pistänyt jäykkiä juttuja
Tuossa suvussa sitä riittää ruotimista
Joonatan Tola: Punainen planeetta, Otava Kustannus 2021
Melkoisen railakas isäpappa on ollut kirjan päähenkilöllä. Sitäpä on moni selvitellyt, kuten sitäkin, että kuka se on suvussa ollut todellinen ymmärtäjä.
Oppinut mieshän se Joensuun poika Tola ( s. 1983) on ja ollut monessa mukana jo ennen tätä kirjaakin. Vaikuttaa siltä, että tässä kirjassa tarjotaan melkoista psykoanalyysia lukijalle. Yleensä suvun vihat lankeavat väärälle henkilölle, kuten kertojan isälle.
Miekin olen ressukka yrittänyt tehdä kaiken oikein, mutta poikapa miettii miten saisi tuon ukon hoitoon tai vähintään putkaan. Tytärkin tykittää sosiaalitointa, että ettekö te halavatun luupäät osaa järjestää sitä sekopäätä ukkokotiin. Samaa mieltä tuntuu olevan vaimonkin laaja pappisuku. Mykkäkoulua pitävätten.
Vanhemmiten olen ajatellut, että moneen kertaan äidinkin suvun puolelta haukuttu isä se taisikin olla minun elämäni sankari.
Kiinnitin isän sotakuvan, jonka sain Sibelius akatemian toiminnanjohtajalta ( meidän isät olivat sotakavereita) sänkyni pääpuoleen silleen, että vaimon ei tarvii sitä katsella. Vaimo toki diggasi isäukkoa, ei siinä mitään. Laittoi styroksitkin ulkovessan ringin ympärille, ettei minijä kylmätä peffaansa.
Isä tuntuu viestivän katseellaan jos olen tekemässä vikaliikkua, tai toiminut peräti mestarillisesti.
Mutta asiaan. Tola on kiva kertoja siitäkin huolimatta, että vyöryttää tarinaa ihan hengästykseen asti. Noista aineksista syntyisi koko kirjailijan elämäntyö, kun säästeliäästi käyttelisi. Mutta annetaanpa kirjailijan pistää pari ”jäykkää”:
…”Sitten hän katkaisi kanan pään postimyynnistä hankitulla viidakkoveitsellä, tunki sipulin kanan takapuoleen ja paistoi sen – kuulemma ranskalaiseen tyyliin – avonuotiolla. Saimme koko perheelle salmonellan”…
Tää on nyt semmonen harvinainen nykyajan ”heikkiturunen” kun vielä jäntevöittää juttujaan. Tämmöstä hervotontakin on kiva lukea.
Tykkäsin kuin mielenvikainen puurosta.
Halavatun poskisolisti
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
Niinpä, Joukon taideblogista (johon on linkki Värtsin sivulla) löytyy tämäkin edellä oleva kirja-arvostelu. Oon niitä aina välill sieltä lukenut.
Taas se mäni juttu poistoon, mutta eipä jouko vihastu.
Jos karanteenin pistävät ”avustajan avustajat”, niin
nauran retvakasti ja sillä hyvä. Näille punaposkisille ja
ihanille ”risumummoille” jo lupasin kahvit tarjota hotelli
joessa sillä kuuluisalla silmäneritepullalla. Mitä vielä innostunkin
lupailemaan.
😉 ( tähän tulisi kymmenen sydäntä, mutta mista v..usta
se tempaistaan)
Paltamon ukkoringin terveiset
Näyttää siltä, että jokaisella huoltamolla, kautta Suomenmaan, on oma omituinen ukkorinkinsä. Ei siellä saa juoda muuta kuin kahvia pullan kanssa, mutta juttu luistaa ja nauraa käkätellään.
Minun ukkoringissäni, R-kioskin kahviossa ollaan aina koossa
aamuisin ja iltapäivisin. Moikataan ja jutellaan mukavia. Jos
joku on henkisessä hädässä, vaikka sairauden vuoksi, jopa levinneen syövän, häneen suhtaudutaan ihan erityisellä ymmärtämyksellä. Ukot osaavat olla hienovaraisia. Sairaat
kannustavat toisiaan ja sanovat lähtiessä, että voi saakura,
me kyllä jaksellaan, jos huonosti käy ja joudutaan alakertaan
kupsahtamisen jälkeen, niin vanha kehno meille tarjoaa käristemakkaraa. Sillä on hirmuisen hyvä makkaranpaistohanko ja se sanoo, että menehän Tahvo tuonne sivulle vähän viileämpään, tuon kohta sulle railakasta evästä.
Ei siinä mitään. Olen suorittanut myös empiiristä tutkimusta
Suomen ukkoringeistä. Kun oltiin vaimon kanssa menossa
Ranuan hillamarkkinoille, pysähdyttiin tankkaamaan Paltamon huoltikalle. Siellä oli paikallisia jätkiä turisemassa ja liityin heti heidän joukkioonsa. Sanoivat, että heillä ovat lääkärit ja potilaat samassa ringissä. Arvelin kuitata vähän ja tuumin meillä Lappeenrannassa olevan vaihtuva psykiatri ringissä.
No tottahan mie puhuin. Jokainen on toiselleen tai koko porukalle psykiatrina vuorollaan. Joskus antaudutaan ihan tilittämään omia tuntoja alahuuli vapisten ja kosteaa silmänurkassa. Eihän ne oikeat psykiatrit osaa kuin istua pönöttää tuolissaan hiiskahtamatta suunnittelemassa mitä tekisi sillä sataviiskymppisellä, joka tupsahtaa käteen juttusession päätteeksi. Ukkoringissä kyllä esitetään kommentteja hienovaraisesti ja ymmärtäen, joskus
nauraa käkätellen ja omia, vielä karseampia kokemuksia tilittäen.
Laittoivat muuten sieltä Paltamon ringistä lämpimiä terveisiä
Lappeenrannan Ärrän ukkorinkiin.
Ukkorinki on tärkeä henkisen huollon paikka suomalaisille
miehille, jotka on jätetty oman onnensa nojaan, näiden metoo naisten hellimisen sijasta. Suomalainen mies ei tarvitse metoota, perkele.
Liitän tähän tavaksi tulleen tervehdyksemme erään kovia kärsineen ukon kanssa.
– No mitäpä jätkä saatana?
– Vittu, myö kyllä pärjätään.
Mukava kuulla, että joitakin naurattaa.Varsinkin näin aurinkoisena
aamuna. Itse en ole herttaisimillani huonosti nukutun yön jälkeen.
Jos itsellä ei ole vaivoja niin sitten on huoli puolisosta, näinhän
se meillä ikäimmeisillä menee.
Herättyä on tullut tavaksi vilkaista ensimmäisksi Värtsiä Näiden 11
ilmestymisvuoden aikana sieltä on löytynyt usein jotain mielenkiintoista,
jopa piristävää luettavaa.
Näin äitienpäivän lähestyessä, uskallan toivoa, että ”mummojen” mollaaminen
jätettäisiin kokonan pois. Ei kai siitä tarvitse joka päivä muistuttaa, jos joku meistä(kin)
on rohjennut sanoa mielipiteensä? Jokaisellahan meillä on äiti? Iäkkäämmät heistä
– sodankin kokeneet – ovat olleet jo vuoden koronakaranteenissa läheisiään tapaamatta.
Mieluummin heille kaikille soisi iloa kuin pahaa mieltä.Harrastuksetkin kun ovat vähissä, telkun katselemista ja
netin seuraamista. Kaikilla ei sitäkään.
Kun Värtsilä sai mielestäni taas uutta nostetta Hotelli Rajan avautumisen myötä,
se herätti ajatuksen, että jospa se toisi – jos ei uusia kirjoittajia – niin ainakin
uusia lukijoita lehdellemme
Vaikka olenkin usein äänessä täällä kommenttipalstalla, niin en kuitenkaan ole poistanut
yhtään juttua tai kommenttia. Se on toimituksn tehtävä. Joitakin omiani olisin
mielelläni poistanutkin, ehkä tämänkin.
Hallituskin sai kriisinsä sovittua. Antakaamme mekin työrauha toimitukselle
ja ilmausunvapaus toisillemme. Hyviä tapoja unohtamatta.
PS Jos kommenttini saa veret kiehumaan, niin lähettäkää postia suoraan
minulle. Toimituksella on yteystietoni.
Olen täysin puolellasi Telle. Olemme saaneet ongelman.
Tää nyt pitäis olla ihan harmiton juttu –
tai mistäpä sen tietää. No siinä tapauksessa
sensuuri iskeköön. Toisaalta, taisin jo
tämmösen tyrkätä palstoillenne.
Kitara
Enhän mie osannut opiskeluaikoina, opettajakoulussa, soitella kuin auttavasti kitaraa. Se oli kuitenkin tärkeä soitin, kun virsien soittaminen koraalikirjasta ei ollut minun parhaita puoliani. Ja olihan siinä sekin, että hurjina opiskelija-aikoina voi soitella ja laulella asuntolakämpässä tytöntylleröille, kuten tälle elämänkumppanille rakkauslauluja. Erittäin tehoava biisi oli se, jossa lauletaan: …”kun rakkaus kultaisin vaunuin, sinut luokseni noutaa armain, niin silloinpa kukkahan puhkee, myös maailma kolkoin ja harmain”…
Opetustunnilla harjoituskoulussa sanoin kerran ekaluokkalaisille, että tekaiskaapa runot, niin laulan ne nauhurille kitaran kanssa. Mieluusti kirjoittelivat, vaikka joillakin oli kirjoitustaito vielä hakusessa. Heidän runonsa kirjoitin muistiin ihan omakätisesti, kun ne minulle esittivät.
No, oppilaani Petri Alanko, enemmän tunnettu rokkaripiireistä tutun Ismo Alangon veljenä, sujautti nopsasti lapulle runon:
”Orava käpyjä syö
eikä se niitä myö
vaan se säästää ne talveksi
eikä muut sitä halveksi.”
Halavattu!! Olispa tuossa oppia monelle soittelijasirkalle, niinkuin itselleni, vielä nykyisinkin. Hyvä laulu siitä tuli. Nyt Petri on poikkihuilun soittana tuolle Euroopassakin niin kuulu taiteilija, että jos vaikka kopauttaa välillä huilulla kevyesti seinään, niin se on suurta taidetta, niin sanoakseni.
No ikämiehenä syvensin kitarataitojani ja tälläsin You Tubelle
laulujani. Näpräsin jopa omia. Vaimolle laulan aina kitaroineni ranskalaisittain sängyn laidalla unilauluja. Joskus ihan potpurin, joka alkaa siitä seurusteluajan laulusta …” kun rakkaus kultaisin
vaunuin… ja etenee Kauko Käyhkön lauluun Rakastan elämää. Joskus kevyen illan jälkeen laulahdan unilaulun: ” Joka ilta kun vaimo sammuu”…päättyen Akselin ja Elinan häävalsiin. En viiti laulaa sitä Delilah-laulua vaimolle, kun se ei ole pappilan villin tytön mieleen.
Kun alottelin Värtsin toimittamista itsenäisesti, niin se oli helppoa. Katsoin aamulla sähköpostit, oliko tullut juttuja, tavallisesti ei. Sitten luin uusimmat kommentit ja poistin vieraskieliset jutut, luokittelin ne roskaposteiksi vaikka en ymmärtänyt tekstiä.
Nyt on periaatteessa aivan samanlaista, paitsi muutamat kommentit osoittautuvat tarkemmin luettaessa loukkaaviksi ja joitakin verkkolehden lukijoita henkilökohtaisesti halventaviksi eli roskapsostiksi. Tällaisten estämiseksi ja poistamiseksi pitää etsiä ratkaisu.
Mie ehdotan. Laita Jouko ikuiseen karanteeniin. Minullekin se olis helpompaa. Koulukiusaamisesta ja – väkivallasta jäi semmoiset traumat että kammoan Värtsilää.
Niitä traumoja hoidan tykittämällä juttuja sisäänlämpiävään lehteenne vaikka olis muita puuhia että alimmat ideat happanevat. Jonkinlaiseksi addiktioksi on typerään lehteenne kirjoittelu muodostunut. Nopsasti pääsen siitä eroon. Yleensä addiktio, mikä hyvänsä, katoaa parissa karanteeniviikossa.
Kunnioittaen
Jouko
Kymmenen vuotta olet kiusannut Erkki Lintusta: Häpeäisit. Kaikista paras olisi jos itse tekisit johtopäätökset ja lopettaisit Värtsiin kirjoittelun.
Koulukiusaaminen on väärin ja yksiselitteisesti tuomittavaa.Olen pahoillani Jouko että olet yksi koulukiusaamisen uhri.Kiusaamisesta aiheutuneita traumoja voi joutua tosiaan kantamaan koko ikänsä.
En kuitenkaan voi mitenkään nähdä että Värtsin lukijoiden kiusaaminen sanansäilällä on lääke pahaan oloosi.
Olet kiistatta kynämies ja saisit aikaan mukaviakin tarinoita Värtsilästä jos haluaisit.Toivon että valitset tämän tien.
Kun olet purkanut pahaa oloasi näillä palstoilla olet tölvinyt ja loukannut syyttömiä ihmisiä.
Ei kai se helpota oloasi?Jos helpottaa niin kiusatusta on tullut kiusaaja.En usko että sitä oikeasti tavoittelet.
Levollista kevään jatkoa Kaakkois-Suomeen!
Höpö höpö. Teillä on joutava lehti jota yrittelin autella. Eipä hyvä siinä häviä. Poistelen nuo pikavalinnat. Tarkistan vuoden parin päästä lehden tilanteen.
Meidän muori oli kyllä melkoinen taituri tekemään
lanttukukkoja. Eikä ne olleet niin pieniä, kuin
nykyisin marketeissa. Lisäksi niissä oli lihaa roimasti.
Äiti lähetti niitä paketissa opiskeluasuntolaani.
Siihen aikaan asuttiin internaatissa, kun opiskeltiin
kansankynttilöiksi, eli kansakoulun opettajiksi.
No, kun paketti tuli, niin pojat tietysti tulivat
herkusta osallisiksi enkä ehtinyt monta palaa
saada omaan suuhuni.
Kun kämppäkaveri, jota nimitin kääretorttumieheksi,
toi maanantaina kotoaan puolimetrisen unelmatortun,
niin salasimme sen ja ahmimme kahdestaan.
Mie voitin kerran tansseissa arvalla 30 purkkia maitoa.
Baarista ne piti hakea ja myyjä sanoi, että ne on
otettava kerralla. Vein maitopurkit kasseissa asuntolaan
ja laitoin ne jääkaappiin, joka oli käytävässä. Pistin
vielä lapun, että saa ottaa ilmaista maitoa. Kauppansa
tekivät.
Kerran näin unta että voitin ruletissa numerolla kaksitoista.
Pojat tuumivat, että nyt siun on lähdettävä kokeilemaan
sitä numeroa meidän kanssa. Mitäs muuta kuin ykköset
päälle ja kravatti kaulaan. Tälläsin aina kaksi isoa pelimerkkiä numerolle 12. Ensimmäisen kerran napsahti voitto siihen parin kierroksen jälkeen. Ja hetipuoliin uudelleen. Kerran sattui päävoitto, mutta humalikko ei ollut jäänyt katsomaan pyöräytystä, kunhan laittoi panoksen. Ruletin pyörittäjä kyseli voittajaa ja mie lopulta ilmottauduin, kun ketään muuta ei kuulunut. Tapasin sen ukon baarista ja latelin voittorahat hänelle käteen. No, onnellinen tilasi meille molemmille tupla-gin tonicit. Pitihän se ottaa, mutta sitten läksin voittorahoineni asuntolalle iloisessa nosteessa.
Seuraavana päivänä ostin rahoilla hyvän villapaidan oranssinpunaisen, mutta lämpimän.
– Mie pyrin kuusitoistavuotiaana viilaaja-koneistajalinjalle
ammattikouluun. Eteen laitettiin ensimmäiseksi semmoinen
tehtävä jossa oli paljon rattaita, niinkuin kellon koneistossa,
eri suuruisia. Siinä kysyttiin, että kun ensimmäinen ratas
pyörii tähän suuntaan, niin mihin päin pyörii viimeinen.
Sitä tehtävää mietin kaksi tuntia ja muutapa en ehtinytkään.
Ei tullut kutsua kouluun. Opettajaseminaarin kokeissa
kyllä pärjäsin ja niinpä minusta leivottiin koulun johtaja
ja vararehtori. Tulevien sairaanhoitajatyttöjen asuntola
oli siinä lähellä ja kateelliset kaupungin jätkät eivät sulattaneet sitä että seminaarilaisilla kävi flaksi heidän sijastaan. Eräänä aamuna oli meidän polkupyöristä puhkottu kumit ja tarakalle laitettu pitkät kynttilät. Kyllä me tulevat kansankynttilät ymmärsimme, mitä semmoinen symboliikka
tarkoitti.
– Biologian tunnilla oli joskus tehtävänä tehdä jonkun eläimen luuranko tai kallo esittelykuntoon. Jotkut keittivät
teurastamolta saamiaan päitä asuntolan alakerrassa, josta
haju levisi käytäville ja huoneisiin. Itse päätin, että yritän
vanhanaikaista ja ostin ylempikurssilaisilta valmiin kallon.
Joku oli valmistanut jopa kissan luurangon. Ei ollut
varmaan helppo homma.
No, sitten tuli opinahjoon naisopiskelijoita ja koulu muuttui opettajakorkeakouluksi. Siinähän niitä parisuhteita alettiin
solmia. Itsekin löysin elämänkumppanin sieltä ja kun
valmistuimme, niin suunnistimme kainuuseen romantiikkaa
etsimään. Johtajaopettajan asunto oli tilava ja erkkeri
järvelle. Oppilaat toivat usein koulunjohtajalle Kainuun
leipäjuustoa. Niinpä kun keväällä tarkastelin kokeiden
tuloksia ja huomasin, että tässäpä näkyisi tulevan pojalle
nelonen todistukseen, ellei peräti kaksi ja luokalleen jäänti,
häivähti mieleen se leipäjuusto ja veivasin todistukseen
vitoset. Siellä oli voimassa erämaan laki semmoiselle
opettajalle, joka alkaa hevostelemaan turhista.
Kiertävä englanninopettaja Boris oli originelli ja vannoutunut Lada-mies. Hän oli myös auttavainen ja suoritti pieniä remontteja ihan ilmaiseksi. Tai melkein. Hän nimittäin keräili vanhoja Lada-autoja kyliltä ja kukas muu niitä hinaili koulun pihaan kuin ope. Vaarallisia hinauksia suoriteltiin kumpuilevilla kyläteillä.
Kolme vuotta jaksettiin hiljaiseloa Kuhmon maisemissa ja
kun saimme opettajanpaikat Lappeenrannasta, niin kirkkokuoro lauloi lähtiäisiksi paikallisen kotiseutulaulun, josta pätkä ja rovasti katse jäivät mieleen. Siis: ”raukat vain menköhöt merten taa”…
Kerran hiihti poika metsien halki salomökistä kouluun ja
sanoi opelle salaisuuden:
– Ei ole Kekkosella kalju, on siinä haiventa.
– Mistäpä tuon tiedät?
– No se oli papan luona kahvilla ja katoin läheltä.
– Vai niin.
Kekkonen lenteli siihen aikaan helikopterilla siitä koulun yli Kostamus – kaupungin rakennustyömaalle. Kuulemma Hrutshev oli antanut sen kaupungin rakennustyömaan Kekkoselle lahjaksi. Ja Kainuun väki tarvitsi todella töitä.
Monta kuppia oli Kekkonen Hrutshevin kanssa ottanut. Kerran olivat Moskovassa sviitin pöydässä Urho, Ahti Karjalainen ja Nikita. Vodka tuntui maistuvan. Ensin alkoi vajota pöydän alle Ahti, tovin kuluttua täyttyi Nikitan mitta, mutta Kekkonen ehätti huikkaamaan:
– Siellä pöydän alla on Ahdilla paperit. Kirjoita toveri-Nikita
niihin nimi jokaiseen.
Ja Nikita kirjoitti.
Syrjäkylälä oli oma kirkko, kirveskansan kirkko ja oma pappi. Koulun alkaessa syksyllä oli tietysti ohjelmassa koululaiskirkko. Pappi puhui saarnassaan opettavaisia taivasasioita, mutta harhautui sitten pistämään vitsin:
– Luokassa, kun on yleensä tapana, että vaihdellaan kirjelappsia, niin eräs korven kasvatti viestitti luokan kauneimmalle tytölle laskuvihkosta reväistylle paperille:
– Rakstatko mua. Jos rakstat laita rasti ruttuun.
Kylä piti tarkan huolen opettajasta. Kerran kävin 40 kilometrin päässä kirkonkylällä Alkon-myymälässä ja toin pullon makujuomaa. Seuraavana aamuna oppilas huomautti: – Opettaja oli käynyt viinakaupassa ja teillä paloivat valot eilen yhteentoista asti. Kyllä me nähtiin.
No, tultiin Lappeenrantaan sitten ja tuli vararehtorin hommaa
hoidettua ihan eläkeikään asti. Kaupunki antoi eläkkeelle lähtijälle lahjaksi kultakellon ja joskus yritin sitä kanikonttoriin. Sattuuhan semmoista paremmissakin perheissä. Venakko konttorin hoitaja tutki aarretta hetken ja tokaisi:
– Hutoi, ootsin ploha, viis euro.
Suljin juuri TV:n mieli kohentuneena – Mikko Alatalon huomisen 70-vuotispäivän merkeissä toimitetun suoralähetysen – jälkeen. En ole tiennyt, millainen muusikko ja yhteiskunnallinen vaikuttaja hän on ollut.
TV-ohjelmaa parhaimmillaan. Maalla elämisen puolesta monesta näkövinkkelistä nähtynä!
Mie diggaan.
Jouko
Välttäkää hymiöitten käyttöä, kirjoittakaa asiat mieluummin. Vanhat tietokoneet (kuten minulla) eivät välttämättä tunne niitä. Hymiöitä on poistettu kommenteista, älkää pahastuko
Fredin muistolle
Kolmatta linjaa
https://www.youtube.com/watch?v=pFGCY8sfliA
Laitahan poikamies jotakin kivvoo. Fredrikin oli huumorimies. Sitä en ymmärrä että esitti semmosen laulun kuin ” pylly vasten pyllyä pump pump”. 🙂
Nyt se tuli Jouko-ressukalle ikuinen karanteeni värtsiin.
Minäpä vaihan puhheenaihetta. Se on tännään ohmajärvellä kunnanjohtajan sijaisen valinta.. Olokaahan tarkkana.
Ja kirjoitusvirhe.. Tohmajärvellä
Missä olit kun kuulit eka kerran Fredin esittämän
Kolmatta linjaa takaisin?
Me olimme kesälomareissulla Pohjanmaalla. Kuplavolkkarin
autoradiosta alkoi kuulumaan tämä laulu jossain Vaasan
tietämillä. Tuntui, että se oli legenda jo syntyessään.
Veimme hesalaisia vieraitamme tutustumaan Ravintola Sinilintuun Värtsilässä.
En tosin muista minkä niminen se oli tuolloin ja en edes sitä kuka oli omistaja.
Omistaja oli pihamaalla sahaamassa lehtikuusien alaoksia.
Meille hän selitti, että niitä on sahattava, että bussit pääsevät
ajamaan oven eteen.
Suunnitelmissa oli tehdä piharakennuksesta sellainen musiikkiareena,
että sinne tulisivat eturivin laulajat esiintymään. Erityisen toiveikkaana
hän puhui Fredistä.
Vieraamme kuuntelivat silmät pyöreinä näitä suunnitelmia. En muista
toteutuivatko ne, mutta itselläni ei ainakaan ole muistikuvaa Fredin
vierailusta.
Aikaisemmin, joskus 80-luvulla, Sinilintua pitivät Anita Laakkonen ja hänen isänsä. Isän nimeä en tosin muista.
Noihin aikoihin kävihän siellä esiintymässä edes jokin kuuluisuus kuten Robin (Esa Simonen), on muuten hänen itsensä kertoman mukaan juuret Värtsilässä.
Kunnanvaltuuston kokous 26.4.2021 alkaen klo 17
Netin kautta mahd. seurata kokousta
https://www.tohmajarvi.fi/-/kunnanvaltuuston-kokous-26-4-2021-alkaen-klo-17
Kunnan alkuperäisen vaakunan palauttamisen aloite myös esillä.
Eipä näy kunnan sivuilla edes nykyistä vaakunaa…
Tuo uusi tolokku ja toimelias logo on käytössä. Vai onko se nykyinen vaakuna??
Eikös se kunnan vaakunan pitänyt olla ent Värtsilän kunnan vaakuna olla..kuntaliitoksesta lähtien..?
Kunnan nimi pitäisi olla Tohmajärvi-Värtsilä. Vaakunasta en tiijä mikä pitäisi olla.
Fredin olen vain kerran nähnyt esiintymässä livenä. Kun ohjaustekniikka anturit tulivat markkinoille. Olin konesuunnittelijana antureja esiteltävällä kurssilla Tampereella Ruusendaalissa. Kurssinpäätteeksi yökerhossa esiintyi Kivikasvot ja laulusolistina Sonja Lumme.
Jos on värtsilän ja Tohmajärven kuntien yhdistyessä satuttu sopimaan, että uusi kunta saa toisen kunnan nimen (Tohmajärvi) ja toisen, eri kunnan (Värtsilä) vaakunan, niin onko edessä tilanne, että nyt muutettuna kunnan nimeksi tulee Värtsilä ja vaakunaksi entinen Tohmajärven malli?
Meillä on sentään Värtsilän Pitäjäyhdistys ja kun Tohmajärvi meinaa luopua Värtsilä vaakunasta niin! Eiköhän me luovuta Koko Tohmajärvestä ja perusteta taas kerran Värtsilän kunta.
Suapiko sitä vielä laitaltaa semmosen kiltinsutjakan ukkoringin jutun.
Kun kaikkia varmaan ei kiinnosta nuo vaakunat ja kunnanjohtajat.
Jos ei niin ei, vetäskää vain rasti ruttuun, jos ei. Mummothan täällä
dominoi hommaa nyt, kun lintustakaan ei ole ilmestynyt framille
saarnoineen ja sukuselvityksineen pitkään aikaan. 😉
Laita Jouko Värtsin sähköpostiin niinkuin on ohjeistettu, niin minä sensuroin.
Terkuin Alpo
Tänään 27.4.2021 Suomen liput liehuvat saloissa Kansallisen Veteraanipäivän kunniaksi. 🇫🇮 🇫🇮 🇫🇮
Hyvää Veteraanipäivää!!
T. Veteraanin tytär
Tämäkin mummo ”dominoi” ja laittaa toiveen
Veteraanin iltahuudosta, jos joku teistä taitajista sen
tänne linkittäisi. Kiitos!
Vielä joitakin vuosia sitten tuttavapiirissä oli sotaveteraaneja,joille lähetin aina
tervehdyksen. Nyt jäljellä ei ole yhtäään, mutta heidän
muistonsa ja kunnioituksemme elää.
Laitetaan ilman muuta
Nyt se joukolle karanteeni koitti. Vanha koira kun ei opi värtsin
takia istumaan. Joutava aneeminen nettilehti lienee. 😉
Tola on pistänyt jäykkiä juttuja
Tuossa suvussa sitä riittää ruotimista
Joonatan Tola: Punainen planeetta, Otava Kustannus 2021
Melkoisen railakas isäpappa on ollut kirjan päähenkilöllä. Sitäpä on moni selvitellyt, kuten sitäkin, että kuka se on suvussa ollut todellinen ymmärtäjä.
Oppinut mieshän se Joensuun poika Tola ( s. 1983) on ja ollut monessa mukana jo ennen tätä kirjaakin. Vaikuttaa siltä, että tässä kirjassa tarjotaan melkoista psykoanalyysia lukijalle. Yleensä suvun vihat lankeavat väärälle henkilölle, kuten kertojan isälle.
Miekin olen ressukka yrittänyt tehdä kaiken oikein, mutta poikapa miettii miten saisi tuon ukon hoitoon tai vähintään putkaan. Tytärkin tykittää sosiaalitointa, että ettekö te halavatun luupäät osaa järjestää sitä sekopäätä ukkokotiin. Samaa mieltä tuntuu olevan vaimonkin laaja pappisuku. Mykkäkoulua pitävätten.
Vanhemmiten olen ajatellut, että moneen kertaan äidinkin suvun puolelta haukuttu isä se taisikin olla minun elämäni sankari.
Kiinnitin isän sotakuvan, jonka sain Sibelius akatemian toiminnanjohtajalta ( meidän isät olivat sotakavereita) sänkyni pääpuoleen silleen, että vaimon ei tarvii sitä katsella. Vaimo toki diggasi isäukkoa, ei siinä mitään. Laittoi styroksitkin ulkovessan ringin ympärille, ettei minijä kylmätä peffaansa.
Isä tuntuu viestivän katseellaan jos olen tekemässä vikaliikkua, tai toiminut peräti mestarillisesti.
Mutta asiaan. Tola on kiva kertoja siitäkin huolimatta, että vyöryttää tarinaa ihan hengästykseen asti. Noista aineksista syntyisi koko kirjailijan elämäntyö, kun säästeliäästi käyttelisi. Mutta annetaanpa kirjailijan pistää pari ”jäykkää”:
…”Sitten hän katkaisi kanan pään postimyynnistä hankitulla viidakkoveitsellä, tunki sipulin kanan takapuoleen ja paistoi sen – kuulemma ranskalaiseen tyyliin – avonuotiolla. Saimme koko perheelle salmonellan”…
Tää on nyt semmonen harvinainen nykyajan ”heikkiturunen” kun vielä jäntevöittää juttujaan. Tämmöstä hervotontakin on kiva lukea.
Tykkäsin kuin mielenvikainen puurosta.
Halavatun poskisolisti
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
Niinpä, Joukon taideblogista (johon on linkki Värtsin sivulla) löytyy tämäkin edellä oleva kirja-arvostelu. Oon niitä aina välill sieltä lukenut.
Taas se mäni juttu poistoon, mutta eipä jouko vihastu.
Jos karanteenin pistävät ”avustajan avustajat”, niin
nauran retvakasti ja sillä hyvä. Näille punaposkisille ja
ihanille ”risumummoille” jo lupasin kahvit tarjota hotelli
joessa sillä kuuluisalla silmäneritepullalla. Mitä vielä innostunkin
lupailemaan.
😉 ( tähän tulisi kymmenen sydäntä, mutta mista v..usta
se tempaistaan)
Paltamon ukkoringin terveiset
Näyttää siltä, että jokaisella huoltamolla, kautta Suomenmaan, on oma omituinen ukkorinkinsä. Ei siellä saa juoda muuta kuin kahvia pullan kanssa, mutta juttu luistaa ja nauraa käkätellään.
Minun ukkoringissäni, R-kioskin kahviossa ollaan aina koossa
aamuisin ja iltapäivisin. Moikataan ja jutellaan mukavia. Jos
joku on henkisessä hädässä, vaikka sairauden vuoksi, jopa levinneen syövän, häneen suhtaudutaan ihan erityisellä ymmärtämyksellä. Ukot osaavat olla hienovaraisia. Sairaat
kannustavat toisiaan ja sanovat lähtiessä, että voi saakura,
me kyllä jaksellaan, jos huonosti käy ja joudutaan alakertaan
kupsahtamisen jälkeen, niin vanha kehno meille tarjoaa käristemakkaraa. Sillä on hirmuisen hyvä makkaranpaistohanko ja se sanoo, että menehän Tahvo tuonne sivulle vähän viileämpään, tuon kohta sulle railakasta evästä.
Ei siinä mitään. Olen suorittanut myös empiiristä tutkimusta
Suomen ukkoringeistä. Kun oltiin vaimon kanssa menossa
Ranuan hillamarkkinoille, pysähdyttiin tankkaamaan Paltamon huoltikalle. Siellä oli paikallisia jätkiä turisemassa ja liityin heti heidän joukkioonsa. Sanoivat, että heillä ovat lääkärit ja potilaat samassa ringissä. Arvelin kuitata vähän ja tuumin meillä Lappeenrannassa olevan vaihtuva psykiatri ringissä.
No tottahan mie puhuin. Jokainen on toiselleen tai koko porukalle psykiatrina vuorollaan. Joskus antaudutaan ihan tilittämään omia tuntoja alahuuli vapisten ja kosteaa silmänurkassa. Eihän ne oikeat psykiatrit osaa kuin istua pönöttää tuolissaan hiiskahtamatta suunnittelemassa mitä tekisi sillä sataviiskymppisellä, joka tupsahtaa käteen juttusession päätteeksi. Ukkoringissä kyllä esitetään kommentteja hienovaraisesti ja ymmärtäen, joskus
nauraa käkätellen ja omia, vielä karseampia kokemuksia tilittäen.
Laittoivat muuten sieltä Paltamon ringistä lämpimiä terveisiä
Lappeenrannan Ärrän ukkorinkiin.
Ukkorinki on tärkeä henkisen huollon paikka suomalaisille
miehille, jotka on jätetty oman onnensa nojaan, näiden metoo naisten hellimisen sijasta. Suomalainen mies ei tarvitse metoota, perkele.
Liitän tähän tavaksi tulleen tervehdyksemme erään kovia kärsineen ukon kanssa.
– No mitäpä jätkä saatana?
– Vittu, myö kyllä pärjätään.
Mukava kuulla, että joitakin naurattaa.Varsinkin näin aurinkoisena
aamuna. Itse en ole herttaisimillani huonosti nukutun yön jälkeen.
Jos itsellä ei ole vaivoja niin sitten on huoli puolisosta, näinhän
se meillä ikäimmeisillä menee.
Herättyä on tullut tavaksi vilkaista ensimmäisksi Värtsiä Näiden 11
ilmestymisvuoden aikana sieltä on löytynyt usein jotain mielenkiintoista,
jopa piristävää luettavaa.
Näin äitienpäivän lähestyessä, uskallan toivoa, että ”mummojen” mollaaminen
jätettäisiin kokonan pois. Ei kai siitä tarvitse joka päivä muistuttaa, jos joku meistä(kin)
on rohjennut sanoa mielipiteensä? Jokaisellahan meillä on äiti? Iäkkäämmät heistä
– sodankin kokeneet – ovat olleet jo vuoden koronakaranteenissa läheisiään tapaamatta.
Mieluummin heille kaikille soisi iloa kuin pahaa mieltä.Harrastuksetkin kun ovat vähissä, telkun katselemista ja
netin seuraamista. Kaikilla ei sitäkään.
Kun Värtsilä sai mielestäni taas uutta nostetta Hotelli Rajan avautumisen myötä,
se herätti ajatuksen, että jospa se toisi – jos ei uusia kirjoittajia – niin ainakin
uusia lukijoita lehdellemme
Vaikka olenkin usein äänessä täällä kommenttipalstalla, niin en kuitenkaan ole poistanut
yhtään juttua tai kommenttia. Se on toimituksn tehtävä. Joitakin omiani olisin
mielelläni poistanutkin, ehkä tämänkin.
Hallituskin sai kriisinsä sovittua. Antakaamme mekin työrauha toimitukselle
ja ilmausunvapaus toisillemme. Hyviä tapoja unohtamatta.
PS Jos kommenttini saa veret kiehumaan, niin lähettäkää postia suoraan
minulle. Toimituksella on yteystietoni.
Olen täysin puolellasi Telle. Olemme saaneet ongelman.
Tää nyt pitäis olla ihan harmiton juttu –
tai mistäpä sen tietää. No siinä tapauksessa
sensuuri iskeköön. Toisaalta, taisin jo
tämmösen tyrkätä palstoillenne.
Kitara
Enhän mie osannut opiskeluaikoina, opettajakoulussa, soitella kuin auttavasti kitaraa. Se oli kuitenkin tärkeä soitin, kun virsien soittaminen koraalikirjasta ei ollut minun parhaita puoliani. Ja olihan siinä sekin, että hurjina opiskelija-aikoina voi soitella ja laulella asuntolakämpässä tytöntylleröille, kuten tälle elämänkumppanille rakkauslauluja. Erittäin tehoava biisi oli se, jossa lauletaan: …”kun rakkaus kultaisin vaunuin, sinut luokseni noutaa armain, niin silloinpa kukkahan puhkee, myös maailma kolkoin ja harmain”…
Opetustunnilla harjoituskoulussa sanoin kerran ekaluokkalaisille, että tekaiskaapa runot, niin laulan ne nauhurille kitaran kanssa. Mieluusti kirjoittelivat, vaikka joillakin oli kirjoitustaito vielä hakusessa. Heidän runonsa kirjoitin muistiin ihan omakätisesti, kun ne minulle esittivät.
No, oppilaani Petri Alanko, enemmän tunnettu rokkaripiireistä tutun Ismo Alangon veljenä, sujautti nopsasti lapulle runon:
”Orava käpyjä syö
eikä se niitä myö
vaan se säästää ne talveksi
eikä muut sitä halveksi.”
Halavattu!! Olispa tuossa oppia monelle soittelijasirkalle, niinkuin itselleni, vielä nykyisinkin. Hyvä laulu siitä tuli. Nyt Petri on poikkihuilun soittana tuolle Euroopassakin niin kuulu taiteilija, että jos vaikka kopauttaa välillä huilulla kevyesti seinään, niin se on suurta taidetta, niin sanoakseni.
No ikämiehenä syvensin kitarataitojani ja tälläsin You Tubelle
laulujani. Näpräsin jopa omia. Vaimolle laulan aina kitaroineni ranskalaisittain sängyn laidalla unilauluja. Joskus ihan potpurin, joka alkaa siitä seurusteluajan laulusta …” kun rakkaus kultaisin
vaunuin… ja etenee Kauko Käyhkön lauluun Rakastan elämää. Joskus kevyen illan jälkeen laulahdan unilaulun: ” Joka ilta kun vaimo sammuu”…päättyen Akselin ja Elinan häävalsiin. En viiti laulaa sitä Delilah-laulua vaimolle, kun se ei ole pappilan villin tytön mieleen.
Kun alottelin Värtsin toimittamista itsenäisesti, niin se oli helppoa. Katsoin aamulla sähköpostit, oliko tullut juttuja, tavallisesti ei. Sitten luin uusimmat kommentit ja poistin vieraskieliset jutut, luokittelin ne roskaposteiksi vaikka en ymmärtänyt tekstiä.
Nyt on periaatteessa aivan samanlaista, paitsi muutamat kommentit osoittautuvat tarkemmin luettaessa loukkaaviksi ja joitakin verkkolehden lukijoita henkilökohtaisesti halventaviksi eli roskapsostiksi. Tällaisten estämiseksi ja poistamiseksi pitää etsiä ratkaisu.
Mie ehdotan. Laita Jouko ikuiseen karanteeniin. Minullekin se olis helpompaa. Koulukiusaamisesta ja – väkivallasta jäi semmoiset traumat että kammoan Värtsilää.
Niitä traumoja hoidan tykittämällä juttuja sisäänlämpiävään lehteenne vaikka olis muita puuhia että alimmat ideat happanevat. Jonkinlaiseksi addiktioksi on typerään lehteenne kirjoittelu muodostunut. Nopsasti pääsen siitä eroon. Yleensä addiktio, mikä hyvänsä, katoaa parissa karanteeniviikossa.
Kunnioittaen
Jouko
Kymmenen vuotta olet kiusannut Erkki Lintusta: Häpeäisit. Kaikista paras olisi jos itse tekisit johtopäätökset ja lopettaisit Värtsiin kirjoittelun.
Koulukiusaaminen on väärin ja yksiselitteisesti tuomittavaa.Olen pahoillani Jouko että olet yksi koulukiusaamisen uhri.Kiusaamisesta aiheutuneita traumoja voi joutua tosiaan kantamaan koko ikänsä.
En kuitenkaan voi mitenkään nähdä että Värtsin lukijoiden kiusaaminen sanansäilällä on lääke pahaan oloosi.
Olet kiistatta kynämies ja saisit aikaan mukaviakin tarinoita Värtsilästä jos haluaisit.Toivon että valitset tämän tien.
Kun olet purkanut pahaa oloasi näillä palstoilla olet tölvinyt ja loukannut syyttömiä ihmisiä.
Ei kai se helpota oloasi?Jos helpottaa niin kiusatusta on tullut kiusaaja.En usko että sitä oikeasti tavoittelet.
Levollista kevään jatkoa Kaakkois-Suomeen!
Höpö höpö. Teillä on joutava lehti jota yrittelin autella. Eipä hyvä siinä häviä. Poistelen nuo pikavalinnat. Tarkistan vuoden parin päästä lehden tilanteen.
Kaikkea hyvää.
Jouko
Oudolta tuntuu kun luen näitä tarinoita.
Surullista
🍩 munkin puolesta hyvää vappua 🥃
xxxxx xxxxxxx xxxxxx. xxxxx, xxx xxxxxxxxxxxxx xxxxxx.
Opettaja tilittää santsikuppiin asti
Meidän muori oli kyllä melkoinen taituri tekemään
lanttukukkoja. Eikä ne olleet niin pieniä, kuin
nykyisin marketeissa. Lisäksi niissä oli lihaa roimasti.
Äiti lähetti niitä paketissa opiskeluasuntolaani.
Siihen aikaan asuttiin internaatissa, kun opiskeltiin
kansankynttilöiksi, eli kansakoulun opettajiksi.
No, kun paketti tuli, niin pojat tietysti tulivat
herkusta osallisiksi enkä ehtinyt monta palaa
saada omaan suuhuni.
Kun kämppäkaveri, jota nimitin kääretorttumieheksi,
toi maanantaina kotoaan puolimetrisen unelmatortun,
niin salasimme sen ja ahmimme kahdestaan.
Mie voitin kerran tansseissa arvalla 30 purkkia maitoa.
Baarista ne piti hakea ja myyjä sanoi, että ne on
otettava kerralla. Vein maitopurkit kasseissa asuntolaan
ja laitoin ne jääkaappiin, joka oli käytävässä. Pistin
vielä lapun, että saa ottaa ilmaista maitoa. Kauppansa
tekivät.
Kerran näin unta että voitin ruletissa numerolla kaksitoista.
Pojat tuumivat, että nyt siun on lähdettävä kokeilemaan
sitä numeroa meidän kanssa. Mitäs muuta kuin ykköset
päälle ja kravatti kaulaan. Tälläsin aina kaksi isoa pelimerkkiä numerolle 12. Ensimmäisen kerran napsahti voitto siihen parin kierroksen jälkeen. Ja hetipuoliin uudelleen. Kerran sattui päävoitto, mutta humalikko ei ollut jäänyt katsomaan pyöräytystä, kunhan laittoi panoksen. Ruletin pyörittäjä kyseli voittajaa ja mie lopulta ilmottauduin, kun ketään muuta ei kuulunut. Tapasin sen ukon baarista ja latelin voittorahat hänelle käteen. No, onnellinen tilasi meille molemmille tupla-gin tonicit. Pitihän se ottaa, mutta sitten läksin voittorahoineni asuntolalle iloisessa nosteessa.
Seuraavana päivänä ostin rahoilla hyvän villapaidan oranssinpunaisen, mutta lämpimän.
– Mie pyrin kuusitoistavuotiaana viilaaja-koneistajalinjalle
ammattikouluun. Eteen laitettiin ensimmäiseksi semmoinen
tehtävä jossa oli paljon rattaita, niinkuin kellon koneistossa,
eri suuruisia. Siinä kysyttiin, että kun ensimmäinen ratas
pyörii tähän suuntaan, niin mihin päin pyörii viimeinen.
Sitä tehtävää mietin kaksi tuntia ja muutapa en ehtinytkään.
Ei tullut kutsua kouluun. Opettajaseminaarin kokeissa
kyllä pärjäsin ja niinpä minusta leivottiin koulun johtaja
ja vararehtori. Tulevien sairaanhoitajatyttöjen asuntola
oli siinä lähellä ja kateelliset kaupungin jätkät eivät sulattaneet sitä että seminaarilaisilla kävi flaksi heidän sijastaan. Eräänä aamuna oli meidän polkupyöristä puhkottu kumit ja tarakalle laitettu pitkät kynttilät. Kyllä me tulevat kansankynttilät ymmärsimme, mitä semmoinen symboliikka
tarkoitti.
– Biologian tunnilla oli joskus tehtävänä tehdä jonkun eläimen luuranko tai kallo esittelykuntoon. Jotkut keittivät
teurastamolta saamiaan päitä asuntolan alakerrassa, josta
haju levisi käytäville ja huoneisiin. Itse päätin, että yritän
vanhanaikaista ja ostin ylempikurssilaisilta valmiin kallon.
Joku oli valmistanut jopa kissan luurangon. Ei ollut
varmaan helppo homma.
No, sitten tuli opinahjoon naisopiskelijoita ja koulu muuttui opettajakorkeakouluksi. Siinähän niitä parisuhteita alettiin
solmia. Itsekin löysin elämänkumppanin sieltä ja kun
valmistuimme, niin suunnistimme kainuuseen romantiikkaa
etsimään. Johtajaopettajan asunto oli tilava ja erkkeri
järvelle. Oppilaat toivat usein koulunjohtajalle Kainuun
leipäjuustoa. Niinpä kun keväällä tarkastelin kokeiden
tuloksia ja huomasin, että tässäpä näkyisi tulevan pojalle
nelonen todistukseen, ellei peräti kaksi ja luokalleen jäänti,
häivähti mieleen se leipäjuusto ja veivasin todistukseen
vitoset. Siellä oli voimassa erämaan laki semmoiselle
opettajalle, joka alkaa hevostelemaan turhista.
Kiertävä englanninopettaja Boris oli originelli ja vannoutunut Lada-mies. Hän oli myös auttavainen ja suoritti pieniä remontteja ihan ilmaiseksi. Tai melkein. Hän nimittäin keräili vanhoja Lada-autoja kyliltä ja kukas muu niitä hinaili koulun pihaan kuin ope. Vaarallisia hinauksia suoriteltiin kumpuilevilla kyläteillä.
Kolme vuotta jaksettiin hiljaiseloa Kuhmon maisemissa ja
kun saimme opettajanpaikat Lappeenrannasta, niin kirkkokuoro lauloi lähtiäisiksi paikallisen kotiseutulaulun, josta pätkä ja rovasti katse jäivät mieleen. Siis: ”raukat vain menköhöt merten taa”…
Kerran hiihti poika metsien halki salomökistä kouluun ja
sanoi opelle salaisuuden:
– Ei ole Kekkosella kalju, on siinä haiventa.
– Mistäpä tuon tiedät?
– No se oli papan luona kahvilla ja katoin läheltä.
– Vai niin.
Kekkonen lenteli siihen aikaan helikopterilla siitä koulun yli Kostamus – kaupungin rakennustyömaalle. Kuulemma Hrutshev oli antanut sen kaupungin rakennustyömaan Kekkoselle lahjaksi. Ja Kainuun väki tarvitsi todella töitä.
Monta kuppia oli Kekkonen Hrutshevin kanssa ottanut. Kerran olivat Moskovassa sviitin pöydässä Urho, Ahti Karjalainen ja Nikita. Vodka tuntui maistuvan. Ensin alkoi vajota pöydän alle Ahti, tovin kuluttua täyttyi Nikitan mitta, mutta Kekkonen ehätti huikkaamaan:
– Siellä pöydän alla on Ahdilla paperit. Kirjoita toveri-Nikita
niihin nimi jokaiseen.
Ja Nikita kirjoitti.
Syrjäkylälä oli oma kirkko, kirveskansan kirkko ja oma pappi. Koulun alkaessa syksyllä oli tietysti ohjelmassa koululaiskirkko. Pappi puhui saarnassaan opettavaisia taivasasioita, mutta harhautui sitten pistämään vitsin:
– Luokassa, kun on yleensä tapana, että vaihdellaan kirjelappsia, niin eräs korven kasvatti viestitti luokan kauneimmalle tytölle laskuvihkosta reväistylle paperille:
– Rakstatko mua. Jos rakstat laita rasti ruttuun.
Kylä piti tarkan huolen opettajasta. Kerran kävin 40 kilometrin päässä kirkonkylällä Alkon-myymälässä ja toin pullon makujuomaa. Seuraavana aamuna oppilas huomautti: – Opettaja oli käynyt viinakaupassa ja teillä paloivat valot eilen yhteentoista asti. Kyllä me nähtiin.
No, tultiin Lappeenrantaan sitten ja tuli vararehtorin hommaa
hoidettua ihan eläkeikään asti. Kaupunki antoi eläkkeelle lähtijälle lahjaksi kultakellon ja joskus yritin sitä kanikonttoriin. Sattuuhan semmoista paremmissakin perheissä. Venakko konttorin hoitaja tutki aarretta hetken ja tokaisi:
– Hutoi, ootsin ploha, viis euro.
Suljin juuri TV:n mieli kohentuneena – Mikko Alatalon huomisen 70-vuotispäivän merkeissä toimitetun suoralähetysen – jälkeen. En ole tiennyt, millainen muusikko ja yhteiskunnallinen vaikuttaja hän on ollut.
TV-ohjelmaa parhaimmillaan. Maalla elämisen puolesta monesta näkövinkkelistä nähtynä!
Mie diggaan.
Jouko
Välttäkää hymiöitten käyttöä, kirjoittakaa asiat mieluummin. Vanhat tietokoneet (kuten minulla) eivät välttämättä tunne niitä. Hymiöitä on poistettu kommenteista, älkää pahastuko