Hortensia

Savupirtin ikkuna Ruotsin suomalaismetsissä. Kuva Paavo Immonen.

Yksittäisiä savutupia saattoi löytyä vielä 1950 -luvun alkuvuosina jostain syrjäseudulta. Tämä asumus oli salolla, joka alkoi mummolani maatilan takamailta. Salolla asui Anni aikamiespoikansa kanssa. Anni teki taloihin kehruuksia. Villaisia lankavyyhtejä hakemaan lähetti mummo meidät eräänä kauniina alkukesän päivänä.

Kinttupolulla

Olimme alle kymmenvuotiaita. Leena-serkku kulki edellä, hän oli käynyt Annin luona aikaisemminkin. Taivalsimme paljasjaloin pistelevää ja kivikkoista metsäpolkua. Tummat kuuset humisivat kesätuulesta huolimatta synkän tuntuisesti, synkkyyttä lisäsi vielä Leenan kertomus, että Annin tuvan seinät ovat sisäpuolelta mustat, mutta ei siellä tarvitse pelätä.

Lopulta saavuimme aurinkoiselle aukiolle. Huudahdimme ihastuksesta: Näkymä kuin rakkaasta Pikku Heidi -kirjastamme! Kallioinen kumpare, jossa kasvoi ohutta niittyheinää ja kukkia. Matala, kirkas puro solisi alas rinnettä ja puron toisella puolella laidunsi vuohilauma. Kumpareen takana pilkotti harmaa rakennuksen katto, itse rakennusta ei vielä näkynyt.

Lavitsan laidalla

Nyt istummekin jo tuvan seinustaa kiertävällä lavitsalla. Heiluttelemme jalkojamme, sillä ne eivät ylety maahan. Hyvä, etteivät ylety, sillä lattiaa ei tuvassa olekaan, on niin sanottu maalattia. Sellaista emme ole ennen nähneet. Takana olevaan seinään ei tohdi nojata, jos vaikka noki tarttuu, mistä senkin tietää. Korkeassa tuvassa ei ole ikkunoita, mutta valoa siivilöityy maan ja alimman hirsikerroksen väliin jäävästä raosta. Tuvan vastapäisellä puolella on maahan kaivettu, kivillä reunustettu suorakaiteen muotoinen hehkuva hiillos. Uskallamme tuskin hengittää, saati sitten puhua.

Kun silmät tottuvat tuvan hämärään huomaamme, että hiilloksen toisella puolella on leveä oveton aukko. Siellä on kapea huone, joka on varmaan tehty myöhemmin savupirtin kylkeen. Anni ei ole kuullut tuloamme. Aukosta näkyy osa punaiseksi maalattua pirtin pöytää. Pöydällä on kohoamassa vaaleita ruokaleipiä, jokaiseen leipään on paineltu ristikuvio. Anni ottaa leivän leipälapioon ja lähtee tuomaan sitä hiillokselle. Samassa hän huomaa meidät.

Kammarin puolella

Anni kutsuu meidät kammarin puolelle. Se on täysi vastakohta tuvan tummuudelle ja karuudelle. Peräseinällä on sänky, jota peittää värikäs sänkypeitto. Sängyn takana on seinävaate ja lattialla iloisenkirjava räsymatto. Kaikki Annin itsensä kutomia. Siellä on myös korkea piironki, jonka laatikosta Anni ottaa karamellipussin ja tarjoaa meille. Tässä huoneessa on pieni ruutuikkunakin. Nyt näemme toisenkin puolen pöydästä. Pöydällä on kaunis sinertäväkukkainen ruukkukasvi. Hellin käsin Anni kääntää kukkaa valoon päin ja sanoo: ”Se on hortensia. Sain sen pojalta äitienpäivänä.”

Tellervo

Hortensian kuvasi Lissu.