Alpon jokin aika sitten kirjoittama mainio tarina koulumatkasta Savikolta Patsolaan toi mieleeni oman koulutieni Niiralassa.
Matka vartiolta koululle ei ollut pitkä mutta ekaluokkalaiselle ihmeitä täynnä.
Turvallisesta pihapiiristä irrottautumisen jälkeen matka suuntautui kohti asemaa. Tämä ensimmäinen etappi oli tuttu koska postia olin asemalta hakenut lukuisia kertoja. Asemalla oli ensimmäinen mahdollisuus tehdä jotain mikä oli ehdottomasti kielletty. Houkutus oikaista ratapihan yli suoraan osuuskaupalle kutkutti. Jos ratapiha oli tyhjä synnintekoon se vei mukanaan. Ainakin siihen saakka kunnes etuhammas jäi ratapihan sepelikkoon.
Ratapiha oli ylitettävä nopeasti. Kerran jopa niin nopeasti että kompastuin kiskoon ja sukelluksen jälkeen löin purukalustoni toiseen kiskoon. Vähällä selvisin. Vain toinen etuhammas puuttui hymystäni seuraavat vuodet.
Turvallinen ja virallinen koulutieni eteni asemalta kohti ylikäytävää. Vasemalla kohosivat Koukun kalliot. Kallion tyvestä lähti tie ylös uudelle vartiolle. Matkalla sinne oli Blomerusten talo. Risteyksessä oli myös pari taloa mutta en muista niiden asukkaita eivätkä talot ole enää elävöittämässä Niiralan katukuvaa.
Ylikäytävän ylityksen jälkeen vasemmalla oli Partasen kioski. Se oli kesäkioski eikä siis enää auki houkutuksineen kouluaikana. Valokuvaaja Keränen asui Osuuskaupan vastapäätä. Heti Keräsen vieressä autoilija Vehviläinen. Vehviläisen pihapiiriin kohosi myös hieno ja iso kanala joka vielä tänäkin päivänä seisoo tukevasti paikallaan. Kanan kotkotus on kuitenkin jo vaiennut vuosikymmeniä sitten. Kanalan jälkeen tuli oikealla Kuosmasen talo jonka pihalla hypättiin usein korkeutta koska pihassa oli hyvä sahanjauhokasa. Se pehmensi kivasti alastuloa. Tiikerillä hypättäessä kun 120 cm oli paperia!
Matkan jatkuessa kohti koulua seuraava mielenkiinnon kohde oli Näätäsen paja. Nykyisin vasemalla olevia omakotitaloja ei kouluaikaani vielä ollut. Pajalla oli usein hevosia kengitettävänä. Mielenkiintoisen näköistä touhua. Seppä käsitteli varmaotteisesti hevosia ja nuo todelliset työnsankarit, suomenhevoset, ottivat uudet kengät tyynesti kavioihinsa. Paikka oli muutoinkin tapahtuma rikas koska paikalla olevalle maitolaiturille
toivat monet tilat maitonsa. Maidontuojat jäivät usein vaihtamaan kuulumisiaan ja odottamaan meijeriautoa. Maitoauto toi tullessaan tyhjät vaihtopänikät ja meijeriltä tilatut juustot. Tästä kohtaa kääntyi tie alas vanhalle puusillalle joka ylitti Jänisjoen. Silta toimi kesäisin myös osana Niiralan kylpylää. Sillalta hypittiin jokeen uimareissuilla.
Näätäsen mutkasta alkoi loppuliuku koululle. Oikealla talo, vasemalla kaksi. Asukkaita en enää muista mutta koulun viereisestä talosta kouluun tuli kuitenkin oppilaita.
Iltapäivän kotimatka koululta kotiin taitettiin usein porukassa. Tästä johtuen sen pituus oli moninkertainen aamun matkaan verrattuna. Kertausopinnot ainakin urheilussa ja biologiassa kuuluivat kotimatkaan.
Kotona odottikin sitten koululaisen terveellinen välipala. Kahvia ja joskus jopa pullamössöä!
Paljon on Niiralan raittikin muuttunut vuosikymmenten aikana. Kauppalaa siitä kuitenkaan ei ole vielä tullut.
Sitä kun jotkut puheissaan odottivat mahdollisen rajanylityspaikan avautumisen myötä.
Hyvää ja turvallista koulumatkaa kaikille Värtsilän koulun oppilaille!
jore
4 comments for “Koulutie”