Pitäjäruuvvat

Ku myö vaimon kanssa halutaa oikei herkutella ruuvvalla, ni myö se keitetää potattivellii ja syyvvää sitä aina sien-sipulhakkeluksen kanssa iha niin ku Pussinpohjassaki aikonaa. Sehä ol halapoo ja kuitennii hyvvee ruokoo.

Potatit ol omasta pellosta, niitä Värtsilä mustii kait, ja sienet ol isän syksyllä kerreemii. Ihan tulloo joskus mielee
keittiön pöytä, jolta sitä mukulana söin. Siinä ol aina siniruuvvullinen vakstuuki, jonka värit vieläkii niän silimissän ja hajun tunne nenässän, varsinnii vastostettu vakstuuki ku hais miusta niin pahalle.

Kerra myö tarjottii sitä potattivellii porilaisille vieraillekkii, en vuan piässynnä seleville, tykkäskö hyö siitä vai ei. Nuo samaset vieraat ol nimittäi joskus tuonu nimpäivälahajaks kirjase nimeltää Suomen pitäjäruoat, jonk ol toimittanna vast äskettäi kuollu tv-kokki Jaakko Kolmonen. Vaikk myö ol vuoskausii herkuteltu sillä potattivellillä, ni mie en tienny, jotta sehä onkii Tohmajärve oma pitäjäruoka. Ilimankos se nii hyvältä maistuuki. Jäläkruuaks Kolomonen tarjos kirjassaa lettuja hunajan kanssa. Mie vua nykyvää ripottele lettuje piälle hermesetasta, ja hyvvii ne o miusta silleennii. Enimmäksee myö syyvvää lettyja rokkapäivänä.

Tiijättäkö työ, mikä se o Värtsilän pitäjäruokoo? Sen kirjasen mukkaa se o kualinlehtrieska. Se taitaaki olla teille tuttu ruoka? Vaimolla ku o paremp muisti, ni hiä o sitä mieltä, jott siit o jo aikasemminki Värtsissä kirjotettu. Mie en kyllä muista ikinän ees kuulleenkaa semmosesta kualilehtrieskasta. Nii se tuo muisti vanahalla pelovaa. No, siit ei sitte se enempee.

Lisäks Kolomone mainihtoo siinä kirjassaa värtsiläläisten ruuvvaks patakukko ja leipäressi. Ne o miullekkii tuttuja, tosi meillä paistettii vuan tavallissii lanttu-ja perunakukkoja.  Parasta patakukkoo, mitä mie oun ikinän syönynnä, paisto vaimon äit muinon Hämmeenlinnassa.

Leipäressii meillä muute sanottii leipäpuuroks. Siihe käytettii vanahat ruisleivä kannikat, paljo voita ja lisäks maitoo. Miusta se ol iha hyvvee ja söin sitä mielellän. Meijjä äit ol yks kesä jollai kurssilla, ja myö oltii tyttäre kanssa kahestaa kotona. Miulle tul sillo mielee, jotta tarjoompa lapselle oikei herkkuruokoo, sitä leipäpuuroo. Vieläkii muistan Anun ilimee, ku pist ensmäise lusikallise suuhusa, ei suanu toista alas, ku se ol hänestä nii ouvvo makusta. Oli mie vähä pettyny, ku ei ”isi”herkut lapselle maistunukkaa.

Mikä mahtanoo nykyvää värtsiläläisille parraite maistuu? Pizzat ja lasagneko vai blinit ja seljanka? Ollaanha sitä nykyvää nii kansainvälisii noitte ruokienki suhtee.

Pussinpohjan Masa