Alpon jokin aika sitten kirjoittama mainio tarina koulumatkasta Savikolta Patsolaan toi mieleeni oman koulutieni Niiralassa.
Matka vartiolta koululle ei ollut pitkä mutta ekaluokkalaiselle ihmeitä täynnä.
Turvallisesta pihapiiristä irrottautumisen jälkeen matka suuntautui kohti asemaa. Tämä ensimmäinen etappi oli tuttu koska postia olin asemalta hakenut lukuisia kertoja. Asemalla oli ensimmäinen mahdollisuus tehdä jotain mikä oli ehdottomasti kielletty. Houkutus oikaista ratapihan yli suoraan osuuskaupalle kutkutti. Jos ratapiha oli tyhjä synnintekoon se vei mukanaan. Ainakin siihen saakka kunnes etuhammas jäi ratapihan sepelikkoon.
Ratapiha oli ylitettävä nopeasti. Kerran jopa niin nopeasti että kompastuin kiskoon ja sukelluksen jälkeen löin purukalustoni toiseen kiskoon. Vähällä selvisin. Vain toinen etuhammas puuttui hymystäni seuraavat vuodet.
Turvallinen ja virallinen koulutieni eteni asemalta kohti ylikäytävää. Vasemalla kohosivat Koukun kalliot. Kallion tyvestä lähti tie ylös uudelle vartiolle. Matkalla sinne oli Blomerusten talo. Risteyksessä oli myös pari taloa mutta en muista niiden asukkaita eivätkä talot ole enää elävöittämässä Niiralan katukuvaa.
Ylikäytävän ylityksen jälkeen vasemmalla oli Partasen kioski. Se oli kesäkioski eikä siis enää auki houkutuksineen kouluaikana. Valokuvaaja Keränen asui Osuuskaupan vastapäätä. Heti Keräsen vieressä autoilija Vehviläinen. Vehviläisen pihapiiriin kohosi myös hieno ja iso kanala joka vielä tänäkin päivänä seisoo tukevasti paikallaan. Kanan kotkotus on kuitenkin jo vaiennut vuosikymmeniä sitten. Kanalan jälkeen tuli oikealla Kuosmasen talo jonka pihalla hypättiin usein korkeutta koska pihassa oli hyvä sahanjauhokasa. Se pehmensi kivasti alastuloa. Tiikerillä hypättäessä kun 120 cm oli paperia!
Matkan jatkuessa kohti koulua seuraava mielenkiinnon kohde oli Näätäsen paja. Nykyisin vasemalla olevia omakotitaloja ei kouluaikaani vielä ollut. Pajalla oli usein hevosia kengitettävänä. Mielenkiintoisen näköistä touhua. Seppä käsitteli varmaotteisesti hevosia ja nuo todelliset työnsankarit, suomenhevoset, ottivat uudet kengät tyynesti kavioihinsa. Paikka oli muutoinkin tapahtuma rikas koska paikalla olevalle maitolaiturille
toivat monet tilat maitonsa. Maidontuojat jäivät usein vaihtamaan kuulumisiaan ja odottamaan meijeriautoa. Maitoauto toi tullessaan tyhjät vaihtopänikät ja meijeriltä tilatut juustot. Tästä kohtaa kääntyi tie alas vanhalle puusillalle joka ylitti Jänisjoen. Silta toimi kesäisin myös osana Niiralan kylpylää. Sillalta hypittiin jokeen uimareissuilla.
Näätäsen mutkasta alkoi loppuliuku koululle. Oikealla talo, vasemalla kaksi. Asukkaita en enää muista mutta koulun viereisestä talosta kouluun tuli kuitenkin oppilaita.
Iltapäivän kotimatka koululta kotiin taitettiin usein porukassa. Tästä johtuen sen pituus oli moninkertainen aamun matkaan verrattuna. Kertausopinnot ainakin urheilussa ja biologiassa kuuluivat kotimatkaan.
Kotona odottikin sitten koululaisen terveellinen välipala. Kahvia ja joskus jopa pullamössöä!
Paljon on Niiralan raittikin muuttunut vuosikymmenten aikana. Kauppalaa siitä kuitenkaan ei ole vielä tullut.
Sitä kun jotkut puheissaan odottivat mahdollisen rajanylityspaikan avautumisen myötä.
Hyvää ja turvallista koulumatkaa kaikille Värtsilän koulun oppilaille!
jore
Tallainen hyvä matkakuvaus laittaa omat aivonystyrät toimimaan. Jotain tuttua sieltä palautui minunkin hitaaseen tajuntaan.
Nuo vartiorakennusten sijainnit kummailevat epäselvinä mielessä. Oliko se ns ”vanha vartio” siellä lähellä rajaa. Vielä 80 luvulla siellä oli Rajan rakennus. Oletin, että se olisi ollut ennen asuntorakennus. 60 luvun alussa rakennettiin seuraava ”vanha vartio” mutta silloin siinä yläpuolella oli jo aikaisemmin rakennettu perinteisen vartion näköinen vihreä vartiorakennus.
Joren koulutiellä on ollut ihanan paljon kiellettyjä= kiinnostavia paikkoja. Ihan kateeksi käy. Siellä aivan rajan pinnassa oli taloja en muista nimiä mm Sairaset. Se tie taisi tulla ademan kohdalle. Kuljitteko koskaan sitä eteläisempää reittiä, mikä koukkasi läheltä rajaa ja tuli koulun luo. Matkahan oli kai sama.
Tuosta korkeushypystä.. Meidän ei annettu hypätä ”tiikeri tyylillä”. Eräs muistaakseni rajamies Reijonen näytti kyllä mallia ja kielsi lasten käyttämästä sitä tyyliä. Voi kun silloin olisi ollut edes kunnon sahajauhokasoja mihin harjoitellla..
Hei! Kiitos! Lapsuusmuistot tulvivat mieleen.
Koulun vieressä asui Esko Vornanen, joka teki mm. taksikuskin hommia
veljensä kanssa. Myöhemmin Esko taisi tehdä tiliä puuhommissa.
Eskon ja Lainan lapsia olivat Tenho ”Tenu” Vornanen ja Tuula
Vornanen. Vornasen perhe oli opettaja Vatasen naapureita ja
tietysti oli turha mennä puhumaan Vataselle, jos ”Tenu” kiusasi.
Taisipa Tenu muotoilla nenänikin uuteen uskoon rustojen mentyä
sijoiltaan ja Tenu vain tuumi Vataselle, että tenttupulloksi haukkui.
Onneksi tytöt seurasivat kiusaamista ja sanoivat Vataselle asian
niin kuin se oli. Eipä tietysti Vatanen tenua rankaissut. Sain sanoa
kotona, että kaaduin koulumatkalla ja siitä meni nenä tähän kuntoon.
Tätyy hiukan päivittää näitä vartio asioita koska muutoksen ovat olleet isoja viime vuosikymmeninä .
Vanhavanha vartio oli rajalle mentäessä oikealla hiukan ennen nykyistä raja-asemaa.Alueella oli kaksi useamman perheen asuintaloa,kaksi talousrakennusta,sauna,iso maakellari ja ampumarata.
Siellä asuivat mm Konttiahot,Laukat,Parviaiset Hirvoset,Hukat ,Stepanoffit jne.
Tämä alue oli 60-luvulla pelkästään asuinkäytössä kun uusi vartio valmistui.Alue on nyttemmin purettu kokonaan.Yksi rakennus seisoi paikalla vielä pitkään Rajan lähdettyä .Oli uusiokäytössä ,puutavara-autoja siinä usein seisoi.
Silloinen uusi vartio oli nykyisen Rajan aluella oleva rakennus joka purettiin tänä vuonna.
Eteläistä reittiä ei kouluun mentäessä koskaan käytetty.Miksi,sitä en osaa sanoa.Lenkkihän oli siihen aikaan kokonaan rajavyöhykealuetta mutta se ei varmaan ollut syy siihen miksi emme tätä kautta kulkeneet.Vyöhykealue oli silloin paljon syvempi mutta meillä oli” luvat” kunnossa marjastaa,sienestää kyläillä ja leikkiä vyöhykealueen metsissä ihan vapaasti.
Tässä ns ”Hyrsylän mutkassa”oli paljonkin taloja.
Hevosmies Repo Santeri varmasti tunnetuin.Sitten oli Huomannit,Nurmilammit,Kaikot,Pulkkiset Vuojolaiset,Lötjöset ,Papuset jne.
Sitten oli vielä tämä asemalta Sairaseen lähtevä tie.Tien päässä oli tosiaankin Sairasten talo jonka keittiön ikkunasta näkyi raja-aita ja Neuvostoliiton sekä Suomen rajapaalut.Exotic sanoisi länsisuomalainen.
Tässä pohjukassa oli Sairasten lisäksi ainakin Piiposten ja Pitkäkankaan talot.
Siellä oli myös Rajavartioston näkötorni jossa isä minua kerran käytti.Oli henkeäsalpaavaa katsoa kuinka lähellä vanhan Wärtsilän asema oli.Ihan siinä tornin juuressa !Kiikarilla kun katseltiin niin näki aseman penkillä lojuvaa Pravdaa lukea 🙂
Kiitos Jore. Nyt alkaa kuviot hiukan hahmottua. Minä en muista niitä vanhimman vartion muita taloja ja siksi ihmettelenkin. Koska Rajan tyyliin kuului silloin tehdä työpaikka (vartiorakennus) ja asunnot koska oli pakko asua työpaikalla.
Missä vaiheessa lienee rakennettu se uudempi vanhavartio?
En muistä oliko Värtsilä jo virallinen rajanylityspsikka vai ei mutta oli polkupyörävaellus Suomen Valamosta Laatokan Valamoon. Silloin tauko, saattoi olla yöpyminenkin siinä vanhavanhalla vartiolla. Paloauto antoi vilvoittavan suihkun kun seurue ylitti Tohmajärvi – Värtsilä rajan.