toukokuu 2011

Hopeakallion lintutorni, Luonnollista

Värtsilässä 85 lajia

  Hopeakallion lintutorni petrasi huomattavasti viime vuotista sijoitustaan Tornien taistossa lauantaina. Joukkue ”Idäntulikärki” havaitsi kahdeksan tunnin aikana 85 lajia (viime vuonna 66), jotka oikeuttivat 40. sijan paikkeille. Torneja oli mukana yli 320. Voittaja löytyi Porista 109 lajilla. Joukkueessa tiirailivat Kari Varonen, Hannu Kivivuori, Tuomo Eronen, Pentti Zetterberg ja Timo Karkiainen. Heitä kävi päivän aikana avustamassa […]

Ajankohtaista

Ilkivaltaa Valkoisella talolla

  Värtsilän Valkoisesta talosta on rikottu kivillä 40 ikkunaruutua. Vain muutama viime kesänä laitettu ruutu jäi ehjäksi. Muutakin ilkivaltaa on tehty, kertoi rakennuksen omistaja Tapani Näätänen. Omistaja on kunnostellut taloa, mutta ”en ehdi tehdä niin paljon kuin rikotaan”. Näätänen heittääkin nyt eräänlaisen avunpyynnön, kuuluttaa jonkinlaista yhteisvastuuta. ”Voisiko joku antaa vihjeen, mitä pitäisi tehdä. Itse ehdin

Ajan patinaa

Hortensia

Yksittäisiä savutupia saattoi löytyä vielä 1950 -luvun alkuvuosina jostain syrjäseudulta. Tämä asumus oli salolla, joka alkoi mummolani maatilan takamailta. Salolla asui Anni aikamiespoikansa kanssa. Anni teki taloihin kehruuksia. Villaisia lankavyyhtejä hakemaan lähetti mummo meidät eräänä kauniina alkukesän päivänä. Kinttupolulla Olimme alle kymmenvuotiaita. Leena-serkku kulki edellä, hän oli käynyt Annin luona aikaisemminkin. Taivalsimme paljasjaloin pistelevää ja

Paikallista

Sade ei säikyttänyt

  Sateinen sää ei säikyttänyt tienvarsien siivoustalkoolaisia Värtsilässä ja Kaurilassa perjantai-iltana. Ja olihan siellä mitä siivota. Monenlaista löytyi: pulloja, autonrenkaita, pakoputkia, auton akkuja, tulliselvityskaavakkeita… Enemmän taisi tällä kertaa olla roinaa Kaurilan puolella. Soile Luukkainen kertoi, että Värtsilän kylän raitti on siistiytynyt huomattavasti, kerättävää roskaa on löytynyt joka vuosi vähemmän.    

Meijjän koulu, Musiikki, Paikallista, Värtsilän koulu

Musisointia

  Värtsilän koulun oppilaat lauloivat ja soittivat musiikki-illassa torstaina. Ryhmien lisäksi kuultiin soolo- ja duoesityksiä sekä karaoketaustaista laulua. Illan päätteeksi kaikki oppilaat lauloivat unkarilaisen äitienpäivälaulun. Tilaisuuden juonsi koulunjohtaja Kimmo Hurri ja järjesti vanhempainneuvosto. Värtsi julkaisee muutamia kuvia illan runsaasta musiikkiannista. Kuvat EV                    

Lukijoilta

Käpyseni

Männyn käpyjä kerättiin joinakin talvina ahkerasti. Hakkuutyömaita ei juuri ollut tiedossa, että olisi päässyt maasta käsin käpyjä latvuksista poimimaan. Niinpä niitä kerättiin kiipeilemällä kasvaviin puihin. Jokamiehen oikeudella, joka taisi noihin aikoihin olla nykyistä suuripiirteisempi. Kiipeiltiin siellä, missä saalista näytti olevan käden ulottuvilla, koulureppuhan oli kuitenkin mukana. Mäntyjen täytyi olla sopivan kokoisia, eli sellaista kevyttä keskikokoa,

Luonnollista

Ypöyksin

  Teeriukko terhenteli ypöyksin Pykälävaaran pelloilla. Se kiersi ympyrää, kevät oli kuumentanut pään. ”Miksi hyljäsit mun”, se kiekaisi ja hypähti ilmaan. Ei vastausta. ”Saanko taas olla sun?” Ei vastausta. Mikä lie vanhapoika ollut, lensi vihonviimein tulisin siiveniskuin Vanhan Värtsilän suuntaan.  

Paikallista

Hautaharavat

  Värtsilän hautausmaalla pidettiin siivoustalkoot tänään. Sieltä kaadettiin pääsiäistä edeltävällä viikolla yhteensä 38 isoa puuta, minkä takia alueella oli paljon puiden oksia. Ne raivattiin ja lehtiä haravoitiin lisäksi. Hautausmaankin siivoustalkoissa on tunnelmaa. Tämä välittyy oheisista kuvista. Toivottavasti tämä Värtsilän perinne jatkuu ja voimistuu. Kun muualle muuttanut värtsiläinen tulee kotipaikkakunnalleen kesän myötä, hän takuusti piipahtaa lähes

Lukijoilta

Tukkijoella

Vielä yksi muistelus tukin uitosta, vaikken itse mukana ollutkaan muuta kuin pikkutyttönä katsojan ominaisuudessa. Ryösiönjoki virtasi aivan kotini lähellä, Karijoeksi olimme sen ristineet ja joen siltaa kutsuimme ja kutsun edelleenkin Karinsillaksi. Keväisin, kun uitot alkoivat, joki oli täynnä uittopuuta solumassa Juvanjoen kautta Jänisjokeen. Tukkilaiset olivat enimmäkseen Karintaustan miehiä, mm. Ville Lauronen ja enoni Onni Simonen.

Hopeakallion lintutorni, Luonnollista

Hopeakallio mukana

Maassamme vuosittain järjestettävä Tornien taisto kisataan ensi lauantaina kello 5-13. Mukana on myös Värtsilän Hopeakallio. Yleisö on tervetullut torniin. Kyseessä on BirdLife Suomen järjestämä leikkimielinen kilpailu, jossa pyritään havaitsemaan lintutornista mahdollisimman monta lajia kahdeksassa tunnissa. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja kerätään varoja lintujen suojeluun, tänä vuonna maakunnallisesti tärkeitten lintualueitten hyväksi. Tornien taistoon voi osallistua kuka

Näkövinkkeli

Pieni on kaunista

Suvi-Tuuli Junttila: Missä, tässä, jossakin, WSOY 2011. Suvi-Tuuli Junttila ( s. 1979) on helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja muotoilija. Kirjaansa hän on kuvannut pienoismaailmoita ja päähenkilöinä ovat mutteri, koukku ja pullonkorkki. Ensin luodataan galakseja ja linnunratoja, planeettoja ja tähtisumuja. Siitä siirrytään ihmisten asumuksiin, kerrostaloihin ja pilviin. Kohta mennään huoneen sisälle, jossa on tuoli ja postimerkistä tehty

Ajan patinaa

Historiaa tämäkin

Tasan 70 vuotta sitten 4.5. alkoi kolmen viikon aikana suoritettu maineikas maaottelumarssi Suomi – Ruotsi. Suomessa haaste otettiin vastaan innolla ja virallisia marssitapahtumia järjestettiin paikkakunnittain useita. Kaikkialla niin nuoret kuin vanhatkin innostuivat ottamaan marssihaasteen vastaan. Alle 10-vuotiaitten suorituksia ei hyväksytty, mutta muutoin ei ollut ikärajaa. Yli 10-vuotiaitten lasten ja naisten matka oli 10 km, mikä

Ajan patinaa

Halperin huvila

Pitäjäseuramme keväisillä valkovuokkomatkoilla olemme usein yöpyneet Jänisjärvi -metsähotellissa Inkeenniemellä. Jo ensimmäisellä kerralla huomioni kiinnittyi rannalla sijaitsevan rakennuksen raunion päätyseinässä säilyneeseen värilliseen suorakaiteeseen. Raunioista näki selvästi, että ne olivat aikanaan kuuluneet suomalaiseen huvilaan, mutta kenen? Yritin aikanaan etsiä tietoja huvilasta ja sen omistajasta. Markus Lehtipuu kertoo Karjala -matkaoppaassaan (2002) hotellin rakennetun ”apteekkarin talon kivijalan vierelle”. Lopullisesti

Lukijoilta

Pesäpalloa

Olikohan Värtsilän kunta yksin tai yhdessä Kisan kanssa saanut 50-luvulle tultaessa tehdyksi kirkon alapuolelle mielestäni ajankohtaan nähden hienon ja monipuolisen urheilukentän. Tieyhteys kentälle ei ollut kehuttava, pysäköintitiloista puhumattakaan. Eihän tuohon aikaan paljon autoilla liikuttu, eikä varsinkaan urheilemaan. Joskus vain oli hieman autoistakin tungosta tienvarsipellolla, kun sattui suositut kilpailut toispaikkakuntalaisten kanssa. Kentän laidalla oli ihan kelvollinen

Ajankohtaista

Hyvin menee, mutta menköön

Niiralassa rajan ylitti huhtikuussa noin 97 000 henkilöä, missä on kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan 25 prosenttia. Kasvua on ollut sekä venäläisten että suomalaisten rajanylittäjien määrissä. Viisumivelvollisia rajanylittäjiä oli 43 prosenttia. Alkuvuoden 2011 aikana rajan on ylittänyt Niiralassa yli 361 000 henkilöä, mikä on 27 prosenttia vuoden 2010 vastaavaa ajanjaksoa suurempi rajanylittäjämäärä. Niiralassa käännytettiin huhtikuussa kahdeksan

Lukijoilta

Kirsikankukkia

Onnea ja menestystä jatkossakin hyvinvoivalle ja suuren suosion saavuttaneelle Värtsille. Kiitokset toimittajille ja kaikille ahkerille avustajille. Sain Värtsistä vinkin viime syksynä kehoituksella ”jos joskus et tiedä mitä tekisit, niin vilkaiseppa Värtsiä”. Vilkaisin ja siitä saakka Värtsi on kuulunut jokaiseen päivääni, vaikka en olekaan värtsiläläinen. Onnittelukukiksi valitsin kirsikankukat. Ne kukkivat täällä pääkaupunkiseudulla ihan muutaman päivän päästä.

Paikallista

Muistellaan

Minua kiinnostaisi muistelut seuraavista asioista: 1. Urheiluseurat: Uudenkylän Terä, Kaurilan Kisa ja Värtsilän Kisa 2. Pesäpallo-ottelut Kusti Löppösen pellolla sijainneella kentällä. Aarre Partanen voisi kertoa. 3. Uudenkylän Terän tanssilava 4..Kaurilan Kisan tanssilava 5..Laulukilpailut Kaurilan lavalla, kun Katri Helena voitti ne 6..Pesäpallo-ottelut Patsolan maamiesseuran edustalla sijainneella kentällä 7..Värtsilän urheilukenttä kirkon kohdalla tien toisella puolella 8..Miksi Värtsilän

Ajankohtaista

Koululaisten musiikkia

Värtsilän koulun vanhempainneuvosto järjestää koululla musiikki-illan torstaina 5.5.2011 klo 18.30 alkaen. Tilaisuudessa kuullaan koulun oppilaiden musiikkiesityksiä. Pääsylippu maksaa 5 euroa ja lipputuloilla kartutetaan leirikoulukassaa. Lipun hintaan sisältyy kahvit. Alle kouluikäiset pääsevät tilaisuuteen ilmaiseksi.

Paikallista

Pesintärauha

Kaikki lintulajit ovat nauttineet lain suojaa Pohjois-Karjalassa huhtikuun alusta. Silloin alkoi myös rauhoittamattomien lajien pesimäaika. Rauhoitus jatkuu heinäkuun loppuun saakka. Rauhoittamattomia lintulajeja Suomessa ovat harmaalokki, merilokki, kesykyyhky, räkättirastas, varis ja harakka. Pesimäaikana kaikkien lintulajien häirintä ja tappaminen on kielletty ilman poikkeuslupaa, muistuttaa lintuharrastajajärjestö Birdlife Suomi. Esimerkiksi ammuskelu lintuvesien läheisyydessä häiritsee pesintärauhaa. Lähes kaikki Suomen lintulajit

Näkövinkkeli

Matkan päästä

Istun parhaillaan tätä kirjoittaessani autossa Savonlinnan toria vastapäätä räntäsateen piiskatessa kaupunkia ja seurailen ohitse kulkevaa liikennettä. Nykyajan tekniikka mahdollistaa kannettavan ja mokkulan välityksellä lukea Värtsiä ja kirjoittaa Värtsiin vaikka autossa parkkipaikalla. Syy, että olen tänään Savonlinnassa, on nuorimman tyttären pääsykoe. Se vie lähes koko päivän ja kuljettajana on tässä aikaa vaikka kuinka paljon. Toki olisin

Scroll to Top