Että kriisikunnaksi?

Laitetaan nyt vielä kysymysmerkki perään, eihän sitä tiedä, mitä Tohmajärvellä viime tingassa saadaan aikaan talouden kohentamiseksi. Keinoja tarvitaan, sillä voi olla, että Volvokin on jo myyty. Kunta näyttää olevan kymmenen ”vahvimman” kriisiehdokkaan joukossa, kuten Kiteekin. Ei käy kateeksi kunnallisia päättäjiä. Sivusta on aina turhan helppo arvioida ja mollata.

Sen verran pääsin menneinä vuosikymmeninä kurkistamaan kuntien sisälle, että tiedän  siellä tuotettavan tolkuttomia määriä aanelosia. Suunnitelmia ja raportteja, joilla ei loppulitviikissä näytä olevan oikein minkäänlaista merkitystä, vaatii muun muassa valtio, joka nyt asettelee kriisikuntien kriteerejä. Paperien pöydiltä toisille siirtely on tehotonta työtä ja byrokratiaa.

Melko yleisesti talousvaikeuksia yritetään ratkoa kuntaliitoksilla, ja sitähän saatetaan kriisikunnillekin esittää. Vähentäisi se pitemmällä tähtäimellä hallintoa. Ei Keski-Karjalasta kuntaliitoksilla vielä liian iso Suur-Wärtsilä tulisi, 20 000 asukasta. Pariisi on yksi kunta, siellä on viisi miljoonaa asukasta. Ja hyvin hallinto pelittää. Brysselissä on kuulemma parikymmentä osaa, joilla on kullakin oma pormestari ja kunnantalo. On meillä malleja, mistä valita.

Kitee alkaa kriisiuhkineen menettää uskottavuutta liitoskumppanina. Tohmajärvi Niiralan ylityspaikkoineen saattaisi kiinnostaa myös Joensuuta, vaikka siellä on pontevasti muuta puhuttu. Tuli kriisikuntia/kuntaliitoksia tai ei, näyttäisi siltä, että Niiralan taustavoimiksi tarvitaan entistä laajempia piirejä ja uudenlaista punnerrusta. Tuotannollisen toiminnan saaminen uusine työpaikkoineen lienee edellytyksenä kehittämiselle. Se on vaativa juttu nykyaikana.

2 comments for “Että kriisikunnaksi?

  1. STT:n jutun lähteet lienevät valtiovarainministeriössä ja Kuntaliitossa. Sieltä käsin ei lehtien uutisia ole oikaistu. Näin sivusta on vaikea arvioida kirjoitusten luotettavuutta. Hyvä kun tulee monenlaisia mielipiteitä esiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *