2.8.2010

Paikallista

Voe tätä nuorisoa

Kaksi alle 15-vuotiasta henkilöä ylitti luvatta valtakunnan rajan Suomesta Venäjälle ja takaisin Värtsilän kylän alueella heinäkuun 26. päivänä. Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii tapausta. Niiralan ylityspaikalla ylitti rajan luvallisesti heinäkuussa lähes 104 000 henkilöä, missä oli lisäystä edellisvuoden vastaavaan aikaan 2,7 prosenttia. Venäläisten osuus oli 44 prosenttia, pari prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuoden alusta laskien ylityksiä on […]

Paikallista

Vyöhykelupiin muutoksia

Pohjois-Karjalan rajavartiosto on tarkentanut rajavyöhykelupien myöntöperusteita. Lupapäätöksen keskeisenä kriteerinä on se, miksi toiminta, johon lupaa haetaan, tulisi tapahtua juuri rajavyöhykkeellä eikä esimerkiksi muulla vastaavalla alueella. Lisäksi lupa-alueen ja luvan keston tulee perustua tosiasialliseen tarpeeseen. Merkittävimpänä muutoksena aiempaan käytäntöön ovat ne hakemukset, joita on haettu sillä perusteella, että hakija asuu tai omistaa kiinteistön rajavyöhykkeen läheisyydessä. Lupaa

Scroll to Top