Ilkivaltaa Valkoisella talolla

Mitä tästä pitäisi sanoa? Kuvat EJ

 

Taidetta pitäisi tehdä toisella tavalla.

Värtsilän Valkoisesta talosta on rikottu kivillä 40 ikkunaruutua. Vain muutama viime kesänä laitettu ruutu jäi ehjäksi. Muutakin ilkivaltaa on tehty, kertoi rakennuksen omistaja Tapani Näätänen.

Omistaja on kunnostellut taloa, mutta ”en ehdi tehdä niin paljon kuin rikotaan”. Näätänen heittääkin nyt eräänlaisen avunpyynnön, kuuluttaa jonkinlaista yhteisvastuuta. ”Voisiko joku antaa vihjeen, mitä pitäisi tehdä. Itse ehdin olla täällä toistaiseksi vain viikonloput. Tänä kesänä oli aikomus laittaa kellarikerroksen ikkunat, mutta pikkuisen on alkanut askarruttaa. Talossa on yhteensä 450 ruutua.”

Ikkunoitten rikkojat oli nähty ja rajavartiosto tavoitti sillä perusteella kolme paikkakuntalaista pikkupoikaa. ”Ongelmana on, etteivät he ole ainoita paikkojen rikkojia”, sanoi Näätänen. Ovista on menty useita kertoja sisälle. Käytössä on ollut mm. akkuporakoneita, mikä ei viittaa aivan pikkupoikien kolttosiin.

Ikkunoita oli töhritty maalilla jo aiemmin.

”Ihmiset saavat toki käydä täällä katsomassa, ihan kiva kun joku muukin on minun lisäkseni kiinnostunut vanhoista rakennuksista. Oli ilahduttavaa, kun joku oli tuonut pihapiiriin linnunpöntön. Mutta miten saataisiin ilkivallantekijät kuriin?”

Näätänen on Keravalla asuva LVI-teknikko. Kotoisin hän on Niiralan sillankorvasta. Sieltä hän lähti vuonna 1968 Joensuuhun ammattikouluun.

”Äiti asui tuossa lähellä rivitaloilla. Käydessäni häntä katsomassa surkuttelin, ettei Valkoiselle talolle kukaan ole tehnyt mitään. Kerrankin kun tulin paikalle, oli parikymmentä poikaa melskaamassa siellä pyssyjen kanssa.”

Niinpä Näätänen osti talon. ”Hamaan kuolemaan asti korjaan tätä. Muuta aikataulua ei ole”, hän naurahti. ”Jonkinlainen kesäpaikka tästä on tarkoitus tehdä, mitään kummempaa tänne ei ole suunnitteilla.”

Melko hyvässä kunnossa säilynyt peltikatto on pelastanut paljon. Muuten 40 vuotta tyhjillään ollutta rakennusta on lähinnä vain särjetty. Näätäsen mukaan jopa ovet on viety karmeineen. ”Mutta talo on sinänsä vankka. Se on maalattu valmistuttuaan 1931 kalkkimaalilla, hengittävällä luonnontuotteella, joka on ainoa oikea rappauspinnalle. Veikkaanpa, ettei täällä sen jälkeen ole tehty mitään.”

Näätänen on ikänsä pyörinyt rakennuksilla, niin vanhoilla kuin uusilla. Kokemusta on karttunut ja siinä sivussa on tarttunut kunnioitus vanhaa kohtaan. Valkoiseen taloon liittyy nuoruusmuistoja. ”Kirjastoon mentiin tuosta. Sali näytti silloin isommalta kuin nyt.”

Hän kiittelee Ely-keskusta, joka Jänisjoen rantoja raivatessa viime talvena ulotti työt myös pihapiiriin. Siitä oli suuri apu.

”Remonttireiska” haaveilee joskus tulevansa asumaan lähemmäksi Valkoista taloa. ”Kotipaikallakaan ei asu nyt ketään. Velipojan kanssa pidämme sitä yllä.”

Työtä ja harrastusta Valkoisessa talossa riittää. Kunnalliskodiksi aikoinaan tehdyn rakennuksen on suunnitellut Kansanhuoltolaitos. Joissain papereissa näkyy nimi Artturi Sarkki. ”Onneksi joitain piirustuksia olen saanut käsiini. Niitä on ollut enemmänkin, mutta ilmeisesti kuntaliitoksen seurauksena osa on vielä kateissa.”

Yläkerrasta oli viskottu tiiliä pihamaalle.

Pahan olon purkauksia.

Talossa on hienoja yksityiskohtia, esimerkiksi takka.

Yläkertaa.

8 comments for “Ilkivaltaa Valkoisella talolla

  1. Olen luullut, että ilkivalta ja älytön roskaaminen on vain kaupunkien ongelma. Nämä järkyttävät kuvat valkoisesta talosta, samoin kuin tienvarsien siivoustalkoiden kuvat avasivat silmääni näkemään että ”osataan sitä” maaseudullakin. Millä keinoin ihmiset saatais purkamaan pahaa oloaan rakentavammalla tavalla???

  2. Tässä on pantu värtsiläisten maine maalitauluksi. Niin moni on hyvillä mielin katsellut Valkoisen talon suuntaan. Joko vihdoinkin pysähtyy talon rappeutuminen! Ei tällä menolla! Nyt on pantava rivit kuntoon. Samalla kun kylätalon toimintaa käynnistetään, samalla on joukolla autettava Tapani Näätästä toteuttamaan unelmansa. Voisiko kunnanhallitus vedota poliisiviranomaisiin ja vaatia perusteellista tutkimusta? Samalla kunnanhallitus voisi suojella Sääperin kohdalla ajelevia jytkykuopan korjaamisen vaatimuksella. Vanha Yhteishyvän kauppa olisi hyvä kohde tyydyttää tuhoamisen viettiä purkumiesten apuna? Se olisi sopiva erityisnuorisotyön paikka, jos nämä tuholaiset ovat nuoria. Jos ovat aikuisia, olisi Valkoisen talon tuhojen korjaaminen sopiva yhteiskuntapalvelujen suorittamisen mahdollisuus. Tarttis jotain tehrä!!! Jalkapuuhun istuttamista ei rovasti kuitenkaan toivo. Siinä saisivat liikaa kaipaamaansa huomiota! On se vain niin, ettei se tunnu riittävän, että tuijottaa iltamyöhään TV:sta amerikkalaisia toimintaelokuvia. Pitää päästä toteuttamaan itse töhmistä, onneksi ei ole kuitenkaan vielä pantu paukkeeksi ja räiskeeksi. Pelottaa niin pirusti!!!!!!

  3. Tämä on kyllä surullista. Enpä olisi uskonut että joku menee korjattavaa rakennusta rikkomaan.
    Täytyypä pitää silmät auki.

  4. Kävin katsomassa Valkoisen talon tihutöiden jälkiä. Matkalla ohitin nuoren tytön, joka keräsi roskia tienvarresta. Eivät siis kaikki nuoret ole rikkomassa toisen omaisuutta tai sotkemassa yhteisiä tienvarsia. – Tapasin Valkoisessa talossa Tapani Näätäsen askareissaan. Vakuutuin edessä olevaan urakkaan perehtyessäni, että tätä yritystä meidän on joukolla tuettava. Ehkä on paikallaan panna pystyyn Pro Valkoinen talo -liike. Kysymys ei nimittäin ole vain talon omistajan omaisuuden ja työn suojaamisesta. Kysymys on Värtsilän maineesta, meidän yhteisestä edusta. Värtsilä ei kestä sitä, että se saa hulikanismin maineen. Tämä ei jää tähän, uskokaa pois, törkyjen tekijät! Ja erityisesti te, jotka olette jo täysi-ikäisiä ja siis lain edessä vastuussa!

  5. Todella harmillinen uutinen ilkivallasta. Hävettää tekijöiden puolesta! Onneksi tekijät tai osa ainakin jäivät ”verekseltään” kiinni. Kiitos hereillä olleiden naapureiden ja rajamiesten!

    Tähän Valkoisen talon jutun yhteyteen en malta olla linkittämättä kuvaamani videota ko. rakennuksesta. Kävin talolla videokameran kanssa vuonna 2009.

    Linkki: http://www.youtube.com/watch?v=0_fV2SNqaZc

    Talo on ollut myös minun ”vieraiden” vakio esittely/käyntikohde vuosien saatossa, kunnostaan huolimatta, se on kiinnostanut! Meidän Värtsilän oma ”White House”.

    Kerran talolle menomme estivät alueen vuokranneet nuoret ”sotapojat ja tytöt”, jotka harrastivat Valkealla talolla värikuula tms. ”sotaa”.

  6. Värtsilä on hyvä paikka asua ja ihmettelen suuresti tuota valkoisentalon tihutyö meininkiä mikä saa ihmiset tuolle raiteelle.Asiaan on puututtava heti.Lähden itse myös Pro Valkoinentalo liikkeeseen talkoisiin.Talo on merkittävä histori-allinen kohde Värtsilässä ja tulen ilomielein omalta osaltani talkoisiin ja haastan koko kylän ja lähialueen jne mukaan talkoisiin. Valkoinentalo on kultturillinen kohde vailla vertaa.
    Menossa mukana tämä hanke on enempi kuin tarpeellinen.
    Näkyillään terveisin Martin Staffan………………

  7. Hyvä Tapsa!Tekosi ja tavoitteesi Valkoisentalon pelastamiseksi saa kaiken tukeni.Kuten näkököjään monen muunkin.Olen mukana Pro Valkoinentalo liikkeessä jos/kun sellainen perustetaan.

  8. Ehdottomasti mukana, tulen maalaamaan tai muuhun sopivaan hommaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *