Ku myö vaimon kanssa halutaa oikei herkutella ruuvvalla, ni myö se keitetää potattivellii ja syyvvää sitä aina sien-sipulhakkeluksen kanssa iha niin ku Pussinpohjassaki aikonaa. Sehä ol halapoo ja kuitennii hyvvee ruokoo.
Potatit ol omasta pellosta, niitä Värtsilä mustii kait, ja sienet ol isän syksyllä kerreemii. Ihan tulloo joskus mielee
keittiön pöytä, jolta sitä mukulana söin. Siinä ol aina siniruuvvullinen vakstuuki, jonka värit vieläkii niän silimissän ja hajun tunne nenässän, varsinnii vastostettu vakstuuki ku hais miusta niin pahalle.
Kerra myö tarjottii sitä potattivellii porilaisille vieraillekkii, en vuan piässynnä seleville, tykkäskö hyö siitä vai ei. Nuo samaset vieraat ol nimittäi joskus tuonu nimpäivälahajaks kirjase nimeltää Suomen pitäjäruoat, jonk ol toimittanna vast äskettäi kuollu tv-kokki Jaakko Kolmonen. Vaikk myö ol vuoskausii herkuteltu sillä potattivellillä, ni mie en tienny, jotta sehä onkii Tohmajärve oma pitäjäruoka. Ilimankos se nii hyvältä maistuuki. Jäläkruuaks Kolomonen tarjos kirjassaa lettuja hunajan kanssa. Mie vua nykyvää ripottele lettuje piälle hermesetasta, ja hyvvii ne o miusta silleennii. Enimmäksee myö syyvvää lettyja rokkapäivänä.
Tiijättäkö työ, mikä se o Värtsilän pitäjäruokoo? Sen kirjasen mukkaa se o kualinlehtrieska. Se taitaaki olla teille tuttu ruoka? Vaimolla ku o paremp muisti, ni hiä o sitä mieltä, jott siit o jo aikasemminki Värtsissä kirjotettu. Mie en kyllä muista ikinän ees kuulleenkaa semmosesta kualilehtrieskasta. Nii se tuo muisti vanahalla pelovaa. No, siit ei sitte se enempee.
Lisäks Kolomone mainihtoo siinä kirjassaa värtsiläläisten ruuvvaks patakukko ja leipäressi. Ne o miullekkii tuttuja, tosi meillä paistettii vuan tavallissii lanttu-ja perunakukkoja. Parasta patakukkoo, mitä mie oun ikinän syönynnä, paisto vaimon äit muinon Hämmeenlinnassa.
Leipäressii meillä muute sanottii leipäpuuroks. Siihe käytettii vanahat ruisleivä kannikat, paljo voita ja lisäks maitoo. Miusta se ol iha hyvvee ja söin sitä mielellän. Meijjä äit ol yks kesä jollai kurssilla, ja myö oltii tyttäre kanssa kahestaa kotona. Miulle tul sillo mielee, jotta tarjoompa lapselle oikei herkkuruokoo, sitä leipäpuuroo. Vieläkii muistan Anun ilimee, ku pist ensmäise lusikallise suuhusa, ei suanu toista alas, ku se ol hänestä nii ouvvo makusta. Oli mie vähä pettyny, ku ei ”isi”herkut lapselle maistunukkaa.
Mikä mahtanoo nykyvää värtsiläläisille parraite maistuu? Pizzat ja lasagneko vai blinit ja seljanka? Ollaanha sitä nykyvää nii kansainvälisii noitte ruokienki suhtee.
Pussinpohjan Masa
Sakea perunavelli on yksi minunkin mieliruoistani.
Melkein joka kerran kun sitä keitän, tulee mieleen
anopin perunavelli…..
*
Mutta se ei tule mieleen minkä nimisiä ovat nuo vaassissa
olevat kukat? Aikoinaan niitä kasvoi meidänkin kukkapenkissämme,
vein niitä kesäisin työpaikallekin itseni ja toisten iloksi.
Niitä oli kahta väriä, sinipunervia ja punasinerviä.
Maukasta luettavoo.
Samat tutut herkut on miullaki. Enkä nyt tarkota kissoo. Kualinlehtirieskoo en oo ikinä nähnytkää, lukenutki vuan joskus Värtsistä.
Sama juttu tuon kualinlehtirieskan suhteen, vaikka ois kuin pitäjäruokoo, niin en oo kuullu, enkä nähny, suatikka syöny,assii on terttomi niin. Mutta potattivelli on hyvvee.
Eräänä iltana ilmestyi sankollinen (sangollinen kai kirjakielellä) muikkuja. Onneksi oli vieraita, joitten mukaan sain osan. Patakukkokin syntyi niistä. Hyvvee on, sanoivat seuraavat kahvitettavat
Kualinlehtirieskasta on kuulopuheita kaikunut korviini. Mitä lie mokoma? Tietäiskös joku resetin?
Täältä löytyy kaalinlehtirieskan ohje, näkyy olevan peräisin Masan mainitsemasta kirjasta.
https://www.vartsi.net/2013/10/03/paikallisten-herkkujen-resepteja/
Mun pälkjärveläinen äiti teki mainittua rieskaa ja hyvää oli.
No en ole kuullut taikka syönyt kaalinlehtirieskaa.
Ja vielä värtsiläläisten perinneruoka!
Mutta kiteeläiselle vaimolleni kaalinlehdellä paistettu ohrarieska oli tuttu juttu lapsuudesta.
Hei,Telle!
Arja-Leena sanoi, että kukat maljakossa ovat syysastereita ja isoa maksaruohoa. Kukkivat vieläkin kauniisti
kesämökin kukkamaassa pienistä pakkasista huolimatta.
Mukavaa loppusyksyä!
Kysyn Matilta paistaako Kiteeläinen vaimo kukkosia vai pyöröjä?
Minun Kiteeläinen väittää paistavansa pyöröjä,vaikka minusta ne
on kukkosia.
Pottuvelli,patakukko ja leipäressi.Tuttuja ruokia minullekin lapsuudesta.Äiti niitä laittoi vaikka oli savolainen.Anni-mummon peruja ne olivat! Ihan vesi tulee kielelle,kun luin tuota tarinaa.
Pentti! Kukkosia paistaa ja kukkoseksi niitä on hänen kodissaan aina kutsuttu. Isovanhemmat ovat kotoisin Kiteenvaarasta, läheltä nykyistä rajaa.Neljännes vaimon perimästä on Hämeestä, ja siksi meillä jouluruokiin on aina kuulunut imelletty perunalaatikko.Hyvää, mutta kesti aikansa tottua siihen.
Sanohan sie Pentti P. selvyys tähän ongelmaan. Missä on se rajamaa missä pyörönen muuttuu kukkoseksi tahi kukkonen pyöröseksi? Meillä kirkkolahtelainen äiti paisto pyöröjä, siis niitä pyöreitä perunapyöröjä tai riisipyöröjä joskus mannapyöröjä. Kukkoset ovat semmoisia vehnätaikinasta tehtyjä pieniä ”umpikukkoja”, täytteenä riisiä tahi riisiä ja kananmunaa.
Seppoilmari, meillä kotona Värtsilässä eivät kukkoset olleet umpikuorisia,eli siis samalla pyörösiä.
Mutta aikoinaan Kainuussa kohtasin todella leipä/kukkoperinteen. Ja opin tekemään aukinaisen siikakukon.Savonmallista muikku-ja ahvenkukkoa tulee tehtyä aina silloin, kun tekee mieli herkutella ja kun on aikaa.
Rajan veto on vaikeutunut kukkosten ja pyöröjen välillä,koska on
tapahtunut pyöröjen siirtymistä kukkosten alueelle!!!
Pyöröiksi aina olen kutsunut niitä kukkosia. Ehkä vaikutus siinä, kun oma äitini niitä leipoo. Se on mukavaa istua isän kanssa saman pöydän ääressä, kun toinen syö pyöröjä ja toinen kukkosia.
Kerran vein äidin leipomia pyöröjä mieheni työpaikalle maistiaisiksi ja siellä yksi puolalainen työntekijä yritti ensin sanoa pyörö ja maistettuaan kehui niitä.
Sama keskustelu voidaan käydä, että onko se vasta vai vihta?
Meillä mennään ensin saunaan ja sitten syödään vasta.
Meillä päin niitä sanottiin Kukkosiksi.
Perunamuusi tai riisi 🍚 täytteellä.
Hyviä olivat:)
Siepä se Pentti laukasitki tottuuve. Nykyvään ku naijjaa kotkylee kauvvempooki, nii siinä ne mänöö pyöröset ja kukkoset sammaa huushollii, ja samalta ne maistuuvatki nimestää huolimatta.
Tiälä paistaa muute aurinko parraillaa, en vuan tiijä kukkosii vai pyörösiikö. Toivon sinne teillekkii samoo siätä!
Oikein mehevän ruokaisa juttu Pussinpohjan perukoilta. Ihan pitää pyyhkiä prunavelliä suupielistä. Ihmeellistä kuinka perunavelli, yksinkertainen ja halpa ruoka on ollut herkkua lapsena ja on vieläkin.
Minun perunavelliini on viime vuosina tullut lisukkeeksi kurpitsa. Jopa niin paljon, että voidaan puhua kurpitsakeitosta. Hyvää ruokaa.
Tuosta kaalinlehtirieskaa en ole maistanut enkä kuullutkaan. Googlaamalla se näyttää tutulta ja sitä valmistetaan monin tavoin.
Anoppini oli Salmista kotoisin ja hänen kukkosensa oli juuri niinkuin Seppo Ilmari kertoi. Vähäsokerisesta pullataikinasta tehty pyörö, jossa sisällä oli riisiä ja hakattua kananmunaa. Minun kotonani kukkoset olivat pyöreitä, avonaisia siis kakkaroita, joissa oli päällä joko riisipuuroa tai perunasosetta.
Tämän jutun innoittamana minäkin keitin pitkästä aikaa perunavelliä
ja hyvää oli. Leipäressi on lapsuudesta tuttu ruoka, kun mitään ei heitetty
hukkaan. Minä olen vienyt kuivia leipäkannikoita naapurin eläimille.
Kukaan ei ole vielä selvittänyt sitä keneltä Jaakko Kolmonen on Värtsilän pitäjäruuan tiedon saanut. On varmaankin haettu erikoisuutta kun kukaan kommentoijista ei tunnu tietävän kaalinlehtirieskan reseptiä. Tehdäänkö se kaalin lehdistä ja jauhoista vai ainoastaan paistetaan kaalinlehden päällä.
Kalevi, se on tavallinen ohrarieska. Paistetaan vain kaalinlehden päällä.
Mukava seurata keskustelua.
Ei se ole niin tärkeää, kuka on Värtsilän perinneruuan Kolmoselle ilmoittanut. Jos se kualinlehtirieska on hyvee, niin opetellaan porukalla sitä tekemään. Kuka kutsuu porukan vaikkapa seurakuntakotiin yhessä oppimaan? Minä ainakin tulisin maisteriksi mukaan!
Oikei hyvä juttu, Erkki! Se oliski rattosaa yhessäoloo. O vuan liia pitkä matka muuten tulisi mieki
rieskoja syömää. Kertokeeha sitte, miltä ne kualinlehtirieskat maistu!
Kiinnostusta riittää minullakin ja myös karjalapiirakoiden valmistuskurssi olisi tarpeen. Mutta tuo matka.
Ok. Myös karjalanpiirakoiden valmistus EUdirektiivin mukaisti!
Olen syönyt kaalinlehtirieskaa aikoinaan 80-luvun jälkipuoliskolla Värtsilän Pappilassa. Silloinen ruustinna eli kirkkoherra Jussi Pitkäsen Sirpa-vaimo paistoi näitä mainittuja rieskoja; tosi hyviä herkkuja ne olivat voin ja tuoreen kahvin kanssa!
Perunavelli ei ole pelkkä perunavelli, vaan se on myös monen muun ruoka nimikkeen pohja liemi, tai massa.
Meilläkin sitä nautitaan joskus Värtsilän perinteellä, mutta monesti siitä on tehty varsinkin kalakeiton perusliemi
Esim. punainen kalakeitto. Johon keitetään perunoiden kanssa porkkanat, jotka muussataan ja sekaan vaan mielikuvituksen mukaan kraavi -tai savulohta ym. Väriä voi lisätä vaikka ketsupilla, kukin maun tai idean mukaan, sipuleita unohtamatta.
On ainakin yhtä ravitseva ja maukas, kuin lehtipihvi.
Kysyn Pussinpohja Masalta, tunsitko Wärtsilässä asuessai seppä Haltusen poikia: Martti s.25, Jaakko s.30 ja Veikko s.32? Halttusella oli sepänpaja siinä kohtaa vanhassa Wärtsilässä, missä auto on nostettu autotallin katolle. Halttunen oli naimisissa mummon nuorimman siskon Tyynen os. Käihkö kanssa. Sodan jälkeen he asettuivat asumaan Hämeenlinnaan.
Terve,Eero! Vaikka Halttusen pojat ovat saman ikäisiä niin en muista heitä Värtsilästä. Ovat varmaan
käyneet samaa Harjulanmäen koulua kun minäkin lukuvuonna 1942-43. Nimi Käyhkö on tuttu ja jotenkin
sijoittaisin sen Värtsilän Kylänpäähän. Vaikka olenkin paljon ollut Hämeenlinnassa en ole tullut Halttusia
tuntemaan. Rantasen pajan Pussinpohjan tien varressa muistan hyvin.
Oikeassa olet veli hyvä, mummon kotitila (os. Käihkö) oli Kylänpäässä Atela. Pappi on kirjoittanut mummon Tauno veljen nimen kirkonkirjoihin väärin Käyhkö. Hiski ei suostu muuttamaan Käihköksi. Semmottii nuo papit. Täytyy sanoa kuten pohjanmaan flickka. En minäkään ihan täydellinen ole. Minulta puuttuu paheet.
Pitäjäruuvvat
Virtuaalista risteilyä imellettyä perunalaatikkoa etsien ympäri Suomen.
Kun Suomi katkaistaan poikki jostain Kokkolan tienoilta linjalla Joensuuhun, niin tällä alueella etelään, imelletty perunalaatikko on aika tuttu. Toki kaikenlaisia jopa hassun tuntuisia ohjeita löytyy runsaastikin mutta sitten kun lähemmin tarkastelee, niin lopputuloksena on imelletty perunalaatikko. Toki osa on siirapilla makeutettu.
Aika monella maakunnalla on maakunnan nimeen perustuva imelletty perunalaatikko, esimerkiksi pohjanmaalainen imelletty perunalaatikko, satakunnan perunalaatikko, jne. Hämeestä kaakonkulman suunnalla tunntaan imelletty perunalaatikko ”tuuvinki” nimisenä ja muualla päin suomea tarkennettu nimi ”perunatuuvinki” erotukseksi ”tuuvinki” nimestä, mikä on aika yleinen erilaisten muhennosten nimi.
Seuraava ohje on perusohje ja sitä voi esimerkiksi maustaa halutulla ja totutulla tavalla. Monien mielestä maustamatta paras – maku saadaan imeltämällä.
IMELLETTY PERUNALAATIKKO.
Myös gluteenittomana ”puhdas kaura” kaurajauholla.
Imelletty perunalaatikko maistuu laatikkojen ystäville ympäri vuoden ja tietenkin ympäri suomen. Yleisesti laatikkoruokia valmistettiin perinteisesti massiivisissa leivinuuneissa ympäri vuoden leipomispäivinä. Leivinuunien jälkilämpö pyrittiin hyödyntämään laatikkoruokien valmistamiseen.
Nykyaikana sähköliesien uunit ovat erittäin sopivia laatikkoruokien valmistamiseen. Imelletty perunalaatikko imeltyy ja valmistuu pomminvarmasti sähkölieden uunissa.
Siirappia ja sokeria ei tarvita. Makeus saadaan oikeassa imeltymislämpötilassa imeltämällä.
Onnistuu myös gluteenittomana imeltävää aktiivisuutta sisältävillä ”puhdas kaura” kaurajauhoilla imeltämällä.
Perusohje.
Näistä valmistuu:
2,5 kg jauhoisia perunoita,
50-100 g voita tai margariinia
2-3 dl vehnäjauhoja, tai gluteenittomana ”puhdas kaura” kaurajauhoa
1 l maitoa
3 tl suolaa
Näin valmistuu:
1. Keitä kuoritut, lohkotut perunat kypsiksi vähässä suolattomassa vedessä. Vettä tulee olla niin vähän että perunat voi soseuttaa suoraan keittoveteen. Soseuta perunat kattilassa suoraan keittoveteen. Vesi tehostaa imeltymistä.
2. Jäähdytä sose suurta huolellisuutta noudattaen 70-75 asteiseksi. Sekoita jäähdyttämisen aikana niin että soseen lämpötila pysyy tasaisena.
3. Lisää 70-75 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen jauhot huolellisesti sekoittaen. Lisää tarvittaessa hiukan vettä. Mitään muita aineita tässä vaiheessa ei saa lisätä. Varsinkin rasva ja suola estää tehokkaasti soseen imeltymistä. Rasva myös tarpeettomasti härskiintyy imeltymisen aikana.
4. Laita kattila kannella peitettynä 65-70 asteiseen uuniin. Anna soseen imeltyä uunissa noin 3 tuntia. Sekoita sosetta imeltymisen aikana 3-4 kertaa. Maistamalla voi seurata imeltymisen edistymistä.
5. Lisää imeltyneeseen soseeseen ohuina lastuina voi ja anna hetken sulaa. Lisää maito niin että saadaan sakeahko hiukan puuromainen sose. Lisää suola.
6. Laita sose lasiseen tai posliiniseen voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle voinokareita.
7. Paista ensin 200-asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose alkaa kuplimaan, alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Paista noin 3 tuntia.