Otto Rummukainen: Tehtaan tyttö, 2001 Otto Rummukaisen laajasta tuotannosta on mielenkiintoisimpia ”Tehtaan tyttö”. Se on neljän nuoren, Ellan, Salmen, Taiston ja Reijon tarina rajan taakse jääneestä Vanhasta Värtsilästä sodan alla ja sota-aikaan. Kirjassa on tarkkaa ja eloisaa ajankuvausta esimerkiksi työskentelystä silloisella rautatehtaalla. Samoin kerrotaan, millaista oli nuorten seurustelu tuohon aikaan. Rummukainen ei ole käyttänyt murrerepliikkejä, […]
Etsiessäni taannoin erinäisistä paikoista Niiralan rautatieaseman yhteystietoja (mikä oli toivotonta puuhaa), sattui netissä silmiin melko tuore uutinen. Se oli ”Virallinen Karjala” -nimisessä Karjalan tasavallan valtiovaltaelinten virallisessa palvelimessa. Juttu oli ”luotu” 12.7.2010 Karjalan Tasavallan päämiehen kansliassa ja toimitettu 19.7.2010. Otsikko kuului: Värtsilä-Niirala -raja-asemalla otettiin käyttöön video- ja kameravalvontajärjestelmä. ”Lokakuun rautateiden Petroskoin ratajakson laitoksessa toteutettiin hanke, johon
Kesäteatteri kiinnostaa Värtsilän väkeä. ”Hyvä kun entisen kerkiää lopettaa, ihmiset jo kyselevät, että onhan teillä ensi kesäksi uusi mietittynä. Tehkee nyt etes jottain, sanovat”, kertoi ohjaaja Veijo Tikka. Varmuutta ei tietysti vielä ole, mutta eiköhän sitä jottain ole tulossa. Tällainen mielikuva jäi Tikan tuumailuista. Ehkä erikoistakin on näköpiirissä, ehtineekö sitten vielä ensi kesäksi: paikallishistoriallinen näytelmä,
Värtsilän Jänisvaaralla eleli aikoinaan päremestari, nimeltään Erkki Laakkonen. Kuva-arkistojani penkoessa löytyi muutama otos hänen työskentelystään. Vähitellen palautui mieleen myös vierailu Laakkosen luona. Oppaana oli muistaakseni opettaja Seppo Pusa. Elettiin 1970-lukua. Miellyttävä käynti se oli kaikin puolin, juttujen teko oli aina sitä mukavampaa, mitä syrjäisemmästä asumuksesta oli kysymys. Jos Laakkonen vielä eläisi, teettäisin hänellä uudet päreet
Olen ollut ammatikseni toimittaja 43 vuotta, mutta kertaakaan en ole joutunut kokemaan vastaavanlaista kuin Niiralan ratapihalla keskiviikkona. Siellä oli vuotanut hieman ammoniakkia venäläisen vaunun varoventtiilistä ja juna käännytettiin tarkastuksen jälkeen takaisin Venäjälle. Menin normaaliin tapaan tekemään tapahtuneesta juttua verkkolehti Värtsiin. Muutaman kuvan hälytysajoneuvoista otettuani vastaan tuli kaksi miestä, jotka oletettavasti olivat paikallisia rautatievirkailijoita. Kysäisin heiltä,
Rajantiellä on tapahtunut keskiviikkona vaarallisen aineen onnettomuus, joka ensitietojen perusteella on luokiteltu pientä suuremmaksi. Hälytys tehtiin kello 14.28. Paikalle lähetettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Näin kertoi sanomalehti Karjalaisen verkkolehti. Värtsin tietojen mukaan kyse olisi ammoniakista. Onnettomuus on tapahtunut Niiralan ratapihalla. Paikan päällä käyneelle Värtsin toimittajalle kerrottiin, että kyseessä olisi ”harjoitus” ja vaadittiin välittömästi poistumaan. Tuulen suunta
Kohta kun lämpö laski alle 30 asteen, lähdin taas kotiseutupyöräilylle. Oli hyvä syy: vyötärönympärys oli venynyt, housuissa ei tarvinnut enää vyötä. Helteellä tarttuivat limsapullo ja jätskitötterö helposti käteen. Miljoonarinnettä polkiessa grammat alkoivat iloisesti heittää mukkia. Suunta oli kohti Kaustajärven karhumaita. Runon ja rajan tiellä oli melko vilkas autoliikenne, itärajan bensarallia varmaan. 1950-luvulla ja pitkään sen
Värtsilässä ei alkanut tänä aamuna anivarhain sota vaan kyyhkysjahti. Metsästyskausi aloitettiin. Metsästäjäin Keskusjärjestön mukaan sepelkyyhkystä on tullut maamme suosituinta riistaa metsäjäniksen ja sinisorsan ohella. Kyyhkykanta on Värtsilässäkin runsas ja kestää hyvin metsästystä. Sepelkyyhkyt syövät loppukesällä metsissä mustikoita, mutta heti viljojen ja erityisesti herneen kypsyttyä ne siirtyvät pelloille. Niitä on tänä kesänä kerääntynyt ruokamaille jopa satojen
Värtsilän kirkkoon mahtuu reilusti yli 200 kirkkovierasta. Viime sunnuntaina suntiot laskivat messuun osallistuneiden määräksi 159. Vaikka sinällään kirkossa ei pidä tuijottaa kävijämääriin, niin tuommoinen osallistujajoukko tekee juhlavan vaikutuksen. Paikalla oli monta Värtsilän kirkon ja seurakunnan ystävää. Kun paikalla ollut väkeä silmäili, niin huomiota kiinnitti, että varsin monet olivat tulleet vartavasten tähän juhlaan, moni messuvieraasta oli
Inkerin kirkon piispan ja Värtsilän ent. kirkkoherran Leino Hassisen saarna Värtsilän kirkon vihkimisen 60-vuotisjuhlassa 8.8.2010. Tervehdän koolla olevaa seurakuntaa yhteissä uskossa Jumalaan ja yhteisessä vastuussa toisistamme. Erikseen tervehdän teitä, entisiä värtsiläläisiä, jotka olette saapuneet entisille kotisijoille viettämään juhlaa. Niin ikään tervehdän teitä inkerinsuomalaisia ja venäläisiä, jotka olette tulleet mukaan Värtsilän – nykyään Tohmajärve –
Värtsilän kirkko 60 vuotta Värtsilän kirkon vihkimisen 60-vuotisjuhlaa vietettiin kirjaimellisesti lämpimässä tunnelmassa. Elohopea kipusi jo helteisen sään johdosta, mutta oman osansa toi yli 150-henkinen kirkkokansa, joka juhli kirkkoaan arvokkaasti, iloisella,mutta hartaalla mielessä. Alkuvirren sanat ”On riemu, kun saan tulla sun, Herra, temppeliis”kaikuivat voimallisesti ja luottamusta Jumalan johdatukseen todistaen. Juhlamessussa saarnasi Värtsilän kirkkoherran virkaa vuosina 1956-59
Maanantaiaamu valkeni Värtsilässä melkoisen savuisena. Yllätyksenä se ei tullut, telkkarissa kerrottiin tästä mahdollisuudesta jo edellispäivänä. Silti piti kotvanen mällistellä, mihinkäs tuttu Räykynvaara vartiotorneineen on kadonnut. Järven toiselle puolelle sitä ei näkynyt. Kesäiset savut täällä itärajan pinnassa eivät ole harvinaisuuksia, eikä täällä osata pitää niistä samanlaista mekkalaa kuin pääkaupunkiseudulla. Toivottavia ne eivät tietysti ole missään, mutta
Lämpimät säät ja suotuisat tuulet ovat tuoneet Värtsilään vaeltajaperhosia ulkomailta. Esimerkiksi amiraalia, sinappiperhosta tai ohdakeperhosta ei aivan joka kesä näillä seuduilla nähdä. Mitenkään harvinaisuuksia nämä lajit eivät Suomessa ole. Joinakin kesinä niitä saattaa tavata runsaasti, mutta talvehtimaan niistä ei maamme olosuhteissa oikein ole. Sinappiperhonen ei kuulu Suomen vakituiseen lajistoon. Siitä tehdään yleensä vain yksittäisiä havaintoja.
Saarivaara soi on Värtsiläpäivien ohella kesätapahtuma, jolle on toivotettava menestystä ja pitkää ikää. Tällaiset ovat ihmisen kokoisia tilaisuuksia, joilla on tärkeä antinsa kävijälle. Vieläkin pitää ihmetellä, miten Saarivaaraan oli saatu kolme maan eturivin dekkarikirjailijaa. Yleensähän etelän metropoleissa majailevat kirjailijat eivät edes vaivaudu vastaamaan täältä provinsseista kuuluviin kutsuihin. Kokemusta tästä on. Saarivaaraa ja Värtsilää yhdisti tässä
Murhamysteerit risteilivät Saarivaaran hirsisessä, hikisessä nuorisoseuran talossa lauantaina, kun Viktor Kärpän, Maria Kallion ja komisario Koskisen olemusta selviteltiin. Dekkarikirjailijat Matti Rönkä, Leena Lehtolainen ja Seppo Jokinen pitivät yleisöä hallussaan tuntitolkulla. Heidän tarinointiaan kuunneltiin 30 asteen lämmössä melkein hiiskahtamatta, korkeintaan välillä naurahdellen. Keskustelun juontajalla Petri Liukkosella oli osuutensa asiaan. Seudulla harvinaista kulttuuripläjäystä täydensivät Mika ja Turkka
Laitetaan nyt vielä kysymysmerkki perään, eihän sitä tiedä, mitä Tohmajärvellä viime tingassa saadaan aikaan talouden kohentamiseksi. Keinoja tarvitaan, sillä voi olla, että Volvokin on jo myyty. Kunta näyttää olevan kymmenen ”vahvimman” kriisiehdokkaan joukossa, kuten Kiteekin. Ei käy kateeksi kunnallisia päättäjiä. Sivusta on aina turhan helppo arvioida ja mollata. Sen verran pääsin menneinä vuosikymmeninä kurkistamaan kuntien
Värtsilän kirkon vihkimisestä tulee 6.8. 60 vuotta. Juhlamessuun väkeä kutsutaan sunnuntaina 8.8. klo 10. Messun liturgina on Värtsilän viimeinen vakituinen kirkkoherra, rovasti Erkki Lintunen ja siinä saarnaa vuosina 1956-1959 kirkkoherrana toiminut Leino Hassinen. Värtsilään Hassinen tuli Jurvan seurakunnan virallisen apulaisen tehtävistä ja Värtsilästä hän siirtyi ensin teknillisen korkeakoulun ja kauppakorkeakoulun pastoriksi ja vuonna 1966 Uudenmaan
Elokuussa 60 vuotta täyttävä Värtsilän kirkko on ollut ja on tärkeä värtsiläläisille. Kun seurakunnan kirkko jäi luovutetulle alueelle, niin uuden kirkon suunnittelu aloitettiin välittömästi sille alueelle, joka jäi Suomen puolelle. Niukkuudesta, rahan ja rakennustarvikkeiden, johdosta rakentaminen siirtyi ja seurakunta joutui kokoontumaan väliaikaistiloissa Patsolan maamiesseuran talolla ja sitten Uudenkylän maamiesseurantalolla. Uutta kirkko päästiin kuitenkin lopulta rakentamaan
Olen seurannut vuosikausia Hellistä käytyä keskustelua. Vastustajat ovat ampuneet jatkuvasti yli niin paljon, että enimmäkseen tympäisee. Nyt näyttää siltä, että myös kannattajat ovat lähtemässä samoille linjoille. ”Loistava tulos”, oli sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula, kesk, kommentoinut Tohmajärvellä, kun kuuli Hellin menojen kasvaneen kolme prosenttia. Vähintään sitaatteihin tuo toteamus on laitettava. Toivottavasti sitä voi pitää vain
Viime päivien uutiset rajuista kesämyrskyistä ovat herättäneet huolestuneisuutta monissa: entä jos ukkosmyrskyt ja trombit pyyhkäisevät meidänkin ylitsemme. Etelä-Karjala ja Savo saivat osansa heinä-elokuun vaihteessa, ja lisää tuli keskiviikkoiltana 4.8., kun uhkaavat ukkospilvet alkoivat nousta taivaalle. Vieläkin Värtsilä säästyi pahimmalta, vaikka tuhojakin tuli. Pahimmat tuhot osuivat Tohmajärvelle Purtovaaran ja Onkamon seuduille, kun Kesälahden suunnasta noussut tuuli
