23.5.2011

Luonnollista

Vihreä hämähäkki

Hei täältä Luutalahdesta! Vihreä hämähäkki oli seikkailemassa tuvan nurkissa. Emäntä otti sen kiinni rahkapurkkiin. En oo keksinyt sille vielä (tunnistus)nimeä. Kyllä se vahvasti hämähäkiltä näyttää, koko noin 1 cm-jalat koukussa. Kuljetin sen varovasti ulos heinikkoon. Luulen sen naamioväristä johtuen sinne kuuluvan. Toisessa kuvassa ovat muurahaiset löytäneet ruokapaikan, luulen ainakin, jotta vois vaikka löytyä hunajaa. Varpua […]

Luonnollista

Siikalahdella

Parikkalan Siikalahdella on myrsky tehnyt tuhojaan ja puuta on kaatunut luokonaan. Moottorisahamiehet ovat kuitenkin tehneet pitkospuilla kulkemisen mahdolliseksi. Piilokojun polulle on tehty näkösuoja entisen pajuaidan tilalle. Kävin Siikalahdella myös tornien taiston aikoihin ja iltapäivällä oli lintumiehillä jo seitsemänkymmentä bongausta taulussa. Monenmoista lintua siellä näkee. Ehkä eksoottisin näky on suokukko. Ennen tuli aina sovittua tapaaminen velipoika

Luonnollista

Luontoa pukkaa

Luonto on ystäviemme lähettämissä kuvissa ja kirjoituksissakin pääosissa näin keväisin, ja mikäs sen mukavampaa. Toinen toistaan hienompia otoksia tuo sähköposti Värtsiin. Tänään herkuttelemme Parikkalan Siikalahdella ja Joensuun Luutalahdessa otetuilla kuvilla. Luontoa on muuallakin kuin Värtsilässä, todistavat Jouko Varonen ja Kalle M. Väänänen.

Scroll to Top